Nuorena yrittäjäksi

Saana:          Moikka! Täällä Saana.

Mona:            Ja Mona. Me ollaan alle 30-vuotiaiden uravalmentajia Työllisyys Espoosta.

Saana:          Tämä podi on sulle, joka olet oman työuran alussa.

Mona:            Tuu meidän mukaan kuuntelemaan kokemuksia ja vinkkejä työnhakuun!

Saana:          Yrittäjyyttä on monenlaista. Voit olla kokoaikainen yrittäjä, tehdä töitä freelancerina, kevytyrittäjänä tai vaikka 4H:n kautta kokeilla yrittäjyyttä. Tässä jaksossa me kuullaan kahden nuorena yrityksen perustaneen ajatuksia, millaista yrittäjän arki on. Vieraana meillä on Oona Tolppanen ja Reeta Niemonen. Kerrotko lyhyesti vähän, että kuka olet ja millainen yritys sinulla on?

Tolppanen:   Oona Tolppanen, 31 vuotta kohta. Mä en oo enää niin nuori, mutta mä oon tosi nuorena aloittanut. Mä oon joskus parikymppisenä tehnyt kevytyrittäjänä Ukko.fi:n kautta, jonka jälkeen laitoin toiminimen pystyyn ja sitten osakeyhtiön. Mun yritys on liikunta-alan yritys, mutta nykyään mä en voi ehkä sanoa, että pelkkä liikunta-ala, vaan siellä on myös kaikki muu laillinen liiketoiminta mukana. Mä sanoisin, että 2/4 mun yrityksestä on valmentamista, fysiikkavalmennusta. Mä oon yli 13 vuotta tehnyt valmennuksia. Mä oon liikunnanohjaaja, ammattikorkeakoulusta valmistunut. Sitten mä sanoisin, että 1/4 on urheilutoimittajan töitä. Eli teen jääkiekon parissa varsinkin hostina ja jäänlaitatoimittajan hommia. Ja sekä sen lisäks ehkä 1/4 on some ja sen kautta tuleva liiketoiminta, joka liittyy paljon näihin molempiin myös. Mulla kaikki pyörii urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin, treenaamisen ja kaiken tämmöisen parissa. Että mä sanoisin, että mun yritys on tämmöinen monitoimiurheiluun liittyvä yritys.

Saana:          Joo, hyvin tiivistetty. Mistä sä sait idean siihen, että haluat ryhtyä yrittäjäksi?

Tolppanen:   Mä en tiedä, onko mitään ideaa koskaan tullut siihen, että nyt yritys on mun juttu. Mun äiti on ollut yrittäjä. Sillä on ollut kampaamo, se on ollut kampaaja, kosmetologimaskeeraaja. Mä oon ehkä kasvanut semmoisessa, että yrittäjyys on ihan normaali valinta. Mulle se ei ole ollut mikään semmoinen, että apua, jos mä alan yrittäjäksi. Se tuli aika automaattisesti. Musta tuntuu, että silloin, kun mä pääsin opiskelemaan liikunnanohjaajaksi, mä heti päätin, että mä oon enemmän yrittäjähenkinen. Mä haluan itse vastata mun työajoista ja mun töistä. Toisaalta, että jos joku homma ei tuu hoidettua, niin sit voi katsoa peiliin, kun tietää, että ainoa kenen vika se on, on sun itsesi. Mutta mä tykkään siitä, että saan kulkea mun omia polkuja ja olla mun itseni työnantaja ja päättää niistä asioista, mitä mä teen. Plus sitten mä pystyn valita vähän, että mitä hommia mä haluan tehdä. Että mulla ois aina se semmoinen palo ja intohimo siihen, mitä mä lähden tekemään. Se oli ehkä itelle sellainen. Että mäkin oon nuoresta pitäen tehnyt kaikkea. Oon 15-vuotiaana jo ollut puutarhahommissa, Kauniaisten kaupungin kunnossapidossa vastannut kesäkukista. Siellä mä olin kuusi kesää tekee töitä. Oon ollut eri myymälöissä. Oon ollut Intersportissa ja Björn Borgilla. Aina se duuni on ollut mulle tärkeätä. Että mä oon kokenut itseni jotenkin vahvemmaksi kaikin puolin, jos mä teen myös töitä, enkä vain opiskele. Niin sitten kun siirtyi siihen valmentamiseen, yrittäjyyteen ja urheiluun, niin sitten se tuntui vielä enemmän omalta jutulta. Ja sit on vaan halunnut pysyä siinä, koska se on se intohimo.

Saana:          Kerroit tossa vähän alkuun, että miten sun yritys sai alkunsa, mutta millaista se oli silloin sen yrityksen alkuvaiheessa? Miten sä pääsit alkuun? Saitko sä vaikka tukea siihen yritystoimintaan tai muuta apua?

