Tunne lastensuojelu: Mielenterveyden huomioiminen lastensuojelussa osa 1/2 

Espoon kaupungin lastensuojelun ”Tunne lastensuojelu”- podcastsarjan uuden kauden ensimmäinen jakso julkaistiin perjantaina 4.11.2022 Espoon kaupungin SoundCloud(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)- ja Spotify(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)-tileillä. Julkaisemme 1-2 jaksoa viikossa. Espoon lastensuojelun Yhteiskehittäjät -nimellä toimiva nuorten kokemusasiantuntijoiden ryhmä vastasi kokonaan podcastin suunnittelusta ja toteutuksesta. Jakson kesto on noin 30 minuuttia.

Mielenterveyden huomioiminen lastensuojelussa osa 1/2 - jaksossa pohditaan, miten paljon mielenterveys merkitsee? Miten mielenterveyttä voidaan edistää? Pohditaan myös toimintaterapiaa ja sen keinoja eri näkökulmista. Mukana kokemusasiantuntia Sanni ja ammattilaisvieraana toimintaterapeutti Tuula Ahonen. Juonnossa Yonatan.  

 

Juonto: Yonatan Gebrenegus  

Mukana: Sanni Kuorelahti  

Vieraana: Tuula Ahonen 

Juontaja:    Tervetuloa kuuntelemaan Espoon lastensuojelun yhteiskehittäjäryhmän podcasteja. Teemat, joita käsittelemme tässä kaudessa, sisältävät eri alojen ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä lastensuojelusta sekä muista tukea tarjoavista palveluista.

Gebrenegus:    

Tervetuloa kaikille kuulijoille! Meillä on aiheena podcastissa mielenterveyden huomiointi lastensuojelussa. Tätä aihetta on tutkimassa täällä ammattivieras Tuula Ahonen.

Ahonen:    Hei!

Gebrenegus:    

Hän toimii toimintaterapeuttina sekä kokemusasiantuntija Sanni.

Kuorelahti:    Moi!

Gebrenegus:    

Ihan heti mä haluun kysyy sulta Tuula, mitä tarkottaa toimintaterapeutti ja mitä tähän työnkuvaan kuuluu?

Ahonen:    Toimintaterapia tarkottaa sitä, että autetaan asiakasta selviytymään mahdollisimman hyvin siinä omassa arjessa ja että se asiakkaan toimintakyky on sellainen, että hän pärjää siinä ja voi elää hyvää elämää.

Gebrenegus:    

Okei.

Ahonen:    Näin lyhyesti sanottuna.

Gebrenegus:    

Okei. Missä kaikkialla toimintaterapeutti työskentelee tai on?

Ahonen:    No, toimintaterapeutti työskentelee itse asiassa vauvasta vaariin sellaisen asiakasryhmän kanssa. Itse oon työskennellyt pääsääntösesti nuorisopsykiatrian puolella sekä osastolla, että myös poliklinikan puolella. Mutta tällä hetkellä mä työskentelen lastensuojelun puolella ja kotiin vietävissä lastensuojelun palveluissa.

Gebrenegus:    

Joo. Mitä varsinaisesti toimintaterapeutti tekee lastensuojelussa?

Ahonen:    No, mä teen tällä hetkellä sellaista. Mä työskentelen sekä vanhempien kanssa että myös nuorten ja lasten kanssa. Ja tää kotiin vietävä palvelu poikkeaa sillä tavalla vähän lastensuojelulaitoksessa olevassa toimintaterapeutin työssä, että mulla on aika laaja se asiakasryhmä eri-ikäsii. Laitoksissa nyt sitten, jos oot nuorisokodissa tai että siellä on lapsia ja nuoria niin sillon sulla on aika usein asiakkaana ne lapsi tai nuori. Ja kyllä siihen kuuluu myös se lähiverkosto ja plus sitten vielä se muu verkosto, mitä siinä nuoren tai lapsen ympärillä on ja siinä elämässä.

Gebrenegus:    

Joo. Kun sanoit, että lastensuojelussa työskennellessä niin siihen toimintaterapeutin työhönn kuuluu myös sen verkoston huomioon ottaminen niin tarjotaanko sille verkostolle jotain sellasta terapeuttista tukea vai minkälaista se työ heidän kanssa on?

