Kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat: TE-palveluiden uusi rahoitusmalli tulee valmistella huolella ja kuntia kuunnellen

22.10.2021 6.43

Kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat kantavat huolta TE-palveluiden uuden kannustavan rahoitusmallin valmistelusta.

Rahoitusmallista ja mahdollisesta siihen liittyvästä kompensaatiosta ei tule linjata, ennen kuin laskelmat ja vaikutukset kuntatalouteen on käyty tarkemmin läpi yhdessä kuntakentän kanssa. Tätä puoltavat uudistuksen merkittävät vaikutukset kuntatalouteen. Vaarana on se, että rahoitusmallista tehdään päätöksiä ilman riittävän perusteellista arviota niiden vaikutuksista.

Uudella rahoitusmallilla tavoitellaan positiivisia työllisyysvaikutuksia. Valtiovarainministeriön suunnitelmissa kuntien vastuu työttömyyden sosiaaliturvamenoista nousisi nykyisestä 11 prosentista 22 prosenttiin. Rahoitusmallin vaikutus kuntatalouteen on näin ollen merkittävä, mutta kuntia ei ole toistaiseksi otettu mukaan sen valmisteluun. Mikä ongelmallisinta, kunnille ei ole esitetty minkäänlaisia perusteita tai laskelmia sille, miksi järjestämisvastuun siirrolla tavoitellut työpaikat edellyttävät kuntien rahoitusvastuuosuuden kaksinkertaistamista. Myöskään tarkempia arvioita sille, mistä rahoitusmallin kannustavuus tulisi ja mihin sen tuomat noin 200 miljoonan euron julkistalouden säästöt kohdentuisivat, ei ole esitetty. Jotta kunnat voivat tuoda oman näkökulmansa esiin informoidusti ennen päätöksentekoa, tulee valtion avata rahoitusvastuun laajentamisen perusteita suhteessa työllisyysvaikutuksiin ja vaikuttavuuteen.

Mikäli perusteellisen harkinnan jälkeen tultaisiin tulokseen, että rahoitusmalliin on perusteltua liittää jonkinlainen kompensaatiojärjestelmä, tulee vaihtoehtoisten kompensaatiomallien valmistelua jatkaa niin, että mitään kompensaatiomallia ei hylätä ennen perusteellista vaikutusarviota. Kaikki mahdolliset kompensaatiovaihtoehdot ja niistä kunnille koituvat suorat ja epäsuorat vaikutukset on selvitettävä huolellisesti yhteisvalmistelussa kuntien kanssa.

Kuusi suurinta kaupunkia ovat sitoutuneita ja valmiita kehittämään ja toteuttamaan nykyistä tehokkaampia ja vaikuttavampia työllisyyspalveluita sekä pysymään nykyisessä aikataulussa työllisyyspalveluiden siirrossa kunnille vuonna 2024. Kannustavan mallin tulee tarkoittaa sitä, että kannustavuuden hyödyt koituvat koko julkiselle sektorille -  siis myös kunnille. Tämän vuoksi on tärkeää, että kunnilla on jatkossakin mahdollisuus vaikuttaa niiden maksettavaksi lankeavien työttömyyden sosiaaliturvakustannusten kertymiseen erilaisissa suhdannetilanteissa.

Rahoitusmallin uudistuksen yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, millaisia palveluita se ohjaa kuntia järjestämään. On tunnustettava, että myös sellaisilla työllisyyspalveluilla, jotka eivät johda työnhakijan välittömään työllistymiseen voi olla myönteisiä vaikutuksia julkistalouden kannalta. On myös tarkasteltava, sisältääkö uusi rahoitusmalli kannusteita, jotka ohjaavat kuntia tuottamaan palveluja vain tietylle kohderyhmälle ja asettamalla työnhakijoita eriarvoiseen asemaan.  Uudistuksen huonoin mahdollinen lopputulos olisi rahoitusmalli, jossa samaan aikaan kuntien rahoitusvastuu ja riskit kuntataloudelle kasvavat merkittävästi, mutta yhteys laadukkaiden työllisyyspalveluiden tuottamisen ja kuntien rahoitusvastuun välillä katkaistaan. Jo nyt työllisyyden kuntakokeiluissa kuntien rahoitusta on leikattu eikä se riitä pohjoismaisen työvoimapalvelumallin toimeenpanoon.

On hyvin tärkeää, että rahoitusmallia koskevat linjaukset tehdään vasta sen jälkeen, kun asiaa valmistelevat ministeriöt ovat analysoineet vaihtoehtoisia malleja sekä käyneet niistä ja vaihtoehtojen perusteluista tiivistä keskustelua kuntien kanssa. Vain näin voidaan varmistaa, että valittava malli tukee TE-palveluiden onnistunutta siirtoa myös pitkällä aikavälillä ja on kestävä sekä kuntatalouden että koko julkistalouden näkökulmasta.

Juhana Vartiainen
pormestari, Helsinki

Jukka Mäkelä
kaupunginjohtaja, Espoo

Ritva Viljanen
kaupunginjohtaja, Vantaa

Minna Arve
pormestari, Turku

Anna-Kaisa Ikonen
pormestari, Tampere

Päivi Laajala
kaupunginjohtaja, Oulu