Tunne lastensuojelu -podcast: jälkihuolto

Tunne lastensuojelu -podcastin viimeisessä osassa keskustellaan jälkihuollosta. Jälkihuolto on tarkoitettu 18 - 25-vuotiaalle nuorelle aikuiselle, joka on ollut huostaanotettuna ja sijoitettuna tai avohuollon tukitoimin sijoitettuna. Jaksossa sosiaaliohjaaja ja nuori keskustelevat jälkihuollosta. Jaksossa tuodaan esille molempien näkökulmaa jälkihuoltoon.



Tunne lastensuojelu -podcastissa pääset tutustumaan espoolaiseen lastensuojelun polkuun ja tunteisiin niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmista lastensuojeluilmoituksen tulosta aina siihen saakka, kun lastensuojelun asiakkuus päättyy.

Voit kuunnella jakson SoundCloudissa (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)tai Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jakson kesto on noin 15 minuuttia.

Tässä podcast-sarjassa tutustutaan niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmasta monipuolisesti eri kohtiin espoolaista lastensuojelun polkua lastensuojeluilmoituksen tulosta aina siihen saakka, kun lastensuojelun asiakkuus päättyy. Miltä lastensuojelu tuntuu?

Hiltunen:     Tervetuloa jälkihuollon podcastiin. Tässä jaksossa on aiheena jälkihuolto nuoren näkökulmasta. Ja minä olen sosiaaliohjaaja Teemu Hiltunen. Kerron alkuun nyt ihan muutamalla sanalla lyhyesti jälkihuollosta, ennen kun nuori pääsee tässä ääneen. Mutta ihan tällainen virallinen osuus, sanotaanko näin. Eli jälkihuolto on tarkoitettu pääsääntöisesti 18–24-vuotiaille nuorille, jotka ovat ennen täysi-ikäisyyttä olleet huostaanotettuja tai avohuollon tukitoimena sijoitettuina vähintään puoli vuotta. Lisäksi on edellytyksenä, että lastensuojelun asiakkuus on ollut viimeisen viiden vuoden aikana. Jälkihuolto on ihan vapaaehtoista nuorille. Jälkihuollossa työskentelee sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Täällä Espoossa meillä on kuusi sosiaalityöntekijää ja viisi sosiaaliohjaajaa. Sitten meillä on tässä paikalla nuori.

Jon:              Olen Jon. Olen ollut yli kaksi vuotta jälkihuollossa. Olen nyt tällä hetkellä lomalla varusmiespalveluksesta. Mutta ihan hyvillä ”fiiliksillä” nyt täällä tullut juttelemaan teidän kanssanne.

Hiltunen:     Ajattelin näin ensiksi kysyä sinulta, mitä ajattelit jälkihuollosta etukäteen? Oliko sinulla joitakin ennakkoajatuksia tai vastaavaa?

Jon:              Mietin aluksi, että minkähänlainen systeemi se on, että aiotaanko siellä tarkkailla toimintaani tai vastaavaa. Mutta aika lailla päinvastoin, että sinne kun pääsee muuttamaan yksin, niin tulee enemmän vastuuta mutta hyvin paljon enemmän vapautta. Eikä siitä ole mitään haittaa, jos kerran kuukaudessa joku tulee käymään ja kyselemään että miten menee. Ja voi siinä rupatella ja hekotella kaikille asioille.

Hiltunen:     Mistä sinä kuulit jälkihuollosta, kuka sinulle kertoi siitä?

Jon:              Ainakin sukulaiset, ja sitten perhekodissa mainittiin siitä. Minulla oli hiukan sellainen tilanne, että minulle ehkä maalattiin vähän mustia lampaita seinille siinä että yksin asuminen tulisi olemaan jotenkin vaikeaa, tai vastaavaa. Mutta sitten kun 18 vuotta tuli täyteen, niin minulta vain kysyttiin, että haluanko sellaisen ottaa vastaan. Sitten tietenkin otin, koska olen muuttamassa toiseen kaupunkiin ja tiesin että en ole tietenkään valmis, että minut on suurin piirtein vain lähetetty matkaan ja sanottu että onnea matkaan. Niin, totta kai otin sen vastaan sitten siinä.

