Meteliä ja meininkiä -rokkia ja nuoruutta Espoossa -näyttelyssä on esillä musiikki- ja nuorisokulttuuria 1970-luvulta lähtien. Espoo oli 1970–80 -luvuilla täynnä musiikkia ja musiikki sekä muusikoiden tarinat ovatkin vahvasti esillä näyttelyssä.
Yleisöopastuksella tutustumme lähemmin näyttelyyn ja sen teemoihin. Opastus kestää noin puoli tuntia ja lähtee näyttelyn edestä.
Reitti pääsisäänkäynnille
Ulkona on 2 esteetöntä autopaikkaa. Matka autopaikoilta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on vähintään 3,6 metriä leveä.
Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu. Kulkureitillä on liikkumista ohjaavaa pintamateriaalia.
Kulkureitillä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Portaiden molemmilla puolilla on käsijohteet.
Kulkureitillä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan toisella puolella on käsijohteet.
Pääsisäänkäynti
Sisäänkäynti on syvennyksessä ja on valaistu.
Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi, lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa automaattisesti liikkeentunnistimella.
Sisätilat
Toimipiste on samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät.