Nuori Espoo ja Erasmus+ nuorisovaihdot
Espoon nuorisopalveluissa toteutettava Nuorisovaihto on EU:n tukema kansainvälinen 13–17-vuotiaiden nuorten ryhmien tapaaminen, jonka nuoret suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä nuorisonohjaajien ja ulkomaisten nuorten ryhmien kanssa.
Maksuttomilla nuorisovaihdoilla uusia kieli- ja kulttuuritaitoja sekä kokemuksia yhdessä ulkomaalaisten nuorten kanssa
Nuorisovaihtojen kautta tarjoamme nuorille mahdollisuuden oppia kieli- ja kulttuuritaitoja sekä vaihtaa kokemuksia ulkomaalaisten nuorten kanssa, kivan yhdessä tekemisen kautta. Toiminta perustuu nuorten aktiiviseen osallisuuteen toiminnan kaikissa vaiheissa, iloa ja luovuutta unohtamatta.
Nuorisovaihdot tapahtuvat pääasiassa nuorten vapaa-ajalla eikä niistä veloiteta osallistumismaksua. Tavoitteenamme on, että yhä useampi espoolaisnuori saa vapaa-ajalla mahdollisuuksia kehittää osaamistaan elämää ja ammatillista tulevaisuuttaan varten. Nuoret saavat osallistumisestaan ja oppimisestaan Youthpass-todistuksen, joka voi parhaimmillaan helpottaa opiskelu- ja työpaikan saamisessa.
Kuka voi hakea mukaan?
Kuka vain 13-17-vuotias espoolaisnuori tai nuorten ryhmä voi hakea mukaan. Tule mukaan joko yksin, kaverin kanssa tai isommassa porukassa.
Miten pääsen mukaan?
- Ota yhteyttä sähköpostitse ja kerro kiinnostuksestasi: petu.sorvasto@espoo.fi
VUONNA 2023 toteutamme yhden nuorisovaihdon. Hakeminen nuorisovaihtoon alkaa 1.9.2023.
Lisäksi osallistumme kumppaniksi yhteen nuorisovaihtoon ja koulutamme työntekijöitämme kansainvälisyystoimintojen toteuttamiseen.