Tunne lastensuojelu: Mielenterveyden huomiointi lastensuojelussa osa 2/2 

Espoon kaupungin lastensuojelun ”Tunne lastensuojelu”- podcastsarjan uuden kauden ensimmäinen jakso julkaistiin perjantaina 4.11.2022 Espoon kaupungin SoundCloud(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)- ja Spotify(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)-tileillä. Julkaisemme 1-2 jaksoa viikossa. Espoon lastensuojelun Yhteiskehittäjät -nimellä toimiva nuorten kokemusasiantuntijoiden ryhmä vastasi kokonaan podcastin suunnittelusta ja toteutuksesta. Jakson kesto on noin 30 minuuttia.

Mielenterveyden huomiointi lastensuojelussa osa 2/2  -jaksossa pohditaan, miten mielenterveys vaikuttaa nuoreen etenkin lastensuojelussa? Onko mielenterveys ensisijainen tavoite, vai pyritäänkö ratkaisemaan muita tekijöitä ensin? Pitäisikö sen olla ensisijainen asia? Mukana kokemusasiantuntija Meri ja ammattilaisvieraana sairaanhoitaja Anne Vastinesluoma. Juonnossa Ade Koivunen. 

Juonto: Ade Koivunen. 

Mukana: Sanni Kuorelahti   

Vieraana: Anne Vastinesluoma. 

Juontaja:    Tervetuloa kuuntelemaan Espoon lastensuojelun yhteiskehittäjäryhmän podcasteja. Teemat, joita käsittelemme tässä kaudessa, sisältävät eri alojen ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä lastensuojelusta sekä muista tukea tarjoavista palveluista. Tässä jaksossa puhutaan mielenterveysongelmista ja niiden vaikutuksista nuoreen. Mukana kokemusasiantuntija Meri.

Meri:    Moikka!

Juontaja:    Sekä ammattilaisvieraana lasten sairaanhoitaja Anne Vastinesluoma.

Vastinesluoma:    Moikka!

Juontaja:    Mä haluisin tähän alkuun heti kysyä, että puhutaanko teijän mielestä mielenterveysongelmista tarpeeks?

Vastinesluoma:

No, yhteiskunnassa yleensä ei puhuta. Onneks toiset ihmiset tuo niitä omia ongelmia julki, mutta ei sillee, mutta siitä huolimatta voitas, puhuu paljon enemmän.

Meri:    Joo. Mun mielestä etenkin nuorten ja lasten mielenterveydestä ei puhuta tarpeeks.

Juontaja:    Mistä mielenterveys rakentuu?

Vastinesluoma:

Näin lasten sairaanhoitajana ajattelen sitä, että kun se vauva syntyy niin vauvalla on kaikki mahdollisuudet ja myös riskitekijät. Mutta siinä vaiheessa, kun vauva syntyy. Me aatellaan, että hän syntyy, että siitä vasta alkaa se ympäristövaikutus. Mutta tosiasiassa siinä vaiheessa, kun vauva kehittyy siellä kohdussa niin vauvalla on siinä vaiheessa vaikuttaa jo ympäristö niihin geeneihin, että mitkä geenit painottuu enemmän toisia geenejä. Ja se, että jos äidillä on ollut paljon stressiä tai nälänhätää tai jotain muuta niin, sillä kaikella on vaikutusta, minkälainen se vauva, minkälainen vauva syntyy ja minkälaisilla mahdollisuuksilla ja minkälaisilla riskeillä. Jos mä jatkan sitten tästä vielä niin sitten, kun se vauva on syntynyt niin siinä on tietysti. Se isä ja äiti elää jossain ympäristössä. Mikä on vahmepien välinen suhde? Vaikuttaa siihen, että mitenkä tähän vauvaan voidaan. Kuinka hänen kanssaan ollaan ja minkälaista hoivaa ja huolenpitoa hän saa. Ja siinä vaiheessa luodaan oikeastaan se mielenterveyden perusta kaikelle. Ja se ei oo. En halua ajatella, että vanhemmat on nyt syyllisiä, vaan he elää jossain omassa elämäntilanteessa, jonka takia sitten voi olla, että ei pysty keskittyy siihen vauvaan niin paljon, kun tarvitsee. Voi olla rahatilanteita. Voi olla jotain sukuriitoja.

