Valtuustoaloite Viherlaakson vanhusneuvolapilotista

15.5.2023 valtuustoaloite Värmälä Viherlaakson vanhusneuvolapilotista

Erityisesti yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi vuosittain. Siihen on varauduttava Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Espoon palveluissa eli myös Espoon vastuulle jääneessä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Viherlaaksossa on hyvät koulu- ja kirjastopalvelut sekä apteekki ja kauppapalveluja. Siellä tarvitaan niiden lisäksi erityisesti terveyspalveluja. Niitä voisi olla vanhusten neuvola-, asumis- ja virkistyspalveluissa.

Viherlaaksossa voisi toteuttaa vanhusneuvolapilotin, jossa mukana olisivat terveyspalvelut (hoitaja- ja lääkäritoiminta) sekä Espoon vastuulla oleva hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Siten menetetyille Viherlaakson terveysaseman palveluille saataisiin korvaavia ja kattavampia palveluja.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Espoon Viherlaaksossa toteutettaisiin pilotti, jossa palvelut voisivat olla esimerkiksi vanhusneuvolassa. Mukana olisivat terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi esimerkiksi Espoon liikuntapalvelujen ja kulttuuritoimen asiantuntijoita.

Espoossa 15.5.2023 Johanna Värmälä (sd.)

Pentikäinen Aulikki

Aaltonen Juri