Tunne lastensuojelu -podcast: Erilaiset nuoret

Espoon kaupungin lastensuojelun ”Tunne lastensuojelu”- podcastsarjan uuden kauden ensimmäinen jakso julkaistiinn perjantaina 4.11.2022 Espoon kaupungin SoundCloud(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)- ja Spotify(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)-tileillä. Julkaisemme 1-2 jaksoa viikossa. Espoon lastensuojelun Yhteiskehittäjät -nimellä toimiva nuorten kokemusasiantuntijoiden ryhmä vastasi kokonaan podcastin suunnittelusta ja toteutuksesta. Jakson kesto on noin 30 minuuttia.

Erilaiset nuoret -jaksossa pohditaan, millaista on olla lastensuojelun asiakas ja millaisia nuoria lastensuojelussa on.  Jaksossa rikotaan stereotypioita ja keskustellaan erilaisista nuorista lastensuojelun palveluissa. Jaksossa mukana kokemusasiantuntijat Sanni Kuorelahti ja Yonatan Gebrenegus Ammattilaisvieraana sosiaalityöntekijä Maija Haapala. Juonnossa Ade Koivunen.

Juontaja:    Tervetuloa kuuntelemaan Espoon lastensuojelun yhteiskehittäjäryhmän Podcasteja. Teemat, joita käsittelemme tässä kaudessa sisältävät eri alojen ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä lastensuojelusta sekä muista tukea tarjoavista palveluista. Tässä jaksossa keskustellaan erilaisista nuorista lastensuojelusta. Lastensuojelunuoria on hyviin paljon erilaisia. Mutta silti lastensuojelua kohtaan on paljon ennakkoluuloja. Mukana tässä jaksossa sosiaalityöntekijä Maija Haapala. Sekä kokemusasiantuntijat Jonatan

Maija:    Moikka.

Juontaja:    Sekä kokemusasiantuntijat Jonatan.

Jonatan:    Hei.

Juontaja:     Ja Sanni.

Sanni:     Moi.

Juontaja:     No Maija haluisit se kertoo vähän mitä sun työnkuvaan kuuluu?

Maija:     Joo mä oon tosiaan Pesäpuu Ry:ssä semmoisessa hatkassa sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jättäminen hankkeessa työntekijänä. Jossa me siis selvitetään minkälainen ilmiö nuorten hatkaaminen pääasiassa laitoksista on. Sen lisäks mä teen väitöskirjaa nuorten kiireellisistä sijoituksista Tampereen yliopistolle ja vapaa-aikani kulutan tekemän Tiktok videoita entisen kollegan Camilla Jokelan kanssa sitten lastensuojelusta ja lasten oikeuksista.

Juontaja:    Mä haluaisin tähän alkuun kysyä, että millaisia ennakkoluuloja lastensuojeluun liittyy tai lastensuojelun asiakkuuteen?

Jonatan:     Joo toi on mun mielestä tosi tos hyvä kysymys, koska se sana, kun sanotaan lastensuojelun asiakas tai nuori, joka on lastensuojelussa niin sit saattaa syntyy niin hyvin ykspuolinen mielikuva. Mut lastensuojelun on palvelu, jota yritetään tarjota nuorille, ketkä on tuen tarpeessa. Se tarkoittaa sitä, että on erilaisia tuen tarpeita johon lastensuojelu palveluna, pystyy tarjoamaan.

Maija:     Joo ja mä itse asias jatkaisin tost Jonataniin pointista, että tosi asiassahan vallalla oleva ennakkoluulo on aika voimakkaasti mikä vaik Tiktokissakin näkyy se, että sossut tulee ja vie lapset pois ja se sijaishuolto on toki yks lastensuojelun palvelu sinänsä, et sijoittaa kodin ulkopuolelle sitten kun ne muut palvelut ei välttämättä riitä. Mutta iso osa lastensuojelun asiakkuuksista on tosiaan niitä avohuollossa olevia elikkä sitä tukee ja apuu sinne kotiin. Ja se on ehkä niinku se ennakkoluulo mikä on edelleen voimakkaimpana, että jotenkin ajatellaan, että se on niitä kodin ulkopuolisii sijoituksii ja huostaanottoja, vaikka se on tosiaan paljon, paljon kaikkee muutakin.