Tolppanen:   Apua, tästä on niin monta vuotta. Mä joudun ihan miettimään, millaista se oli. Mä siis opiskelin silloin samaan aikaan. Ja mulla tuli niitä valmennuspyyntöjä fysiikkavalmennuksen ja PT-valmennuksen puolella aika paljon, niin sitten mulla oli vähän niin kuin pakko alottaa jotenkin. Ja sit mä menin Ukko.fi:n kautta, aloin tekemään niitä hommia. Mä en varmaan koskaan oo kauheesti silleen aatellut, että mitä, että pitääkö mun nyt olla valmis ja mitä mun pitää osaa. Ehkä semmoinen isoin juttu, mitä mä mietin, että mun pitää kontaktoida fiksumpia ihmisiä. Eli mulla pitää olla joku. Kun mä laitoin vaikka esimerkiksi toiminimen, niin mä mietin, että mulla pitää olla hyvä kirjanpitäjä, koska mua ei kiinnosta pätkääkään kirjanpito. Mä ajattelin, että siitä ei tuu mitään, jos mä alan tekee sen itse. Ja sitten nuorille aloitteleville, niin se on aika paljon edullisempaa kuin sitten kun sulla yritystoiminta pyörii ja on käynnissä. Se oli alkuun tosi edullista ja se oli suhteutettu siihen, kuinka paljon mulla myös tuli niitä laskutettavia asiakkaita ja näin. Ehkä tärkein itselle oli se, että otti siihen ympärille heti osaavia ja kyseli, että kyllä mä tosi paljon sitten kyselin muilta. Ja toki mulla oli mun äiti, mutta mun äiti on vähän samanlainen huithapeli kuin minä, että mä sitten menin samalle kirjanpitäjälle kuin hän oli ollut. Ei hänkään halunnut hoitaa noita. Sen huomaa itessään, että sä tykkäät tehdä sitä sun duunia ja sitä sun intohimoa. Mutta yrittäjänä totta kai sun pitää hallita muitakin asioita, ei pelkästään se sun työ. Mutta niihin mä oon sitten päättänyt, että sit mä palkkaan osaavia niihin. Just se kirjanpitäjä oli melkein tärkein ja että se on hyvä tyyppi. Eikä mikään tosi iso yritys, joka ottaa sut yhtenä muiden joukkoon. Vaan semmoinen, joka osaa sulle kertoa siitä alusta, että mitä sun pitää huomioida ja näin. Ja sitten sen kirjanpitäjän kannattaa olla sellainen, joka tietää sen sun toimialan. Jos sä meet semmoiselle kirjanpitäjälle, joka tekee aivan eri toimialan kanssa, se ei välttämättä näe niitä hyötyjä, mitä sä voit ottaa irti sun omasta toimialasta. Että itsekin kun myy palvelua, ei mitään tavaraa tai muuta, niin siinä on aika paljon eroa kuin sellaiselle, kellä on vaikka joku pieni liike ja siellä on jotain, mitä hän myy kuin se, että sä myyt palvelua ja sun osaamista.

Saana:          Kevytyrittäjyys on muuten hyvä vinkki varmaan monelle, joka miettii just sitä, että haluaako perustaa yrityksen, mutta pohtii sitä, minkälainen vastuu siinä on. Niin vähän niin kuin saa ehkä niitä semmoisia paperinpyöritysjuttuja sitten ulkoistettuun.

Tolppanen:   Kyllä.

Saana:          Varmaan ihan hyvä.

Tolppanen:   Noitahan on nykyään aina erilaisia ja ne on parantunut vuosien varrella. Että kevytyrittäjyys on mun mielestä se, mistä kannattaa aloittaa, jos ei vielä tiedä, että kuinka paljon sitä työtä on. Että jos tietää ja on vaikka sovittu etukäteen, että sä tiedät, että sulla on vuodeksi eteenpäin tosi paljon hommia, niin sitten voi olla eri tilanne. Mut mä tein opiskeluaikana ja sit lisäks mulla oli viel siihen toiset duunit. Eli mä olin myös palkkalistoilla Intersportilla ja Björn Borgilla. Mä en muista, missä järjestyksessä mä oon missäkin ollut, mutta mä tein keikkaa vähän kaikkialle. Mä tein myös paljon promohommia ja kaikkee. Mä olin vähän semmonen, että pitää olla duunia ja jatkuvasti pitää tehdä kaikkee. Nuorena jaksaa muutenkin tehdä kaikennäköistä. Ja ne oli myös tapa verkostoitua. Että sekin kannattaa nähdä niin, että vaikka sulla on se oma yritys ja sä oot töissä jossain, niin vaikka jos sä oot myymälässä töissä, sä tapaat asiakkaita koko ajan. Niin vaikka mä myin siinä juoksukenkiä, niin mä saatoin samalla rupee höpöttää kaikesta muustakin, mitä teki ja näin. Että silleen luonnollisen keskustelun kautta saattoi sitäkin kautta saada lisää hommia ja työkeikkoja ja kaikkee muuta.

Saana:          Onko se vähän niin kuin, että kun on kerran yrittäjä, niin sit se pysyy kaikessa mukana?

