Tunne lastensuojelu: Hatkat  

Espoon kaupungin lastensuojelun ”Tunne lastensuojelu”- podcastsarjan uuden kauden ensimmäinen jakso julkaistiin perjantaina 4.11.2022 Espoon kaupungin SoundCloud(ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)- ja Spotify(ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)-tileillä. Julkaisemme 1-2 jaksoa viikossa. Espoon lastensuojelun Yhteiskehittäjät -nimellä toimiva nuorten kokemusasiantuntijoiden ryhmä vastasi kokonaan podcastin suunnittelusta ja toteutuksesta. Jakson kesto on noin 30 minuuttia.

Hatkat-jaksossa kerrotaan, mitä hatkaaminen, eli luvaton poissaolo laitoksesta tai sinne palaamatta jättäminen, tarkoittaa? Miksi nuoret hatkaavat ja minne? Mitä vaaroja siihen liittyy? Tässä jaksossa käydään läpi hatkaamista eri näkökulmista, pohditaan miten sitä ehkäistä ja mistä se johtuu. Jaksossa käsitellään muun muassa itsetuhoisuutta, päihteiden käyttöä, seksuaalista väkivaltaa. Mukana kokemusasiantuntia Waltteri Kivelä. Ammattilaisvieraana sosiaalityöntekijä Maija Haapala. Juonnossa tällä kertaa Yonatan.  

Juonto: Yonatan Gebrenegus  

Mukana: Waltteri Kivelä  

Vieraana: Maija Haapala 

Juontaja: Terve kaikille kuuntelijoille! Tässä jaksossa olemme tutkimassa hatkaamista. Täällä on tutkimassa tätä aihetta meidän kanssa sosiaalityöntekijä 

Maija Haapala: Moi! 

Juontaja: Kokemusasiantuntija Waltteri. 

Kivelä: Hei! 

Juontaja: No, voidaan ottaa saman tien tämmönen vaikee kysymys eteemme, että mitä hatkaaminen on? 

Haapala:  Se on äärettömän hyvä kysymys. Ja väitän, että meillä Suomessa ei oo riittävästi tällä hetkellä tutkimustietoo tai ylipäänsä tietoo siitä, mitä se hatkaaminen on. Pari tutkimusta tai selvitystä tässä viimesen kymmenen vuoden aikana on tehty ja ne alkaa olla jo nähneet ikää. Kansallista me tiedetään vähän enemmän, mitä hatkaaminen on. Ehkä summasummarum. Siitä vois sanoo sellasen asian, että se on nuoren tapa reagoida niin yksilöllisiin, kuin ympäristöön liittyviin tekijöihin. Ja sitä nähdään tutkimuksessa ainakin semmosena nuoren selviytymistapana, toimintamallina erilaisiin asioihin, joka on hirveen ymmärrettävä, vaikkei paras mahdollinen tapa toimia sellasessa tilanteessa, kun nuori näkee ehkä, että ei oo muuta keinoa tai muuta tapaa toimia. 

Juontaja: Mitäs Waltterille tulee mieleen hatkaamisesta? 

Kivelä:   Itsellä ainakin hatkaaminen oli. Sillon, kun ite hatkasin niin se oli luvatonta poissa olemista laitoksesta ja niin sanotusti jatkuvaa sääntöjen rikkomista. Vaikka ohjaajat vähän välii yrittikin kovin keinoinkin estää, että. Vähän välii oltiin sillee, että et saa bussikorttia. Et saa puhelinta niin löysin aina keinon siitä, että miten sinne hatkoille mennään ja miten kavereihin pidetään yhteyttä. 

Haapala:  Joo. Voisin vielä sen verran sanoo tosiaan, että sen takia, minkä takia ehkä hatkaamisesta tässäkin oon puhumassa niin oon tällä hetkellä kolmivuotisessa Pesäpuu ry:n hatkassa sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jättäminen-hankkeessa, jossa meidän tavotteena on nimenomaan eri toimijoiden kanssa luoda kansallinen tilannekuva siitä, mitä hatkaaminen erityisesti laitoksista on ja mitä sille pitäs tehdä. Ja tätä työtä me tehdään tosiaan kolme vuotta yhessä nuorten kanssa, jotka asuu sijaishuollossa tai on sieltä itsenäistyneet ja heijän läheisten, sosiaalityöntekijöiden, sijaishuoltopaikkojen ja sitten muun muassa nuorisotyön ja muiden työntekijöiden kanssa yhessä. 

