Viherkallion asukaspuisto on kohtaamispaikka, missä lapset, koululaiset ja aikuiset voivat tutustua, viettää aikaa ja nauttia yhteisestä tekemisestä.
Kuva: Varhaiskasvatus
Viherkallion asukaspuisto sijaitsee vehreässä ja rauhallisessa Viherlaakson kaupunginosassa, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kaunis puinen puistorakennus on vaaleansininen ja sitä ympäröi metsäinen piha-alue, joka kutsuu leikkiin.
Asukaspuisto on viihtyisä kohtaamispaikka alueen asukkaille. Toiminta on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja heitä hoitaville aikuisille sekä koululaisille. Voit tulla puistoon sellaisena kuin olet, viettämään aikaa yhdessä ja tapaamaan muita lapsiperheitä.
Aamupäivisin puistossa on mukava pysähtyä juttelemaan arjen kuulumisista muiden vanhempien ja henkilökunnan kanssa. Lapset voivat leikkiä yhdessä ja osallistua aikuisen seurassa erilaisiin yhteisiin hetkiin, kuten laulu-, leikki- ja liikuntatuokioihin. Toiminta on maksutonta ja mukaan voi tulla koska vain. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua ennalta. Puistossa saa olla rennosti ja nauttia yhdessäolosta omaan tahtiin. Otamme mielellämme vastaan myös asiakkaiden toiveita, kun suunnittelemme puiston ohjelmaa.
Puiston piha-alue on kauttaaltaan uudistettu vuonna 2025. Piha tarjoaa runsaasti tekemistä kaikenikäisille lapsille. Leikkivälineitä on monipuolisesti, ja pihalta löytyy muun muassa suuri hiekkalaatikko työkoneineen sekä kioski- ja kahvilaleikkeihin innostavia kojuja. Lisäksi pihalla on keinuja, trampoliineja, laiva ja pyörivä köysipyramidi. Lasten suosikkeihin kuuluvat vauhdikas vaijeriliuku sekä muumitalo, joka toimii sekä kiipeilytelineenä että liukumäkenä.
Piha-alue on aidattu, ja pienimmille lapsille on oma erillinen alueensa. Piha on asiakkaiden vapaassa käytössä, ja puistosta löytyy myös hieman hiekkaleluja, jotka ovat asiakkaiden käytettävissä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Sinisen puistorakennuksen sisätiloissa on leikkisali, keittiö ja wc-tilat asiakkaiden käytössä. Pienimpiä varten wc-tiloista löytyy potta ja hoitopöytä. Sisällä voi syödä ja lämmittää omia eväitä, ja keittiössä on mahdollista ruokailla ennen koululaisten välipalahetkeä. Myös ulkoa löytyy useita pöytä- ja penkkiryhmiä, joissa voi nauttia eväitä tai levähtää leikkien lomassa.
Puiston aukioloaikoina paikalla on henkilökuntaa ohjaamassa, opastamassa ja kohtaamassa asiakkaita.
On hyvä muistaa, että alle kouluikäiset lapset viettävät aikaa asukaspuistossa aina oman huoltajan tai muun heitä hoitavan aikuisen seurassa. Näin varmistamme, että kaikilla on turvallista ja mukavaa olla puistossa.
Viherkallion asukaspuisto on auki koko kesän! Heinäkuussa puistossa järjestetään maksuton puistoruokailu alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille arkisin klo 11.30. Voit lukea puistoruokailusta lisää täältä.
Kesällä kaikki toiminta toiminta tapahtuu ulkona. Sisätilat ovat suljettuina wc:tä lukuunottamatta. Aamupäivisin puistossa on joko ohjattu tuokio klo 10 tai omatoimipuuhaa. Muutokset mahdollisia.
Kauden 2025-2026 teemana on kulkuneuvot.
Toimintaa järjestetään ja suunnitellaan asiakkaiden toiveiden, henkilökuntatilanteen sekä sään mukaan. Ajantasaiset ohjelmatiedot on nähtävillä asukaspuiston ikkunoissa.
Tervetuloa mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan toiminnan sisältöä.
