Autismi ja työnhaku

Saana: Moikka! Täällä Saana.

Mona: Ja Mona. Me ollaan alle 30-vuotiaiden uravalmentajia Työllisyys Espoosta.

Saana: Tämä podi on sulle, joka olet oman työuran alussa.

Mona: Tuu meidän mukaan kuuntelemaan kokemuksia ja vinkkejä työnhakuun!

Saana: Tänään meillä on vieraana Johanna Vuori Karvia, joka tulee meille kertomaan autismista ja työnhausta. Johanna toimii Autismiliiton kokemusasiantuntijana sekä Autismiyhdistyksen toiminnanjohtajana. Kiva Johanna, kun pääsit meidän kanssa juttelemaan. Ja mennäänkö heti asiaan. Että tähän alkuun lyhyesti, jos voisit kertoo, että mitä autismilla tarkoitetaan?

Vuori-Karvia: Joo, mä oon tosiaan Johanna ja mä oon itse autisti. Mä oon jo viisikymppinen. Ja autismilla tarkotetaan sitä, että synnynnäisesti sulla on aivot, jotka ovat niin sanotusti normaalista poikkeavat, elikkä enemmistön aivoista poikkeavat. Ja se, että on poikkeavat aivot, tarkoittaa käytännössä sitä, että sä koet, aistit ja hahmotat kaiken eri tavalla koko ajan.

Mona: Joo.

Vuori-Karvia: Se on semmoinen kokonaisvaltainen erilaisuuden tila.

Mona: Niinpä, niinpä.

Vuori-Karvia: Ja se on tosiaan synnynnäinen. Ja se on semmoinen, mitä ei voi poistaa. Ei oo mitään lääkettä, ei oo mitään, mitä voisit tehdä tai jotenkin treenata, että sä tulisit toisenlaiseksi. Eikä oo oikeastaan mitään syytäkään.

Mona: No, voitais seuraavaksi puhua vähän siitä työnhausta, niin haluisiks sä kertoa, että onko autismi jotenkin sun työnhakuun vaikuttanut?

Vuori-Karvia: Joo. Mulla on tietysti perspektiivi siitä, että silloin kun mä en vielä tiennyt, että mä oon autisti, miten se vaikutti siihen näin jälkikäteen katsoen. Ja sitten tietysti se, että sit kun mä oon tiennyt, että mä oon autisti, että miten se on vaikuttanut. Että se on aika yleistä meille, jotka on vasta myöhemmällä iällä tajunneet, että olemme autisteja, ja erityisesti naisille se on tosi yleistä, että tietää vasta myöhemmin. Ja ne kokemukset, mitä on silloin, kun ei oo ihan tiennyt, on se, että aika paljon se on vaan ollut hämmentävää se työnhaku. Ja sellaista, että kun on katsonut joitain työpaikkailmoituksia, niin ei oo ihan tiennyt, että mitä tässä oikein haetaan. Siellä lukee jotain, että haemme hyvää tyyppiä kivaan työympäristöön tekemään kaikennäköistä. Mitä? Onks työ hyvä tyyppi? Että se kuulosti tosi absurdilta, että eiks työ oo joku selkeä kuvaus siitä, mitä sä teet siellä joka päivä, eikä välttämättä oo joku persoonallisuustesti. Niin tää on ollut mulle tosi hämmentävä ajatus. Että mikä työ sitten, mihin mä sovin, jos tuo työnkuva on tuommoinen, missä mä en näe itseäni. Että se on ollut jo sen työpaikkailmoitusten katselu on ollut tosi outoa.

Mona: Niin.

Vuori-Karvia: Ja sitten tietysti se seuraava, että no jos mä katon tuommoisia työpaikkailmoituksia, niin miten mä niihin haen. Että kun tällä tavalla puhutaan näistä työpaikoista, niin pitääkö mun puhua samalla tavalla, kun mä haen. Että mikä on se oikea tapa.

Mona: Niin.

