Valtuustoaloite rauhallisten välituntitilojen saamiseksi kouluihin

15.5.2023 valtuustoaloite Nores rauhallisten välituntitilojen saamiseksi kouluihin

Koulujen koot kasvavat. Samalla myös äänitaso ja muu rauhattomuus kasvaa. Vaikka osalle oppilaista suuri oppilasmäärä ja meteli eivät ole ongelma, niin osalla se vaikuttaa negatiivisesti koulussa viihtymiseen ja jopa koulumenestykseen.

On kouluja, joissa oppilaille on järjestetty mahdollisuus viettää osa välitunneista rauhallisessa tilassa. Tällainen tila voi olla esimerkiksi koulun kirjasto tai muu meteliltä rauhoitettu tila. Mutta kaikissa kouluissa ei tällaista mahdollisuutta ole.

Tiedetään, että osa lapsista kuormittuu kovasta metelistä ja suurestä oppilasmäärästä. Tästä kertoo myös lastenpsykiatrian erikoislääkärin, lääketieteen lisensiaatin Eveliina Varimon tuore väitöstutkimus. Sen mukaan lasten ja nuorten psykoosilääkityksen aloittaminen on yleisempää syksyllä, mikä näyttäisi heijastelevan koulun alkuun liittyvää kuormitusta.

Jokaisella oppilaalla on oikeus välitunteihin, joiden aikana voi rentoutua ennen seuraavaa oppituntia. Osalle oppilaista se voi tarkoittaa esimerkiksi jalkapalloa tai muita pelejä, kun taas osalle rauhallinen tila on välttämätön hyvinvoinnin turvaamiseksi. Esimerkiksi oppilailla, joilla on autismikirjon piirteitä voivat voimakkaat aistiärsykkeet, kuten jatkuva meteli, aiheuttaa voimakasta stressiä. Jos stressitaso on jatkuvaa koulupäivästä toiseen, voi tämä voi johtaa sosiaalisista tilanteista pois jäämiseen, masennukseen ja heikentyneeseen koulumenestykseen.

On myös huomata, että oppilaan autismikirjon piirteet jäävät usein tunnistamatta, jos koulumenestys on edes kohtuullinen. Erityisesti tyttöjen osalta autismikirjon piirteet jäävät valtaosin tunnistamatta. Näin ollen rauhallisen välituntitilan tarvetta ei pidä kouluissa arvioida pelkästään olemassa olevien diagnoosien perusteella.

Jos välitunnit lisäävät stressiä tavoitteen ollessa päinvastainen, voi se johtaa paitsi aggressiiviseen oireiluun, myös masennukseen ja koulumenestyksen heikkenemiseen. Tällä voi puolestaan olla vaikutus oppilaan koko loppuelämään.

Me allekirjoittaneet esitämme valtuustoaloitteena, että Espoon kaupunki selvittää mahdollisuuksia siihen, miten kaikkiin kouluihin lisättäisiin oppilaille mahdollisuuksia päästä viettämään välitunti rauhallisessa tilassa.

Espoossa 15.5.2023 Mia Nores

Karimäki Johanna

Markkula Markku

Saramäki Sara

Värmälä Johanna

Juuti Sini

Kivekäs Liisa

Nieminen Pinja

Koponen Noora

Hopsu Inka

Hirvasvuopio Janne

Ülle Auli

Lindholm Julia

Pentikäinen Aulikki

Keisteri-Sipilä Elli

Elo Simon

Löyttyniemi Meri

Elo Tiina

Aaltonen Juri

Marttila Helena

Laakso Ville

Cederlöf Karin

Räf Marika

Puntila Päivi

Tuisku Sofia

Vehmanen Emma-Stina

Kurri Vanessa

Aavaparta Tiina

Palomäki Ulla

Sammallahti Tere

Kauste Mika

Polviander Pia

Stenholm Elena

Ruoho Veera

Vanhanen Joel

Poutala Mika

Syväranta Mervi