Abiturientin elämää – matkalla ensimmäisiin kirjoituksiin...

22.9.2021 12.51Päivitetty: 8.10.2021 9.24
Emma seisoo metsässä
Kuva: Kaitaan lukio

Ensimmäiset kirjoitukset tuntuvat varmasti kaikista jännittäviltä. Olen hyvin motivoitunut opiskelija ja olin suunnitellut opiskelevani koko loppukesän, mutta kaunis sää vei voiton – ja hyvä niin! Teimme myös ihanan retken Repovedelle, siitä lisää myöhemmin. Lisäksi olen lukenut paljon kirjoja, tehnyt vanhoja ylioppilaskirjoituksia, katsonut elokuvia ja sarjoja ja kirjoittanut hieman vapaa-ajalla. Opettelin myös erilaisia murteita, sillä erilaiset aksentit ovat korostuneet erityisesti englannin kielen ylioppilaskirjoituksissa.

Kielten opettajat ovat kannustaneet minua käyttämään rohkeasti omia taitojani, haastamaan itseäni ja antaneet aina hyvää palautetta. Sain paljon apua myös äidiltäni, joka on tarkistanut kirjoitelmiani ja muistuttanut minua kielioppisäännöistä, mutta tarvittaessa myös huomauttanut levon merkityksestä. Ruotsin ja englannin kertauskurssit olivat erittäin hyödyllisiä ja sain apua esimerkiksi lauserakenteisiin, jotka tuntuvat välillä vaikeilta.

Kun koulu alkoi rentouttavan kesäloman jälkeen, minulla oli noin kuukausi aikaa kerrata kielioppia. Käytin sen mahdollisimman hyödyllisesti ja kuuntelin aktiivisesti tunneilla. Kertauskirjoissa oli paljon tehtäviä ja tein niistä suurimman osan. Välillä minusta tuntui siltä, että osasin jo kaiken, mutta onneksi siskoni muistutti minua siitä, ettei koskaan voi osata liikaa. Harjoittelin säännöllisesti, mutta onneksi ehdin viettämään myös vapaa-aikaa perheeni ja ystävieni kanssa.

Viimeisellä viikolla en opiskellut enää kovin paljon, vaan keskityin siihen, mitä jo muistin ja olin oppinut. Tarkoituksena oli, etten enää sekoittaisi uusia ja vanhoja asioita. Luin hieman kirjoja ja katsoin sarjoja, mitä en kuitenkaan ehtinyt tehdä tarpeeksi. Viimeisenä iltana ennen englannin kirjoituksia rentouduin menemällä pitkälle lenkille parhaan ystäväni ja koirani kanssa. Sen jälkeen kävin saunassa ja söin äitini kanssa hyvää ruokaa. Olin väsynyt, joten menin ajoissa nukkumaan.

Kun heräsin perjantai aamuna, vein koirani aamulenkille ja pakkasin eväät. Äitini oli leiponut minulle herkullisia korvapuusteja. Menin kouluun hyvissä ajoin ja odotimme muiden kokelaiden kanssa ulkona. Oli mukavaa nauttia raikkaasta ilmasta ja jutella hetki kaverin kanssa. Sen jälkeen toivotimme toisillemme onnea, näytimme tavaramme valvojille ja etsimme omat paikkamme. Koe ei tuntunut vaikealta, mutta minua jännitti aluksi, mikä saattoi vaikuttaa suoritukseeni.

Juttelin kokeesta myöhemmin ystävieni kanssa, jotka jakoivat kanssani jännittävän kokemuksen. Oli mukavaa huomata, etten ollut varmasti ainut, joka teki joitakin virheitä. Juttelin kokeesta vielä vanhempieni kanssa, minkä jälkeen menin tyytyväisenä saunaan. Katsoimme vielä yhdessä ruotsinkielisen elokuvan ja söimme sushia. Menin taas ajoissa nukkumaan ja katsoin aamulla yo-lähetyksen.

Sunnuntaina menin tuttavieni kanssa Nuuksion kansallispuistoon ja löysimme samalla paljon suppilovahveroita ja lampaankääpiä. Nautimme kauniista maisemista ja rentouduimme hiljaisessa metsässä. Mukanamme oli herkulliset eväät sekä reipas koira. Illalla kävimme saunassa ja katsoimme Gordon Ramsayn makumatka -sarjaa. Aamulla heräsin rentoutuneena tekemään ruotsin ylioppilaskokeen.

Emma Soini

  • Kaitaan lukio
Espoonlahti