Tolppanen:   Niin, no vähän joo. Kyl mä voisin sanoa, että se on sitäkin. Mut itelläni oli tosi paljon erilaisia juttuja. Kaikki tapahtumat on tosi hyvä, niihin kannattaa. Varsinkin sen sun intohimoalan tapahtumat, koska siellähän kaikki muutkin on verkostoitumassa tai siellä esitellään yrityksen tuotteita, palveluita, tapahtumia, mitä ikinä. Niin messut, tapahtumat on semmoiset, missä kannattaa olla mukana. Että jos ei oo aikaa ihan kaikelle, niin ne on se. Mäkin valitsin urheiluun ja liikuntaan liittyviä tapahtumia, missä sit olin. Mä olin kyllä paljon niistä töissäkin, että niihin usein tuli työkeikkoja erilaisiin tapahtumiin. Ja tapahtumat yleensä vaatii, että yritykset tarvii lisää työntekijöitä just vaikka tuommoisiin pelkkään viikonlopputapahtumaan, että niihin kannattaa yrittää olla yhteydessä. Se voi olla se kimmoke, mistä sä löydät sun duunipaikankin.

Saana:          Niin, niinpä. Jotenkin mun mielestä hyvin kuvailet sitä, että mitä se vaatii. Se ei vaadi vaan sitä, että sä perustat yrityksen, vaan pitää myös olla aktiivinen ja tarttua erilaisiin mahdollisuuksiin, vaikka ne tuntuisi siltä, että hyödyttääkö tämä mua tässä matkalla eteenpäin. Mutta selkeästi ainakin sulla ne on ollut semmoisia, jotka on auttanut.

Tolppanen:   Kyllä mä sanoisin, että ei oo mitään asiaa, mikä ei hyödytä meitä. Se riippuu siitä asenteesta, millä me siihen asiaan mennään. Että jos on mikä tahansa tilanne ja tuntuu että äh, onko tässä nyt mitään, niin jos sä asennoidut jo noin, niin eihän siitä oo mitään hyötyä sulle. Mutta jos olet paljon avoimemmin mielin ja mietit, että tästä voi olla joku hyöty, joka sitten myöhemmin tulee elämässä taas eteen, niin kyllä siitä yleensä on aina kaikesta hyötyä. Siis musta tuntuu, että jokaiseen ihmiseen tutustuminen on aina hyvä asia. Esimerkiksi siltäkin lähtökohdalta kun ajattelee, niin sitten yleensä löydät erilaisia juttuja. Kyllä mäkin oon löytänyt itseni aina vähän ihmeellisistä tilanteista. Mä en ikinä uskoisi, että mä olisin vaikka ollut tekemässä sellaisia työjuttuja, missä mä oon tämänkin ikäisenä ollut jo. Että välillä tuntuu, että onko tää ihan jonkun vahingonkautta ja näin. Että yhtäkkiä. Mäkin oon ollut LaLigan pressialueella katsomassa, kun Messi kävelee siitä ohi. Ja vieraana LaLiga Experience viikon tapahtumassa Sevillassa Maikkarin kutsumana. En muista, minkä ikäinen mä oon ollut, 24–25-vuotias. Ja sit kun mä katon siitä entisenä jalkapalloilijana, että ahaa, tossa menee Messi ja koko Barcelonan joukkue. Niin kyllä sitä vähän miettii, että miten mä oon tänne itseni.

Saana:          Onko tää unta.

Tolppanen:   Niin, onko tää unta, että tää tyttö täältä Espoo Lippajärveltä, joka sattuu vielä olemaan ihan vieressä, missä me nyt äänitetään, niin yhtäkkiä mä oon täällä katsomassa.

Saana:          Mutta ihan mahtavaa tällainen jotenkin, että unelmat voi käydä toteen, tai semmoiset.

Tolppanen:   Kyllä.

Saana:          Mitä ei ehkä tule ajatelleeksi.

Tolppanen:   No ei. Ja sama päti tähän kesään, Pariisin olympialaiset, ja siellä katsomassa eri lajeja ja tekemässä töitä kolme viikkoa. Niin sekin oli semmoinen, että mä oon pikkutyttö, joka on selostanut jääkiekkopelit äidin vierestä kotisohvalta ja ollut intohimoinen urheilun katsoja lapsesta asti. Ja tietenkin harrastaja. Ja yhtäkkiä sä oot Pariisissa. Niin sitten on vähän silleen, että vou, että kuka mut on tänne, että onks ne nyt ihan varmoja, että ne lähettää meikäläisen tänne Pariisiin. Kyllä niitä tulee tilanteita sitten elämässä eteen, kun on vaan semmoinen myös utelias, mä sanoisin. Että ei aina tarvii olla vaan rohkee, mutta semmonen utelias, että sua kiinnostaa asiat, niin silloin voi olla, että pääsee ihmeellisiin paikkoihin.

Saana:          Niin. Joo, se on ihan totta.