Ahonen:    Se toimintaterapeutin työ, oli se sitten laitoksessa tai tässä kotiin vietävissä palveluksessa tarkottaa sitä, että tutkitaan sen asiakkaan toimintakykyä. Tehään siitä semmosta toimintakyvyn arviointia tai annetaan toimintaterapiaa. Ja se verkostotyö tarkottaa sitä, että jos sillä nuorella tai lapsella tai vanhemmalla on jo ennestään hoitokontakti, vaikka lastenpsykiatrian tai nuorisopsykiatrian puolelle niin sillon se yhteistyö on tosi tärkeetä. Tiedetään, että mitä siellä tehdään ja sitten, miten sitten esimerkiks sen nuoren kanssa siellä laitoksessa niin niitä taitoja, jos siellä toimintaterapiassa ja harjotellaan siellä nuorisopsykiatrian puolella. Miten niitä voi viedä siihen nuoren arkeen ja siihen ympäristöön. Ja se laitoshan siinä tapauksessa on se nuoren ympäristö. Plus sitten vielä mahdollisesti se kotiympäristö, koska jos nuori on laitoksessa niin kyllä hän siellä kotonakin käy ja se on kuitenkin aika oleellinen se yhteistyö sinnepäin.

Gebrenegus:    

Joo. Okei. No, mitä mieltä sä oot siitä, että millä tavalla mielenterveyttä otetaan huomioon lastensuojelussa ylipäätään?

Ahonen:    No, mun täytyy sanoa omasta puolestani sillä tavalla, että se on mun mielestä todella oleellinen ja tärkeä osa. Yleensä, kun on lastensuojelun asiakkuus niin kyllä siellä yleensä on taustalla sitten, jos ei nyt ihan mielenterveyden ongelmaa, mutta kuitenkin asioita, jotka vaikuttaa siihen ihmisen psyykkeeseen ja mieleen. Siellä voi olla käyttäytymisen haasteita. Siellä voi olla ahdistusta. Siellä voi olla. Aika usein onkin traumaattisii kokemuksii niin kyllähän se sillon tarkottaa, että se mielenterveys ja mielenterveyden huomioiminen on erittäin oleellista siellä lastensuojelun työntekijöillä ja toimintaterapeutilla ja ohjaajilla ja ketä siellä nyt onkaan. Ja niitä ei voi erottaa.

Gebrenegus:    

Joo. Sanni! Mitäs sulla tulee mieleen?

Kuorelahti:    Mulla tuli mieleen se, että mulla ainakin huomioitiin sitä, että mä en tai sillee, että opeteltiin vähän itsenäisyyttä tai itsekseen asioitten tekemistä. Mä en sillon, kun mä muutin lastenkotiin niin uskaltanut esimerkiksi mennä yksin lähikauppaan, joka todella oli pienen matkan päässä niin sitä harjoteltiin. Ja sitten harjoteltiin myös sitä, että mentiin bussilla paikasta a paikkaan b. Harjoteltiin tollasii, mitkä saattaa kuulostaa jonkun mielestä pikkujutuilta, mutta mulla ne oli tosi isoja juttuja ja ehkä vähän ahdistavia, koska mä en ollut ikinä itse tehnyt niitä. Ja sitten, että jotkut muut mun samanikäset ihmiset oli tehnyt niitä tosi paljon niin mulla esimerkiks harjoteltiin tollasii asioita.

    

Gebrenegus:    

Mulla tulee mieleen, että se tuen muoto voi olla just tosi käytännönläheisistä hyvin konkreettisista asioista ehkä vähän abstraktimpaakin tukea. Osaatko tuoda esille?