Meri:    Niin ja kyllähän myös vaikuttaa myös sellaset vähän niiku ulkoset tekijät tai sairaudet. Esimerkiks mullahan mielenterveysongelmat rupes tulemaan siinä vaiheessa, kun mulla yheksän vai kymmenenvuotiaana puhkes ykköstyypin diabetes niin se sitten aiheutti sitä masennusta. Ja sillon pääsin hetkeks aikaa hoitoon, mutta sekään ei sitten, kun siihen ei hirveesti keskitytty. Mutta se oli myös yks semmonen, että sairastuminen ite niin siinä mielenterveys järkky sen verran, että sitten lähti kaikki alamäki.

Vastinesluoma:

Se on ihan totta. Sairastuminen. Ihan fyysinen sairastuminen. Ihminen on niin kokonaisuus, että ei voida erottaa, että no niin, että sulla on vaan diabetes. Se on kriisi. Sä et voi syödä ihan niiku sä haluut. Sä et voi elää enää samalla lailla, kun sä haluut. Sun pitää oikeesti muuttaa paljon elämässäs ja se identiteetti muuttuu myös.

Juontaja:    No, miten sitten voidaan ehkästä mielenterveysongelmia ja edistää sitä mielenterveyttä jo ennen, kun tulee näitä mielenterveysongelmia?

Vastinesluoma:

Ehdottomasti sillä, että yhteiskunta on armollisempi. Työelämä on armollisempi ja jotenkin semmonen, että miten, kun mietitään lastensuojeluakin niin sen, että vanhempien ei yksin aina tarvi hoitaa, että on niitä mummoja tai tätejä tai naapureita, jotka voi kantaa sitä osavanhemmuutta. Ja myös tää, että siinä vaiheessa, jos tulee lastensuojelu mukaan niin siellä, että sen. Vanhemmat kantaa aina osan vanhemmuudesta. Sitä ei koskaan voida siirtää kokonaan pois, että joku palkan edestä työntekijä vois olla kokonaan sun vanhempi, että omat vanhemmat on aina jotain, mutta tukena, jos siinä on jotain, että lapsella on isommat tarpeet, mitä vanhemmat pystyy antaa niin sitten tukena on ne joko palkatut henkilökunta. Mutta jossain vaiheessa se voi olla se hyvä naapuri, joka sitten ottaa ja huolehtii ja auttaa siinä. Jos yksinuoltajaäiti on iltavuorossa niin lapsi voi olla naapurissa ja saa sen kautta turvaa.

Juontaja:    Miten sitten esimerkiks koulukiusaaminen vaikuttaa mielenterveyteen?

Meri:    No, kyllähän se tosi paljon vaikuttaa ja tosiaan se. Mun mielenterveysongelmat oikeestaan sitten eskaloitu just sillon seiskaluokalla siihen tosi vakavaan koulukiusaamiseen. Ja sen koulukiusaamisen takia mä sitten lopulta jouduin laitokseen ihan sen takii, että olin niin itsetuhonen ja olin tosi vaikeessa tilanteessa henkisesti sekä koulun kanssa. Ja tosiaan tossa koulussa niin eihän ne. Eihän ne uskonut mua, että. Koulun tapa siis oli kitkeä se kiusaaminen sillee, että mut laitettiin mun kiusaajien kanssa pöydän ääreen ja meidän piti sanoa positiivisia asioita toisistamme. Ja tämä oli siis koulun tapa lopettaa koulukiusaaminen.

Vastinesluoma:

Koulukiusaaminen on aivan väärä sana. Oikee sana pitäis olla kouluväkivalta. Sillon me puhutaan oikeista asioista. Ja mä mietin just sen, että jos sä oot yhteisössä, jossa sä kohtaat väkivaltaa, niin se on niin iso irski kaikkien mielenterveydelle. Kuka tahansa hajoaa. Ketään ei ole niin vahva, että hän omassa yhteisössään kestäis väkivaltaa henkistä tai fyysistä tai molempia.