Yonatan:     Yks ajatus mikä mulla kans nousi, on se, että kun keskustelee ihmisten kaa. Niin ne aattelee, et on olemassa vaan kahta kastia lastensuojeluasiakkaita. On ne, jotka sijoitettiin, koska se oli heidän oma vika tai sitten on nämä ketkä sijoitettiin, koska perhe on jollain tavalla tyrännyt jotain. Mut nää molemmat itessään sisältää aika voimakastakin semmoista ennakkoasettelua, joka pitäis olla sellain mikä pitäis pystyy purkaa, jotta me saatais lastensuojelusta sellainen palvelu mitä ihmiset ottaa paljon matalammalla kynnyksellä vastaan.

Maija:     joo ja mä ite tykkään ajatella, et lastensuojelu on just nimenomaan palvelu siinä missä muutkin. Että vaikka lääkäriin ihminen kunnon sairauksia. Niin sitten lastensuojelua tarvitaan, et ehkä jotenkin ihmiset ajattelee, et se on nyt ne jotkut muut ja joku muu, vaikka tosi asiassa kuka tahansa on lastensuojeluasiakas ja itekin vanhempana ajattelen, et meiänkin perhe joskus saattaa olla lastensuojelun tarpeessa ja se on ihan fine sinänsä.

Yonatan:     Tästä mitä Maija just äsken sano niin mul tulee mieleen. Kun ollaan joskus oltu tuolla Helsingin yliopistossa kouluttamassa tulevii sosiaalityöntekijöitä ja me ollaan kysytty niiltä tähaltes, et miltä teist tuntus, jos teistä teiän lapsista tehtäis lastensuojeluilmoitus. Niin niitten reaktio oli tosi mielenkiintoinen, koska ne ymmärsi saman tien sen, et ahaa et tohon saattaa liittyä oikeesti aika voimakastakin häpeää, joka on surullinen fakta. Ja se, että henkilö, joka on opiskelemassa siihen ammattiin, kokee tommosen tunteen. Niin sehän kertoo tosi paljon meiän yhteiskunnasta siitä minkälaisen tunteen alle se pistää ne ihmiset ketkä oikeastaan tarviivat apua.

Maija:     Lisäks Suomes on tehty sellaisii mielipidemittauksia, että on kysytty ihan, että kuinka todennäköisesti tai kuinka mieluisasti ottaisit lastensuojelun asiakasperheen naapuriksi. Niin en tiedä en muista prosenttilukuja. Kollega muistaa ne varmaan paremmin. Terveisiä Onnille. Mutta se oli tosi pieni prosentti, jotka mielellään olisi ottaneet lastensuojelun perheen naapurikseen. Mikä just ehkä kertoo siitä ennakkoluuloista mitä todellakin vielä yhteiskunnassa lastensuojeluun liittyy.

Jonatan:    Joo ja onhan tapahtunu sellaisiakin tai sellaisiakin tilanteita on tullut eteen varmasti laitoksille, että ne on joutunu poistumaan tietyltä alueelta, koska sen alueen asukkaat ei oo halunnu, että tää laitos joko muuttaa sinne tai pysyy siellä.

Juontaja:    Miten sitten teihin kokemusasiantuntijoihin on vaikuttanu tää häpeä lastensuojeluasiakkuudesta

Sanni:     No mulla henkilökohtaisesti toi häpeä on vaikuttanu sillä tavalla, että mun perheessä oli häpeää siitä, että mä olin lastensuojelun asiakas ja mä itse en ole ikinä hävennyt sitä, että olen ollut asiakkaana lastensuojelussa. Mutta mun isovanhemmat on hävenny sitä siitä ei oo puhuttu aina kun mä menen esimerkiksi kotilomille ja sitten oon lähtemässä kotilomilta ja soitin mummille ja mummi kysy, että oot sä menossa taas siihen paikkaan. Ja sillä paikalla hän tarkoitti lastenkotia tai sijaisperhettä mihin mä olin menossa. Niin sitten se oli vähän semmoista ja sitten mun oma äiti häpes sitä, että mä olin tai että hän oli joutunu antamaan minut lastensuojelun asiakkaaksi, niin hän poti siitä huonoa omaa tuntoa ja eikä siitä silleen hirveesti huudeltu millekään tutuille tai kavereille perhepiirissä, että mä en asu kotona. Että mä koen, että mun kohalla se häpeä oli niin kun perheen puolelta kuin multa itseltäni.