Juontaja: Joo. Jos voi kysyä niin mitä tän tutkimuksen aikana tai hankkeen aikana on tullut esille? 

Haapala: Tosiaan vielä tää työ on vähän kesken, että meillä ei ole sitä tilannekuvaa vielä tällä hetkellä. Mutta tosiaan näyttäytyy, että se on aika monitasonen ja monisyinen asia. Puhutaan lastensuojelutermein systeemisestä ilmiöstä, johon liittyy just niitä nuorten yksilöllisii asioita, sitten sitä sijaishuoltopaikan ilmapiiriä ja minkälainen toimintamalli esimerkiks siellä on siihen, että ennaltaehkästäis sitä hatkaamista ja miten hatkan aikana toimitaan ja miten sen jälkeen pitäis siellä sijaishuoltopaikassa toimii, jotta nuorella ois hyvä ja turvallinen olla ja se mahollisesti myöskin vähentäis sitä hatkaamista. Sen lisäks tähän liittyy tärkeenä toimijana lastensuojelun, vaikka sosiaalityöntekijän lisäks sosiaalipäivystyksiä, poliisi, hätäkeskus. Ja tällä hetkellä ehkä se, minkä uskallan sanoo, on se, että hatkaamista on paljon. Mutta se, miten siihen reagoidaan ja minkälaisia toimintamalleja ja ohjeistuksia on ja miten viranomasyhteistyö, vaikka toimii, on tosi vaihtelevaa ympäri Suomee. Se, mitä tehdään, niin riippuu tosi paljon laitoksesta, työntekijästä, siitä, kuka vastaa sulle puhelimeen poliisissa, joka ei tietenkään vastaa sitä, minkälaista meillä pitäs olla tasalaatusta palvelua ja lastensuojelua ja yhdenvertasta kansallisesti. 

Juontaja: Tosi mielenkiintosta. Waltteri. Osaat sä sanoo, mitä syitä saattaa olla, että nuori haluaa lähteä hatkaan? 

Kivelä:  Itsellä ainakin hatkaamisen lähtemisen syy oli se, että olin laitoksessa todella pitkään ja jotenkin tuli semmonen olo, että mä oon yrittänyt tehdä kaikkein parhaani siinä niin sitten tulikin semmonen fiilis, että mä en saa tästä mitään enemmän. Minkä takii mä haluun olla vähän niiku semmonen enkeli, joka tekee kaiken oikein. Minkä takii mä haluun oikeesti yrittää tehä. Mitä, jos mä otankin sitten sen hallinnan. Ja mä muistan, että oisko se ollut justiin joku välitunti jopa ihan. Olin yläasteella. Oli sillee, että sillon tuli se mieleen, että miks mä en ees tee näin. Ja siitä sitten lähtikin ja olin sillon tosiaan hatkassakin. Ja meillä oli hakija sillon joskus ja joskus mentiin hänen luokse juomaan. Ja siinä oli se, että siellä oli mahdollisuus juoda. Ei tarvinnut olla laitoksessa. Ei tarvinnut olla ulkona, että joku näkee. Ei ollut semmosta oloa, että jäis kiinni niin sitten se, että kun siellä oli joskus niitä päiviä ryyppäämässä niin sitten jossain kohtaa olikin sillee, että hetkonen, että täshän vois olla vielä yötäkin yli. Ja sitten se alko menee siihen, että joskus oltiin jopa ihan viikkokin karkuteillä ja tehtiin tommosia tyhmiä asioita. 

Juontaja: Joo. Jos mä ymmärsin oikein niin sulla oli herännyt semmonen tunne, että vaikka olit kiltisti tai sitten ei niin kiltisti niin sillä ei ollut mitään väliä, että ei vähän niiku niin sanotusti palkittu tai tunnustettu sitä hyvää käytöstä. 