Meri:    Kyllä ja sekin oli niin vakavaa koulukiusaamista. Siihen ei puututtu ajoissa. Ja sithän tässä oli myös se juttu, että minähän jouduin vaihtamaan koulua. Ei ne mun kiusaajat, vaan mä jouduin vaihtamaan koulua, joka on mun mielestä todella epäreilua, että mut laitetaan siihen tilanteeseen. Etenkin, koska ne jourut levis sitten sinne seuraavaan kouluun. Ja siitähän mä sitten jouduinkin osastolle ja lastenkotikierteeseen.

Meri:    Onks koskaan? Ooks sä kohdannut näitä sun kiusaajia tai näitä, jotka ovat tehneet sinua kohtaan väkivaltaa? Onks kukaan katunut? Onks kukaan osottanut koskaan katuneensa sitä?

Meri:    Ei kukaan oo tullut puhumaan mulle asiasta, vaikka siitäkin on nyt kymmenen vuotta. Ja mulla on vieläkin sitä, että mä nään painajaisii asiasta, mutta ei oo tullut kyllä sanomaan. Ja sehän tässä onkin inhottavaa, kun mä nään, miten he menevät elämässä eteenpäin ja mä oon vieläkin samassa tilanteessa mielenterveyden kanssa suurin piirtein. Mutta he pääsee. He pääsi opiskelemaan. He pääsi jatko-opiskelemaan. Heillä menee hyvin, mutta heillä ei ollut kuitenkaan oo vieläkään ollut pokkaa tulla sanomaan mlle, että hei! Anteeks, että me tehtiin väärin.

Juontaja:    Miten lastensuojelussa sitten huomioidaan mielenterveyttä ja eri tekijöitä, jotka siihen vaikuttaa?

Vastinesluoma:

Lastensuojelussa mun mielestä mielenterveys. Lapsen ja vanhempien mielenterveys on ihan oleellinen asia. Tietysti ne on niin herkkiä asioita, mitä me lastensuojelussa tehdään. Nyt, jos me täällä arvioidaan perheiden toimivuutta ja mitenkä me voitais auttaa perheitä. Myös vanhempien semmonen, että mielenterveyden huolehtiminen ja sensitiivisyys sitä, että ei meissä oo. Nyt ei mee mikään kunnolla niin eihän se vie mihinkään. Vaan, että sen, että kaikille annetaan mahdollisuus siihen ja mahdollisimman sensitiivisesti. Mahdollisimman jotenkin kohdata ihminen ihmisenä ja antaa se tuki, minkä pystyy. Aina ei pysty, mutta aina vanhempi ei pysty ottamaan sitä vastaan ja sitten tulee valitettavasti näitä huostaanottoja. Mutta sitten myös ne lapsen mielenterveys niin sitähän varten me oikeesti ollaan olemassa.

Meri:    Joo, mutta on myös tosi monta laitosta, jotka ei välttämättä oikein osaa käsitellä tämmösii asioita. Esimerkiks hyvänä esimerkkinä on esim. itsetuhoisuus. Mä oon ollut siis semmosessa laitoksessa, jossa mä oon siis maksanut mun viikkorahoista yhelle nuorelle, että hän tuo mulle teriä. Tosi usein niitä viiltelyarpia ei hoidettu. Kaverille kävi sillee, että ohjaaja oli tuomassa jotain papereita, mitkä piti allekirjottaa ja kaverilla oli sitten terä kädessä ja oli just viiltämässä niin sanottiin, että ahaa, että sulla on täällä jotain keksen, että ilmota, jos tarvit sideharsoo. Ja mä ite oon joutunut siihen tilanteeseen, että mä oon kuullut tosi pahoja ääniä, jotka oli tosi aggressiivisia ja käski mua vahingoittaa itteeni. Mä olin siis todella sekasin niin mut siis suljettiin mn huoneeseen. Sitten laitettiin lukkoon ovi ja jätettiin mut sinne yksin, kun mä kuulin ja näin asioita, että pärjäile siellä. Ja ei tultu sitten ollenkaan moneen tuntiin katsomaan. Ja myös se, että sanotaan, että sä oot huomionhakunen, jota ei ikinä pitäis sanoo yhtään kenellekään.