Yonatan:    Tohon mitä Sanni just sanoi niin must tuntuu, et se liittyy kans meiän yhteiskunnallisiin arvoihin, et just se yksin pärjäämisen kulttuuri on hyvin voimakas niin kun Suomessa. Oli se sitten meidän perhe pärjää itsenäisesti tai sitten minä pärjään itsenäisesti, et se avun hakemisen kynnys on korkee myös senkin takia, et meil on jotenkin vääristyny mielikuva siitä, että jos sä oot henkilö tai sitten perhe, joka tarvitsee apua ja myöntää sitä niin se on jollain tavalla heikkoutta. Et sekin ajatus pitäis saada muutettua.

Sanni:     Joo sitä mäkin toivon, et se tota saatais muutettuu tota ajatusmaailmaa. Koska me ei todellakaan tänäkään päivänä puhuta mun sukulaisten kanssa, kun mä asuin lapsena ja nuorena pois kotoa. Et se on tavallaan ihan, kun sitä ei ois ikinä ollutkaan nyt kun mä oon aikuinen. 

Maija:    Niin ja sit mä ajattelen, että erilaisten tutkimustenkin mukaan niin se häpeä ja ennakkoluulot vaikuttaa ihan oikeesti lasten ja nuorten siihen hyvinvointiin, että voi tuottaa erilaisii syrjityks tulemisen tai kiusaamiseks tulemisen kokemuksii ja semmoist ulkopuolisuuden ja arvottomuuden kokemusta. Oonks mä hyväksytty onks meiän perhe nyt jotenkin huono. Saanks mä puhuu näist mun asioista mitä mun mielen päällä on. Saanks mä niihin tukee ja sit toisaalta just yhteiskunnallisesti se, että häpeä ja ennakkoluulot vaikuttaa myöskin siihen luottamuksen syntymiseen. Niin siinä sitten kun tullaan lastensuojeluun, et monii pelottaa tosi paljon se lastensuojelu ja sitä luottamusta täytyy ensin rakentaa sillä, et kertoo, et tosiaan et mitä se lastensuojelutyö on. Puhumattakaan sitten jotenkin luottamukseen siihen koko järjestelmään, et minkälaisena lastensuojelu nähdään. Et siin on tosi, tosi paljon erilaisii eri tasoisii vaikutuksia.

Yonatan:     Ja sit siinä on just sekin niin kun sanoit, että kun nuori tai lapsi huostaan otetaan, jos se on menossa, vaikka laitokseen niin silläkin on tietyn kaltainen mielikuva, joka on rakentunu näistä ennakkoluuloista. Et se saattaa olla semmoinen joku kolkko pitkä käytävä niin kun se laitos on niin laitosomainen sen nuoren ajatusmaailmas silleen se mielikuva mikä sil on mihin se on menossa.

Sanni:     Niin ja sit mä oon kans itekin miettiny sitä, et miten mun isovanhemmat on suhtautunu tohon mun lastensuojelu asiakkuuteen, et siihen silloin kun nehän ovat olleet kakskymppisiä tai lapsia tai nuoria. Niin varmaan lastensuojelu on ollu tosi erilaista, kun se on nykyään. Niin sitten he varmaan ajattelevat, että se on nykyäänkin samanlaista mitä se on ollu silloin heiän aikana. Niin senkin takii se on varmaan silleen vaikee hyväksyä sitä tai miettiä.

Juontaja:    Tai kun puhutaan näist ennakkoluuloist niin kuulostaa siltä, et monella on semmoinen kuva, että lastensuojelu tarkoittais nuorisorikollisia ja nuorisovankilaa. Niin mistä te ajattelette, että tää vois johtua?