Kivelä:  Siinä varmaan oli semmonen olo, että ei siitä oikein huomautettu tai kerrottu sillee, että hei, että sä oikeesti vedät hyvin tai ollut semmosta, että hei, että onneks te ette tee tommosta, ettei ollut, että se oli kuitenkin aika hyvä laitos, millon sitten, mistä lähin sillon hatkaamaan. Ja epäilen, että siinäkin on ollut syynä, että olin sitä aikasemmin semmosessa perhekodissa, jossa oli aika kireet säännöt. Siellä oli todella tiukat säännöt. Ja sen jälkeen, kun se perhekoti lopetti niin mä pääsin todella vapaaseen paikkaan. Yleensä laitoksissa esimerkiks, kun mennään vaikka kaverin luo yökylään niin yleensä käydään tekemään ihan kotitarkastus. Katotaan, että kotiolosuhteet on semmoset, että nuori voidaan päästää sinne yökylään niin tässä laitoksessa ei esimerkiks semmosta ollut. Tarvittiin vaan soittaa sinne ja sanoo, että ok, että poika tulee sinne, että tää asia selvä tällei niin se, että on todella kireestä paikasta päässyt todella avoimeen paikkaan niin se, että siinä oli semmonen olo, että mä lähin myös testaamaan niitä rajoja. Vihdoin mulla oli mahdollisuus tehä kaikkee niin sitten mä lähin ihan täysin siitä aidasta läpi. Ja mä uskon, että siinä oli se syykin myös, että siinä oli tehty vähän liian suuri virhe siihen, että niin kireestä paikasta päässyt sellaseen. 

Haapala:  Paljon ajatuksia herää. Mä mietin, että. Kansainvälinen tutkimus sanoo, että just semmonen nuoren kokemus siitä omasta osallisuudesta ja merkityksellisyydestä siellä sijaishuoltopaikassa on yks ennaltaehkäseviä tekijöitä siihen matkalle lähtemiseen. Sen lisäks erilaiset positiiviset ihmissuhteet ja sosiaaliset suhteet ja semmonen luottamuksellinen ilmapiiri siellä sijaishuoltopaikassa. Mutta tässä Hatkassa-hankkeessa me tosiaan tätä tilannekuvaa ollaan nyt lähetty selvittää semmosella laajalla kansallisella kyselyllä, joka sai yli 1400 vastausta kaikilta näiltä kohderyhmiltä, mitkä mä aikasemmin mainitsin. Ja siellä kysyttiin myöskin syitä hatkaamiselle. Ja mielenkiintonen, joka vähän tohon Waltterinkin, mitä sanoit niin liittyy. Ammattilaiset nosti sieltä pääasiallisiksi syiksi, miksi nuoret hatkaa niin ykkösenä oli päihteet. Kakkosena oli kaverit. Kolmosena oli ei haluu asuu laitoksessa ja sitten oli rikollinen toiminta. Tässä oli siis pitkä lista, mistä piti valita sitten top viis, kun taas sitten nuorilla. Nuorten vastaukissa korostu päihteiden sijaan ykkösenä vapauden kaipuu, sitten kaverit ja sitten se, että ei halunnut asuu laitoksessa. Tässä oli kontrasti siinä, miten ammattilaiset näki sen hatkaamisen syyn ja mikä sitten nuorten kokemus oli. Ja nuoria tosiaan vastas yli 300 tähän kyselyyn. Ja vähän kertoo samaa, mitä Waltteri just sano tästä vapauden kaipuusta ja siitä myöskin tosta osallisuuden kokemuksesta, että onks merkitystä. 

Juontaja: Niin. Toi, mitä äsken sanoit, niin se on tosi mielenkiintosta, miten isot erot ammattilaisia nuorilla on. Mutta kylhän meijän pitää myös tunnustaa se fakta, että kun lähetään hatkaan niin siellä on tosi paljon vaaratekijöitä, niin osaatko tuoda esille, minkälaisia vaaratekijöitä siellä saattaa olla? 