Ahonen:    Joo. Tuli mieleen juuri, että toimintaterapiassa nimenomaan harjotellaan niitä. Se voi olla niitä sosiaalisii taitoja. Ne voi olla juuri niitä taitoja, että jos en uskalla mennä yksin kauppaan tai en osaa maksaa kassalla. Minua jännittää, mitä kassa kysyy minulta. Mitä mun pitää tehdä, kun mä meen bussiin, jos joku kattoo mua tai sanoo. Nää on juuri niitä asioita, joita seillä harjotellaan. Ne voi olla sillä tavalla, että se on juuri tätä tiettyä, vaikka sosiaalisten tilanteiden tai harjottelemista, että se on sitä, millon ahdistaa. Mutta sitten tätä, vaikka itsenäisen nuoren taitoja. Siihen kuuluu sitten aika paljon tämmöstä keittiötoimintaa ja arjen hallintaa, rahan hallintaa. Nää on niitä konkreettisii asioita. Toinen on sitten se, että miten ne omat tunteet vaikuttaa siihen tekemiseen tai toimintaan. Jos mulla on aamulla semmonen olo, että mua ei huvita nousta sängystä niin sillonhan siinä on se tunne tai se mieliala, joka vaikuttaa siihen. Ja näitä asioita käsitellään toimintaterapiassa.

Gebrenegus:    

Tää seuraava kysymys, joka mulla tulee mieleen niin me ollaan ehkä jopa käyty sitä vähän läpi tässä, mutta miten mielenterveyttä tulisi huomioida ylipäätään siinä arjessa? Tarkotan sillä sitä, millä tavalla me pystytään tukea parhaiten nuorta, jolla saattaa olla mielenterveyden kanssa ehkä jotain semmosta heikkoja kohtia?

Kuorelahti:    Mulla ainakin itselläni oli tosi tärkeetä, että mä pääsin juttelemaan jonkun aikuisen kanssa niin me saatettiin sitten, kun mulla oli niitä toimintaterpaia-aikoja lastenkodissa niin me saatettiin sitten vaikka askarrella jotain, mutta mä saatoin siinä samalla jutella sen toimintaterapeutin kanssa asioista. Siitä nykyhetkestä ja sitten vaikka, jos oli tapahtunut jotain ikävää, että jos mulla oli jostain paha mieli niin siitä puhuttiin ja käytiin niitäkin kanssa läpi siinä ohessa. Se ainakin hoiti mun omaa mielenterveyttä sillä tavalla parempaan suuntaan, että oli joku, jolle pysty puhumaan. Samalla tekemään jotain mieluisia asioita.

Ahonen:    Siis toimintaterapiassa se on sillä tavalla tietenkin minun omasta mielestäni tärkee ja hyvä terapiamuoto, kun se toiminta on se terapian väline. Ja useesti on niin, että nuorilla ei välttämättä oo niitä sanoja tai ei niitä uskalla sanoa tai ei oikein tiedä edes, että mikä mulla on niin sitten sen toiminnan. Kun tehdään semmosta toimintaa niin siinä samalla se on helpompi puhua niiku juuri kuultiin. Ja sitten se, että samalla saa niitä onnistumisen kokemuksia ja löytää itsestä ehkä uusia puolia, että ahaa. Tätä en ole huomannutkaan, että minä osaan tai että minä olen edes kiinnostunut tästä. Siinä on monta puolta.

Gebrenegus:    

Elikkä sen toiminnan kautta löytää uusia puolia itsestään ja.

Ahonen:    Esimerkiksi tai onnistuu jossain, josta, joka on ennen ollut vaikea tehtävä. Ja sillon, että jos on ollut vaikeeta tehä jotain asiaa ja jos siinä samalla on pystytty kuitenkin puhumaan siitä mieltä vaivaavista asioista. Taas mennään siihen mielen puoleen niin kun se asia. Saadaan puhuttua ja käsiteltyä niin sitten voi ollakin, että se toiminta tuntuukin tosi, että hei! Mähän osaan tää, koska mulla ei oo semmosta painolastia enään tuolla mielen päällä. Tää oli hyvä esimerkki. Esimerkiks koulutehtäviä, kun tekee, että ei jaksa keskittyä, jos painaa asiat mielessä.

Gebrenegus:    

Mitä puutteita sä näät just tossa lastensuojelussa ja lastensuojelun kykyyn ehkä tarjota tietyn kaltasia asioita?

