Valtuustoaloite nuorten kesätyötakuun käyttöönotosta Espoossa
23.2.2026 valtuustoaloite Hukari ja Seppälä nuorten kesätyötakuun käyttöönotosta Espoossa
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Espoon kaupunki ottaa käyttöön nuorten kesätyötakuun 16–18-vuotiaille espoolaisille nuorille.
Kesätyötakuun tavoitteena on turvata jokaiselle ikäryhmään kuuluvalle nuorelle mahdollisuus vähintään yhteen kahden viikon mittaiseen palkalliseen työjaksoon kaupungin omissa toiminnoissa tai yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Nuoria opastettaisiin työhakemuksen ja CV:n tekemisessä ja työhaastatteluun valmistautumisessa. Kaikki kesätyötakuun piiriin kuuluvat halukkaat nuoret haastatellaan työnantajan toimesta ennen palkkaamista. Nuorille taattaisiin edes yksi kahden viikon mittainen kesätyö. Kesätyötakuussa mallia voidaan ottaa Palvelualojen ammattiliiton Tutustu ja tienaa kesäharjoitteluohjelman käytännöistä: https://www.pam.fi/tyoelamaopas/tyoelamassa/tyoelamatietoa/alle-18-vuotiaan-tyoehdot/tutustu-ja-tienaa/(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).
Nuorten työllistyminen on viime vuosina vaikeutunut, ja erityisesti ensimmäisen työpaikan saaminen on monelle nuorelle merkittävä haaste. Ensimmäinen työkokemus on kuitenkin usein ratkaiseva askel kohti seuraavia työpaikkoja, opintoja ja työelämävalmiuksia. Kesätyötakuu edistäisi nuorten yhdenvertaisuutta, ehkäisisi syrjäytymistä ja vahvistaisi nuorten kiinnittymistä työelämään jo varhaisessa vaiheessa.
Kesätyötakuu on investointi Espoon nuoriin ja kaupungin tulevaisuuteen. Jokainen nuorelle tarjottu työtilaisuus on askel kohti sujuvampaa työllistymistä, vahvempaa osaamista ja parempaa hyvinvointia. Espoolla on mahdollisuus toimia edelläkävijänä nuorten työllisyyden edistämisessä ja rakentaa kestävä malli, joka tukee sekä nuoria että paikallista elinkeinoelämää.
Esitämme, että:
1. Espoo pyrkii maksimoimaan omien ja konserniyhtiöiden tarjottavien kahden viikon kesätyöpaikkojen määrän aloitteen ikäryhmälle.
2. Nuorten työtodistuksiin panostetaan. Kaupunki varmistaa, että jokainen kesätyötakuun piirissä työskennellyt nuori saa laadukkaan ja selkeän työtodistuksen, joka tukee jatkotyöllistymistä ja työnhakua tulevaisuudessa.
3. Yritysyhteistyötä vahvistetaan kilpailutuksen ja kampanjan avulla. Espoo käynnistää vuonna 2026 laajan kesätyökampanjan, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä tarjoamaan nuorille kesätyöpaikkoja. Kampanjassa painotetaan erityisesti ensimmäisiä työkokemuksia sekä niiden nuorten tukemista, joilla ei ole aiempaa työhistoriaa tai joilla on haasteita työllistymisessä. Kaupunki voi hyödyntää kilpailutuksia ja kumppanuusmalleja, joilla varmistetaan riittävä määrä työpaikkoja nuorille. Espoossa käytössä olevia kesätyöseteleitä hyödynnetään kuten tähänkin asti.
4. Yhdeksäsluokkalaisten työnhakutaitoja vahvistetaan. Peruskoulun päättäville yhdeksäsluokkalaisille tarjotaan koulutusta ja yksilöllistä tukea kesätyöpaikkojen hakemiseen. Tavoitteena on parantaa nuorten työnhakutaitoja, lisätä itseluottamusta ja varmistaa, että mahdollisimman moni nuori saa arvokasta työkokemusta jo peruskoulun jälkeen.
Espoossa 17.2.2026 Hanna Hukari ja Peppi Seppälä
Nevanlinna Risto
Värmälä Johanna
Karimäki Johanna
Seppälä Peppi
Miettinen Anja
Lievonen Mikko
Elo Tiina
Rodriguez Elina
Saita Maria
Kokko Elina
Ahonen Emmi
Ali Habiba
Hopsu Inka
Keisteri-Sipilä Elli
Peltoniemi Noora
Partanen Henna
Saarentaus Elina
Nieminen Pinja
Puntila Päivi
Juvonen Arja
Mäkäräinen Karoliina
Sielo Susanna
Kauste Mika
Salovaara Taru
Manneh Petra
Nurminen Minna
Valkeapää Terhi
Kerola Hannele