Haapala:  Joo. Jos mä alotan nyt tästä tutkimustiedosta, että mitä tutkimus sanoo niin oikeestaan sekä suomalainen että kansainvälinen tutkimus sanoo, että nuoret kohtaa siellä hatkan aikana alkoholii ja huumeiden käyttöö, rikollisii tekoja, rikoksiin painostamista, seksin vaihtamista rahaan, päihteisiin tai majapaikkaan. Ja oikeestaan tää meijän kysely. Me kartotettiin kaikkii näitä myöskin, että mitä hatkan aikana tapahtuu niin kaikkeee tätä tapahtuu hatkan aikana kaikkien vastaajien mukaan. Nää alkoholi ja huumeet oli ykkösenä ja sitten oli väkivallan näkeminen ja kokeminen, rikollisuus ja oli myöskin tullut nuoret. Olikohan kakskyt. Reilu kakskyt prosenttii vastaajista niin oli kokenut seksuaalista hyväkskäyttöö tai raiskauksia. Siellä on kyllä. Koetaan kaikenlaista vaaraa. Ne on ehdottoman. Kaikki vastaajat myöskin oli sitä mieltä, että hatkaaminen altistaa nuoria vaaratilanteille. Tästä me ollaan varmaan kaikki samanmielisiä. 

Kivelä:   Joo. Kyllä. Oon ihan samaa mieltä, että kyllä vähän väliä nuori tulee tekemään tyhmiä asioita, että vaikka itellä on kuitenkin ollut semmonen olo, että on ollut ihan turvallinen olo olla hatkassa. Toki siinäkin voi olla se syy, että mä en oo ehkä koskaan päässyt käsittelemäänkään kunnolla, että minkä takia oon hatkannut ihan ittekseni tai jonkun kanssa, että miks semmosta ollaan tehty. Tai semmosta ihmistä, kenen kanssa. Joku läheinen, joka kertos, että hei! Musta on tuntunut tältä, kun sä oot ollut hatkassa. Esimerkiks on tullut tai totta kai sielläkin on niitä joitain asioita, mistä tulee jopa paha mielikin, kun on ollut hatkassa. Esimerkiks isoisäni joskus etsi mua hatkasta. Hän lähti kirjastolta mua ettimään ja hän ei löytnyt mua sieltä. Hän lähti sillon. Siellä oli semmonen jyrkkä mäki, mistä hän lähti ajamaan autolla. Ja hän oli sillon tolppaa päin ajanut, kun ei löytänyt jarrua. Niin kyllä siitäkin tuli vähän semmonen fiilis, että ei tässä nyt oikeesti kaikki ok, että oma isoisäni on ettinyt mua ja hän ei oo ees ollut niin hyvässä kunnossa. Hän on kuitenkin tehnyt kaikkensa, että oikeesti läheiset välittää ja ne tekee kaikkensa sen eteen, että he löytäis sen nuoren, vaikka he ei itekään vois niin hyvin. 

Haapala:  Jos mä saan sanoa, että toi on itse asiassa, mitä nostit niin myöskin tosi iso osa tätä meijän Hatkassa-hankkeen tekemistä. Ja myöskin tässä kyselyssä selkeesti tuli näkyviin, että todellakin hatkaaminen vaikuttaa nuoren läheisiin niin isovanhempiin, vanhempiin, kavereihin. Kaverit vastas myöskin tähän meijän kyselyyn ja se aiheuttaa huolta monessa ja ehkä vanhemmissa myöskin semmosta keinottomuutta, että kun viranomasetkaan ei tällä hetkellä pysty toimimaan. Ja sitten vanhemmat tai isovanhemmat sitten etsii tuolta pitkin kyliä ja on hätä, että mistä sen oman nuoren löytää. 

Juontaja: Joo. Mä haluisin kysyy sulta Maija, kun poliisille tehään virka-apupyyntö, kun nuori on hatkassa niin kuinka pitkään poliisit todennäkösesti etsivät sitten nuorta ja kuinka aktiivista se etsiminen on? 