Ahonen:    Tarkotatko tämmösiä, että paneutua nimenomaan siihen mielenterveyspuoleen vai? No, ehkä se, että itse haluan, että se tai toivoisin, että toimintaterapioita ois enempikin lastensuojelun puolella, koska mulla on semmonen käsitys, että se ei oo ehkä. No, aika monissa paikoissa on, mutta että se ei oo ehkä tota kuitenkaan vielä niin tietoista, että mitä se toimintaterapeutti oikeesti tekee siellä niin sen takia mä itse nään tän tosi tärkeenä. Ja ehkä se, että sitten ylipäätänsäkin, kun miettii lastensuojelun puolta ja henkilöstöö niin siellä ei välttämättä oo sitä psykiatrista osaamista. Ja sillon se näkyy kyllä esimerkiks siitä, että jos laitoksessa nuori oireilee ja ei osata niitä merkkejä lukea niin sillon sitä ei pystytä auttamaan niin nopeesti, kuin mitä vaatis. Ja se tilanne voi mennä huonommaks. Ja sama se on myös avopuolella, että ehkä nyt perheitä ei osata auttaa ajoissa. Tää on se puute ja tähän tarvitaan koulutusta ja sitten semmosta henkilökuntaa. Siis semmosta ammatillista henkilökuntaa, jolla on sitä psykiatrista osaamista. Mutta että se tulee myös sen koulutuksen kautta.

Gebrenegus:    

Haluisin kysyy tähän vielä sitä, että monesti se ei riitä, että otetaan nuori/lapsi huostaan siitä kotiympäristöstä, koska monesti nuori/lapsi vielä oireilee, koska on huolissaan niistä vanhemmista, jotka jäävät sinne kotiympäristöön niin osataanko ottaa vanhempien mielenterveyttä huomioon?

Ahonen:    Tää on erittäin hyvä kysymys ja tää on yks mun semmonen sydämen asia varsinkin tällä hetkellä tässä työssä, mitä mä teen. Mä erityisesti haluun tavata vanhempia ja erityisesti haluan vanhempien kanssa käydä sitä heidän omaa toimintakykyä. Ja vielä sillä tavalla, että miten heidän, vaikka oma elämä on vaikuttanut siihen vanhemmuuteen. Ja useesti heillä on aika huono omatunto tai he kokee huonommuuden tunnetta siitä, että eivät ole voineet tarjota sille omalle lapselleen kaikkea sitä, mitä he oisivat halunneet. Ja sitten lapsi ja nuori on oppinut sitä omaa selviytymiskeinnoa siinä tilanteessa. Se ei oo kenenkään syy, mutta vanhemmat mun mielestä tarvii paljon apua.

Kuorelahti:    No, mä ainakin koen, että mun äidin mielenterveyttä otettiin huomioon sillon, kun mä asuin lastenkodissa, vaikka välttämättä välillä mun äiti ei halunnut ottaa omien mielenterveyssairauksiensa vuoksi apua vastaan. Mutta silti sitä huomioitiin sillä tavalla ainakin, että miten sen äidin mielenterveys vaikuttaa mun mielenterveyteen. Vaikka, jos oli semmosia, että mun äiti alko puhuu omista asioistaan, jotka painaa mieltä, mulle ja sitten se kuormitti mua. Ja mä sanoin siitä ohjaajille tai toimintaterapeutille, että mua ahdistaa tämä niin sitten ne saatto tehä sitä, että ne saatto jutella sitten mun äidin kanssa siitä, että tää ahdistaa Sannia. Ja sitten ne tarjos sitä apua äidille, että sä voit puhua tälle ihmiselle. Tai sä saat tästä apua. Sun ei tartte sun tyttären päälle kaataa tätä huonoo oloa, koska sitten sun tyttärellekin tulee huono olo.

Gebrenegus:    

Pystyykö vanhemmille hankkimaan jostain palveluista sitten apua etsimään sen muotosta tukea, mitä he tarvitsevat toimintaterapeutin kanssa yhdessä hakea sitä?

