Joulu Tapiolassa -konsertti

Joulu Tapiolassa -konsertti: TV1 25.12. klo 19:00-20:29. Uusinta 26.12. klo 14:10-15:39

Kuva: Jukka Lintinen / Yle

Joulun tunnelma saapui Tapiolaan joulukuun alussa, kun Espoon kaupunki järjesti svengaavan Joulu Tapiolassa -konsertin Espoo Metro Areenalla keskiviikkona 8.12.2021. Konsertti taltioitiin ja esitetään joulun aikana Ylelä.

Klassikkokappaleiden uudet tulkinnat tahdittavat konserttia, jossa lavalle nousevat Espoo Big Band solisteinaan karismaattinen Maria Ylipää ja The Voice of Finlandissa vaikutuksen tähtituomareihin ja yleisöön tehnyt Astrid Nicole. Lisäksi konsertissa esiintyvät Sami Pitkämö, Dimitri Keiski ja Tapiolan musiikkilukion kuoro. Tapahtuman juontaa Nicholas Wancke.

Muusikko Marzi Nyman sovitukset rakkaista joululauluista sekä yhteislaulut vievät taianomaiseen joulunaikaan, josta päästään nauttimaan myös joulupäivänä television välityksellä. Konsertti kuvataan, ja esitetään Yle TV1:ssä joulupäivänä 25.12.2021. Televisiolähetyksessä sukelletaan Tapiolaan kiinnostavien tarinoiden ja paikkojen kautta.

Tapahtuman toteuttivat Espoon kaupunki, Yle ja Espoo Metro Areena.

Esiintyjät:

Espoo Big Band
Maria Ylipää
Astrid Nicole
Sami Pitkämö
Dimitri Keiski
Tapiolan musiikkilukion kuoro

Joulu Tapiolassa -konsertti TV1 25.12. klo 19:00-20:29, uusinta 26.12. klo 14:10-15:39

Tapiola