Aika
pe 13.11.2026 EET/EEST19.00–21.20 EET/EESTPaikka
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
Katso sijainti kartalla(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)Tapiolasali
Kohderyhmä
Ikärajaton
Hinta
- Liput alk. 42 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Järjestäjä
Suomen Musiikkiteatteri
Musikaali Katri Helenasta, Tapani Kansasta ja muista iskelmätaivaan legendoista!
Musikaali kertoo Katri Helenan ja Tapani kansan uran alkuvaiheista ja noususta suuriksi kansan suosikeiksi. Esitys kertoo myös siitä, miten kahden tähden tarinat yhdistyivät suomalaisella iskelmätaivaalla. Alkuvaiheessa molemmat olivat kiinnitettyinä myös Dannyn D-tuotantoon, tosin Tapani Kansa vain kerran, vuoden 1967 lapinkiertueelle. Laulajat esiintyivät myös Hilkka Kinnusen johtamassa operettiteatterissa. Hilkka kiinnitti My Fair Ladyn tähdiksi Katri Helenan, Tapani Kansan ja Lasse Mårtensonin. Musikaalin innoittamana levy-yhtiö päätti järjestää Katrin ja Tapanin yhteisen kiertueen vuonna 1971. Heidän Love Story-kiertueensa ympärillä leijuivat spekulaatiot romanssista.
Musikaali on värikylläinen ja tapahtumarikas tarina näiden artistien elämästä 1960- ja 1970-luvuilla. Esityksessä nähdään kiertue-elämän glamouria, kommelluksia, hauskuutta ja raadollisuutta. Musikaali kertoo miten Katri Helena, Tapani Kansa, ja selvittivät tiensä iskelmätaivaan kirkkaimmiksi tähdiksi.
Musikaalissa kuullaan upeimpia hittejä, kuten Katson sineen taivaan, R-A-K-A-S, Syysunelmaa, Vasten auringon siltaa, Katson autiota hiekkarantaa, Paista päivä, Delilah, Sulle, Paloma Blanca, Äidin pikku poika, Lintu ja lapsi, Kesän lapsi, Käymme yhdessä ain ja monia muita.
Kesto n.2h 20, sis. väliajan
Naulakkopalvelu 2 €