Yonatan:     Toi on monen asian summa ja yks mun mielestä tietenkin vaikuttaa tai siihen vaikuttaa yks asia tietenkin, että esim. kiireelliset sijoitukset tehään silloin kun on tilanne radikalisoitunu tiettyyn pisteeseen saakka. Se tarkoittaa sitä, että ei olla osattu nähä nuoren avun tarve ennen, kun se oireilu on muuttunu hyvin radikaaliseks. Saattaa olla just niin kun oireilee päihteitä käyttämällä, oireilee rikoksii tekemällä ja yleensä nää tapaukset on ne, jotka ylittää sen mediakynnyksen. Joten media linkittyy siihen aika voimakkaasti.

Maija:     Joo se on aina mielenkiintoinen kuva mikä maalautuu tän hetken nuorista lastensuojelun piirissä ja nuorista ehkä yleisesti. Pakko niin kun sanoo just, että tutkimukset sanoo, et nuoret voi täl hetkel monel mittakaaval paremmin, kun koskaan. Mut se mikä tutkimuksis näkyy ja selvityksissä, että se eriarvoisuus on tavallaan lisääntynyt. Ja siitä ehkä johtuu sit se tavallaan kuva mikä painottuu sit siihen nuorisorikollisuuteen ja väkivaltaan ja päihteisiin ja huonovointisuuteen. Että se eriarvoisuus tarkoittaa sitä, että iso osa voi tosi hyvin. Mut sit sille pienelle osalle nuoria kasautuu sit erilaisii tekijöitä. Joka sitten varmaan myöskin näkyy ja vaikuttaa siihen kuvaan. Ja toisaalta sitten tiedetään myöskin, että lastensuojelussa on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kodin ulkopuoliset sijoitukset, lastensuojelu asiakkuudet ja nuorten kiireelliset sijoitukset lisääntyneet ja nuorisoilmiöt linkittyy ehkä paljolti näihin päihteisiin tai voi olla rikollisuutta tai koulua käymättömyyttä. Paljon muutakin perhekonflikteja tai muuta. Mut et ehkä siitäkin myöskin osittain tulee se, että sitten kaikki lastensuojelussa olis sitä tai kaikki nuoret olis sitä. Jos meillä on tiettyjä tekijöitä, joissa jotkut asiat painottuu enemmän.

Yonatan:     Ja mul tulee mieleen täs mitä mä ajoin just äsken sanoo niin kun me mietitään minkä takii nuori saattaa tehä tietyn kaltaisia asioita esim. käyttää päihteitä tai oireilla just rikoksia tekemällä. Niin ei me puhuta silloin nuorten suuresta tarpeesta tulla hyväksytyksi vaan puhutaan just silloin siitä oireesta. Me ei puhuta niin kun niistä juurisyistä ja siitäkin saattaa johtuu minkä takia meillä on semmoinen mielikuva, et kaikki nuoret lastensuojelussa ovat niitä rikollisia ja kaikki nuoret ovat niitä päihteitä käyttäviä, koska moniesti kaikilla nuorilla on tarve tulla nähdyiks ja hyväksytyiks. Mut se osa, joka ei ehkä koskaan pääse kokeen sitä niin se tapa hakea sitten niitä tiettyjä asioita muuttuu paljon, paljon vaikeemmaks.

Juontaja:    Mä haluisin vähän kuulla et millaisia nuoria te ootte sitten ollu.

Sanni:     No mä en esimerkiks mä en käyttäny päihteitä ja mä olen aika paljon siellä sijoituspaikassa omassa huoneessa esimerkiks lukemassa kirjaa tai tekemässä jotain muuta, et mä olin aikalailla silleen hyväkäytöksinen ja omissa oloissani oleva, että mä en hirveesti riehunu tai mitään muutakaan ylimääräistä.

Yonatan:     Toi on must aika mielenkiintoinen kysymys senkin takia, että eihän yks nuori välttämättä oo yhen kaltainen koko nuoruuden ajan. Et jos mä otan esimerkin, vaikka itsestäni niin mä olin sekopää mutta myös pohdiskeleva ja sit tykkäsin, leipoo välillä ja sit tykkäsin tehä vähän kaikkee tän tyyppistä. Ja mun kaltaisii oli kyllä monet mun kaverit ja kyllähän me välillä tykättiin olla vähän villimpiä. Mut se ei tarkoita, et me oltiin koko nuoruuden aikana yhden kaltaisia. Ja just noi ennakkoluulot pohjautuu siihen, että nuoret on tietyn kaltaisia niin kun läpi nuoruutensa ja se ei oo totta ylipäätään. Se ei oo osa ihmisyyttä olla yhen kaltainen koko ajan.

