Vammaisneuvoston ja sen Rakennetaan Kaikille -työryhmän lausunto Tapiolan uimahallin peruskorjaus

  • Päätöksenteko
15.12.2022 13.16

Lausunto pohjautuu esittelyyn Rakennetaan kaikille -työryhmässä 24.8.2022 ja

Siren Arkkitehdit Oy:n esittelyyn sekä em. toimistojen suunnittelumateriaaliin sekä esteettömyysselvitykseen 8-2022.

Vammaisneuvoston Rakennetaan kaikille -työryhmä (jatkossa RAKA) esittää seuraavien asioiden huomioon ottamista, jotta peruskorjattava uimahalli saadaan käyttötarkoituksen mukaiseksi, turvalliseksi ja esteettömäksi.

Yleistä

Kohde on suojeltu ja peruskorjauksellakaan ei saada haluttuja esteettömyysvaatimuksia toteutetuksi. Hyvää on kuitenkin hyppyaltaaseen asennettava nostettava pohja.

Suunnittelun lähtökohtana tulee edelleen olla esteettömyyden osalta se, että esteetön reitti on aina lyhin samalla turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

RAKA haluaa nähdä ja kommentoida opastesuunnitelmia ennen kuin ne menevät valmistukseen ja ennen rakennuksen käyttöönottoa.

Ulkoalueet, LE-paikoitus, LE-saattopaikat

LE-pysäköintipaikka on eri asia kuin LE-saattoliikennepaikka. Saattoliikennettä on myös paljon muuta kuin taksiliikenne.

Valitettavasti LE-pysäköinti- ja saattopaikat ovat kaukana sisäänkäynneistä.

Ulkoalueet, kulkuväylät ulkotiloissa, pihat

LE-pysäköintipaikoilta ja LE-saattoliikenteen paikoilta olisi hyvä olla lämmitetty kulku talviolosuhteissa esteettömän liikkumisen varmistamiseksi.

Maauimalaan pääsy mahdollisimman lyhyttä kautta ja esteettömästi on varmistettava silloinkin, kun uimahalli ei ole avoinna. Reittiopastus tulee olla selkeä.

Pyöräparkki laajennusosa C:n eteläseinustalla ei saa olla esteellinen kulkemiselle.

Piha osin esteellinen suojelun vuoksi.

Ulkoalueet, Sisäänkäynnit

Sisäänkäynnit ovat esteettömiä, mutta matka niille on pitkä pysäköinti- ja saattoalueilta.
Pääsisäänkäynnin vapaa leveys pitää olla vähintään 900 mm.

Ulkoalueet, Ulko-opasteet

Opasteiden tulee olla selkeitä ja RAKA haluaa nähdä ja kommentoida opastesuunnitelmia ennen kuin ne menevät valmistukseen ja ennen rakennuksen käyttöönottoa.

Allas-alueet

Altaiden reunat ja kulku tulee olla merkittynä kontrastiviivoin ja taktiilein.

Sisätilat, Palvelutiskit,  Vaatetilat, Induktiosilmukat, Kulkureitit sisällä, Hissit

Opaskoiran tilasta tulee olla videoyhteys henkilökuntaan.

Reitti pääovelta pesu- ja pukutiloihin johtavalle hissille kulkee monen ruuhkaisen paikan läpi. Hissin sisätilan tulee olla riittävän suuri (väh. l= 1400 mm x  p=1600 mm), jotta pyörällisillä apuvälineillä mahtuu sisään.

Mietittiin, voidaanko palvelutiskin suuntaa muuttaa, jossa sisäänmenoporteille ja hissille tulisi rauhallisempi ja väljempi kulku.

Pukukaappien merkinnät ja käytettävyys, mm. lukitus tulee olla näkövammaisille ja ns. saunasokeille oikeanlainen eli EI hipaisukytkimiä. Sama hississä.
Matinkylän uimahallissa on hyviä referenssikohteita mm. kaappien lukitukselle ym.

Sisätilat, Portaat ja luiskat, Sisäovet, Ikkunat, Kalusteet ja varusteet

Joissakin sisäluiskissa yli 5 % kaltevuus.

Sisätilat, LE-wc, LE-pesutilat

Kuntosalin yhteydessä vain yksi LE-wc-pukuhuone-yhdistelmä.

Löytyykö aulasta tai LE-pesutiloista apuvälineille sijoituspaikkaa / varastoa, kun vaihdetaan uimahallin omaan kulkuvälineeseen?

Sisätilat, Opasteet sisätiloissa, Hahmotus

Yhtenäinen graafinen ilme ei saa olla este selkeästi havaittavalle opasteelle. Värikontrastien on oltava kaikkialla, pylväissä, ovien reunoissa, jne. riittäviä ja fonttityypit selkeitä. Ovien vieressä / ovissa kohokirjaimet ja pistekirjoitusmerkinnät.

Materiaalissa mainitaan
’Suojelluissa sisätiloissa on rajoitetut mahdollisuudet käyttää koho-opasteita lattioiden pintamateriaaleissa. Suojellussa rakennuksessa on rajoitetut mahdollisuudet käyttää kontrastivärejä pintamateriaaleissa. Sisäportaissa käytetään kontrastiraitaa.’
Tapiolan uimahallin korjaus on erittäin kallis hanke, jossa on voitava edes opasteiden suhteen toteuttaa esteetöntä rakentamista.

RAKA haluaa nähdä ja kommentoida opastesuunnitelmia ennen kuin ne menevät valmistukseen ja ennen rakennuksen käyttöönottoa.

Lopuksi

Tapiolan uimahallin merkittävänä käyttäjäryhmänä ovat olleet ja tulevat olemaan espoolaiset vammaiset, etenkin eri lailla liikuntarajoitteiset sekä vanhukset.  
RAKA toivoo lisäneuvotteluita Museoviranomaisten ja suunnittelijoiden kesken kalliin korjaushankkeen tuloksen saamiseksi kaikille esteettömäksi, käytettäväksi ja turvalliseksi!

                                                        

Espoossa 12.9.2022

Pirkko Kuusela                                      Hanne Österberg
Espoon Vammaisneuvoston                    Rakennetaan kaikille -työryhmän
puheenjohtaja                                       puheenjohtaja                                                                                                                                                                     

Jakelu:        Siren Arkkitehdit Oy
                  Rakennusvalvonta

Tiedoksi:     Vammaisneuvosto ja sen Rakennetaan kaikille -työryhmä