Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Kaupunginhallitus 16.3.2026, voimaan 1.4.2026.
1 § Soveltamisala
Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), vesihuoltolain (119/2001), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), jätelain (646/2011), rakentamislain (751/2023) 132 §:n, maa-aineslain (555/1981), maastoliikennelain (1710/1995) ja vesiliikennelain (782/2019) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä tai valvonnasta peritään käsittelymaksu tässä taksassa esitettyjen perusteiden mukaisesti.
2 § Maksujen määräytymisperusteet
Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset.
Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut. Valvontatarkastuksen maksuun sisältyy tarkastukseen valmistautuminen, keskimääräinen matka-aika, tarkastus ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 74 euroa tunnilta.
Maa-aineslain mukaisen hakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta maksu määräytyy hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan lupaa kohti liitteen mukaisesti. Maa-ainesten ottamisen valvontamaksu määräytyy edellisenä vuonna toteutuneen ottomäärän mukaan vuosittain liitteen mukaisesti. Otettavan maa-aineksen tilavuutena pidetään otettavaksi sallitun maa-aineksen luonnonvaraista tilavuutta (kiintokuutiometrimäärää).
Maa-aineslain 4 a §:ssä ja ympäristönsuojelulain 47 a §:ssä tarkoitetun maa-aineslupahakemuksen ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelyn sekä yhteisen luvan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimiseen sovelletaan liitteessä mainittuja maa-aineslain mukaisia maksuja.
3 § Maksut
Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä ja valvontatoimenpiteistä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.
4 § Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksut
Edellä 3 §:ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:
a) lausunto kaupungin ulkopuoliselta viranomaiselta erillisen laskun mukaisesti tai vähintään 150 euroa lausunnolta,
b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti,
c) yleisön kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut sekä 300 euroa tilaisuudelta ja
d) jos lupahakemus tai ilmoitus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden ja ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdissä, veloitetaan lisäksi ilmoituskulut.
5 § Maksun alentaminen
Jos asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 50 % 3 §:n mukaista maksua pienemmäksi.
Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu on 50 % liitteessä mainitusta maksusta. Maa-ainesluvan muutoksesta peritään liitteessä mainitun maa-ainesluvan muutoksen mukainen maksu siltä osin kuin se koskee voimassa olevan ottamisluvan mukaista aluetta ja ylittää aikaisemmassa luvassa otettavaksi myönnetyn maa-ainesmäärän. Jos aikaisemman luvan mukainen ottamisalue ylitetään, hakemuksen käsittelystä peritään uuden luvan mukainen maksu.
Jos kysymys on luvan, ilmoituspäätöksen tai muun päätöksen teknisluonteisesta muuttamisesta tai määräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, maksun suuruus on 20 % liitteen mukaisesta maksusta.
Ympäristönsuojelulain 41 §:ssä tarkoitetun lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalliimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 % näiden toimintojen maksusta.
Jätelain 144 a §:ssä ja ympäristönsuojelulain 206 §:ssä tarkoitetun mikroyrityksen tarkastuksesta perittävästä maksusta vähennetään 30 % taulukon mukaisesta maksusta. Myös luonnolliselta henkilöltä, joka ei harjoita taloudellista toimintaa, peritään maksu 30 % :lla vähennettynä taulukon mukaisesta maksusta.
Jos maa-ainesta ei jonakin vuotena luvan voimassaolon aikana oteta lainkaan, ei valvontamaksua peritä kyseiseltä vuodelta. Jos lupa on voimassa vain osan vuotta, peritään kyseiseltä vuodelta vain vastaava osuus vuotuisesta valvontamaksusta.
Käsittelymaksua Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeamisesta ei peritä, jos samasta asiasta peritään talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista koskeva maksu.
Jos tarkastettava laitos tai toiminta kuuluu sekä ympäristönsuojelulain että jätelain mukaiseen suunnitelmalliseen valvontaan, peritään tarkastuksesta ainoastaan ympäristönsuojelulain mukainen valvontamaksu.
6 § Maksun kohtuullistaminen tai määrääminen poikkeustapauksissa
Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian luonne ja merkitys huomioon ottaen ilmeiseen kohtuuttomuuteen, voidaan hakemuksesta periä erityisistä syistä taksan mukaista maksua alhaisempi maksu. Maksun tulee kuitenkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 §:n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 % siitä maksusta, joka asian käsittelystä muuten perittäisiin.
Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 §:n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista.
7 § Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen
Jos hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin asian käsittelemiseksi, peritään 3 §:n mukaisesta maksusta 50 % ja muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 §:n mukaisesti.
8 § Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen
Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Jos hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perustetta, voidaan maksu määrätä 50 % 3 §:n mukaista maksua pienemmäksi.
Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä.
Jos ympäristönsuojelulain 118 §:n mukainen ilmoitus on tehty aiheettomasti, ei ilmoituksen käsittelystä peritä maksua.
9 § Vakuuspäätöksen maksu
Jos luvan hakija jättää ympäristönsuojelulain 199 §:n tai maa-aineslain 21 §:n mukaisen vakuuden, peritään vakuusasian erillisestä käsittelystä maksu, joka on 20 % lupaa koskevasta perusmaksusta.
10 § Päätöksen palauttaminen
Jos ympäristönsuojeluviranomaisen päätös valituksen johdosta palautetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, määrätään uudesta käsittelystä perittävä maksu 3-4 §:n mukaisesti. Perittävästä määrästä vähennetään tällöin kunnalle saman asian käsittelystä aikaisemmin suoritettu maksu. Jos 4 §:ssä mainittu menettelyn osa on ollut tarpeeton, palautetaan maksu tältä osin.
11 § Lupapäätöksen kumoaminen
Jos lupa kumotaan sen vuoksi, ettei luvan hakija ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan.
12 § Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen
Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää ympäristö- ja rakennuslautakunta tai se viranhaltija, jolle pääasiasta päättäminen on siirretty.
13 § Maksun suorittaminen ja periminen
Maksu on suoritettava, kun päätös on annettu tai maksun perusteena oleva viranomaistoimenpide on suoritettu.
Maa-aineslain mukainen valvontamaksu on suoritettava vuosittain maaliskuun loppuun mennessä.
Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä.
14 § Voimaantulo
Tämä taksa on voimassa 1.4.2026 alkaen.
Maksu määräytyy sen taksan mukaan, joka on voimassa hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian vireilletulopäivänä. Valvontatarkastusten osalta maksu peritään sen taksan mukaan, joka on voimassa tarkastuspäivänä. Maksun palauttamisen osalta noudatetaan sitä taksaa, joka oli voimassa silloin, kun maksu määrättiin.
LIITE: ESPOON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAULUKKO 1.4.2026
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain (YSL), vesilain, vesihuoltolain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, rakentamislain, maa-aineslain, maastoliikennelain ja vesiliikennelain mukaisten asioiden käsittelystä.
1. Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSL 27 ja 28 §)
| Toiminto | Euroa |
| 1. Metsäteollisuus | 4440 |
| 2. Metalliteollisuus | 4440 |
| 3. Energian tuotanto | 4440 |
| 4. Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely | 2960 |
| 5. Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta | 4440 |
| 6. Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto | |
| a. Kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta | 4070 |
| b. Murskaamo tai kalkkikiven jauhatus | 4070 |
| 7. Mineraalituotteiden valmistus | 3700 |
| 8. Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely | 2960 |
| 9. Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus | 3700 |
| 10. Eläinsuojat | 3700 |
| 11. Liikenne | 4440 |
| 12. Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely | |
| a. Maankaatopaikka | 4440 |
| b. Pilaantumattoman maa-aines-, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen muu käsittely kuin kaatopaikkakäsittely | 4440 |
| c. Kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka tai vaarallisiksi jätteiksi luokiteltavien romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden varastointipaikka | 4440 |
| d. Autopurkamo | 4440 |
| e. Ruhojen tai eläinperäisen jätteen käsittely | 4440 |
| f. Muu jätteen ammattimainen tai laitosmainen käsittely, joka kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan | 4440 |
| 13. Muu toiminta | |
| a. Ulkona sijaitseva ampumarata | 5180 |
| b. Pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka | 5180 |
| c. Krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos | 4440 |
| 14. Ympäristönsuojelulain 27 §:n 2 momentin perusteella ympäristöluvanvarainen toiminta | |