Sanni:     Ja vaikka mä oli aika paljon silleen omissa oloissa niin oli mullakin semmoisii hetkiä, että mä olin temperamenttinen ja oli tappeluita tai riitoja. Että en mäkään ollu koko ajan semmoinen niin kun.

Yonatan:    Niin samalla tavalla, kun on erilaisia nuoria niin sit on eri. Sä oot erilainen läpi nuoruutes, läpi lapsuutes, läpi elämäs ja ehkä läpi päivän.

Maija:     Joo ja kyl tavallaan se, että mitä sä oot niin kun eläny ja kokenu niin vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen, et mä ite oon ajautunutkin alalle osittain sen takii, että itellä oli tosi vaikee nuoruus, et oli päihteitä ja psyykkist huonovointisuutta ja perheessä kaikenlaisii ristiriitoja ja koulu oli vaikeeta ja tuntu, et kukaan aikuinen ei ymmärrä ja lähetetään vaan seuraavalle jutteleen. Mut et kaikesta huolimatta on mahdollista tulla miksi vaan, että ite koen, että just että sitten riitti, et oli se yks tyyppi, joka näki sen kaiken mun oireilun läpi ja kohtas ja tuki ja näki sen kaiken potentiaalin ja sanotti sitä ja myötäeli. Ja tällä ehkä haluisin kannustaa, että siellä ketä kuuntelee ja kohtaa nuoria elämässään niin muistaa sen, että sä voit olla se merkityksellinen aikuinen, joka näkee siin nuoressa sen hyvä.

Yonatan:    Joo toi mitä Maija äsken sanoi niin mun mielestä on just tosi tärkeetä, et sä pystyt olla se henkilö, joka vaikuttaa jonkun nuoren elämään. Se joka vihdoin ja viimein näkee sen nuoren sellaisena, kun se oikeesti on ja se kertoo myös siitä, että lastensuojelu voi olla hyvin erilainen johtuen siitä, et kuka sitä tekee ja kuka sitä tekee kenelle. Se on niin yksilöllistä. Se on yksilötyöskentelyä yhdessä tavoitellakseen jotain muutosta. Joten silloin se ei ikinä voi olla samankaltaista missään vaiheessa.

Juontaja:    No millaista sit on elää sijoitettuna?

Sanni:     No mulle se oli periaattees silleen niin kun normaalia, jos voi käyttää sitä sanaa otettuna, koska mut tosiaan sijoitettiin neljä vuotiaana pois kotoa ja mä en oo sen jälkeen kotona asunu. Niin mul ei ollu tavallaan verrata tavallaan mihinkään muuhun, että millaista on niin kun elää jossain muualla. Niin mulle se oli vaan sellaista, et mä elin jossain. Sellaista niin kun perusarkea eikä se tuntunu silleen erityisemmin pahalta tai hyvältä tai. Mut se oli vaan niin kun elämistä.

Yonatan:     No se on ihan täysin siitä kiinni, että onks se paikka mihin sut on sijoitettu semmoinen, joka vastaa sun tarpeita ja semmoinen missä sulla on oikeesti hyvät ihmissuhteet niitten kaa. Oli sit kyse niitten toisten nuorten kanssa onks teillä hyvä yhteishenki. Onks siellä oikeesti semmoinen ilmapiiri minkä alla on helppo elää tai semmoinen paikka missä sä koet, jos ei oo helppo elää niin sul on ihmisiä ympärillä kelle sä voit olla ja kertoo rehellisesti asioita. Et näistä asioistahan se on ihan täysin kiinni minkälainen tunne sitten sulla on siitä, et onks hyvä paikka vai huono paikka vai niin.

Juontaja:    Täs nyt on keskusteltu siitä, että kaikki ei oo nuorisorikollisia eikä käytä huumeita ja näin. Niin miten niitä ennakkoluuloja voitaisis vähentää?

