Aika
pe 25.9.2026 EET/EEST19.00–20.00 EET/EESTPaikka
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
Katso sijainti kartalla(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)Louhisali
Hinta
- Liput 29,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Järjestäjä
Espoon kulttuurikeskus
Timo Kämäräinen on monipuolinen musiikintekijä, joka tunnetaan etenkin moniulotteisesta kitarismistaan. Kämäräinen on myös kirjoittanut paljon lauluja ja säveltänyt instrumentaalimusiikkia. Kämäräinen on uransa aikana toiminut monipuolisesti freelancerina tyylisuuntien ulottuessa aina rockista modernin jazzin kautta nykymusiikkiteoksiin isojen orkesterien kanssa.
Timo Kämäräinen on kirjoittanut musiikkia myös muille ja toiminut taiteellisena tuottajana useilla äänitteillä. Teatterimusiikkia Kämäräinen on tehnyt muun muassa kolmeen Kristian Smedsin näytelmään. Viimeisin Kämäräisen teatteritöistä oli Suomen Kansallisteatterissa esitetty, ylistäviä arvioita kerännyt Samuli Reunasen ohjaus ”Hamlet”, johon Kämäräinen sävelsi ja esitti musiikin. Musiikillisen panoksen lisäksi Kämäräinen näytteli Horation roolin. Hän on säveltänyt musiikkia myös elokuviin ja tv-sarjoihin.
Uusi albumi Laulu pelastaa julkaistiin vuonna 2025. Albumilla Timo Kämäräinen nousee esiin artistina, laulajana sekä ajattoman ja kunnianhimoisen poplaulunkirjoittamisen taiturina. Laulu pelastaa on Timo Kämäräisen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu suomenkielinen albumi.
Kesto 1 h, ei väliaikaa
Ovet saliin avataan klo 18.30
S/K18, rajattu anniskelualue
Liput 29,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