Vastinesluoma:

Toi kuulostaa tosi pahalta toi sun kokemus. Ja mä mietin sitä, että tää on iso vastuu sosiaalityöntekijällä, että onko lapset sijotettu oikeisiin paikkoihin. Ja sitten puhutaan myös mielenterveyspalveluista. Onko meillä riittävät mielenterveyspalvelut, että he, jotka tarvitsee apua, niin he pääsee sinne osastohoitoon eikä heitä sijoteta lastensuojeluun johonkin yksikköön, jossa ei oo ollenkaan riittävä osaaminen. Ja kuulosti ihan siltä, että sä oisit tarvinnut oikeesti selkeesti lääkärijohtoista hoitoa silloin.

Meri:    Ja mähän sitä sain, mutta sieltä heitettiin takas laitokseen. Mä olin. Mä sen kuus kuukautta pompottelin siis sairaalan osaston ja erilaisten lastensuojelulaitosten välillä.

Juontaja:    Mä haluisin kysyy siitä, että miten sitten mielenterveyttä tulisi arvioida?

Vastinesluoma:

Tietysti mielenterveyden arvioon on se kohtaaminen, mutta siihen on myös kehitetty erilaisia mittareita, millä voidaan. On masennusmittareita ja muita, että voidaan. Saadaan vähän jotain muutakin, kun mututuntumaa niin sen takia ne on tosi hyviä työkaluja ja niitä kehitetään koko ajan.

Meri:    Joo ja se, miten lasta tai nuorta vois auttaa tämmösessä mielenterveysongelmassa esimerkiks just laitoksessa niin yleensä puhuminen. Puhuminen auttaa. Mua autto se, että vietiin vaikka semmoseen rauhalliseen ja yksityiseen tilaan ohjaajan kanssa. Ja mulla on siis aina ollut se, että mua on auttanut se, että joku pitää mua kädestä. Mulla on aina ollut se, että jos joku on lähellä mua ja mulla on tosiaan se fyysinen kosketus. Mä tiedän, että tää on nyt totta niin se on ollut mulle semmonen tosi hyvä asia. Se, että keskusteltais tai tiedettäis, mikä auttaa ja keskusteltais etukäteen, että miten toimia tämmösissä tilanteissa, jos tulee kohtaus, psykoosikohtaus, paniikkikohtaus. Se, että oltais keskusteltu siitä jo ajoissa, että miten nuori haluaa tai lapsi haluaa, että siihen tilanteeseen mennään. Jos halutaan, että tullaan halaamaan. Halutaan, että pidetään kädestä. Halutaan, että keskustellaan niin sitten oikeesti tehtäis niin eikä lukittais esimerkiks huoneeseen äänten kanssa, vaikka siitä ollaan jo keskusteltu. Ja just se, että noudatetaan niitä nuoren toiveita. Pysytään rauhallisena. Ja se, että ei rangaista siitä, että nuorella on paha olla. Ei tule mitään liikunnanvapauden rajotusta siitä, että vaikka olis viillellyt niin se, että mieluummin keskusteltais siitä asiasta ja kerrottais, että mikä asiassa meni väärin, vaikka ohjaajien toimesta ja kysyttäs, miten nuori haluis, että jatkossa toimitaan niin semmoset, on mun mielestä tosi tärkeitä, että sais tähänkin yhteiskuntaan semmosen asian. Ja just se, kun ei rangaistas, vaan se, että tarjottais sitä apua sille nuorelle. Sais sitä apuu, jos pyytää ja vaikka ei pyytäiskään ja vaikka ei haluis apua niin se, että tarjottais sitä.

Vastinesluoma:

Mä ajattelen myös sitä, että mitenkä me voidaan tukea ja mitenkä se auttaa, jos on vaikea olla niin se on oikeesti se läsnäolo.

Meri:    Niinpä ja vielä se, että. Esimerkiks mulla oli laitoksessa sillee, että mulle ei ne muutamat ohjaajat, joille mä pystyin tai että mä pytyin päästää lähelle. Mutta sitten on ollut semmosia ohjaajia, joitten kaa mä en oo välttämättä tullut niin hyvin toimeen ja niitten. Jos ne olis tullut samalla tavalla mua kohden, miten ne ohjaajat, jotka oli mulle tärkeitä tai joitten kaa mä pystyin keskustelemaan asioita, niin se olis voinut, päätyy todella vakavaan konfliktitilanteeseen, jos ne olis tullut samalla tavalla. Se, että sitä nuorta luetaan tai lasta luetaan ja ymmärretään, että välttämättä kaikki ihmiset ei ole sille nuorelle saman ns. no, ei nyt arvoisia, mutta niin.

