Matinkylän asukaspuiston kerho

Kotihoidossa olevalla 2-5-vuotiaalla lapsella on mahdollisuus osallistua ohjattuun toimintaan lapsiryhmässä. Kerhossa työskentelee tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja. Kerhotoiminnan keskeisiä tavoitteita ovat sosiaalisten taitojen opetteleminen ja myönteisten kokemusten saaminen sekä itsestä että ryhmässä toimimisesta. Kerhotoiminnalla tuetaan itsetunnon kehittymistä ja itsenäistymistä sekä perheitä kasvatustyössä. Kerhon aikana lapsilla on mahdollisuus vapaaseen leikkiin ja ohjattuihin toimintatuokioihin, jotka sisältävät mm kädentaitoja, liikuntaa, musiikkia ja lukuhetkiä. Kerhossa pidämme pienen eväshetken, jolloin lapset syövät kotoa tuodut pienet terveelliset eväät esimerkiksi hedelmää, vihanneksia, leipää ja juomapulloon vettä. Reppuun on hyvä pakata myös varavaatteita ja sisätossut. Vaippaa käyttävälle lapselle muutama vaippa ja puhdistuspyyhkeitä. Kerhot noudattavat koulujen loma-aikoja. Lapset ovat vakuutettuja kerhotoiminnan aikana. Kerhot ovat maksuttomia. Matinkylän asukaspuistossa on kaksi kerhoa, Hallit ti ja to klo 8.30-11.30 ja Norpat ke ja pe klo 8.30-11.30. Kerhon toiminta on maksutonta ja toimintakausi on elokuusta toukokuun loppuun. Uudelle toimintakaudelle tulee aina tehdä uusi hakemus. Seuraavan toimintakauden kerhoihin haetaan maaliskuussa. Päätös kerhopaikasta tehdään yhden toimintakauden ajaksi. Kerhoihin voi kuitenkin hakea myös hakuajan jälkeen mahdollisesti toimintakauden aikana vapautuville paikoille.

Yhteystiedot

Matinkylän asukaspuiston kerhoMatinraitti 12,02230 Espoo+358 46 877 1115

Postiosoite:PL 23308, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Asukaspuiston esihenkilö Varhaiskasvatusyksikön johtaja Pialiisa Rytkönen +358 46 877 1115 pialiisa.rytkonen@espoo.fi

Linkit

Kerhoon hakeminen

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)