Mona:            Kyllä. Ja kuulostaa, että sitä intohimoa on ollut pienestä pitäen ja sitten sitä uteliaisuutta ja asennetta. Tai ne ainakin jäi itsellä mieleen, että kolme tuollaista avainsanaa, mitä kohti kannattaa mennä, jos sitä yrittäjyyttäkin miettii. Sitten sä puhuit vähän, että olet niin sanotusti säntäillyt vähän siellä täällä ja käyttänyt mahdollisuuksia hyödyksi ja oot kaivannut sitten tietysti fiksumpia ihmisiä siihen rinnalle, että hoitaa kirjanpitoasioita ja muutenkin, mitä ei ite pysty tai ole vahvuusalue. Mutta onko sulla tullut jotain semmoisia haasteita tai yllätyksiä, kun oot ryhtynyt yrittäjäksi, että mitä se on tuonut mukanaan?

Tolppanen:   Hmm... Musta tuntuu, että mä oon jotenkin semmoinen, että mä en aina ees näe niitä haasteita, että mä oon vaan, että nyt mennään tyyppinä ehkä luonteelta. Mä en oo koskaan ollut kauheen semmoinen pessimisti, että mä oon enemmän ollut optimisti, joka ei aina tietysti ole kauhean hyvä asia. Että mä aina ajattelen, että kaikki jutut onnistuu. Ja sitten mä oon huono häviäjä ja sitten jos ne ei onnistu, niin sitten käy huonosti. Mutta ehkä se on ehkä se haaste, että mä oon aina niin innolla tekemässä kaikkea, että mä en aina välttämättä mieti etukäteen, vaan mä oon sillee, että nyt vaan mennään ja tehään. Niin sit ehkä järki tulee silleen vähän viiveellä joissain tilanteissa. Että välillä ois ehkä päässyt helpommalla, jos olisi miettinyt ja suunnitellut asioita etukäteen. Mä oon vähän semmoinen matkan varrella suunnittelija myös tietyissä asioissa. Että sen huomaa, että joissain asioissa on tosi pedantti, vaikka jossain treenaamisessa ja asiakkaiden treenien suunnittelussa, niin on semmoinen vähän liiankin nörtti. Mutta sit kun mennään vaikka mun omiin joihinkin juttuihin, niin sit mä vaan… Että ehkä toi on semmoinen isoin haaste ollut itellä. Mutta sit toisaalta mä uskon siihen, et jos me ei koskaan tehdä virheitä, niin ei me opitakaan asioita. Välillä se on ihan hyvä, että mennään peba edellä puuhun. Niin sit tavallaan tiedetään, että nyt pitää vähän pysähtyä ja miettiä tätä asiaa uudelleen. Että mä oon ollut siitä ite tosi onnellisessa asemassa, että mulla on jatkuvasti ollut töitä. Ja että niitä on ollut tarpeeksi, ei oo tarvinnut miettiä.

Tolppanen:   Ehkä haastavinta oli se, että sit kun mä jäin äitiyslomalle ja mun oli pakko jäädä pois niistä duuneista. Ja se oli mun myös valinta, että mä haluan keskittyä lapsiin. Niin silloin oli vähän semmoinen, että jalka ois vipattanut koko ajan tekemään jotain töitä. Mutta sitten kuitenkin se sydän halusi olla siellä kotona lasten kanssa. Sittenhän mä tein sunnuntaisin. Yrittäjänä sun on tosi vaikee olla pois työelämästä, varsinkin jos sä olet yksityisyrittäjä, että sulla ei ole muita siinä. Niin kuin mun oma yritys perustuu siihen, että mä haluan tehdä kaiken itse mun töistä. Tietenkin siinä on sitten osaavia, niin kuin sanoin, kirjanpitäjä ja muuta mukana sivussa, mutta muuten hallitsen itse koko pakkaa. Niin se oli vaikeeta ja haastavaa olla pois sieltä. Ja sitten se pieni pelko tuli siinä, että mitäs sitten, kun mä palaan täältä. Niin kyllä mä tein sunnuntaisin hommia ja näin, mut tosi paljon vähemmän. Ja mulla kesti aika kauan ennen kuin mä palasin edes normityöviikkoon. Sanoisinko, että mä nyt tässä syksyllä oon pikkuhiljaa alkanut palaa siihen normituntimäärään töiden osalta, että mä vähensin ihan tosi paljon ja molemmat lapset on ollut vähemmän päiväkodissa. Eli pienempiä aikoja, ne ei ollut sitä täyttä tuntimäärää, mitä saisi olla. Se on ollut mun tietoinen valinta, että mä en halua niitä hetkiä jättää mun elämästä kokematta, mitä mä voin niiden omien lasten kanssa nyt kokea, kun ne on vielä pieniä.

Mona:            No niinpä. Joo. Ainahan puhutaan tosta yrittäjyydessä, että tavallaan sä oot niin sanotusti 24 tuntia yrittäjä sit kuitenkin. Ja sit miten tasapainottaa perheen kanssa, niin se on varmaan semmoinen aika yleinen, mitä monet yrittäjät kokee. Mut sit toisaalta just toi, että se on mahdollista ja voi tehdä niitä valintoja, kun vaan malttaa pysyä.