Ahonen:    Kyllä mun kokemus on, että joo. Pystyy. Ja tietenkin se riippuu myös siitä, että onks vanhemmat halukkaita itse hakemaan sitä apua. Ehkä se toimintaterapeutin työ. Ise näen siitä omalta osaltani, että täytyy motivoida sitä vanhempaa myös siihen, että hän tunnistaa ensinnäkin, tarviiko hän apua ja kuinka tärkeetä se apu on. Ja sitten, kun sen yli pääsee niin sitten tietenkin on se työ siinä, että miten nää palvelut toimii tällä hetkellä, että välttämättä. Siellä voi olla jonoja tai näin ja sitten totta kai se turhauttaa. Mutta noin teoriassa niitä polkuja on, että miten sitä apua hajetaan. Kun on itellää se olo, että mä tarvin apua. Se on joka paikassa, että oli se sitten. No, nuorilla. Mä oon tehnyt paljon nuorten kanssa töitä niin myös nuorilla se, että tunnistaa, että hei! Oikeesti mä tarvin apua. Kaikille se ei oo helppoa, mutta sitten on onneksi sekä vvanhemmissa että nuorissa niitä, että he sanoo, että hei, että mä tarvin apua, että auttakaa mua.

Gebrenegus:    

Ja mulla nousee mieleen, että kaikissa sioissa ja palveluissa niin se oikeenaikasuus on niin tärkeä. Ja sen takii just ne jonot niin niitä pitäis pystyy hälventää jollain tavalla, että joka ikinen, joka tulee siihen pisteeseen, että hän tarvitsee apua, pystyisi saamaan sitä apua oikeenaikasesti. Mitä mieltä sä oot siitä, että millä tavalla me ehkä pystyttäs vaikuttamaan tähän?

Ahonen:    No, tietenkin se mahdollisimman varhainen tunnistaminen on tietenkin tärkein asia. Ja niin. Ja tietenkin, jos on paljon pettymyksiä takana sillä tavalla, että olen yrittänyt hakea apua, mutta enpähän sillon saanut tai ei oo ehkä sillon ollut semmosta ihmistä siinä lähellä, joka ois jaksanut olla auttamassa siinä niin aina siinä. Siinä tulee se kynnys, mutta että. Mä ajattelen näin, että kaikilla niillä meillä, jotka tehdään tätä työtä täällä lastensuojelun puolella, että kun me kohdataan se asiakas asiakkaana ja ollaan sillai ihmisenä ja ollaan aidosti kiinnostuneita ja pyritään auttamaan niin vaikka niin se jo merkkaa aika paljon, että tulee se kokemus, että hei! Mua kuullaan ja että mun eteen yritetään, että mua yritetään auttaa. Sillai mä nään, että me jokainen ammattilainen kunnioitetaan sitä ihmistä, kenen kanssa me tehään töitä. Ja lähetään hakemaan sitä rakentamaan sitä hoitopolkua tai että tai mistä se apu tulee tai voinks mä. Voidaanko me yhdessä tehä sitä sillä hetkellä sitä työtä, että. Toi on sillee vaikee kysymys, mutta.

Gebrenegus:    

No, on ollut monia sellasia tilanteita, missä nuori on ruvennut vasta laitoksesta päästyään huomaamaan, että hän tarvitsee tukea/apua niin miten tän tyyppisissä tilanteissa hänellä ois mahdollisuus hakea sitä?

Ahonen:    No, se varmaan riippuu vähän, että missä, minkä ikäsenä hän sieltä. Jos hän lähtee täysi-ikäsenä, että jatkuuko hänellä esimerkiks jälkihuolto siinä. Sitä kauttahan tietenkin autetaan siinä avun saamisessa. Jos sitä jälkihuoltoa ei oo niin riippuu tietenkin siitä, että mikä se nuoren toimintakyky on sillä hetkellä. Ilmeisesti se on sillon katottu, että ei tarvi jälkihuoltoo. Ja sitten, jos hän opiskelee jossain niin sillon tietenkin voi kääntyä siihen opiskeluterveydenhuollon puoleen. Se riippuu ihan hirveesti siitä nuoren iästä. Mutta jälkihuollon kautta kyllä sillai ainakin saa ainakin sitä neuvoa ja ohjausta.

Gebrenegus:    

Mä mietin kanssa sitä, että aika monesti puhutaan ennakkoluuloista ja tän tyyppisistä asioista, jotka toimii sitten esteenä avun hakemiselle niin näyttäytyyks tää millään tavalla sun työn kautta?