Hiltunen:     Miten sinä nyt olet asunut jälkihuollon aikana? Millainen asumismuoto sinulla on ollut?

Jon:              Olen asunut tuollaisessa paritalon tapaisessa asumistukiperheessä, tai tukiasunnossa ainakin.

Hiltunen:     Ja sinulla se perhe siinä naapurissa asuu, niinhän se oli.

Jon:              Juu. Siellä oli sellainen yli 60-vuotias naapuri, joka tervehti ja kertoi, että mukava kaveri olen. Ja tuli monta kertaa puutarhatuolissa hänenkin kanssaan juteltua asioista. Ihan mukava. Päästään hyviin puheenaiheisiin urheilusta historiaan ja niin edelleen.

Hiltunen:     Meillä täällä Espoossa on vielä tällä hetkellä sellaisia naapuritukiperheitä, mikä nyt on sellainen poistuva niin sanottu voimavara, elikkä sitä ei enää tule tuon kevään jälkeen olemaan. Mutta Jon on vielä päässyt asumaan sellaisessa, jossa se perhe voi antaa, ei mitään ammatillista tukea anna, mutta antavat sitten ihan päivittäisissä asioissa ja vastaavissa apua sitten. Voi välillä käyttää kaupassa ja auttaa lamppuja laittamisessa kattoon, ja vastaavaa. Miten muuten sinulla, kun on olet asunut siellä tukiasunnossa, niin mitä muuta tukea olet saanut siihen asumiseen tai muihin tällaisiin asioihin?

Jon:              Nuo urheiluseuramaksut ainakin nousivat sen verran, että sain siihen jotakin tukea joka vuosi. Sitten asuntoon sain tukea. Opiskeluun olen saanut tukea. Totta kai haluan työelämään ja osaksi tätä yhteiskuntaa. Mutta nämä ovat olleet hiukan sellaisia kriittisiä asioita, joihin on ollut pakko ottaa tukea, koska tässä tilanteessa nuori ei ole paljon voinut vaikuttaa siihen, mihin hän on päässyt tällä hetkellä, koska tulevaisuus ja suunnittelu on yleensä aika vaikeaa verrattuna niihin, jotka ovat päässeet asumaan omien vanhempiensa kanssa.  On aika harvinaista, että yleensä noissa tilanteissa nuori edes pysyy vaikkapa päihteettömänä, pystyy suunnittelemaan tulevaisuutta tai pääsee yhteiskuntaan kovin hyvin mukaan. Niin, tämä ehkä on pitänyt joitakin nuoria ainakin paremmin täällä yhteiskunnan sisällä.

Hiltunen:     On oikeastaan tullut selvillekin, että sinäkin olet kokenut sen että on erittäin iso loikka kun 18-vuotiaana yhtäkkiä pitäisi hallita niin paljon asioita ja tulee niin paljon vastuuta. Niin, onko se ollut sellainen, sanotaanko vaikea asia sitten, kun muutit omillesi?

Jon:              Kyllä minäkin yllätyin hiukan. Enhän minä mitään hirveästi pankkiasioistakaan tiennyt. Minulle oli juuri ehkä 16-vuotiaana annettu joku pankkikortti ensimmäistä kertaa käyttöön. Epäiltiin, että käyttäisin rahat heti jos saisin pankkikortin käteen. Mutta toisin on käynyt, elikkä kyllä minä aika säästeliäästi olen rahaa käyttänyt ja pyrkinyt oppimaan aina päivä päivältä lisää asioista, että miten vaikkapa Osuuspankkiin mennään. Se oli ensimmäisinä päivinä se juttu, että en ollut milloinkaan verkkopankkiini mennyt sisälle, ja sain ne pankkitunnukset vasta sitten 18-vuotiaana, ja niillä menin hoitamaan pankissa asiat. Käytiin myöhemmin ostamassa huonekalut. Ja kaikkea tuollaista siinä oli heti alkushokkina niin sanotusti.

