Hankkeen luvanvaraisuus

Rakentamislain pykälä 42 § määrittelee rakentamishankkeiden luvanvaraisuutta. Pykälän 1 momentti määrää milloin rakentamislupa tarvitaan aina, kun rakennetaan uutta rakennuskohdetta, jos kohde on

  1. asuinrakennus (myös loma-asunnot);
  2. kooltaan vähintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä oleva muu rakennus;
  3. kooltaan vähintään 50 neliömetriä oleva katos;
  4. yleisörakennelma, jota voi käyttää yhtä aikaa vähintään viisi luonnollista henkilöä lukuun ottamatta enintään kolme kuukautta paikallaan pidettävää tapahtumarakennetta;
  5. vähintään 30 metriä korkea masto tai piippu;
  6. vähintään 2 neliömetrin suuruinen valaistu mainoslaite;
  7. energiakaivo;
  8. erityistä toimintaa varten rakennettava alue, josta aiheutuu vaikutuksia sitä ympäröivien alueiden käytölle. 

Muiden momenttien osalta ja rajatapauksista, jotka vaativat rakennusvalvonnan tulkintaa, ylläpitää Espoon rakennusvalvonta luetteloita, joihin on listattu tyypillisimmät rakentamishankkeet ja määritellyt niiden luvanvaraisuuden.

Mikäli listalta ei löydy suoraa tyyppitapausta tai kohdassa on määritelty "Luvan tarve arvioitava", olkaa yhteydessä alueen lupakäsittelijään arviointia varten. Käsittelijä ohjaa teidät tarvittaessa perustamaan lupajärjestelmässä luvanvaraisuuden arvioinnin tai rakentamisluvan, jota kautta jatkatte yhteydenpitoa alueen lupakäsittelijän kanssa hankkeenne osalta.

Rakenne- ja talotekniikan korjaukset ja muutokset

Rakentamislain 42 § 3 momentissa mainittuja rakennuksen korjaus- ja muutostöitä, jotka kohdistuvat joko rakenteisiin tai talotekniikkaan, tarvitsevat monesti rakentamisluvan. Luvan hakemista yksinkertaisempi menettely on luvanvaraisuuden tekninen arviointi (T-arviointi). Siinä voidaan arvioida, että esitetyllä tavalla toteutettuna työt eivät tarvitse lupaa. Yksinkertaisimmat työt eivät vaadi yhteydenottoa rakennusvalvontaan.

Rakentaminen ilman rakentamislupaa

Rakentamislain 91 § mukaan rakentamishankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakentamishankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuuden mukaiset edellytykset sen toteuttamiseen. Lisäksi huolehdittava että rakentamishankkeessa on lain edellyttämät pätevät suunnittelijat ja että muillakin hankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuuden edellyttämä asiantuntemus ja ammattitaito.

Espoon rakennusvalvonta suosittelee kiinnittämään rakentamishankkeeseen aina pääsuunnittelijan, joka varmistaa, että rakentaminen tapahtuu rakentamista ohjaavien määräysten mukaan ja auttaa lain vaatimien pätevien suunnittelijoiden hankinnassa.

Ei-luvanvaraisiin kohteisiin rakennusvalvonta tarjoaa yleisneuvontaa, jonka sisältö löytyy pääasiassa internetsivuiltamme.

Huomatkaa, että rakennusvalvonta ei myönnä rakentamislupaa kohteille, joihin lupaa ei lain tai rakennusjärjestyksen mukaan vaadita, mutta rakentaminen voi kuitenkin edellyttää mm. naapurin suostumuksen, kaupunkitekniikan keskuksen sijoitusluvan tai kaupunkisuunnittelukeskuksen poikkeamisluvan hakemista.

Rakennushankkeeseen ryhtyvälle ja suunnittelijoille olemme keränneet lyhyen muistilistan ei-luvanvaraisen kohteen suunnitteluun.

Rakentamisen määräykset, ohjeet ja lomakkeet