Luontoviisas Espoo -seminaarin puhujat

Luontoviisas Espoo -seminaarissa kuulemme puheenvuoroja ja keskustelua tutkimuksen, kaupunkien ja yritysmaailman edustajilta. Alla puhujaesittelyt esiintymisjärjestyksessä. Esittelyt täydentyvät vielä.

Luontoviisas Espoo -asiantuntijaseminaari järjestetään 13.5.2025. Seminaari kutsuu mukaan esimerkiksi maankäytön, kaupunkikehittämisen ja luonnon monimuotoisuuden asiantuntijoita julkishallinnosta, yrityksistä ja tutkimuslaitoksista. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! 

Janne Kotiaho

Janne Kotiaho on ekologian professori ja Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja Jyväskylän yliopistossa. Kotiaho toimii toista kautta Suomen Luontopaneelin puheenjohtajana. Hän oli koordinoiva pääkirjoittaja hallitustenvälisen luontopaneelin IPBES:in luonnon tilaa ja ennallistamista koskevassa kansainvälisessä arviointiraportissa ja hän on Suomen hallituksen tieteellinen neuvonantaja YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen monenvälisissä osapuolikokouksissa. Kotiaho on lisäksi tiedettä ja taidetta merkittävästi tukevan yksityisen Koneen Säätiön pitkäaikainen hallituksen jäsen.

Heli Huuskonen

Heli Huuskonen on kestävien kaupunkien asiantuntija. Hänellä on kokemusta erityisesti yritysten ja asukkaiden innostamisesta mukaan kaupunkien kestävyystyöhön, koska yhteistyöllä rakennetaan tulevaisuuden kestävät kaupungit. Hän on ollut tekemässä useita eri osallistamisen toteutuksia Turussa osana EU:n 100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia missiota. Lisäksi hän on digitaalisen kestävyysviestinnän osaaja.

Olli Isotalo

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo, varatuomari 1998

Espoon kaupunki

  • kaupunkiympäristön toimialajohtaja 2021-
  • teknisen toimen johtaja 2015-2021
  • kehittämisjohtaja 2007-2015
  • toimialan lakimies 2004-2007
  • rakennuslakimies, rakennusvalvontakeskus 1999-2004

Asuntorahasto 1999

Juha Kostiainen

Juha Kostiainen toimii YIT Oyj:ssä kaupunkikehityksestä ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja on konsernin johtoryhmän jäsen. Hän on myös Tampereen yliopiston kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen dosentti ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Kaupunkikehityksen kysymyksiä Kostiainen tarkastelee monipuolisesti blogissaan nokkelakaupunki.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Laura Muukka

Laura Muukka on maisema-arkkitehti, joka toimii Vantaan kaupunkiympäristön toimialalla yleiskaavoituksen kestävä kaupunki -tiimin esihenkilönä ja johtavana maisema-arkkitehtina. Tiimissä suunnitellaan kaavoitukseen liittyen Vantaan viherrakennetta ja maisemaa. Laura kertoo tilaisuudessa siitä, miten Vantaan kaupunkisuunnittelussa pyritään kohti luontopositiivisuutta. 

Olli-Pekka Mäki

FM Olli-Pekka Mäki toimii Turun kaupungin ympäristönsuojelupäällikkönä ja ympäristönsuojelun vastuualueen lähijohtajana. Ympäristönsuojeluun kuuluu Turun ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät, luonnonsuojelun edistämis- ja kehittämistehtävät, ilmanlaadun seuranta kaupunkiseudulla sekä jätehuoltoviranomaisen seudulliset tehtävät. Hän on toiminut Turun kaupungissa vuodesta 2000 alkaen erilaisissa ympäristönsuojelun viranomais- ja kehittämistehtävissä.

Tarja Söderman

FT Tarja Söderman toimii Espoon kaupungin ympäristöjohtajana vastuualueenaan parhaiden käytäntöjen edistäminen ja kehittäminen luontokadon pysäyttämisessä, ympäristöhaittojen hillinnässä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa kaupunkiorganisaation sekä asukkaiden, yritysten ja yhteistyökumppaneiden toiminnassa. Hän vastaa Espoon kaupungin ympäristönsuojelun toiminnasta, vaikuttaa kaupunki-, valtakunnan- ja EU-tason verkostoissa ja on kansallisen ennallistamissuunnitelman kaupunkiympäristöjen työryhmän jäsen. Hänellä on pitkä kokemus hankkeiden ja suunnitelmien vaikutusarvioinnin kehittämisestä sekä projektitoiminnasta luonnon monimuotoisuuden ja ekologisen kestävyyden lisäämiseksi.

Harri Tanska

Dipl. ins. Harri Tanska on toiminut Espoon kaupungin kaupunkitekniikan johtajana vuodesta 2016 alkaen. Hänen johtamansa organisaation tehtäviin kuuluu mm. katujen ja yleisten alueiden suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito sekä kaupunkimittaukseen liittyvät tehtävät. Hän on työskennellyt Espoon kaupungin palveluksessa vuodesta 2000 lähtien myös geotekniikkapäällikkönä, rakennuttajapäällikkönä, katupäällikkönä ja kaupungininsinöörinä. Entisenä suunnistajana ja innokkaana luontoliikkujana hän on vieraillut Suomen jokaisessa kansallispuistossa.

Kati Vierikko

Kati Vierikko on kaupunkiekologian dosentti ja työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän on kaupunkiluonto -ryhmän päällikkö. Vierikko on julkaissut useita tieteellisiä artikkeleita liittyen kaupunkien viher- ja vesialueiden moniarvoihin. Hänen tutkimuksensa ovat kehittäneet uusia menetelmiä ja lisänneet tietoa kaupunkiluonnon merkityksestä luonnolle ja ihmisen hyvinvoinnille. Tällä hetkellä hän johtaa kahta hanketta, joissa tutkitaan kaupunkipihojen ja hulevesien hallinnan luontopohjaisten ratkaisuiden monimuotoisuutta.