Tolppanen:   Kyllä. Ja sit sun tukiverkostolla on ihan hirveä merkitys sillä, että on tasa-arvoinen vanhemmuus. Että me ollaan sit puolison kanssa... Tai siis meillähän menee vähän läpsystä vaihto, että sit se on mennyt siihen välillä hänen ja mun työn puolesta, että mä oon ollut aamupäivän lasten kanssa, tulee kotiin, mä lähden hommiin. Että me ollaan ihan vaihdettu. Tai sitten mä oon ollut viikonloput, just silloin vielä, kun olin vanhempainvapaalla, niin mä tein vain sunnuntaisin, niin sit mä olin kaikki sunnuntait hommissa. Sehän olisi normaalisti koko perheen yhteistä aikaa, mutta se oli sit mun työpäivä. Että tavallaan sit ne on niitä valintoja, mitä on pakko tehdä. Ja eihän siis yrittämistä oo tehty tässä yhteiskunnassa helpoksi. Että kyllähän se on. Siitä täytyy olla rehellinen, että mä en halua kaunistella sitä asiaa, että ei se oo kovin helppoa. Ja varsinkin, kun sä saat sen homman rullaa, niin se voi vaatia aluksi tosi paljon sulta. Ja sitten kevytyrittäjyyskin, niin se vie aina isomman siivun pois sun palkasta vielä, kunnes sä saat sen toiminnan pyörii. Kyllähän siinä on kaikkia maksuja ja ekstroja, mitä sä joudut antaa siitä tuesta, mitä sä saat. Mutta sit se on vaan pakko ymmärtää, että se menee alussa niin, että ne ottaa sulta enemmän välistä koko ajan. Ja sitten kun sä saat homman pyörimään jossain vaiheessa, niin sitten se tuottaa enemmän sitä tulosta. Että mun mielestä se pelko on siinä, että moni ajattelee, kun sä laitat yrityksen pystyyn, että mun pitää heti olla menestyjä ja tämän yrityksen pitää pyöriä heti tosi hyvin. Mietitään kauheasti palkkatasoa, mitä sä haluat. Kun ehkä ite mietti sitä rakkaudesta lajiin omaan työtä kohtaan, enkä niinkään silloin alusta palkkaa. Totta kai meidän pitää saada se leipä pöytään ja pitää olla joku tietty taso, mutta mulla ei ollut mitään tavoitetta. Mä en asettanut itselleni mitään painetta siitä, että miten sen yrityksen täytyy pyörii ja millaista palkkaa mun täytyy vaikka saada. Sitten mä huomasin, mulle ei tullut sellaista painetta itse sitten siitä ollenkaan.

Mona:            Kyllä.

Tolppanen:   Ja nytkin kun oon ollut enemmän kotona, olin jo lasten kanssa pitkään ja olin silleen, että nyt se yritystoiminta on pienempää ja se on, että sekin pitää hyväksyä. Että ehkä sitten näistä tulee meidän kaikkien ihmisten omat arvot esille. Että joidenkin arvot on siinä, että haluaa, että oma palkkataso ja raha on tosi, tosi tärkeä. Ehkä mulle se ei oo koskaan ollut. Että munkin äiti on ollut yksinhuoltaja ja oon semmoisesta perheestä, että ei oo ollut niin paljon sitä rahaa, kun oon ollut lapsi. Mutta meillä on ollut hirveästi kokemuksia ja yhdessä tekemistä, niin mä ehkä ite arvotan sitä nykypäivänä paljon suuremmaksi kuin rahan arvoa tietyllä tavalla. Niin se on ehkä helpottanut sitä yrittäjyyttä myös, ettei oo asettanut sellaista painetta. Nytkin näkee somessa, tulee tosi paljon... Musta se on tosi hienoa, että ihmiset menestyy ja vau, mitä onnistumisia on nuoretkin yrittäjät saanut. Mutta sillä asetetaan vähän myös sellaista painetta ja sellaista kilpailua. Mä en kilpaile ketään vastaan tässä yrityskentässä. Että jos mietitään vaikka ihmisten hyvinvointia ja terveyttä, niin meillä on aika paljon täällä suomalaisiakin, ketkä voi huonosti, niin meidän ei tarvitse kilpailla toisten valmentajien kanssa. Mun mielestä meidän pitäisi olla samalla puolella koko hyvinvointi- ja terveysalan tekijät, eikä niin, että me kilpaillaan kellä on eniten asiakkaita. Mä toivon, että kaikilla olisi mahdollisimman paljon, koska silloinhan meidän koko yhteiskunta voisi paremmin. Että ehkä semmoinen kilpailullisuus, niin sitä ei kannata varsinkaan alussa miettiä, vaan sitä, että saa sen oman toiminnan rullaamaan niin, että itsellä on hyvä fiilis ja pääsee oikeasti tekemään niitä töitä ja juttuja, mistä nauttii. Mä oon paljon tehnyt myös ilmaiseksi ja oon tosi paljon tehnyt hyväntekeväisyyttä. Mä en koe, että se ois... Tai mä koen, että siitä on ollut myös tosi paljon hyötyä ja se on myös tapa verkostoitua. Että kaikesta sä et myöskään saa palkkaa. Ja mun palkka, kun mä oon aloittanut Kauniaisten kaupungilla, on ollut 5,4 euroa tunti.

