Ilmakuvaotteeseen on merkitty suunnittelualue sinisellä viivalla.

Kallvikin rantaraitin puistosuunnitelma

PuistotKauklahti

Espoon kaupunkitekniikan keskus laatii rantaraittia palvelevan puistosuunnitelman alueille Kallvikinniityn lounaisosa, Kallvikinlahti ja Kallvikinranta. Tekninen lautakunta on hyväksynyt suunnitelman 15.6.2022.

Suunnitelmaan sisältyy rantaraittiosuuksia yhdysraitteineen (mm. Kallvikinpolku, eteläinen osa Kallvikinreittiä sekä Kallvikinranta -niminen raitti). Lisäksi suunnitelmaan sisältyy rantaraitin toiminnallisia kohteita, viherympäristön käsittely sekä huomioon otettavat eliölajit ja ekologiset yhteydet.

Kallvikinlahteen on esitetty maisemien katselulava, ja sinne johtava valaisematon luontopolku. Alueelle tulee mahdollisesti myös luontoaiheinen infotaulu. Muita toiminnallisia kohteita ovat Kallvikinranta -alueelle sijoittuva oleskelupaikka, sekä hieman ylemmäksi rantaviivasta esitetyt ulkokuntoiluvälineet. Yleiseen virkistyskäyttöön on suunnitelmassa esitetty myös pienehkö hiekkaranta, sekä sen viereinen laituri. Laiturin kunto tutkitaan tarkemmin myöhemmin.

Suunnittelualueelle tulee penkkejä ja roskasäiliöitä.

Kallvikinniitty säilytetään luonteeltaan pääosin avoimena, mutta Kallvikinreitin varrelle on kuitenkin esitetty alueen historiaan ja luonteeseen sopivaa koristepuustoa pieninä ryhminä.

Eläin- ja eliölajeista tärkeimpinä huomioon otettavina ovat meriuposkuoriainen, jonka rauhoitettu alue rajoittuu Kallvikinlahteen, sekä liito-orava ja lepakko liikkumisalueineen. Liito-oravalle on ollut mahdollista esittää paikallinen, kehitettävä liikkumisyhteys täydennyspuuston avulla.

Rantaraitti ja yhdysraitit suunnitellaan valaistuiksi (luontopolkuosuutta lukuun ottamatta). Valaistus suunnitellaan tarkemmin myöhemmin.

Suunnitelmaluonnoksen esittely

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi asukastilaisuutta ei järjestetty, vaan suunnitelmaluonnoksen sisältöä oli mahdollista kommentoida otakantaa.fi -sivuston kautta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) 14.-27.2.2022.

Aikataulu

Tekninen lautakunta on hyväksynyt suunnitelman 15.6.2022.

Kohteelle ei ole vielä toteutusaikataulua.

Yhteystiedot

Jaana Salo

Projekti-insinööri+358 46 8771854Tekniikantie 15, Otaniemi

Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu

+358 9 81625100