Espoon maksuttomilla tekojäillä voit harrastaa luistelua, jääkiekkoa ja jääpalloa. Tekojäät ovat eri kokoisia, ja osalla kentistä on eri ajat mailattomaan ja mailalliseen luisteluun. Ulkoliikunta.fi kertoo Espoon luistelukenttien ja tekojäiden kunnon. Sivustolla on tiedot kenttien sijainnista, kenttien pukutiloista, huoltoajankohdista ja tekojäiden osalta myös aukioloajoista. Luistelu kentillä tapahtuu omalla vastuulla. Luistelu on maksutonta.

Kuva: Taru Turpeinen

Noudatathan tekojäiden sääntöjä

Eri tekojäät ovat eri kokoisia ja niillä on erilaisia sääntöjä. Osalla kentistä on muun muassa eri ajat mailattomaan ja mailalliseen luisteluun. Säännöt pohjautuvat aiemmilta vuosilta saatuihin kokemuksiin. Noudatathan sääntöjä, jotta luisteleminen olisi turvallista kaikille.

  • Puolarmaarin kenttä on pieni ja sen vuoksi se olisi haluttu kokonaan mailattomaksi luistelualueeksi. Kovan kysynnän vuoksi mailallinen aika annettiin, mutta vasta klo 20 jälkeen, koska luistelijoita on silloin vähemmän. Puolarmaarissa ei ole valvontaa, siihen ei ole resursseja, joten kenttää ei haluttu enää jakaa alueisiin, eikä laittaa eri aikoja eri päivinä.

  • Säterissäkään ei valvontaa, mutta siellä kenttä on jaettu, koska Leppävaarassa ei ole tänä talvena tekojäitä/kaukaloa.

  • Laaksolahdessa on pystytty jakamaan eri aikoja tasaisemmin, koska siellä on valvonta koko päivän.

  • Juvanpuistossa on iso kenttä, joten sinne mahtuvat myös mailalliset. 

  • Keski-Espoossa, Espoonlahdessa, Tapion kentällä ja Matinkylässä on kaukalot mailallisille.

    Muutoksia ei tehdä kesken kauden.