Mona:            Joo. Niin.

Saana:          Kyllä.

Mona:            Just näin. Että ihan tosi hyvin sä vaikka kuvasit sitä, että sä oot enimmäkseen just optimisti ja tavallaan sä et mieti, mikä on varmasti tosi tärkeä piirre yrittäjyydessä. Että vaan tekee sitä omaa juttua ja tavallaan, että ei aina mieti sitä rahaa, mutta tavallaan niitä haasteitakin löytyy. Ja mun mielestä kuvasit niitä kuitenkin tosi hyvin. No mitä jos heitetään sitten häränpyllyä tai ihan toisinpäin, että mikä sun mielestä on parasta siinä yrittäjän työssä?

Tolppanen:   No parastahan se on, että sä ite vastaat täysin kaikesta. Mä päätän ite, että otanko mä työtä vastaan vai en. Miten mä sen työn teen. Aikataulut. Oikeastaan kaiken, että mä oon ite itseni toimitusjohtaja. Se on musta kaikista parasta, että koko päätäntävalta on tavallaan mulla. Ja sit myös se, että mua motivoi se, että oikeesti jos joku homma ei onnistu tai on vähän sellainen, et ei vitsi, kun jos on joku juttu, mitä ei jaksa tehdä, vaikka joku laskutus on mulle aina semmoinen, että ei, mä en jaksa, mun on pakko tehä se, muuten en saa mitään palkkaa ja mun on pakko laskuttaa ne työt, mitä mä oon tehny, niin jotenkin se, että aina kun sä katsot siihen peiliin, sä tiedät, että jos joku menee pieleen täs yrityksessä, niin sä voit vaan katsoo tohon. Tavallaan mun mielestä vaikka se on haastavaa, niin mun mielestä on myös se positiivinen puoli siinä. Mä tykkään tosi paljon työskennellä ihmisten kanssa, mutta kyllä musta on kiva, että kukaan ei pomota mua siinä mun omassa duunissa. Että se on mun tavallaan, mitä mä saan ite tehdä. Ja saan itse kehittää myös koko ajan palveluita ja työtä. Sitten siinä on kaikki. Mulla on tavallaan se tuotekehitys, markkinointi ja sit tietysti tämä laskutuspuoli. Sitten itse sen työn tekeminen, kouluttautuminen. Mähän vastaan itse tietenkin, miten mä kouluttaudun ja kehitän itseeni omassa työssä ja näin. Että kyllä se on semmoinen. En mä tiiä, vois olla tosi vaikee olla jollain töissä. Tokihan mä oon töissä esimerkiksi Warner Bros. Discoverylla silloin, kun mä meen tekee kiekkolähetyksiä. Mulla on siellä urheilujohtajat, on pomot ja on tuottajat ja kaikki tv-tuotannon puolelta, mutta se on silti erilaista. Että se ei silti tunnu siltä, että kun tekee hostina, niin mä silti oon yksityisyrittäjä, en mä oo niiden palkkalistoilla.

Mona:            Niin. Se on yksi osa sitä kaikkea, mitä sä teet.

Tolppanen:   Kyllä.

Mona:            Kyllä. Mutta kuulostaa juuri siltä, että monilla asioilla on puolensa ja puolensa. Että joku, mikä on hyvä juttu yrittäjyydessä, niin voi olla myös haaste. Just tää, että saa itse päättää omasta tekemisestä ja näin. Ja sitten tietysti se kilpailu, mun mielestä oli mielenkiintoista, kun sä puhuit siitä kilpailusta, että tavallaan ei kannata liikaa lähteä siihen, että enemmänkin keskittyä siihen omaan juttuun ja tehdä sitä just hyvällä fiiliksellä ja nappaa niitä asioita itselle, mitkä tuntuu itsestä hyvältä. Enemmänkin aattelee sitä yhteistä hyötyä kuin että lähtisi liikaa kilpailemaan. Omaankin korvaan se kilpailu kuulostaa negatiiviselta, että jos sitä jatkuvasti jotenkin liikaa miettii. Tuleeko sulla vielä joku semmoinen vinkkivitonen, mitä sä voisit nuorille antaa, vai tuliko tässä hyvin jo?