Yonatan:     Joo toi on hyvä kysymys ja mun mielestä siihen pitää samaan aikaan yrittää vaikuttaa moneen asiaan, et pystytään muuttaa jotain, joka on noin iso ja joka on juurtunu niin syvälle meidän yhteiskuntaan. Ensimmäinen on tietenkin koulutus, et ylipäätään ehkä. En tiiä oisko ala-asteelta saakka tai sitten yläasteella, kun alkaa toi yhteiskuntaoppi niin siinä opetettais lastensuojelusta vähän laajemmin ja aikaisemminkin ollaan puhuttu siitä, että sosiaalityöntekijät vois käydä koulussa juttelemassa ja esittelemässä lastensuojeluu ja sosiaalialaa ylipäätään niin kun poliisitkin käy. Koska joskus kun tästä keskusteltiin, niin puhuttiin heti salassapito niin kun velvollisuudesta ja tän tyyppisistä asioista. Mut kyllähän poliisillakin on salassapitovelvollisuus. Mut nekin pystyy mennä esittelemään itsensä ja sitten varmaan median valta on aika suuri, että se positiivisten asioitten esitteleminen ylittäisi paljon helpommin sit sen uutiskynnyksen, koska nykyään ainoastaan ne negatiiviset asiat tuntuu ylittävän sen uutiskynnyksen.

Sanni:     Mä oon Jonatanin kaa ihan samaa mieltä tossa, että pitäis mahollisimman aikaisin alkaa tuomaan tietoa lastensuojelusta nuorille ja muutenkin ihmisille ja silleen mä oon sitä mieltä, et pitäis olla helposti se tieto jostakin löydettävissä, että mitä lastensuojelu on ja mitä muotoja siinä on ja mitä se ei ole, että sit et kuka tahansa voi mennä kattomaan ihan minkä ikäinen tahansa.

Maina:     Mä oon teiän kans ihan samoilla linjoilla, että mun mielestä ennakkoluuloihin vaikutetaan parhaiten sillä, että lastensuojelu näkyy siellä missä ihmiset on. Mediassa ja erityisesti tietysti sosiaalisessa mediassa varsinkin, jos halutaan nuoria ja nuoria aikuisia tavoittaa. Toki tän hetken some-tutkimukset sanoo, että kyllä me plus 30 vuotiaatkin vietetään viikottain kymmenii tuntei internetissä aikaa. Elikkä viestii niin kun jotenkin tosi monikanavaisesti siitä, et mitä kaikkee lastensuojelu on, keitä ne sosiaalityöntekijät on, mitä ne tekee. Sen lisäks et ollaan erilaisis yhteisöissä niin kun kouluissa ja nyt ehkä nyt tässä Tiktok sossuna ajattelen, et Tiktok on myös tosi parhaimmillaan, kun meillä on nyt täl hetkel reilu 36 tuhatta seuraajaa sossuilla Tiktokissa niin se on myöskin yhteisö, jossa tavoittaa tosi helposti ja vaikuttavasti ison määrän ihmisiä ja siellä kun viestii. Meiän tavoitteena on nimenomaan muuttaa näit ennakkoluuloja ja vähentää sitä lastensuojeluun liittyvää stigmaa. Niin kun sitä tekee sillai omilla kasvoilla ja sillai moniäänisesti ja positiivisesti tuoden niitä erilaisii puolii lastensuojelusta niin siihen pystyy vaikuttaa. Sen lisäks mun mielestä se, että on tämmöisii yksittäisii innokkaita sossuja tai niin kun huippuja kokemusasiantuntijoita niin kun te ympäri suomee. Mut että kaikkien hyvinvointialueiden pitäis myöskin ottaa omaks strategiakseen viestiä lastensuojelusta myöskin siel omilla alueilla, koska siellä niit palveluita tietysti myönnetään. Ja tähän liittyy ehkä just semmoinen, että monet ajattelee, et sit, kun me viestitään kaikkee mitä lastensuojelusta palveluita on saatavilla niin sit ne kaikki haluu jotenkin lastensuojeluun ja sithän niin kun räjähtää. Ei meillä mitenkään resurssit riitä, kun nytkin ne on vähäisiä. Mut tosi asiassa tutkimukset sanoo, että se niin kun, ettei kerrota viestintäpalveluista internetsivut on ihan kökköjä. Niin tosi asiassa se on sitä niin kun lisää sitä palveluiden alikäyttöä mikä sit tiedetysti vaikuttaa siihen, et ne lapset ja perheet ei hae apua oikea-aikaisesti, joka tietysti myöskin vaikuttaa siihen et ne ongelmat saattaa pitkittyy, jos siihen lisää tän ennakkoluulon niin meil on valmis setti sitten mihin pystyis myös helposti vaikuttamaan.