Hiltunen:     Onko sinulle tullut jotakin muuta yllättävää kuin tuollaiset kaikki käytännön asiat, yleensä asumisessa tai muuten elämässä, kun omille muutit? Niin, onko ollut jotakin tosiaan sellaista yllättävää tai vaikeaa tai vastaavanlaista, kun asuit omillasi?

Jon:              En tiedä ihan vaikeasta, koska kyllä asiat ovat aika hyvin menneet. En kyllä muista, mikä olisi ollut erittäin vaikeaa. Ehkä se, että jos ei ole jaksanut mennä kauppaan, niin totta kai olet nälässä ja sitten pitää mennä kohta kauppaan. En tiedä, ei se siivoaminenkaan mitenkään hirveän vaikeaa ole, vaikka joku siitä saattaisi valittaa tai ajatelle, että nyt pitää itse siivota talo. Mutta eihän siinä kauan mene.

Hiltunen:     Miten muuten olet tukea saanut? Tietysti noissa käytännön ja tuollaisissa asioissa, mutta kun miettii jälkihuollosta, niin mitä muuta se on sisältänyt, kun sinulla nyt on ollut sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijä? Mitä apua heiltä on tullut?

Jon:              Ainakin on autettu laskujen maksamisessa ja varsinkin asuntoasioissa. Minähän olin kuukauden jossakin väliaikaisessa asunnossa, ennen kun muutin nyt nykyiseen asuntooni. Ja nyt taas, kun varusmiespalvelus olisi päättymässä, niin minun pitäisi muuttaa taas uuteen paikkaan. Ja sen asian suhteen on vähän ongelmia, että menee asioita päällekkäin.

Hiltunen:     Sanotaan, että niitä on selvitelty tässä. Juuri tänäänkin on niitä selvitelty ja muuta. Siinä on aina omat sellaiset, sanotaanko vaikeutensa, kun niitä hoitaa. Ja sitten tietysti Kelan kanssa niitten asioiden hoidossa tarvitsee monesti apua. Mutta mitä muuta se ohjaus on sisältänyt sillä tavalla? Oletko tehnyt muuta sitten kuin ihan tällaisia paperiasioita ohjaajasi kanssa ja tällaisia virallisia asioita? Onko sinulla tullut jotakin muuta? Oletteko te esimerkiksi käyneet jossakin vierailulla tai vastaavaa?

Jon:              Muutaman kerran vuodessa on järjestetty noita, elokuvateatteri, Linnanmäki ja muita tapahtumia, mihin on otettu muitakin jälkihuoltonuoria. Toistaiseksi en ole heihin ihan tutustunut kuitenkaan, mutta olen ollut siellä pitämässä niin sanotusti hauskaa. Ja sitten olen tuon Teemun kanssa, jälkihuolto-ohjaajani kanssa käynyt jalkapallokentällä. Urheilua hän tykkää tehdä ainakin nuoriensa kanssa, kyllä nostan peukkua siitä.

Hiltunen:     Kiitos siitä. Se on ehkä meillä ollut se sellainen oma juttu tai sillä tavalla, mitä olemme tehneet, että on oltu kentällä. Sanotaan, että siinä suhteessa on mennyt ohjaus hiukan toisin päin, elikkä nuori on ohjannut minua sitten niissä jutuissa, että niissä on minulla vielä kehitettävää. Mutta miten sinulla olisi, jos ajattelisit tätä jälkihuoltoa, niin olisiko sinulla ideoita tai muuta, mitä olisit kaivannut lisää tai mitä haluaisit tässä vielä kehittää? Mikä voisi olla paremmin?

