Niittykummun ja Tontunmäen asukkaat toivovat lisää verheyttä, yhteisiä tiloja ja vaikutusmahdollisuuksia

30.8.2021 4.15Päivitetty: 19.12.2023 12.24
Niittykummun kerrostaloja ja puustoa
Kuva: Espoon kaupunki

Etäyhteydellä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin sekä meneillään olevista että tulevista kaavoitus- ja rakennushankkeista. Tarve keskustelulle oli suuri, sillä uuden metroaseman myötä alue on kaavoitettu viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kokonaan uudelleen.

Asukkaiden suurimpia huolenaiheita oli kartoitettu ennakkokyselyllä, jonka kooste päivitetään pian kokonaisuudessaan tähän uutiseen. Tilaisuuden aikana yhdeksi tärkeimmistä keskustelunaiheista nousi huoli alueen puistojen ja viheralueiden riittävyydestä. Kaupunki lupasi järjestää erillisen tilaisuuden, jossa asukkaat pääsevät vaikuttamaan puistojen suunnitteluun. 

Myös tiivis rakentaminen, rakennustöiden haitat, liikenneyhteydet sekä alueen turvallisuus ja yleinen viihtyisyys puhuttivat paljon. Asukkaat toivoivat mahdollisuutta yhteisölliselle kaupunkitilalle, minkä alueen kaavoitus osaltaan mahdollistaa.

"Kaupungin näkökulmasta tilaisuus oli tärkeä keskustelunavaus ja saimme paljon arvokasta tietoa ja hyödyllistä kritiikkiä. Meillä on vuorovaikutustyön tavoissa ja jatkuvuuden varmistamisessa parantamisen varaa. On hienoa nähdä, että asukkaat ovat valmiita keskusteluun ja innokkaita vaikuttamaan", summaa tilaisuudessa mukana ollut vuorovaikutusasiantuntija Mervi Romppanen.

Tänä vuonna nähtäville tulevat seuraavat Niittykummun ja Tontunmäen alueen kaavat:
210808 Metsätonttu: OAS nähtäville syksyn 2021 aikana
212309 Niittykumpu I (Niittykummun kappeli): ehdotus nähtäville vuoden 2021 aikana
211839 Tontunmäki (Haltijatontuntie 29): ehdotus nähtäville vuoden 2021 aikana
321525 Olarinluoma: ehdotus nähtäville vuoden 2021 aikana.

Tutustu tilaisuuden esitykseen ja ennakkokyselyn koosteeseen.

 

Saavutettava tai Ei saavutettava -merkintä tiedostonimessä ilmaisee, voiko tiedoston lukea tarvittaessa avustavalla teknologialla, kuten ruudunlukuohjelmalla.

MatinkyläTapiola