Katukunnossapito, tilanne 12.12.2023

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta 11.-14.12. -välisenä aikana sekä lakosta 14.12.

Sään puolesta katukunnossapidon tilanne näyttää kohtuulliselta. Isoja lumisateita tai pääkallokeliä ei ennusteen mukaan ole luvassa.

Työtaistelutoimet vaikuttavat kuitenkin talvikunnossapidon resursseihin merkittävästi, joten jäljelle jääviä resursseja joudutaan kohdentamaan pääväylille varsinkin yöaikaan ja lakkopäivänä 14. joulukuuta.

Talvisia toimia

Teemme talvikunnossapidossa pakkaspäivien normaaleja toimenpiteitä ympäri Espoota. Torjumme liukkautta, poistamme polanteita ja paikoin ajamme pois lunta. Talvikelit jatkuvat ja tarvittavat kunnossapitotoimet toteutetaan sään mukaisesti.

Varustaudu sään ja vuodenajan mukaisesti

Varustaudu lämpimällä vaatetuksella ja säätilan mukaisilla jalkineilla. Muista myös laittaa heijastin heilumaan niin itselläsi kuin lemmikilläsi!

Palautetta kunnossapidosta

Asiakaspalvelumme tekee tiivistä yhteistyötä kunnossapidon kanssa ja välittää heille tietoa saadusta palautteesta. Palautteen jättäminen ei nopeuta auran saapumista kotikadulle, vaan kadut hoidetaan järjestyksessä alue kerrallaan, ennalta määritellyn hoitoluokituksen mukaisesti.

Pyydämme, että lähetät palautteesi suoraan sähköisen palautekanavamme(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Sekä palaute- että puhelinpalvelussamme on ajoittain ruuhkaa ja jonotusajat voivat venyä pitkiksi.

Jos vain voit, liitä palautteeseesi valokuva. Siitä pystymme arvioimaan tilanteen vakavuuden ja palautteen käsittely nopeutuu huomattavasti.

Trimble Feedback -mobiilisovellus

Voit antaa sijaintiin perustuvaa palautetta myös Trimble Feedback -mobiilisovelluksen(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Se on nopea tapa ilmoittaa asiakaspalveluun esimerkiksi kunnossapitotarpeesta. Käsittelemme kaikki mobiilipalautteet ja lähetämme ne asiantuntijoille toimenpiteitä varten.

Maltti on valttia liukkailla keleillä!