Vuokrattavat nuorisotilat ja leirikeskukset

Vuokrattavat nuorisotilat ja leirikeskukset on tarkoitettu ensisijaisesti nuorisotoimintaan ja nuorisotyötä varten.

Nuorisotilojen ja leirikeskusten käyttövuorot haetaan sähköisesti. Vapaita vuoroja voi selata kalenterista, varausta varten tarvitaan pankki- tai mobiilitunnisteet. Käyttövuoron hakijan ja käytöstä vastaavan henkilön tulee olla täysi-ikäinen.

Varaus pitää tehdä viimeistään viikko ennen tilaisuutta.
Varauksia ei käsitellä päivittäin eikä viikonloppuisin.
 

Linkki nuorisotilojen ja leirikeskusten sähköiseen varauskalenteriin(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Käyttövuorojen hakuajat

Nuorisotilat (18 nuorisotilaa)

  • Syys-kevätkaudelle 1.9.–31.5. maaliskuun loppuun mennessä.
  • Kesäkaudelle 1.6.–31.8. lokakuun loppuun mennessä.

Leirikeskukset (Kattilanniemen leirikeskus ja Luukin leirikeskus)

  • Kaudelle 1.6.–31.5. lokakuun loppuun mennessä.

Jos sähköisen varauskalenterin käyttö on syystä tai toisesta ongelmallista, voi leirikeskusten ja nuorisotilojen vuoroja hakea myös paperisella lomakkeella. Lomakkeiden tulostettavat versiot löytyvät sivulta Lomakkeet 

Leirikeskusten kesäkauden paperiset hakemukset on toimitettava määräpäivään mennessä osoitteeseen:

Kirjaamo, Nuorisopalvelut / Tilahakemukset
PL 1, 02070 ESPOON KAUPUNKI
(Käyntiosoite: Siltakatu 11) tai Espoon asiointipisteisiin niiden aukioloaikoina.   

Myös nuorisotilojen paperinen käyttövuorohakemus toimitetaan hakuaikana kirjaamoon, mutta muulloin kuin hakuaikana suoraan nuorisopalveluihin:

Nuorisopalvelut / Nuorisotilahakemukset
PL 37, 02070 ESPOON KAUPUNKI

Käyttövuorojen peruutukset

Leirikeskuksien (Kattilaniemi ja Luukki) peruutukset tulee tehdä todistettavalla tavalla kesä-, heinä- ja elokuuksi myönnettyjen vuorojen osalta 30 vuorokautta ennen käyttövuoron alkamista, muiksi ajoiksi myönnettyjen vuorojen osalta 14 vuorokautta ennen käyttövuoron alkamista.
Muiden tilojen myönnetty käyttövuoro tulee peruuttaa todistettavalla tavalla viimeistään seitsemää vuorokautta ennen käyttöpäivää.
Perusteettomasta syystä käyttämättä jätetty vuoro laskutetaan subventoimattomana.

Pääset perumaan varausjärjestelmään tekemäsi alustavan varaushakemuksen jos huomaat, että se on turha hakemus. Peruttuasi hakemuksen saat siitä viestin omaan yhteystiedoissasi olevaan sähköpostiin.

Lisäksi pääset perumaan varausjärjestelmästä jo hyväksytyn tekemäsi yksittäisen varaushakemuksen tai kokonaisen pitkän sarjan, 14 vrk ennen ensimmäistä käyttövuoroa.

Peruttavissa olevien varausten perässä on ikoni, ruksi ympyrän sisällä.

Käyttövuoron voi perua myös sähköpostilla nuoriso@espoo.fi

Avaimen nouto ja palautus

Nuorisotilojen avaimet
noudetaan ja palautetaan kyseiselle nuorisotilalle. Sopikaa avainten noutamisesta etukäteen. Nuorisotilojen yhteystiedot www.espoo.fi/nuoret

Leirikeskusten avaimet
noudetaan Leppävaaran asiointipisteestä (Sellon kirjasto), 1-2 arkipäivää ennen käytön alkamista. Avaimet tulee palauttaa heti seuraavana arkipäivänä käytön päättymisen jälkeen.
Huomioithan, että avaimen voi noutaa vain käyttövuoroon ilmoitettu vastuuhenkilö/t. 

Nuorisotilojen vuokraus / asiakaspalvelunumero 

Puhelin
09 816 27550 SULJETTU 19.-22.3.2024

Sähköposti
nuoriso@espoo.fi

Aukioloajat: 
Maanantai - perjantai kello 10-14

Leirikeskusten vuokraus / asiakaspalvelunumero 

Puhelin virka-aikana 
+358 46 8771805 (vain leirikeskukset, camp centers only)

Sähköposti
nuoriso@espoo.fi

Asiakaspalvelu suljettu 12.7.-9.8., jolloin ei myönnetä käyttövuoroja.