Vuori-Karvia: Ei oikein hahmotu se, että miksi niitä työpaikkoja ilmoitetaan usein sillä tavalla kuin ilmoitetaan. Tosin minun mielestä hyvin erikoisella tavalla. Ja minun aivot, jotka ovat tosi faktaorientoituneet ja etsii sitä tietoa sieltä, niin mun on vaikea hahmottaa, miksi puhutaan epäsuorasti asioista. Ja silloin tietysti myös se, että kun jos mennään vaikka haastatteluun tai pääsisi haastattelutilanteeseen ja on saanut sen hakemuksen jotenkin tehtyä, niin sit se, että jos ei ennakkoon tiedä, mitä sieltä kysytään tai että kysytäänkö siitä työpaikkailmoituksesta, pitääkö mun niihin tietää, pitääks mun esittää hyvää tyyppiä, niin mä oon aika sillä tavalla aika... Se on aika haastava se tilanne sillon. Ja mä jännitän todella paljon sitä, kun mä halusin vain kertoa, mitä mä osaan. Mutta mä oon löytänyt erilaisia apukeinoja ajan kanssa. Ja sitten ehkä osannut kysyä kysymyksiä. Että mä oon esimerkiksi pyytänyt tutuilta apua kertoo mulle, että mitä tässä työpaikkahakemuksessa haetaan. Että mä oon osannut kysyä, että hei, mä en ihan hahmota, että tää on musta tosi vaikealukuinen, että tässä pyydetään, että ois näin paljon kokemusta ja noin paljon tuota ja tätä. Niin mitä tää tarkoittaa. Että voisitko kertoa ja avata tän mulle. Joku sanoo, että no tässä sanotaan näin, mutta se on siis vähän heidän unelma, että ei tarttee välttämättä olla. Kun ainakin mun aivot on sillä tavalla mustavalkoiset, että jos jotain pyydetään, niin mä aattelen, että se pitää täyttää. Ja mä oon sitten ajan kanssa myös oppinut, että monet ihmiset hakee työpaikkaa, vaikka niillä ois vain puolet siitä kokemuksesta. Mutta minä autistina oon ajatellu, että mulla pitää olla se kaikki, mitä siinä kuvataan.

Saana: Joo.

Vuori-Karvia: Niin mulle auttoi se, että mä kysyin. Mä sanoin, että hei voisko joku kertoa mulle, mitä tässä työpaikkailmoituksessa, mitä siinä oikeasti haetaan, ja voinks mä hakea tätä. Oonks mä sun mielestä semmoinen, joka vois hakea tätä. Ja semmoinen, että on joku, kenen kanssa voisi puhua sitä asiaa, on mun mielestä tosi tärkee. Esimerkiksi vaikka työllistymispalveluissa, että joku vois sanoo, että haluuks sä, että mä kerron sulle, että mitä tarkoitetaan tässä työpaikkailmoituksessa. Ja että mimmoiselle henkilölle se soveltuu.

Mona: Niin.

Vuori-Karvia: Ja sit niitä voisi avata muutamia useampiakin, niin sitten siitä tulis, että aa okei, sitä siinä tarkoitetaan, että keskustelun kautta. Ja sit ehkä semmoinen, että myöskin, että vois ihan sanoa, että mitä mieltä sä oot, voisinks mä olla soveltunut tähän. Koska ainakin minä autistina en ihan hahmota sitä maailmaa, missä neurotyypilliset elää, että mitä ne ajattelee näistä asioista. Niin on tosi tärkeetä, että jos joku kertoo mulle ja sanoittaa sitä asiaa.

Mona: Kyllä. Tosi tärkeitä pointteja, että just sulla on ollut se läheisten tuki siinä.

Vuori-Karvia: Kyllä.

Mona: Se on ollut se, että sä olet saanut joltakin sen tuen ja saanut tavallaan sen toisen ihmisen näkökulman ja miten hän ymmärtää sen.

Vuori-Karvia: Kyllä.

Saana: Tästä ehkä vähän aasinsiltana, puhuit noista vahvuuksista. Niin tässä mietittiin, että mikä sua on auttanut tunnistamaan niitä sun omia vahvuuksia?

Vuori-Karvia: No ehkä se sama asia, se, että se keskustelu. Ja se, että saisi palautetta. Autistille on todella vaikeaa, minulle erityisesti, hahmottaa itseäni suhteessa ulkomaailmaan, koska mä koen koko ajan olevani erilainen. Niin mä en tiedä, että miten muut näkee mut. Mä koen itseni tietynlaisena ja mä koen usein, että mä oon vaan vääränlainen. Niin mä en tiedä, mitä joku ajattelee, että mussa ois vahvuutta tai hyvää. Niin todella hyvä ja tärkee ois antaa autisteillekin palautetta niistä asioista, mitkä on heissä vahvuuksia ihan arjessakin, niin silloin rupeis myöskin hahmottaa itse, että aa, nää on niitä asioita, mitkä muut ajattelee, että mussa on tosi hyvää. Koska paljon enemmän kuulee sitä, että mikset sä osaa tota. Tai etkö sä tajuu tota.