Rubenin kadonneet housut
Vuosiluku ei ole ihan varma, mutta pyöreästi siis eletään 1980-luvun puoliväliä. Sanotaan vaikka, että on kesä 1986. Se on kesäkausi, joka alkoi Tsernobylin ydinvoimaonnettomuudella huhtikuun lopulla, Väyrynen ilmoittautui presidenttipeliin ja isä-Vennamo vetäytyi. Elokuussa sitten kuoli Kekkonen.
Syntymäespoolainen ja edelleen espoolainen Marianna Tuomisto oli useaan otteeseen hankkinut kesä- ja sittemmin opiskelutienestejä Länsiväylän toimituksessa. Ura oman kylän aviisissa alkoi jo Etelä-Tapiolan yläasteelaisena, sen maailman ajan tettiläisenä.
”Ilmoituskonsulttina, reskontran hoitajana, laskuttajana, mitä näitä nyt on. Vastasin puhelimeen. Otin kaupunkilaisilta vastaan ilmoituksia. Vaikkapa Työsuorituksia-palstalle: ’Haetaan reipasta ja raitista kirvesmiestä.’ Siihen tyyliin. Mukava työporukka, ja hienoa lehteä julkaistiin kahdesti viikossa.”
Länsiväylän kesätoimituksessa on vuosien varrella moni, sittemmin laajempia foorumeita valloittanut media- ja muu vaikuttaja teroittanut kynäänsä ja tyyliään. Heistä Marianna muistaa muun muassa Pekka Seppäsen ja Jari Sarasvuon.
Mutta sitten oli myös Ruben Stiller. Ja Rubenin kadonneet housut:
Marianna istuu työpöytänsä ja puhelimensa ääressä. (Mallia lanka, koska ”matkapuhelin” oli vasta matkalla.) Puhelin soi. Marianna vastaa, ja Ruben huikkaa moit.
”Katsoisitko, olenko jättänyt housuni sinne suihkuun?”
Mikäpä siinä. Marianna laskee luurin pöydälle, astelee ja koputtaa miesten suihkuhuoneen ovelle. Tyhjää on, paitsi pinkit housut. Rubenin. Kellään muulla ei siihen aikaan taatusti ollut pinkkejä housuja. Ei edes ikihipeillä.
Marianna palaa työpöytänsä ääreen ja nostaa luurin korvalleen.
”Juu, täällä on.”
”No hyvä, kiitti. Moi sitten.”
Eipä siinä sitten muuta. Marianna jatkaa töitään, mutta jää vähän miettimään. Ruben oli hetki aikaisemmin lähtenyt toimituksesta juttukeikalleen, aito-rubenmaiseen tyyliinsä lievästi ilmaisten tohkeissaan ja innokkaana, mitä ihmettä miehellä oli silloin jalassaan.
Siis Ruben, jos luet tämän, kerro nyt jo ihmeessä, miten sinulla meni se kyseinen juttukeikka. Noin niin kuin omasta mielestäsi?
Länsiväylää jo kohta 70 vuotta
Kaupunkilehti on kesätyömuistojen lisäksi Mariannalle, kuten ilmeisesti monelle muullekin espoolaiselle tärkeä juttu.
”Seuraan ja tykkään. Olen media- ja uutisaddikti, lähes, kaikkea tulee seurattua, mutta Länsiväylällä on paikkansa. Se on ’itsenäisen’ Espoon uutiskanava, Helsinki ei jyrää eikä espoolaisuus katoa pääkaupunkiseudun yhteiseen massaan. Oman naapuruston, oman lähiön asiat ja kuulumiset. Tärkeät.”
Tärkeää Mariannalle on myös meri. Siihen ja moottoritie Länsiväylään liittyy sitten toinen tarina. Palataan siihen.
Mutta nyt olisi tilaa myös sinun tarinallesi, muistollesi. Ota yhteyttä.
