Loojärven hajakuormitusselvitys ja kunnostussuunnitelma 2020 

Espoon ja Kirkkonummen rajalla sijaitsevan Loojärven hajakuormitusselvitys toteutettiin osana Espoon ympäristölautakunnan 9.2.2017 hyväksymää Espoon vesiensuojelun toimenpideohjelmaa vuosille 2016 – 2021 sekä Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan 22.1.2019 hyväksymää Kirkkonummen vesiensuojelun toimenpideohjelmaa vuodelle 2019. EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteena on pintavesien vähintään hyvä ekologinen tila vuoteen 2027 mennessä. Vuosien 2016 ja 2019 pintavesien ekologisen tilan arvioinnissa Loojärven ekologinen tila luokiteltiin huonoksi. Loojärvelle toteutettu hajakuormitusselvitys toimii pohjana järvelle tehtävälle kunnostussuunnitelmalle. Selvityksen perusteella saadaan tietoa järveen kohdistuvasta ulkoisen kuormituksen määrästä ja laadusta. Lisäksi tämän avulla voidaan paremmin kohdentaa järvelle sopivia kunnostustoimenpiteitä. Kunnostussuunnitelman tavoitteeksi on asetettu järven saattaminen hyvään ekologisen tilan luokkaan vuoteen 2027 mennessä.

Hajakuormitusselvitykseen on koottuna Loojärven vedenlaatuun vaikuttavat tekijät, arviot ulkoisen ravinnekuormituksen ja sisäisen fosforikuormituksen määrästä sekä järven valuma- alueen ominaispiirteet. Loojärven hajakuormitusselvitys laadittiin Espoon kaupungin ja Kirkkonummen kunnan toimeksiannosta ja sen ovat toteuttaneet Vahanen Environment Oy:ltä FM, limnologi Petrina Köngäs ja FT, limnologi Anne Liljendahl.

Loojärvi on matala ja rehevä tuulella helposti sekoittuva järvi. Loojärveä ympäröi vanha kulttuurimaisema laajoine peltoineen ja järvi onkin todennäköisesti keskiajalla ollut Etelä- Suomen tärkeä lohijärvi (Loojärvi nimen lähtömuoto on Lohijärvi). Loojärvi laskee Mankinjokeen, joka nykyään on yksi harvoista Suomenlahteen laskevista virtavesistä, johon luonnonvarainen taimen nousee kutemaan. Järveen on kuitenkin ajan saatossa kulkeutunut hyvin runsaita määriä ravinnekuormitusta ja nykyään Loojärvi kärsii vuosittaisista koko järven peittävistä sinileväkukinnoista. Järven heikko vedenlaatu vaikuttaa oleellisesti myös Mankinjoen vedenlaatuun.

Järven ranta-asukkaille Loojärvi on tärkeä maisemaelementti. Järven rehevyys haittaa järven virkistyskäyttöä. Järvellä ei ole yleistä uimarantaa ja jopa vapaa-ajan kalastus järvellä on hyvin vähäistä. Järven ranta-alueilla kasvaa runsaasti järviruokoa, mikä myös haittaa järvelle pääsyä.

Hajakuormitusselvityksessä otettiin vesinäytteitä ja mitattiin virtaamia yhdeksästä Loojärveen laskevasta virtavedestä (ojat, purot ja joet) sekä Mankinjoesta. Laskupurojen uomien varsien viljelysalueiden suojavyöhykkeet tarkistettiin ilmakuvista sekä maastotarkastelulla. Loojärvellä toteutettiin kasvillisuuskartoitus sekä otettiin edustava pintasedimenttinäyte. Hajakuormitusselvitykseen on myös koottuna Loojärven vedenlaatu. Saatujen tuloksien perusteella arvioitiin järveen kohdistuvaa ulkoista kuormitusta sekä tunnistettiin kuormituksen suurimmat tuloreitit. Hajakuormitusselvitys toimii pohjana selvityksen yhteydessä laadittavaa kunnostussuunnitelmaa varten. 

Raporttia voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta ymparisto@espoo.fi.

Espoon keskusKauklahti