Hanna Pakarinen

Aika
23.9.2023 19.00 – 20.00 EET/EESTJärjestäjä
Sellosali
Hanna Pakarinen tunnetaan kautta aikain ensimmäisenä ja ehdottomasti legendaarisimpana Suomen Idolsin voittajana. Hänen kruunajaisiaan seurasi TV:n välityksellä peräti 1,6 miljoonaa katsojaa. Entistä isompien miljoonayleisöjen eteen Pakarinen nousi vuonna 2007, jolloin upeaääninen artisti edusti Suomea Euroviisuissa.
Sooloalbumeillaan kulta- ja platinarajoja rikkoneesta Hanna Pakarisesta on huokunut läpi hänen uransa ajan jättiläismäinen palo musiikkia kohtaan. Hän on suunnannäyttäjä, jonka esimerkillä on ollut iso vaikutus monen uuden aallon tähtinimen polkuun. Sukupolvien yli ulottuva arvostus on vain kasvanut sen jälkeen, kun Pakarinen päätti kahdeksan vuoden julkaisutaukonsa syksyllä 2021.
Paluun jälkeiset singlet Sun aika tulee vielä ja Vuoretkin murtuu toimivat osuvina esimerkkeinä Pakarisen suurenmoisuudesta artistina. Tyrmäävät tulkinnat yhdistyvät koskettaviin teksteihin ja kauniisiin sävellyksiin. Hän tekee kappaleensa tätä nykyä yhdessä Kristiina Wheelerin kanssa.
Esiintymislavoilla Hanna Pakarinen pääsee lopullisesti irti. Keikat ryöstäytyvät usein melkoiseksi best of -ilotulitukseksi, sillä katalogia tyylikkäistä pop- ja rock-hiteistä riittää. Settilistalle on tunkua uran englanninkieliseltä alkutaipaleelta, leffatunnareista, 2010-luvun taitteen suomenkielisiltä albumeilta sekä luonnollisesti täysin tuoreesta materiaalista.
Kesto 1 h
Tapahtuma somessa
- Leppävaara
- musiikki
- kulttuuritapahtumat