Tutustu museoalueen rakennuksiin

Pentalan saaren ympärivuotinen asutus on saanut alkunsa viimeistään 1750-luvulla. Nyholmien suku asui saarella torppareina 1850-luvulta alkaen. Kun kesähuvilat tulivat 1800-luvun loppupuolella muotiin, Nyholmit tarjosivat monien muiden saaristolaisten tavoin kesävuokra-asuntoja. Niinpä pihapiiristä löytyykin useita vuokratarkoituksissa rakennettuja rakennuksia.

Elämä saaristossa vaati kalastuksen lisäksi myös sivuelinkeinoja. Nyholmit pitivät mm. lehmää ja kanoja sekä puutarhaa, jonka kukkia ja mansikoita myytiin Kauppatorillakin. Arvid Nyholm oli viimeisiä päätoimisia kalastajia Espoossa. Miehensä kuoltua Arvidin leski Gurli asui Pentalan viimeisenä ympärivuotisena asukkaana tilalla vuoteen 1986 saakka.

Gurlin talo

Nyholmin tilan päärakennus eli ns. Gurlin talo kunnostettiin vuonna 2013. Talo on rakennettu 1920-luvulla. Vanhempien kuoltua kalastajatila jaettiin poika Arvidin ja tytär Elsan kesken. Arvid asui kalastajatilalla vaimonsa Gurlin (os. Lönnberg) kanssa. Kesäkaudella pari vuokrasi rakennuksen ala- ja yläkertaa kesäasukkaille. Kun Arvid kuoli vuonna 1972, Gurli jäi asumaan taloon. 

Päärakennus on kotimuseo, jossa aika on pysäytetty Gurli Nyholmin elämän viimeiseen kesään 1986. Saaren viimeisen ympärivuotisen asukkaan huonekalut ja tavarat on palautettu paikoilleen taloon. Rakennus esineineen kertoo lähes koko ikänsä saaressa viettäneen pariskunnan monipolvisesta elämästä. 

Villa Rosengård

Kalastajaperheet hankkivat usein lisätuloja vuokraamalla tilansa rakennuksia tai tarkoitusta varten rakennettuja huviloita kesäasukkaille. Tulevan museoalueen suurin rakennus on Nyholmien 1910-luvulla kesäasukkaita varten rakennuttama jugendhenkinen huvila Villa Rosengård. Rosengårdin peri 1930-luvulla Arvidin sisko Elsa Nyholm.

Villa Rosengård on saaristomuseon infokeskus. Alakerrasta löydät museon perusnäyttelyn, infopisteen ja museopuodin. Yläkerrassa on pieni kokoushuone. 

Kalastajamökki

Saaren vanhimman rakennuksen varhaisimmat hirret on ajoitettu kaadetuiksi vuonna 1791. Kalastajamökki on alkujaan ollut matala savutupa, joka on korotettu 1820-luvulla nykyiseen asuunsa. Alun perin se on toiminut ympärivuotisena asumuksena, mutta viimeistään 1900-luvun alkupuolelta lähtien sitä on myös vuokrattu kesäasukkaille.

Perinteisessä asussaan säilyneen rakennuksen tutkimukset ovat paljastaneet mielenkiintoista historiaa. Hirsiseinä on rakennuksen varhaisina käyttövuosina mustunut katonrajassa leijuneesta savusta. Myöhemmin hirsien päälle on tehty savi- ja kalkkirappaus. Sen päältä eri huoneista on löydetty peräti 15 pääasiassa 1900-luvulle ajoitettua tapettikerrosta: kalastajamökin kesäasukkaille on haluttu tarjota kaunis ja muodistettu asumus kesänviettoa varten.

Kalastajamökki on kunnostettu 2000-luvulla.  Kalastajamökki toimii myös näyttely- ja työnäytöstilana.

Ranta-aitta ja arkkulaituri

Ruokokattoinen ranta-aitta on rakennettu todennäköisesti vuonna 1819. Aitassa on säilytetty mm. verkkoja, kalastusvälineitä sekä muita työkaluja. Aitta vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 1982. Se korjattiin vuosien 2008-2013 välillä 1900-luvun alkupuolen asuunsa. Aitan hirsikertoja on uusittu lahovaurioiden korjaamiseksi ja katto on ennallistettu vanhojen valokuvien pohjalta ruokokatoksi. Aitan viereen uudisrakennettiin vuonna 2012 sen yhteydessä aiemmin sijainnut perinteinen arkkulaituri.
Ranta-aitassa on nähtävillä ympärivuotisesta kalastuksesta kertova näyttely.

Lilla Villan

Lilla Villan -huvila on rakennettu pihapiiriin kesävieraiden käyttöön vuonna 1936. Se on ollut kesävuokralaisten käytössä. Lilla Villan toimii museokävijöiden tauko- ja eväidensyöntitilana.

Lill-Stugan ja ulkorakennus

Lill-Stugan on rakennettu 1900-luvun alkupuolella kesähuvilaksi. Vuokrahuvilana se toimikin aina vuoteen 2015 saakka. Alkujaan rakennuksessa on ollut vain yksi huone, mutta sitä on laajennettu myöhemmin. Lill-stugan toimii kesäkahvilana, jota ylläpitää Saaristoravintola Paven.

Huvilan pihapiirissä on myös ulkorakennus kesähuoneineen. Gurli ja Arvid Nyholm ovat asuneet kesähuoneessa niinä kesäkuukausina, jolloin päärakennusta on vuokrattu kesäasukkaille. Puuliiteri ja huussi ovat kuuluneet nekin Gurlin taloon. 

Navetta ja sauna

Nyholmin päärakennuksen lounaispuolella ollut vanha navetta purettiin 1930-luvulla. Uusi navetta rakennettiin hieman sisemmälle saareen vanhoja rakennusosia hyväksi käyttäen. Eläinsuojasta ja liiteristä koostuva rakennus on saanut lopullisen muotonsa vaiheittain. Navetta kertoo kalastajatilan tärkeistä sivuelinkeinoista, kuten karjan- ja puutarhanhoidosta. 

Navetan vieressä sijaitseva saunarakennus on rakennettu Arvid ja Gurli Nyholmin aikana. Saunatapojen ja saunan käytön nykymuutoksesta kertoo, että sauna ei sijaitse merenrannassa, vaan sisämaan puolella.

Näkymä Saaristomuseo Pentalan laiturilta kohti ranta-aittaa ja kalastajamökkiä. Kuva: Jonna Pennanen / KAMU
Espoonlahti