Espoon keskus

Tutustu Espoon keskukseen

Junaradan varrella sijaitseva Espoon keskus on Espoon uudistuva sydän, jossa yhdistyvät erinomaiset liikenneyhteydet, monipuoliset ja kehittyvät palvelut sekä suomalainen kulttuurimaisema.

Espoon keskusta uudistetaan tulevien vuosien aikana. Tavoitteena on muuttaa entinen virastokeskus moderniksi kaupunkikeskukseksi ja viihtyisäksi asuin- ja työpaikka-alueeksi. Keskuksen alueella asuu noin 24 000 asukasta ja asukasmäärän ennustetaan kasvavan 30 000 asukkaaseen vuoteen 2060 mennessä.

Samalla kun vanhoja rakennuksia puretaan, nousee palvelujen ja joukkoliikenteen äärelle uusia asuintaloja ja korkeatasoiset kevyen liikenteen kulkureitit. Entisen virastokeskuksen paikalle aseman pohjoispuolelle nousee myös Espoolaistentalo, josta tulee espoolaisten ja kaupungin henkilöstön kohtaamispaikka.

Lähitulevaisuudessa kaupunkirata parantaa Espoon keskuksen joukkoliikenneyhteyksiä entisestään. Kaupunkirata on osa Länsirata-hanketta (entinen Turun Tunnin Juna -hanke). Helsingin ja Turun välille rakennettava nopea ratayhteys luo valmistuessaan yhtenäisen 1,5 miljoonan ihmisen työssäkäyntialueen.

Voimakkaasti kehittyvän kaupunkikeskuksen kupeessa virtaa Espoonjoki, jonka rannalla sijaitsee Espoon tuomiokirkko, Espoon tärkein historiallinen rakennus.

Espoon pohjois- ja keskiosien monipuolinen kehittäminen etenee laajemmaltikin, sillä Espoon yleiskaava on valmistelussa. Koko kaupungin kattava yleiskaava tähtää vuoteen 2060. Yleiskaavalla ohjataan esimerkiksi asumisen, palvelujen, työpaikkojen ja virkistysalueiden sijoittamista sekä liikennettä ja liikkumista. Tavoitteena on, että muutos toteutuu kestävällä tavalla niin ihmisen, luonnon kuin taloudenkin näkökulmasta.

Espoon keskuksen suuralueeseen kuuluvat Espoon keskuksen, Gumbölen, Högnäsin, Järvenperän, Karhusuon, Karvasmäen, Kaupunginkallion, Kolmperän, Kunnarlan, Kuurinniityn, Muuralan, Nupurin, Nuuksion, Siikajärven, Vanha-Nuuksion ja Ämmässuon kaupunginosat.

Oletko rakennuttaja tai sijoittaja? Tutustu tarkemmin Espoon keskuksen mahdollisuuksiin (englanniksi).

Lisätietoa Espoon keskuksesta

Espoon keskus