Tolppanen:   Mä en tiedä, kuunteletko tätä vanhemmat, mutta jotenkin mä toivoisin sitä, että kotona annetaan tila nuorille olla, mitä ne on. Annetaan tila kasvaa ja kokeilla vaikka erilaisia harrastuksia, erilaisia töitä, erilaisia asioita. Musta tuntuu välillä, että vanhemmilla on hirveät standardit, että mun lapsesta pitää tulla toi ja mun lasten pitää kulkea tuota polkua. Jolloin se nuori menee sekaisin ja lapsi menee sekaisin, että mitä mä itse haluan, kun mun vanhemmat on päättänyt kaiken mun puolesta. Niin jotenkin varsinkin tähän yrittäjyyteen, okei, koko elämään, niin se, että sä itse pääset tutustumaan, sä saat itse mokata ja oppia niistä sun virheistä. Sä saat itse ja joudut itse pienestä pitäen tekemään asioita, joka tuo rohkeutta. Se parantaa sun itseluottamusta, tietoisuutta siitä, että mä pärjään, koska sä oot pienestä pitäen saanut kokea epäonnistumisen ja onnistumisen kokemuksia, jotka on kasvattanut sitä, että sä oot itsetietoisempi tietyllä tavalla. Niin mä toivoisin, että perheet, vanhemmat, ystävät, kaikki siinä ympärillä, niin annetaan jokaiselle tavallaan kulkea se polku ja tutustua siihen. Että mun mielestä se haastaa tällä hetkellä eniten sitä, että miksi me tiputaan semmoiseen väliin, että me ei löydetä ja me ei tiedetä, mikä meidän juttu on, on usein se, että ympäriltä on supistettu sitä kehää, että sä et oo päässyt tavallaan nuorena. Kun nuorena pitää antaa vähän mennä. Pitää vähän kokeilla erilaisia asioita ja kokeilla erilaisia töitä. Vaikka joku työ ei ois kivaa, niin kannattaa silti mennä tekee. Mä oon siivonnut myös toimistoja, se on ollut yksi homma, mitä mä tein kans. Että oon tehnyt tosi erilaisia. En mä nyt aatellut, että mä jään nyt tähän ja mä siivoon toimistoja. En mä saanut siitä mitään kivaa, muuta kuin rahaa tietysti. Ja se taskuraha nuorena oli tosi tärkeetä. Mutta se, että pitää vähän kokeilla kaikkea, jotta oikeasti löytää sen. Että joku tietää jo pienestä pitäen, että mä haluan tätä. Mutta mitä sitten, kun käykin niin, että viisi vuotta menee elämässä eteenpäin, että en mä oikeesti haluakkaan tätä, niin sit jos on tosi suppea ollut se, mitä on saanut kokea ja nähdä ja harjoitella ja näin. Toi on ehkä se, mitä mä toivoisin. Mutta tietysti viesti nuorille, että avoin keskustelu kotona. Että jos tuntuu, että vanhemmat on kauheasti päättänyt polkua sun puolesta, niin ehkä sanoo siitä myös rohkeasti niille omille vanhemmille, että anna mun ite oppia ja anna mun itse kokea nää asiat. Musta se on ihanaa, että välitetään, on langat ja pidetään kiinni niistä omista lapsista ja nuorista, mutta pitäkää ne löysällä ja antakaa kokea ja nähdä, ettei ne kokemukset ja näkemiset perustu pelkästään someihin ja muihin, mistä katsotaan ihmisten parhaita onnistumisia. No, nykyään on onneksi muotia se, että siellä näytetään myös kaikkea epäonnistumista, mutta silti se on liian kulissia mun mielestä siihen, että sieltä nähtäis, että ehkä toi on vaan mun juttu.  Vaan että oikeesti pitää päästä ite tekee ja kokee.

Mona:            Joo. On ollut tosi kiva höpötellä! Ja tosi tärkeitä ja hyviä mun mielestä vinkkejä. On ollut tosi kiva kuulla sun kokemuksia, että mitä kaikkea voi elämä eteen tuoda yrittäjän elämässä. Että ei koskaan tiedä, mistä itsensä löytää.

Tolppanen:   Kyllä.

Mona:            Kun menee vaan sitä intohimoa ja kivoja juttuja kohti. Niin, joo.

Tolppanen:   Toi oli hyvä. Intohimoa kohti. Se on hyvä lopetus.

Mona:            Niin.

Tolppanen:   Kiitos!

Saana:          Kiitos!

Mona:            Päätetäänkö tähän.

Saana:          Seuraavana me kuullaan Reetan ajatuksia lastenhoitoyrittäjän arjesta.

Niemonen:    Mä oon Reeta, 29, Helsingistä. Mä oon taustaltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Ollut sen jälkeen EU:lla ja toimittajana töissä. Ja oon nyt siis lähtenyt vähän tämmöisellä ehkä epätavallisella taustalla perustamaan omaa yritystä. Mulla on ollut nyt vuoden ajan suurin piirtein stoiminnassa tämmöinen lastenhoitopalvelu, joka siis käytännössä toimii markkinapaikkana ja yhdistää nuoria, kokeneita ja valikoituja hoitajia kiireisiin lapsiperheisiin täällä pääkaupunkiseudulla. Ja nyt me ollaan myös Tampereella just avattu. Mä tein tätä alkuun puoli vuotta yksin ja sitten sen jälkeen tähän mukaan tuli mun puoliso viime vuoden vaihteessa. Tällä hetkellä pyöritetään tätä siis kahdestaan. Meillä ei oo ulkoista rahoitusta, vaan ollaan pyritty siihen, että voitaisiin maksaa ikään kuin tällä toiminnalla itse itsellemme palkkaa.

