Rehtorin tervehdys lukuvuoden alkaessa/Principal's greetings

Julkaistu: 16.8.2021 14.27Päivitetty: 26.8.2021 12.44

Hyvät etisläiset,

Alkavaan lukuvuoteen liittyy useita muutoksia ja uudistuksia. Lukiolain velvoittamina panostamme tänä lukuvuonna arjen koulutyössä erityisesti  jälkiohjaukseen, oppimisen tukeen, kansainvälisyyteen sekä korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöhön.

Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön tänä syksynä opintonsa aloittaville opiskelijoille. Niinpä lukioissa noudatetaan samanaikaisesti sekä uutta että vanhaa opetussuunnitelmaa seuraavien 3-4 vuoden ajan.

Oppivelvollisuuslaki tuli myös voimaan nyt elokuun alusta. Meitä lukiota ovat ensi vaiheessa työllistäneet eniten maksuttomuuteen liittyvät valmistelut ja hankinnat. Meillä oli onnea sillä saimme kaikki konetoimitukset ajallaan mutta sovellusten ja erilaisten tunnusten toimivuudessa on Espoon kaupungilla vielä paljon säätämistyötä kuten varmasti olette jo havainneet.

Lukioissa lähdettiin keväällä kesälaitumille toivoen, että pandemiatilanne olisi helpompi koulutyön uudelleen alkaessa syksyllä. Nyt tiedämme, että virusmuunnokset, etenkin deltavariantti, ovat muuttaneet tilannekuvaa. Pandemiatilanne on kuitenkin erilainen kuin viime syksynä. Nyt nimittäin rokotusten eteneminen on tuomassa helpotusta tilanteeseen. Kyseessä on viruksen leviämisen sekä hyvän suojan tuovien rokotusten välinen kilpajuoksu. Me koulun väki teemme täällä parhaamme jotta kouluun on turvallista tulla.

Tästä lukuvuodesta on tulossa mielenkiintoinen ja osin varmasti myös haasteellinenkin lukuvuosi. On kuitenkin hyvä muistaa, että haasteista huolimatta paljon jatkuu hyvin tutulla tavalla.

Hyvät etisläiset.

Tiede, oppiminen ja sivistys antavat meille mahdollisuuden toimia muutoksen ajureina.

Maailma ei vain muutu, se muutetaan yhdessä.

Hyvää uutta lukuvuotta meille kaikille!

This school year introduces many changes and new practices. Our new upper secondary school act brings new obligations for instance in guidance and support. This year we focus on international co-operation and co-operation with universities, polytechnics and working life.

We also have a new curriculum for those who begin their studies this autumn. This means that we will follow two separate curriculums for the following 3 or 4 years.

The new compulsory education law took effect the beginning of August. For the past few months we have been working hard on enabling free education for our new students. We were lucky since we received all laptop deliveries on time  but there is still a lot to do to ensure that all software and passwords get sorted out properly.

We started our summer holiday hoping that the epidemic situation would be better in autumn when the schools begin. Now we know that variants, especially the delta variant, are spreading and the whole overall situation has changed. However, the pandemic situation is different. The more people we get vaccinated, the better times we can hope for. We are facing a race between vaccinations and the spreading virus. We’ll do our best here to make sure that it is safe to come to school.

This school year will surely be interesting, but also challenging. We should bear in mind that in spite of the many challenges, many things still continue as before, following the normal daily routine.

Dear students and personnel,

Science, learning and education offer us a chance to act as a change driver.

The world doesn't just change, it can be changed together.

I wish us all a nice new school year!