| a. Toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta | 2960 |
| b. Jätevesien johtaminen, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai noron pilaantumista | 2220 |
2. Ympäristönsuojelulain 10 a luvun mukainen yleinen ilmoitusmenettely
| Toiminto | Euroa ilmoitusmenettely | Euroa ympäristölupa |
| 1. Sahalaitos | 4000 | 4440 |
| 2. Terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto | 3330 | 3700 |
| 3. Elintarvike ja rehuteollisuuden toiminnat, joiden jätevedet johdetaan ympäristöluvanvaraiselle jätevedenpuhdistamolle | 3330 | 3700 |
| 4. Eläinsuoja | 3330 | 3700 |
| 5. Biokaasulaitos eläinsuojan yhteydessä | 4000 | 4440 |
| 6. Linja-auto, kuorma-auto- tai työkonevarikko | 3330 | 3700 |
| 7. Ulkona sijaitseva ampumarata | 4660 | 5180 |
| 8. Kiinteä eläintarha tai huvipuisto | 2660 | 2960 |
3. Ympäristönsuojelulain 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely
| Toiminto | Euroa |
| 1. Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta | 670 |
| 2. Koeluonteinen toiminta | 1480 |
| 3. Poikkeukselliset tilanteet | 1110 |
4. Ympäristönsuojelulain 116 §:n mukainen toiminnan rekisteröinti
| Toiminto | Euroa rekisteröinti | Euroa ympäristölupa |
| 1. Energiantuotantolaitos | 1110 | 4440 |
| 2. Asfalttiasema | 1110 | 4440 |
| 3. Polttonesteiden jakeluasema | 1110 | 2960 |
| 4. Kemiallinen pesula | 1110 | 2960 |
| 5. Toiminnat ja laitokset, joissa käytetään orgaanisia liuottimia | 1110 | 4440 |
| 6. Kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas | 1110 | 3700 |
5. Ympäristönsuojelulain mukaiset valvontamaksut
| Toiminto | Euroa |
| 1. Valvontaohjelman mukainen määräaikaistarkastus | 600 |
| 2. Ympäristönsuojelulain 175 tai 176 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi tai 181 §:ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi tehty tarkastus | 220 |
6. Muiden ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely
| Toiminto | Euroa |
| 1. Tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen | 520 |
| 2. Muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen vaatimuksesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely | 1110 |
| 3. Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeamisen käsittely | 220 |
| 4. Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen | 220 |
| 5. Muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely, € / tunti | 74 |
7. Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely
| Toimiala | Euroa |
| 1. Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen ja tietojärjestelmään rekisteröinti | 220 |
8. Vesilain ja rakentamislain 132 §:n mukaisten asioiden käsittely
| Toimiala | Euroa |
| 1. Kiinteistökohtaisen veden ottamisen rajoittaminen | 325 |
| 2. Ojitusasiat | 1110 |
9. Vesihuoltolain mukaiset maksut
| Toimiala | Euroa |
| 1. Vesijohtoon, jätevesiviemäriin tai hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen | 590 |
| 2. Vesijohtoon ja jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen | 885 |
| 3. Hulevesiviemäriin sekä vesijohtoon tai jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen | 1000 |
| 4. Vesijohtoon, jätevesiviemäriin ja hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen | 1300 |
10. Jätelain mukaisten asioiden käsittely
| Toimiala | Euroa |
| 1. Jätelain 100 §:n mukaisen ilmoituksen käsittely ja jätehuoltorekisteriin merkitseminen | 300 |
| 2. Jätelain 75, 125 ja 126 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi tehty tarkastus | 220 |
| 3. Valvontaohjelman mukainen määräaikaistarkastus | 400 |
11. Maa-aineslain mukaisten asioiden käsittely
| Toimiala | Euroa |
| 1. Maa-aineslupahakemuksen käsittely, ottomäärän mukaan, kuitenkin vähintään 1000 euroa | 0,03 €/m3 |
| 2. Maa-ainesluvan muutos, kuitenkin vähintään 500 euroa | 0,03 €/m3 |
| 3. Vuosittainen valvontamaksu maa-ainesten ottomäärän mukaan, kuitenkin vähintään 500 euroa | 0,018 €/m3 |
12. Maastoliikennelain mukaiset maksut
| Toimiala | Euroa |
| 1. Lupa kilpailujen ja harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samassa maastossa | 1850 |
| 2. Lupa yksittäisen tapahtuman järjestämiseen | 740 |
13. Vesiliikennelain mukaiset maksut
| Toimiala | Euroa |
| 1. Lupa moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavien kilpailujen, harjoitusten tai muiden tapahtumien toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samalla vesialueella | 1850 |
| 2. Lupa yksittäisen tapahtuman järjestämiseen | 740 |