Valtuustoaloite kasvot peittävän pukeutumisen kieltämiseksi Espoon kouluissa

23.3.2026 valtuustoaloite Kajava, Grönroos, Juvonen ja Taussi kasvot peittävän pukeutumisen kieltämiseksi Espoon kouluissa

Me allekirjoittaneet Espoon kaupunginvaltuutetut esitämme kasvot peittävän pukeutumisen kieltämistä Espoon kouluissa Vantaan mallin tapaan. Vaikka kasvot peittävä pukeutuminen ei olisi vielä ongelma Espoon kouluissa, Espoon tulee ennakoida ongelmia ajoissa. Koska Vantaan kouluissa ilmiötä jo esiintyy jonkin verran, on vain ajan kysymys, milloin ilmiö leviää myös Espooseen.

Espoon viranhaltijoiden olisi syytä myös huomioida se riski, että ne perheet Vantaalla, jotka katsovat tyttöjen kasvojen peittämisen tärkeäksi, saattavat muuttaa Espooseen tai Helsinkiin, joissa kieltoa ei vielä ole.

Perusopetuslaki (29 §) velvoittaa kuntaa turvaamaan oppilaille turvallisen opiskeluympäristön. Koulujen järjestyssääntöihin voidaan lain mukaan sisällyttää määräyksiä, jotka koskevat järjestystä, turvallisuutta ja oppimisympäristön viihtyisyyttä. Näihin perusteisiin nojaten katsomme, että kasvojen näkyminen opetustilanteissa on välttämätön osa toimivaa, turvallista ja viihtyisää oppimisympäristöä.

Espoon virkahenkilöstön olisi syytä ryhtyä myös selvittämään mahdollisuuksia uskonnollisen pukeutumisen kieltämiseksi Espoon peruskouluissa kokonaan. Esimerkiksi Ranskassa uskonnollinen pukeutuminen on kielletty kouluissa.

Uskonnon harjoittaminen ei edellytä uskonnollista pukeutumista kouluissa. Koulujen tulisi olla vapaita uskonnon sukupuoleen kohdistamista rajoituksista, joita asetetaan uskonnollisella pukeutumisella ja joita rajoituksia uskonnollinen pukeutuminen ilmentää. Uskonnollinen pukeutuminen vähentää usein myös tyttöjen liikunnallisuutta liikuntatunneilla.

Perussuomalaisten ryhmäaloite
Espoossa 23.3.2026 Henna Kajava, Simo Grönroos, Arja Juvonen ja Liina Taussi

Kannatettu    23.03.2026 18:25               Taussi Liina

Kannatettu    23.03.2026 18:45               Juvonen Arja

Kannatettu    23.03.2026 19:04               Grönroos Simo