Ahonen:    No, kyllä se sillä lailla ehkä sillä lailla näyttätyy, että jotenkin semmonen, että no, että sitten. No, vaikka tää, että no, sinne on niin pitkä jono. No, ei sinne nyt pääse. Ei sieltä varmaan saa. Siellä vaihtuu työntekijät, että sitten, että. Tavallaan on jo niitä ennakkoajatuksia, että jos on huonoja kokemuksia sieltä entuudestaan niin sitten vaikuttaa siihen, että jaksanks mä lähteä hakemaan sitä apua, koska se on aika iso työ sitten lähteä rakentamaan tai miettimään, että mistä mä sen haen. Mun pitää soittaa sinne. Ehkä mun pitää jonottaa siinä puhelimessa. Siellä on automaatti, että sinä on paljon tämmösii pieniä esteitä, jotka voi olla sitten siinä syynä, ettei oikeestaan jaksa hakee sitä apua.

Kuorelahti:    Just omasta kokemuksesta voi sanoa niin sekin voi vaikuttaa siihen, että haluaako hakea apua niin kanssa se, että miten oma lähipiiri suhtautuu siihen, että kun hakee apua, koska mä muistan vieläkin tänä päivänä, että mun isovanhempi kysy, että et kai sä enää käy terapiassa. Ja mä sillä hetkellä olin. Mulla oli terapia joka viikko niin mulle jotenkin tuli hämmennyksenä sillee, että onks tää paha asia, että mä käyn terapiassa.

Gebrenegus:    

Joo. Noi ennakkoluulot on kyllä tosi mielenkiintonen asia, koska ne saattaa olla just työntekijällä. Ne saattaa olla sillä asiakkaalla tai sitten ne saattaa olla just asiakkaan sukulaisilla, mitä toitkin esille Sanni niin minkälaisen reaktion se sai sussa aikaan?

Kuorelahti:    No, se sai ehkä vähän surullisen reaktion, että oonks mä tehnyt jotain väärin, että mä oon terapiassa ja että onks se oikeesti nyt niin huono juttu, että siitä pitää olla järkyttynyt ja ei saa puhua asiasta. Vaikka mä koen, että terapia, toimintaterapia ja kaikki terapia, mitä mä oon saanut elämäni aikana, on auttanut mua eteenpäin elämässä ja korjannut mun mielenterveyttä siihen kuntoon, että mä pystyn elämään tasapainosta elämää niin kyllä se sattuu, jos sulle rakas ihminen tavallaan mä en nyt sanois, että syyllistää, mutta sillee tavallaan ei ymmärrä, että sulla on paha olo ja sä haet siihen apua ja saat siihen apua. Ja sitten ihmetellään sitä, että miks sä meet ja miks sä oot terapiassa. Ja mä vähän kyllä luulen, että kun oli tosiaan isovanhempi, joka kysy sitä. Ja sitten, kun meillä on ollut vähän perheen mallina sitä, että asioista ei puhuta niitten oikeilla nimillä ja että on varmaan ollut semmonen mielikuvakin, että terapia, että terapia on pahasta ja sitä hakee vaan semmoset, jotka on oikeesti tosi hulluja niin sitten siinäkin varmaan ollut sekin takana. Mutta mä kyllä koen, että terapia on ihan oikeesti auttanut tosi paljon mua elämän aikana.

Gebrenegus:    

Saattaa olla myös, että ajan saatossa ajatus terapiasta ja mielenterveyttä tukevista palveluista saattaa muuttua. Ootko sä huomannut mitään tämäntyyppistä muutosta?

Ahonen:    No, ehkä sillä tavalla mä oon huomannut, että aika paljon julkisuudessahan. Julkisuudessa olevat henkilöt saattavat kertoa, että he on ollut terapiassa, että heillä on ollut masennusta. Sillä lailla mä aatteeelen, että siitä on tullut ehkä enempi semmonen, että on ihan hyvä tai on ihan normaalii käydä terapiassa. Mutta että kyllä varmasti on paljon niitä. On ihmisii paljon, joille se voi olla semmonen, että hetkinen, että mitä terapiassa ja että sitä ennakkoasennetta on. Mutta että kyllä mä luulen, että se hälvenee tässä vähitellen. Ja mä oon aina sanonut, että se on viisautta käydä terapiassa. Ja kaikkii tämmösii palveluja kannattaa käyttää, kun niitä on.

