Katukunnossapito, tilanne 22.12.2025

Sateisen loppusyksyn jälkeen on jouluksi mahdollisesti luvassa pieniä pakkasta. Joulusää vaihtelee ennusteen mukaan plussan molemmin puolin. Katujen liukkaudentorjuntaan ja auraamiseen varaudutaan joulunpyhistä huolimatta.

Voimakkaat ja pitkään kestäneet sateet sekä plussa-asteet ovat ehtineet aiheuttamaan kuoppia niin asfaltti- kuin sorateille. Hiekkateiden kuntoa seurataan jatkuvasti ja lanausta sekä täyttöä tehdään tarpeen mukaan.

Musta jää yllättää

Kun lämpötila laskee lähelle nollaa, tiivistyy ilmassa oleva kosteus ohueksi jääksi tien pintaan. Mustaa jäätä on vaikea huomata ja siksi siihen pitää varautua millä tahansa kulkuvälineellä liikkuessasi.

Muista myös käyttää säätilan mukaisia jalkineita. Nastakengät ovat paras turva liukkailla keleillä.

Muista heijastin!

Pimeä kausi jatkuu eikä edes lumi tuo valoa pimeään. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan vasta noin 50 metrin päästä. Sen sijaan heijastimella varustetun kulkijan voi havaita jo 350 metrin päästä. Mitä useampia heijastimia käytät, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan.

Pue heijastinliivi päällesi, laita heijastin heilumaan ja muista myös varustaa lemmikit pimeän varalle!

Täsmäsäätietoa jalankulkijoille ja pyöräilijöille

Loppusyksystä alkanut kelitietokokeilu jatkuu vielä talvikuukausina. Kokeilussa testataan järjestelmää, joka tuottaa reaaliaikaista kelitietoa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Kelitietoa tuottavat anturit on sijoitettu Leppävaaraan, Matinkylään, Tapiolaan ja Keilaniemeen. Anturien ja sääasemien avulla tieto säätilasta eli lämpötila sekä tienpinnan kosteus päivittyy noin tunnin välein avoimelle verkkosivulle(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Kokeilua voi seurata myös Facebookissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Seuraa talvikunnossapidon toimenpiteitä palveluissamme

Palautetta kunnossapidosta

Asiakaspalvelumme tekee tiivistä yhteistyötä kunnossapidon kanssa ja välittää heille tietoa saadusta palautteesta.

Pyydämme, että lähetät palautteesi suoraan sähköisen palautekanavamme(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Sekä palaute- että puhelinpalvelussamme on ajoittain ruuhkaa ja jonotusajat voivat venyä pitkiksi.

Jos vain voit, liitä palautteeseesi valokuva. Siitä pystymme arvioimaan tilanteen vakavuuden ja palautteen käsittely nopeutuu huomattavasti.

Trimble Feedback -mobiilisovellus

Voit antaa sijaintiin perustuvaa palautetta myös Trimble Feedback -mobiilisovelluksen(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Se on nopea tapa ilmoittaa asiakaspalveluun esimerkiksi kunnossapitotarpeesta. Käsittelemme kaikki mobiilipalautteet ja lähetämme ne asiantuntijoille toimenpiteitä varten.

Kaupunkitekniikan keskus toivottaa turvallista ja rauhallista joulua!