Haapala:       Hyvä kysymys. Tänä vuonna 2002 sosiaali- ja terveysministeriö, hätäkeskuslaitos ja poliisihallitus teki tämmösen virka-apupyyntöohjeistuksen uuden kunnille tai kaikille eri toimijoille, jossa ohjeistettiin eri toimijoita tarkkaan siitä, että virka-apupyyntöä ei heti tehdä, kun nuori on hatkassa, vaan tällä hetkellä sosiaalitoimi. Tai siis tällä hetkellä lastensuojelulaitoksella on siis pääasiallinen vastuu etsimisestä ja täytyy tehdä ensimmäisenä etsintäkuulutus poliisille. Ja virka-apupyyntö varsinaisesti tehdään sitten, kun tarvitaan se virka-apu paikalle johonkin konkreettiseen osotteeseen, jossa on vaikka näköhavianto tai tieto, että nuori on. Ja siis se ei tarkot se, etsintäkuulutus, että kukaan etsis. Se on etsintäkuulutus vaan semmosena tavallaan, että se on vireillä poliisissa, jos poliisi vaikka oman työnsä ohella tapaa tän nuoren hatkassa niin sitten he osaa toimia, mutta ei. Se ei. Kukaan ei etsis poliisissa, vaikka tekis virka-apupyynnön tai tän etsintäkuulutuksen. Se etsintä on lastensuojelulaitosten vastuulla. 

Juontaja: Okei. Mä mietin kanssa sitäkin, että oon jutellut monien nuorten kanssa, jotka ei oo ehkä itse ymmärtänyt, että heitä on käytetty seksuaalisesti hyväksi, koska se ikäero on esim. ollut hyvin iso sen henkilön kanssa, joka on tarjonnut yöpaikan ja se henkilö, joka on hakenut sitä ja vaihtanut yöpaikan ja skesiin niin miten nopeasti nuoret todennäkösesti sitä ymmärtää tämän tyyppisen tilanteen tajunneet? 

Haapala: Tätäkään ei oo tutkittu. Äärimmäisen hyvä kysymys. Sitä ois syytä selvittää enemmän. Meijän Hatkassa-kyselyssähän oli myöskin kysymysosio tämmösestä järjestelmällisestä ja rikollisesta toiminnasta aikusten taholta lapsia kohtaan tai näissä hatkassa olevia kohtaan, joka siis tarkottaa muun muassa tätä, mitä kuvasit ja sitä voidaan käyttää termiä ihmiskauppa, joka ei oo siis työperästä ihmiskauppaa, vaan nimenomaan tämmöstä, että aikuset järjestelmällisesti ja systemaattisesti hyväkskäyttää muun muassa seksuaalisesti lapsia majottaen, ottaen luokseen ja hakien niitä tuolta vaikka rautatieasemalta tai näin. Kysely näyttää, että sitä on verrattain paljon. Sitä olis syytä selvittää, koska se vaikuttaa nimenomaan tähän, että ja mistä Waltterikin sano, että miten ymmärtää, että mitä hatkan aikana on tapahtunut mulle ja mikä toisaalta vois auttaa sitten siinä vaikka palaamisessa, että mitä asioita ois syytä selvittää, millä tavalla, mitä apua ja tukee, ois syytä tarjota, jos tämmöstä on kohdannut. Meijän kyselyssä toisaalta siellä on. Meillä ei ollut avoimii vastauksii, kun siinä lopussa sai sitten. Sana oli vapaa niin nuoret oli toisaalta kirjottanut myöskin sitä, että ei ollut pystynyt kertomaan sijaishuoltopaikassa, että oli tullut raiskatuks, koska se kohtaaminen oli niin kylmää ja ainoastaan rajotustoimenpiteitä koskevaa sillon hatkalta palatessa, että tähänkään päivään mennessä he ei olleet kertoneet siitä kellekään muulle, kun kavereille. Tarvitaan ehkä tosi paljon ehkä semmosta itsereflektiota ja pohdintaa, että tosiaan, että mitä kaikkii ilmiöitä tähän hatkaamiseen liittyy ja mitä nuorille oikeesti tapahtuu ja miten me voitas jotenkin yrittää ymmärtää ja kohdat sen sijaan, että me rajotettais ja vaan kontrolloitais. 

Juontaja: Tää on loistava aasinsilta tähän kysymykseen, että mitä meijän pitäis muuttaa, että nuori, joka on hatkassa, tulis takaisin paljon aikasemmin tai ei välttämättä lähtis hatkaan ollenkaan? 