Kurkkaa meitä myös Instagramissa.
Huom! Toivomme päiväkoti- ja kouluryhmien ilmoittavan tulostaan ennakkoon.
Lystiloiskis kiertue: Valmistaudu kesän rantapäiviin hyvissä ajoin! Asukaspuistossa järjestetään klo 9–11 kaikille perheille avoin teema-aamu, jossa sukelletaan uimataidon ja vesiturvallisuuden maailmaan ilon ja oppimisen kautta. Mukana menossa ovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ammattilaiset, jotka opastavat lapsia pelastusliivien käyttöön ja uintiin liittyvien tehtävien parissa sekä tarjoavat aikuisille rautaista tietoutta uimataidosta ja turvallisesta vesillä liikkumisesta. Tule hakemaan asiantuntijoiden parhaat vinkit huolettomaan kesänviettoon koko perheen voimin!
Tiistai 16.6. Juhannusjuhlat klo 10-11: Voit tuoda mukanasi juhannussalkoon kukkia. Salon kokoamisen jälkeen aloitamme yhteisen laululeikki piirin.
Keskiviikko 17.6. Löytöretki: Juhannus muumien matkassa ohjatusti klo 10 ja omatoimisesti kuljettavissa 17.-21.6.
Torstai 18.6 Lauluhetki klo 10. Puisto sulkeutuu poikkeuksellisesti jo klo 15.
Perjantai 19.6: Juhannusaatto: Puisto suljettu.
Viikko 26: Ulkotoimintaa
Maanantai 22.6. värityskuvat
Tiistai 23.6. Laulu- tai leikkihetki ulkona klo 10
Keskiviikko 24.6. Kädentaidot klo 10-11
Torstai 25.6. Rytmirinki klo 10
Perjantai 26.6. Ohjattu toimintahetki ulkona: tarkentuu myöhemmin
Heinäkuussa puistossa tarjolla maksuton puistoruoka ja mukavaa ohjelmaa
Heinäkuussa asukaspuistossa tarjoillaan alle 16-vuotiaille lapsille maksuton lämmin puistoruoka klo 11.30. Mukaan tarvitaan omat särkymättömät astiat. Astiat viedään kotiin pestäväksi. Kaikki toiminta, myös ruokailu tapahtuu ulkona. Voit lukea lisää puistoruokailusta täältä.
Yleisurheilun lajikokeilu
Asukaspuistossa järjestetään heinäkuussa yleisurheilun lajikokeilua perheliikuntana keskiviikkoaamuisin klo 10-10:45. Toimintapisteillä lapset pääsevät yhdessä vanhempiensa kanssa tutustumaan heittämisen, hyppäämisen ja juoksemisen taitoihin monipuolisesti ja innostavasti. Myös aikuinen pääsee liikkumaan. Toiminnan tukena on Voitto Onnisen yleisurheilupassi, johon voi kerätä lajitarroja kaikilla harjoituskerroilla. Paikalla on ohjaaja yleisurheiluseura Espoon Tapioista, joka opastaa tehtävien suorittamisessa ja jakaa lajipasseja. Tervetuloa yleisurheilemaan!”
Pihaleikkejä ja temppuilua
Pihaleikkejä, rytmisen voimistelun välineillä temppuilua ja leikkimielisiä kisailuja tiistaisin klo 9-11 ja torstaisin klo 13-15. Tule kokeilemaan, liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä muiden kanssa. Tekemistä ja haastetta riittää kaikenikäisille. Järjestää: Espoon Voimistelu- ja Liikuntayhdistys ESVOLi ry.
Asukaspuisto on myös pienten omatoimisten koululaisten vapaa-ajanviettopaikka. Koululaiset ovat tervetulleita puistoon aamulla ennen koulua sekä iltapäivällä koulupäivän jälkeen.
Puistossa voi viettää aikaa kavereiden kanssa leikkien ja pelaten sekä sisällä että ulkona. Toiminta on maksutonta. Puisto on avoinna myös syys- ja talvilomaviikoilla. Joulu- ja kesäloman aukioloajat vaihtelevat vuosittain. Loma-aikoina puistossa voi viettää vaikka koko päivän.
