Lukutaito kuntoon -kärkiohjelma
Lukutaito avaa ovia oppimiseen, osallisuuteen ja tulevaisuuteen. Vahvat lukutaidot tukevat lasten ja nuorten mahdollisuuksia onnistua opinnoissa, osallistua yhteiskuntaan ja löytää oma paikkansa työelämässä. Siksi lukutaidon vahvistaminen on keskeinen keino edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia.
Espoon tavoitteena on, että jokainen espoolainen lapsi oppii hyvin suomen tai ruotsin kielen ja saa vahvan perustan lukutaidolle. Haluamme innostaa lapsia ja nuoria lukemaan yhä enemmän myös koulupäivän ulkopuolella sekä vahvistaa heidän ymmärrystään yhteiskunnasta.
Tätä tavoitetta rakennetaan yhdessä. Lukutaitotyötä tehdään Espoossa laajasti varhaiskasvatuksessa, kouluissa, nuorisopalveluissa, kirjastoissa ja kulttuuripalveluissa. Mukana ovat myös lasten ja nuorten vapaa-ajalla toimivat ammattilaiset sekä ennen kaikkea perheet. Lukutaito vahvistuu arjen kohtaamisissa, yhdessä lukien, oppien ja oivaltaen.
Lukutaito kuntoon -kärkiohjelma toteuttaa Espoo-tarinan tavoitetta olla lasten ja nuorten pääkaupunki, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus onnistua ja yltää parhaimpaansa. Ohjelmassa etsitään ja toteutetaan vaikuttavia ratkaisuja, joilla vahvistetaan lukutaitoa, ehkäistään lukutaitojen eriytymistä ja käännetään oppimistulosten suuntaa paremmaksi.
Ladattavat tiedostot
Ota yhteyttä!
Kai Mykkänen
kaupunginjohtajakai.mykkanen@espoo.fiPL 11, 02070 ESPOON KAUPUNKIStina Astala
johdon assistentti
+358 43 8265244
stina.astala@espoo.fi
Merja Narvo-Akkola
Kasvun ja oppimisen toimialajohtajamerja.narvo-akkola@espoo.fiPL 30 02070 ESPOON KAUPUNKIMaiju Ilmavirta
erityisasiantuntija
+358 40 6344681
maiju.ilmavirta@espoo.fi