Kivelä:  Ehkä se vois olla siitäkin, että laitoksissa ehkä enemmän puhuttais siitä, että sitten, kun se ensimmäinen hatkakerta tulee niin se. Oikeesti se stoppi myös lyötäs siihen, että sitä ei mahdollisuutta ei annettas, koska se, että. Yleensä se on semmonen, että jos sä kerran testaat ja hei! Se oli kiva niin sä lähet testa sen toisen kerran. Eli siis e pitäs heti katkasta siinä alussa sitten, että tällei on tapahtunut tai alettu rikkomaan sääntöjä tai huomaamaan, että nyt on oikeesti joku ongelma, että tää ei oo nyt ihan normaalia. 

Haapala:  Joo. On sekä henkilökohtasesti että tässä Hatkassa-hankkeen aikana tullut paljon asioita esille, että mitkä asiat ennaltaehkäsee sitä hatkaamista tai jotenkin poistaa sitä riskiä. Mainitsisin muutaman. Se, että ylipäänsä siihen yhteistyöhön nuoren ja vanhempien kanssa. No, koko tietysti lastensuojelun asiakkuuden aikana, mutta varsinkin siinä huostaanottoa ja sijotusta valmisteltaessa jotenkin kiinnitettäis ekstra paljon huomiota ja annettais aikaa ja työstettäis. Se on iso kriisi ja siihen. Jotenkin se, että miten sijaishuolto alkaa. Se vaikuttaa paljon siihen, että miten se myöskin jatkuu. Ja sitten siihen liittyy se, että löydettäis yhteistyössä yhteisesti oikee sijaishuoltopaikka heti alkuun. Sitten siitä sijaishuoltopaikasta, kun se on löytynyt se oikee toivottavasti niin sitten siihen, että siellä syntyis semmonen luottamuksellinen ilmapiiri ja nuori sitten kiintyis sinne työntekijöihin ja kiinnittyis siihen paikkaan, oppis luottaa ja se ois. Vuorovaikutus toimis niin se, että siihen pääsis tutustumaan ja siellä sais rauhassa, tutustuu ja olla. Ja sen lisäks siellä olis mahollisuus tulla kuulluksi vaikuttaa sekä siellä sijaishuollossa että sitten sosiaaliyhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa. Sitten tässä meijän Hatkassa-hankkeessa ollaan ton kyselyn lisäks, mistä mainitsin niin käyty myöskin työpajoissa muun muassa eri sijaishuoltopaikoissa ja nuoret on tuonut esiin, että yks ennaltaehkäsevä tekijä, mikä ehkäsis hatkaamista tai vaikuttais siihen, että hatkalta palais aikasemmin niin olis se, että ei olis näitä kategorisii rajoitustoimenpiteitä. Ei olis automaattisesti maksimi liikkumisvapauden rajotustoimenpiteet ja yhteydenpidonrajotustoimenpiteet. Nää nyt on ainakin semmosii, mitä sekä tässä hankkeessa, kyselyssä, että sitten työpajoissa on noussut. 

Juontaja: Joo. Mulle tulee mieleen heti tosta, mitä sä äsken sanoit niin ei pitäs saada semmosta pelkoa aikasiks palata sinne laitospaikkaan, koska jos heti ruvetaan puhumaan niistä rangaistuksista niin nuori saattaa ruveta pelätä sitä ajatusta, että mä palaan takaisin siihen paikkaan, missä mua odottaa rangaistus, vaikka mä poistun esim. pahan olon takia. 

Juontaja: Joo. Ootko kuullut ikinä sen tyyppisestä ajatuksesta, että joku on ollut turvassa hatkassa? 

