Valmistumisen kynnyksellä: korkeakouluopiskelijan ajatuksia työelämään siirtymisestä

Ajatus työelämään siirtymisestä innostaa ja jännittää. On hienoa siirtyä elämässä uuteen vaiheeseen, jossa pääsee laittamaan vuosien aikana eri koulutusasteilla oppimat ammatilliset- ja elämätaidot käytäntöön. Samaan aikaan, muutos on jännittävä. Elämä muuttuu erilaiseksi. Tulee erilaista vastuuta, josta saattaa pahimmassa tapauksessa vastata omalla taloudellisella tilanteella. 

Elämänrytmi myös muuttuu. En enää pysty järjestämään elämäni aikatauluja, kuten itse haluan. Korkeakouluopintojeni aikana olen voinut rakentaa lukujärjestykseni haluamalla tavalla hyvin joustavasti. Nyt työelämässä, työaika määrittää aikatauluni. Muutos on iso, tuleeko elämäni olemaan yhtä oravanpyörää tästä eteenpäin aina vuosittaiseen muutaman viikon lomaan, eläkkeeseen asti? Kuinka paljon pystyn itse määrittelemään, mitä teen, paljonko minulla on aikaa muun elämän kiinnostuksen kohteille? Paljon kysymyksiä, mutta myös paljon mahdollisuuksia. 
Työ on myös mahdollisuus oppia uutta ja nähdä sekä kokea maailmaa uudesta näkökulmasta. Voin pyrkiä pääsemään kiinnostaviin työpaikkoihin, jossa vaikuttaa ja tehdä minulle tärkeiden asioiden parissa työtä, elättää itseni sillä mahdollisesti. Tavata uusia kiinnostavia ihmisiä.

Itse työnteon koen kiinnostavana. Koen, että työelämä tarjoaa parhaimmillaan monia kiinnostavia mahdollisuuksia oppia, tehdä ja vaikuttaa. Markkinoinnin ja viestinnän alalla maailma muuttuu kovaa tahtia, kuten muuallakin. Sosiaalinen media ja tekoäly muokkaavat maailmaa vauhdilla, mikä tarjoaa uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia toteuttaa luovaa työtä, luoda kasvua ja kehitystä.

Työelämän koen tällä hetkellä haastavana työllisyystilanteen takia. Edes kesätöiden saaminen korkeakoulutettuna on lähes mahdotonta, koska paikkoja on vähän, mutta hakijoita paljon. Mietityttää, pääsenkö edes työelämään, vai jäänkö työttömäksi valmistuttuani? Haluaisin oman alan työhön, mutta matalankynnyksen aloituspaikkoja on todella vähän, monet niistä työharjoittelupaikkoja, osa jopa palkattomia. Onko ns. entry level-työpaikat korvattu harjoittelijoilla, joita vaihdetaan uusiin pari kertaa vuodessa? Harjoitteluitakin hakee parhaimmillaan yli tuhat ihmistä.

Toivon työelämältä ensinnäkin mahdollisuutta. Mahdollisuutta päästä oppimaan ja kasvamaan ammatillisesti. Haluan päästä työhön, jossa saan vastuuta ja vaikuttaa. Unelmani on päästä urheilualalle töihin, missä omalla työlläni voin antaa urheilulla takaisin kaikesta mitä se on antanut minulle. Unelmoin, että voin työlläni jättää jäljen suomalaiseen urheiluun, jolla on ollut toimintaa kasvattava tai kehittävä vaikutus. Mitä se on tarkalleen, en tiedä vielä, mutta aika näyttää. 
 

Työharjoittelu Espoon työllisyyspalveluissa on opettanut minulle monipuolisia taitoja. Olen oppinut työskentelemään kaupunkiorganisaatiossa. Olen oppinut viestinnän suunnittelusta aina toteuttamiseen asti. Ideoista on saatu valmiita tuotoksia monivaiheisen tuotannon jälkeen. Parhaimpana esimerkkinä tästä on Nuorten työllistymisen edistämisen ohjelman introvideo, jonka toteutuksen sain vastuulleni harjoittelun isoksi projektiksi. 

Projekti opetti minulle paljon suunnittelun monivaiheisuudesta. Itse videon käsikirjoitus, kouluihin yhteydessä oleminen nuorten saamiseksi videolle, kuvauspaikan selvittely, tuotannon kilpailutus ja briiffaus. Halusimme, että videolla ehdottomasti näkyisi Espoon monimuotoisuus, sekin opetti paljon. Koulujen ehdottamien nuorten koordinointi kuvauspäivänä sopivaan aikaan oikeaan paikkaan. Kuvauspäivänä oppi näkemällä käytännössä, kuinka alan ammattilaiset toteuttavat laadukkaan videotuotannon ja mitä se käytännössä vaatii. 

Kaiken kaikkiaan koen oppineeni paljon kolmen kuukauden harjoittelun aikana ja uskon, että olen tämän jälkeen valmiimpi jatkamaan omalla alallani uraa.

Jere Kekäläinen, Nuorten työllistymisen edistämisen ohjelma, Viestinnän harjoittelija