Vastinesluoma:

Jos miettii, että on huonoja kokemuksia. Sulla oli koulussa tosi huonoja kokemuksia niin sitten siinä voi tulla tämmönen. Puhutaan transferenssista. Transferenssi on sen tunteen siirtoa. Sä siirrät tunteet, negatiiviset sun tunteet tohon ja sitten sä oot ihan, että nyt mä en siedä sulta yhtään. Sä koet samanlaisia tunteita, kun johonkin sellaseen tyyppiin, jota sä oot, joka on esimerkiks kiusannut sua niin sitten se ei oo aina niin yksselitteistä se, että joo, että nää on hyviä ja nää on pahoja, vaan ne voi lähtee sieltä just sen nuoren omasta kokemusmaailmasta. Ja siks just on tosi tärkeetä se, että jos et sä tykkää jostain niin se, josta sä et tykkää niin on valmis käymään sun kanssa keskustelua, vaikka sä haistattaisit.

Juontaja:    Miten sitten niitä lastensuojelun ammattilaisia tulis kouluttaa kohtaamaan näitä nuoria, joilla on mielenterveysongelmia?

Vastinesluoma:

Mä itse olen oppinut tosi paljon lapsilta ja nuorilta, joittenka hoitaja mä oon ollut. Eli se. Siellä koulutuksessa me saadaan teoriatieto. Mutta sitten se kaikki muu tulee siinä, että jotenkin semmonen kunnioittava suhtautuminen omiin asiakkaisiin on ihan se a ja o. Ja sitten mulle tulee tähän mieleen vielä se työssäoppimisen kautta se, että meillä on työnantajat, jotka tarjoaa työnohjausta ja minkälainen johtaminen on, että. Onko johtajja, johtaminen eettistä ja puuttuuko johtaja laiminlyönteihin ja tukeeko johtaja oikeella tavalla sitä työntekijää, niin nää on myös sellasii pointteja, jotka vaikuttaa tosi paljon, mitenkä se lapsi tai nuori tulee kohdatuks.

Meri:    Kokemusasiantuntijalta saa hyvin, hyviä ajatuskia. Niiltä kannattaa kysyä, jutella heidän kanssaan. Ja mun mielestä tärkein asia, mitä ammattilaiset vois oppia niin olis siis ihan inhimillisyys, että me ollaan kaikki. Me ollaan kaikki ihmisiä, nuoret ihmisiä. Me ei olla mitään ongelmanuoria, mitään tämmöstä. Me ollaan vaan ihmisiä, että inhimillisyyttä lisää.

Vastinesluoma:

Niiku tekin ootte kokemusasiantuntijoita ja se on aika uus juttu niin se on tosi oleellinen meille ammattilaisille, että me saadaan ihan oikeesti se palaute siitä, että hei, että sua on opetettu kirjassa näin ja sä toimit näin. Mutta se on sen lapsen tai nuoren tai koke se, joka on sun työn kohteena niin mielestä ihan karseen tuntusta eikä vie häntä eteenpäin. Se tuo tosi paljon semmosta hyvää tasapainoo tähän, että. Oikeesti ei oo vaan, että joku on meidän kohteena ja joku on siellä meille objektina, vaan silloin, kun tulee kokemusasiantuntijat mukaan niin silloin on kaks subjektia siinä, jotka kohtaa ja keskustelee.

Juontaja:    Jos te saisitte antaa yhen vinkin kaikille ammattilaisille niin mikä se ois?

Vastinesluoma:

Kohtaa ihminen.

Meri:    Joo. Kohtaa ihminen semmosena, kun hän on eikä semmonen, mikä papereissa lukee.

Juontaja:    Kiitos Anne, että olit mukana tässä jaksossa!

Vastinesluoma:

Kiitos, että sain tulla!

Juontaja:    Kiitos Meri!

Meri:    Kiitos!

Juontaja:    Ja kiitos kaikille kuuntelijoille! Tavataan ensi jaksossa.