Valtuustoaloite selvitys kirjavaihtolaatikoiden käyttöönotosta lukemiseen kannustamiseksi
19.1.2026 valtuustoaloite Saarentaus selvitys kirjavaihtolaatikoiden käyttöönotosta lukemiseen kannustamiseksi
Espoo-tarinan ensimmäiseksi tiekartan tavoitteeksi asetettiin syksyllä 2025 lukutaidon vahvistuminen ja se, että jokainen espoolainen lapsi oppii hyvin suomen tai ruotsin kielen. Tavoitteena on, että lasten ja nuorten lukeminen lisääntyy myös koulupäivän ulkopuolella ja ymmärrys yhteiskunnan toiminnasta kehittyy koulujen ja kirjastopalvelujen tukemana.
Lukutaidon ja -innon vahvistamiseksi on hyödyllistä kehittää koulupäivien ulkopuolelle uusia keinoja ja avauksia. Esimerkkinä sveitsiläisen Neuchatelin kaupungilla on ollut käytössä kirjavaihtolaatikot vuodesta 2014 ympäri kaupunkia, muun muassa bussipysäkkien yhteydessä ja eri naapurustojen keskeisillä paikoilla. Kirjavaihtolaatikot ovat menestyksekkäästi kannustaneet asukkaita kierrättämään kirjoja ja lukemaan enemmän, lisäten kirjojen saatavuutta ja lukemisen houkuttelevuutta.
Joensuun kaupunki päätti joulukuussa 2025 ottaa pilottikokeiluun kuusi (6) kirjavaihtolaatikkoa tulevalla kesäkaudella sveitsiläistä mallia mukaillen. Toteutustapana on sijoittaa laatikot kaupungin eri osiin koulujen ja päiväkotien bussipysäkkien yhteyteen. Kirjavaihtolaatikoiden mahdollisena ylläpitäjätahona toimivat kaupunginosakohtaiset kylä- tai muut paikallisyhdistykset, jolloin ne eivät kuormita kaupungin kirjastopalveluita ja toisaalta ne täydentävät nykyistä, kirjastoissa toimivaa kirjojen vaihtamisen palvelumuotoa. Kirjavaihtolaatikoiden ulkoasun viimeistelyssä hyödynnetään mahdollisesti vaihtoehtoja työllistää ja tehdä yhteistyötä paikallisten taiteilijoiden kanssa ja tuoda paikallisten taiteilijoiden kädenjälkeä näkyvämmäksi osaksi kaupunkikuvaa. Laatikoiden sääolosuhteiden ja mahdollisen ilkivallan kestävyys huomioidaan myös.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että
1) Espoon kaupunki selvittää paikallisia yhteistyökumppaneita kirjavaihtolaatikoiden pilottimuotoiselle käyttöönotolle kaupungin eri osissa,
2) mikäli sopivia yhteistyökumppaneita selvityksen kautta löytyy, Espoon kaupunki huomioi seuraavassa talousarviossaan kirjavaihtolaatikoiden kokeilumuotoisen käyttöönoton kaupungin eri osissa vuonna 2027 ja
3) Espoon kaupunki viestii aktiivisesti kirjavaihtolaatikoista sekä kirjojen kierrättämiseen ja lukemiseen kannustamisesta, tavoitteena vakiinnuttaa laatikoiden käyttö sopivissa kulkupaikoissa, naapurustoissa ja asuinkeskuksissa.
Saarentaus Elina
Nurminen Minna
Walls Mika-Erik
Marttila Helena
Kajava Henna
Tiitinen Helena
Puntila Päivi
Ali Habiba
Hukari Hanna
Mattsson Fanni
Karimäki Johanna
Salovaara Taru
Saita Maria
Keisteri-Sipilä Elli
Ahonen Emmi
Rodriguez Elina
Immonen Ella
Hopsu Inka
Elo Tiina
Kauste Mika
Juuti Sini
Järvenpää Kaarina
Aaltonen Juri