Niemonen:    Mä pääsin alkuun ihan aika perinteisesti. Ehkä silleen, että mä juttelin paljon ihmisten kanssa. Juttelin sekä perheiden kanssa että hoitajien kanssa ja yritin kuulostella, että miten he jotenkin näkee sen oman tilanteen ja mistä voisi olla heille mahdollisimman paljon apua. Meidän yritys tosiaan on tämmöinen ikään kuin markkinapaikka, joka yhdistää nämä kaksi puolta toisiinsa. Niin siinä on tosi tärkeää se, että jotenkin ollaan ikään kuin kuulolla molempiin suuntiin ja pystytään on vastaamaan kahden eri porukan tarpeisiin yhtä aikaa. Ja sitten sain myös ihan rahallista tukea, tämmöisen pienen apurahan 6 000 euroa, joka oli siihen alkuun tavallaan sitä varten, että voi elättää itseään samalla, kun ei vielä saa tuloja tästä omasta yrityksestä. Ja että on vähän kuin lisäaikaa sille kehitystyölle. Niin tämä oli sellainen ikään kuin ekstratuki. Sittenhän Suomessa saa myös starttirahaa, mikä on tosi kiva. Se mulla oli 12 kuukautta. Se on tavallaan se maksimi, minkä sitä voi saada.

Niemonen:    Mitä haasteita yrittäjäksi ryhtyminen on tuonut. Haasteista mä sanoisin, että isoin tosiaan on varmasti se taloudellinen puoli. Eli se vaatii kyllä aika monessa tilanteessa vähän omia säästöjä tai sitten jonkinlaista lainaa tai muuta, että pääsee alkuun jotenkin sen asian kanssa. Että mun ja meidän yrityksellä on onneksi aika matalat kiinteät kulut. Että meillä ei ole mitään varsinaista toimitilaa. Me operoidaan pitkälti netissä. Aina kun me maksetaan palkkiota meidän hoitajille, niin sitten me saadaan totta kai myös asiakkailta rahaa. Eli meillä on sinänsä aika semmoinen kevyt malli. Ei jouduttu rakentamaan tehtaita tai tekemään muuta vastaavaa. Mutta joka tapauksessa kyllähän se vaatii paljon aikaa käynnistää mitä tahansa. Siinä samaan aikaan pitää kuitenkin syödä ja saada katto pään päälle, niin kyllähän siinä joutuu miettimään sitä, että miten sen oman toimeentulon järjestää.

Niemonen:    Ehkä yllätyksenä mulla on ollut itsellä se, että mä en oo kauheen teknologinen ihminen, että mä teen tätä tällä hetkellä mun puolison kanssa, joka tuli sitten pikkaisen myöhemmin mukaan, sama kauppistaustainen ihminen, jonka idea tää yritys oli alun perin. Hän on sit ehkä enemmän meillä tehnyt teknologista puolta. Mutta siinä mun yllätys siihen liittyen on ollut se, että nykyäänhän tuo vaikuttaa olevan suhteellisen demokraattista, että on pääsy tavallaan monenlaisiin sellaisiin välineisiin, mihin ei varmasti ollut vielä viisi tai kymmenen vuotta sitten. Että ollaan pystytty tekoälyn avulla esimerkiksi koodaamaan semmoisia yksinkertaisia asioita, joilla ollaan pystytty sitten helpottamaan omaa arkityötä ja semmoista manuaalista toimintaa vähentämään, niin tämä on ollut meillä iso semmoinen ajansäästäjä ja myös rahan säästäjä, että ei oo tarvinnut maksaa siitä ratkaisusta aina kenellekään. Niin se on ollut semmoinen, mikä meitä on tosi paljon auttanut eteenpäin. Että tämä vaikuttaa hyvältä ajalta lähteä yrittäjäksi tuossa mielessä.

Tolppanen:   Parasta mä sanoisin, että on se tosiaan, tämä on aika kliseistä, mutta se on kyllä totta, että saa ite päättää, että mitä tekee ja milloin tekee. Se on ehkä sellainen asia, että kun miettii taaksepäin, että mä oon ollut nyt itse vuoden ja kolme kuukautta pois palkkatöistä, ja on tosi vaikee enää edes muistaa, miltä tuntuu... Tai tuntuu nykyään absurdilta ajatella, että on pitänyt pyytää jonkun lupaa, että voi mennä vaikka hammaslääkäriin keskellä päivää. Että se on jotenkin sellainen asia, mihin tottuu tosi nopeasti. Mutta mikä on tosi ihanaa, että saa ite vaikuttaa tai valita täysin, milloin tekee ja mitä tekee. Eikä tarvi sit selitellä kenellekään, että miksi tämä on juuri minulle se paras ratkaisu. Niin se on kyllä ihan tosi ihanaa. Toinen asia, mikä liittyy tähän aika läheisesti, on sellainen tietynlainen itsemääräämisoikeus myös jotenkin työn sisällössä. Että jos joku asia on omasta mielestä järkevä ja ikään kuin toimiva tapa, niin sitten sen voi tehdä, eikä tarvitse kirjoittaa siitä mitään perusteluja minnekään tai pyytää lupaa tai laatia mitään raportteja. Se on kyllä tosi jotenkin silleen tyydyttävää, ja pääsee myös nopeasti sit eteenpäin, että ei tarvi jäädä odottelemaan muiden mielipiteitä.