Hae sivustolta

Rajaa tuloksia

Tarkenna hakuasi alla olevilla valinnoilla. Tulokset päivittyvät automaattisesti jokaisen valinnan jälkeen.

Hakutulokset

Näytetään 1521–1530 / 3857 tulosta
  1. Tuoreeltaan uuden levyn julkaissut ruotsalainen indiepop-yhtye Agent Blå saapuu ensi kertaa Suomeen 6. syyskuuta ja esiintyy Kannusalissa kotimaisen lämmittelijän, Midsommaren yhtyeen kera.

  2. Espoon kaupunki on aloittanut vuodelta 2012 olevan rakennusjärjestyksensä uusimisen. Muutoksen taustalla on 1.1.2025 voimaan astuva uusi rakentamislaki. Koska kuntien rakennusjärjestysten tulee...

  3. Kolmatta kertaa vietettävässä Tapiolan vapun avauksessa vähennettiin tänä vuonna jätettä käyttämällä kertakäyttöisten lasien, mukien ja lautasten sijaan uudelleenkäytettäviä astioita.

  4. Konsernijaosto mm. nimesi edustajia ja antoi toimiohjeita yhtiö- ja yhtymäkokouksiin.

  5. Keran Hallit on toiminut merkittävänä esimerkkinä väliaikaiskäytön hyödyistä Espoon Kerassa. Vuodesta 2019 lähtien nämä tilat ovat tarjonneet monipuolisia tiloja erilaisille toimijoille liikunnasta...

  6. Tänä vuonna fokuksessa ovat sateenkaariseniorit, nuoret kulttuurinystävät, esteettömyys, monikieliset kävijät sekä taidetoiminnan jalkauttaminen perheiden luo.

  7. Leppävaaran urheilupuistossa alkaa tekonurmikentän, tekojään, tenniskenttien sekä muiden lähiliikunta-alueiden rakentamistyöt 10.6.2024.

  8. Espoon Kaupunkitekniikan keskus päivittää Viheralueohjelmaan kuuluvan Leikkipaikkaohjelman 2016-2026 seuraavalle kymmenvuotiskaudelle, vuosille 2026–2036. Ohjelman on tavoitteena valmistua vuoden...

EdellinenSeuraava
  1. 1
  2. 152
  3. 153
  4. 154
  5. 386