Haapala:       Joo. Vaikka tähän meijän kyselyyn suurin osa oli kokenut erilaisia vaaroja ja riskejä hatkaamisen aikana niin toki sinne oli vastannut myöskin nuoret sitä, että he olivat täysin turvassa hatkan aikana joko perheensä luona tai kavereidensa luona ja se on toki ihan siis mahdollinen kokemus sekin. Samat. Työpajoisssa me ollaan puhuttu ja nuoret on tuottanut, että hatkassa ollessa turvallisinta on, että on jonkun läheisen tai jonkun turvallisen ystävän luona, jonka tuntee ja tietää. Ja itse asiassa meillä on tässä hankkeessa myöskin. Yks ajatus on se, että vaikka mitä me tehtäs niin me ei varmaan hatkaamista saada ikinä lopetettuu niin yks näkökulma on semmonen ns. haittoja vähentävä työ. Elikkä miten vois, jos hatkaa niin toimii turvallisemmin ja mihin olla yhteydessä ja miten toimia, että olis turvassa. 

Juontaja: Okei ja sitten mulle tulee semmonen kysymys mieleen kanssa, että mitä ylipäätään sitten tehdään, jos nuori on hatkassa? 

Kivelä:   Itsellä tulee mieleen semmoinen, että kerran mulle ihan poliisi soitti henkilökohtaisesti ja kysyi, että hei, että ollaan saatu semmonen tieto, että oot hatkassa ja haluttas nyt ihan vaan selvittää, että ootko ihan ok. Ja sillon ite ajattelin, että mun mielestä se on parempi, että se poliisi näkee, että mä oon ok, kun taas sitten se, ett kukaan ei tiedä musta mitään, koska edes jotain tietoo musta on niin se, että kun ei halunnut sinne laitokseen mennä niin omalla tavallaan se oli semmonen helppo keino siinä. Ja kuitenkin oli semmonen luottamus kuitenkin siinä kohtaa kuitenkin siihen poliisiin, että vaikutti kuitenkin ihan rennolta. Ja sitten, kun sen näki siinä, menikin siihen, että sitten jouduttiinkin suljetulle. Mutta siinäkin oli ihan hyvä se, että kuitenkin nuo virkatahot sai tehtyä sen tehtävän, mikä heillä oli tarkotuksenakin. Ja se meni sillee, että en oo ainakaan ite siitä ollenkaan katkera. Itellä oli jäänyt siitä kuitenkin ihan hyvät fiilikset ja mun mielestä se oli todella hyvä, että niin toimittiin. 

Haapala:       No, mä ajattelen, että hatkassa ollessa niin täytyy positiivista yhteistyötä tehdä niin nuoreen päin ja sitten, mitä sitten on mahdollista ja sitten läheisten, sosiaalityöntekijän ja lastensuojelulaitoksen kanssa. Syy, miksi mä sanoin, että on mahdollista, koska monet sanoo, että nuori saattaa blokata, vaikka sijaishuoltopaikan puhelimen tai ei vastaa puhelimeen, että niissä puitteissa tietysti. Tai tietenkään se ei poissulje sitä, että täytyy aktiivisesti tavotella. Sen lisäks täytyy aktiivisesti myöskin etsii nuorta ja siihen täytyy laittaa resursseja. Resurssipulaan ei voi vedota mun mielestä, vaan nuorta täytyy etsiä. Sen lisäksi ehkä nyt, mikä meijän Hatkassa-hankkeen selvityksessä on noussut tähän saakka niin, että selkeestikään eri toimijoilla ei oo riittävästi käsitystä toisten vastuista, toimivallasta, toimintamalleista. Niitä olis varmaan ihan syytä selvittää ja tarkentaa vielä niiku mä viittasin aikasemminkin, että on alueellisia eroja aika voimakkaasti. Jotenkin me tarvitaan varmaan pikkasen tiiviimpää katsetta vielä niihin. Ja sen lisäksi ehkä jotenkin se, että olis riittävii keinoja ylipäänsä toimii sillon eri toimijoilla, että nuoret ois paremmin turvassa hatkan aikana. Tarvii se sitten lainsäädännöllistä tarkastelua tai kehittämistoimia niin, jotta nuoret ois hatkassa turvassa. 

Juontaja:  Joo. Kiitos tosi paljon Maija! Kiitos tosi paljon Waltteri! 

Kivelä:  Kiitos! 

Haapala:  Kiitos! 

Juontaja:  Ja kiitokset myös meidän kuuntelijoille! Nähdään seuraavassa jaksossa.