Gebrenegus:    

Mitä mieltä sä oot Sanni, että osattiinko nähä oikeenaikasesti, että tarvitsee tietyn kaltasta apua?

Kuorelahti:    Joo. Ainakin mun kohalla kävi niin, että osattiin nähdä, että millasta tukea ja terapiaa mä tarvitsen missäkin kohtaa. Ja mä oon aika lailla sitä mieltä, että kun se osattiin nähdä niin mulla on nyt sen verran hyvä elämä sen takia. On tavallaan mielenterveys silleen kunnossa. Nauttii elämästä ja siinä. Tykkään elämän pienistä iloista niiku kuuma suihku talvipäivänä tai sitten, että mä ostan jotain lempparisuklaata Fazerin sinistä. Tavallaan terapian kautta tavallaan oppi kanssa nauttimaan tommosista pikkujutuista ja niistä saamaan iloa.

Gebrenegus:    

Noi on tosi tärkeitä asioita, koska jos joku ei välttämättä tarjoo sitä oikeen muotosta tukea oikeen aikaan niin saattaa menettää jopa sen kyvyn nauttia tommosista pienistä asioista, jotka loppujen lopuks saattaa tuottaa isoa iloa, vaikka ovatkin pieniä asioita.

Kuorelahti:    Joo.

Gebrenegus:    

Mitä meidän toimintaterapeutti haluaisi nähdä tulevaisuudessa maailmassa ja lastensuojelussa?

Ahonen:    No, mä haluaisin nähdä lastensuojelussa, että ja yleensä maailmassa, että ihmisillä ois. Ihmiset, jotka haluu apua, että se ois mahdollisimman helppo, hakee ja sitten, että ois niitä palveluja sillee matalalla kynnyksellä. Sillon, kun tulee se olo, että hei! Nyt mulla ei kaikki mee ihan hyvin, että oli se sitten vanhempi, joka huomaa tai nuori itse tai lapsen puolesta vaikka kuka tahansa aikuinen tai tietää, että mihin mä otan yhteyttä ja miten mä tästä etenen, koska sillon vältytään niiiltä isommilta ongelmilta. Ja mä haluun uskoo ja mä uskon, että tää tulee muuttumaan. Ainakin omasta puolestani yritän mahdollisimman paljon levittää sitä terapian toimintaterapian ja yleensä terapian semmosta ilosanomaa, että sinne ois helppo tulla ja siinä ei ois mitään hävettävää ja ihmisen elämä ois huomattavasti parempaa ja vois nauttii iloista ja suruista, kestää pettymyksiä elämässä ja kaikkee muuta.

Kuorelahti:    Mä haluaisin kanssa sanoo tähän sen, että mulla kävi tosi hyvä tuuri, että mulla autto terapait ja kaikki tommonen. Mitä mä oon sitten kuullut, että joillakin. Sitten välttämättä ei oo saanut sitten oikeaan aikaan jotakin terapiaa tai jotain apua niin sitten on asiat kärjistyneet ja sitten levinnneet käsiin, mikä on musta todella surullista niin mä toivoisin kanssa sitä, että saatas apua just sillon, kun sitä tarttis eikä vasta sitten, kun sä oot oikeesti tosi pahassa kunnossa ja kaikki on levinnyt käsiin. Se mua harmittaa, että aika monella käy niin. Musta tuntuu jotenkin vähän etuoikeutetulta, että mulla jotenkin kaikki. Varmaan tähdet oli kohillaan, että mä sain oikeen aikaan terapiaa ja sellasta, mitä mä tarvitsin.

Gebrenegus:    

Elikkä se, mitä mä kuulen tässä, niin on tiedon lisääminen ja häpeän laskeminen. Sillä tavalla me saatas asioita aika pitkällekin eteenpäin. Mä haluun kiittää teitä molempia tästä mielenkiintosesta keskustelusta ja myös teitä kuuntelijat. Nähdäään seuraaavassa jaksossa.

Ahonen:    Kiitos!

Kuorelahti:    Kiitos!