Yonatan:     Mul tulee mieleen kanssa sellaiset asiat, että tunteellisen ymmärtämyksen laajentaminen on tosi tärkeetä, et osataan tunnistaa et mikä tunne tarkoittaa mitkäkin heti pienestä saakka ja et me pystytään yhteiskunnassa normalisoimaan avun hakeminen, joten nuoresta saakka osataan yhdistää siihen, et aah. tällä henkilöllä oli paha mieli. Se oli sellaisessa tilanteessa, että se tarvitsi tukea kautta apua. Tämä palvelu tän tyyppisiä tilanteita varten. Ja toisethan rupee assosioimaan ihan eri tavalla lastensuojelua ja ylipäätään palvelumaailmaa. Ja sit mulla tulee yks juttu mieleen tosta mitä sä sanoit, että kun oli muutama vuosi sitten se Imatran malli. Imatran malli oli se, että Imatralla joka ikiselle pariskunnalle tai perhettä perustavalle niin kun pariskunnalle käytiin kertomassa kaikista palveluista ja mun mielestä se oli niin kun neuvolan kautta, et se ois järjestetty. Siellä kerrottiin lastensuojelusta siellä kerrottiin kaikista palveluista mihin voi ottaa yhteyttä, jos tulee tarve, kun on tulossa lapsi siihen perheeseen. Niin ne huomas, että tän Imatran mallin kautta palveluitten tarve ja käyttö väheni aika radikaalistikin. Mutta sitten se syy miks ei sitä Imatra mallia pystytty laajemmin levittää oli sen takia, et tääl oli paljon ihmisiä, jotka oli silleen, et ai mitä, et meillekin tultaisiin puhumaan tän tyyppisii asioita, et eihän me voida. Eihän niin kun naapurit voi nähä, kun meille tullaa kertomaan tän tyyppisii asioita, et ammattilaiset tulevat meidän kotiin ja. Et siinä oli heti se stigma vastassa. Mutta sit se hyöty kans oli se, että palveluitten käyttö laski tosi paljon, koska ihmiset oli tietoisia siitä, joten se ahdistus kyl varmaan laski siinä arjessa.

Sanni:     Niin ja sit se on varmaan kans tosi tärkeetä, että mahdollisimman aikaisin puututaan ongelmiin, ettei se sitten just räjähdä käsiin ja sitten on kiireellinen sijoitus tai semmoinen. Että se varmaan kans vähentäis sitä tarvetta, jos niin kun mahollisimman ajoissa ennen, kun siitä tulee lastensuojelun asiakkuus, niin puututaan asiaan ja korjataan asia.

Yonatan:     No tää on yks asia mitä mä hyvin usein mietin, että mihin suuntaan me ollaan menossa tän tyyppisessä asiassa. Koska nykyään on aika isossa hypessä tää inclusion kulttuuri ja mun mielestä opettajalla vois olla niin iso mahollisuus nähdä niin kun nuoren kautta lapsen oireilu ja palvelun tarve, jos sillä ei ois 25 – 30 oppilasta ja jos meillä ois vielä paljon matalammalla kynnyksellä pystyttäis tarjoamaan sitä erityistä tukea nuorille kautta lapsille ketkä tarvitsevat sitä ja sitten se toinen opettaja pystyisi sitten tarjoamaan ja paljon paremmin tukemaan niitä oppilaita joilla ei ehkä ole saman tasoista tuen tarvetta.

Juontaja:     Kiitos Maija et olit mukana.

Maija:     Kiitos.

Juontaja:     Ja kiitos Jonski ja Sanni.

Jonatan:     Kiitos.

Sanni:     Kiitos.

Juontaja:    Kiitos myös kaikille kuuntelijoille tavataan ensi jaksossa, moro.