Puistossa koululaiset voivat puuhailla omatoimisesti, leikkiä, lukea ja tehdä läksyjä. Henkilökunta valvoo toimintaa ja auttaa tarvittaessa esimerkiksi kavereiden löytämisessä. Järjestämme myös ohjattua toimintaa koululaisten toiveita kuunnellen.
Ilmoittautuminen
Huoltajan on hyvä tulla koululaisen kanssa käymään puistoissa ennen kuin lapsi alkaa osallistua koululaistoimintaan. Samalla huoltaja täyttää lapsesta yhteystietolomakkeen. Näin saamme tarvittaessa yhteyden huoltajiin, mikäli puistossa sattuu jotakin.
Koululainen ilmoittautuu aina henkilökunnalle saapuessaan puistoon ja lähtiessään kotiin. Puistossa oleskelu tapahtuu huoltajien vastuulla.
Välipala
Koululainen voi syödä puistossa omia terveellisiä eväitä tai osallistua maksulliselle välipalalle. Välipalatarjoilu on tarkoittu 1.–2.-luokkalaisille, jos ilmoittautuneita on riittävästi.
Puiston tiloja voi vuokrata iltaisin ja viikonloppuisin esimerkiksi perhejuhlia tai kokouksia varten. Arki-iltaisin tiloja voi varata klo 17 alkaen.
Maksimi henkilömäärä sisätiloissa 50 henkilöä. Tiloissa on istumapaikkoja pöydän ääressä n. 20 henkilölle. Lisäksi keittiössä on pirttipöytä.
Tilavarauksia otetaan vastaan puhelimitse keskiviikkoisin klo 8-9 välisenä aikana. Muina aikoina voi lähettää tiedusteluja sähköpostilla, joihin vastaamme mahdollisimman pian.
Huom! Tällä hetkellä viikonloput ovat varattuja kesään asti. Syksylle varauksia aletaan ottamaan 1.5. jälkeen.
Viherkallion asukaspuisto sijaitsee rauhallisessa ympäristössä kävelymatkan päässä Turuntieltä ja Viherlaakson ostoskeskukselta. Suosittelemme saapumaan asukaspuistoon kävellen, pyörällä tai julkisella liikenteellä, sillä pysäköintipaikkoja on alueella rajallisesti.
Asukaspuistoon pääsee hyvin linja-autolla. Lähimmät pysäkit ovat Rajamännyn- ja Viherlaakson torin pysäkit (noin 300 metrin päässä).
Lastenvaunut tulee jättää puistorakennuksen ulkoseinustalle. Polkupyörät voi jättää porttien ulkopuolella sijaitseviin polkupyörätelineisiin.
Lähin pysäköintialue sijaitsee Rajamännynkujalla noin 150 metrin päässä. Alueella on maksuttomia pysäköintikiekkopaikkoja. Osa paikoista on kahden tunnin paikkoja, osa 24 tunnin paikkoja. Lisäksi parkkipaikkoja löytyy Viherkallion päiväkodin läheisyydestä sekä ostoskeskukselta.
Huolto-ajo tapahtuu kävelytietä pitkin.
Kaupunki on vakuuttanut puistojen asiakkaat. Tapaturmavakuutus on voimassa puiston alueella puiston aukioloaikoina. Voit lukea lisää vakuutuksista täältä.
Reitti leikkialueelle
Leikkipuiston lähettyvillä ei ole esteettömiä autopaikkoja. Lähin pysäköintialue on metriä leikkipuiston portista.
Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 10 metrin päässä leikkipuiston portista.
Kulkureitti leikkipuiston portille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
Leikkialue
Leikkipuistossa on keinuja, liukumäki, hiekkalaatikko.
Leikkipuistorakennus
Leikkipuistorakennuksen sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
Sisäänkäynnin yhteydessä on 1 porrasaskelma.
Sisäänkäynnin ovia on vaikea havaita. Ovi on raskas tai muuten vaikea avata.
Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Toiminta tapahtuu samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.