Jon:              Ehkä siinä se, että joillakin saattaa olla että jälkihuolto-ohjaaja tulee liian usein, että he eivät oikein jaksaisi. Mutta sanoisin, että kerran kuukaudessa tai kaksi kertaa kuukaudessa on ihan hyvä. Ja jos jotakuta häiritsee, niin senhän voi lopettaa sen jälkihuollon siihen sitten, jos asiat onnistuvat. Kuitenkin ovat loppujen lopuksi jotkut muut hoitamassa asioita vielä siellä taka-alalla. Ja ehkä sitten olen miettinyt, että jos voisi vielä ehkä useammin pitää tapahtumia, joissa sitten ehkä jälkihuoltonuoret tutustuvat toisiinsa. En tiedä, saattaa toimia, ehkä on liian usein sitten.

Hiltunen:     Nyt tietysti tuo korona on tässä ollut se ongelma, joka on nyt meiltä vienyt nuo tapahtumat ja tutustumiset ja kaikki pois, joten sitä odotetaan ihan meidän työntekijöidenkin puolelta, että pääsisi taas uudelleen noiden nuorten kanssa esimerkiksi sinne Linnanmäelle tai jonnekin muualle, koska viimeiseen vuoteen on käyty vain, viime kesänä kiipeilemässä kävi muutama nuori sellaisessa puistossa. Mutta muuten ei ole pystynyt järjestämään. Tuleeko sinulle Jon, sanotaanko näin, mieleen jotakin sellaista, mitä haluaisit sanoa nuorille, jotka ovat jälkihuoltoon tulossa tai miettivät sitä jälkihuollosta? Niin, tähän loppuun jotakin sellaista vielä, jos sinulle tulisi jotakin sanottavaa.

Jon:              Sanoisin sen ainakin, että todennäköisesti enemmän hyötyä kuin haittaa, ei tarvitse pelätä. Jos siinä tapahtuu jotenkin niin, että jälkihuolto-ohjaaja lyö aina tikulla käsille, niin sitä voi sitten miettiä, että haluaako sitä jälkihuoltoa siinä vaiheessa. Mutta todennäköisesti kukaan jälkihuolto-ohjaajista ei nyt ihan tule kuitenkaan moittimaan nuoria sinne taloon. Lähinnä käydään laskuasioita läpi ja koitetaan auttaa nuorta asioissa, joissa tarvitsee vähän apua vielä.

Hiltunen:     Itse aina sanoisin tähän, mitä ohjaajana mietin. Välillä vaikka asiat saattavat mennäkin huonommin, niin sitten aina toivoisin, että nuori sanoisi rehellisesti, että jos asia eivät ole onnistuneet tai on tullut tehtyä jotakin hölmöä tai jotakin vastaavaa. Mitä nopeammin niitä asioita pääsee taas hoitamaan, niin sen paremmin ne saadaan taas kuntoon. Ja itselläni on sellainen motto, että ei täällä olla ketään sillä tavalla tuomitsemassa, vaan täällä ollaan auttamassa. Ja halutaan, että asiat sujuvat niin hyvin kuin mitä nyt jokainen ajattelee, koska siitä nuorestahan se lähtee itsestään se, että miksikä hän haluaa, mitä hän haluaa opiskella. Me olemme täällä tukena, ja tavoitteena on tehdä itsemme niin sanotusti työttömiksi aina jokaisen nuoren kohdalla. Mutta minä kiitän tästä, kiitoksia Jon.

Jon:              Kiitos minunkin osaltani.

Hiltunen:     Kiitos tästä keskustelusta. Ja kiitos, kaikki sarjassa mukana olleet asiakkaat ja työntekijät, mukana olemisesta. Tähän jaksoon päättyy Espoon lastensuojelun podcast-sarja lastensuojelusta ja siihen liittyvistä tunteista. Kiitos kuuntelemisesta.