Tukevaa puhetta -podcast: STEAM-opetus yläkoulussa
Tukevaa puhetta on kasvun ja oppimisen tukeen keskittyvä podcast-sarja. Sarjassa kehittäjäopettajat Johannes Ruoho, Mirka Tuulisaari ja Tuukka Kallio keskustelevat espoolaisten asiantuntijavieraiden kanssa koulumaailmaa puhututtavista aiheista. Tässä jaksossa juontaja Tuukka Kallio vierailee Karhusuon koulussa ja keskustelee yläkoulun STEAM-opetuksesta Arto Nivan ja Hanne Ritalan kanssa. Keskustelussa avautuu konkreettisesti, millaista STEAM-oppiminen on yläkoulun arjessa ja miten monialaiset projektit tukevat oppilaiden motivaatiota, luovuutta ja tulevaisuuden taitoja
Voit kuunnella jakson Soundcloudissa, Spotifyssä tai Suplasta (linkit päivitetään pian).
Tuukka:
Hei, minä olen Tuukka Kallio. Tervetuloa Digitukevaa puhetta -podcastin pariin. Tänään haastattelen Karhusuon yläkoulun opettajia Arto Nivaa ja Hanne Ritalaa siitä, mitä STEAM-opetus voi olla yläkoulun puolella. STEAM-opetuksella tarkoitetaan tiede-, teknologia-, insinööritaito-, taide- ja matematiikka-aineita yhdistävää monialaista opetusta. Espoossa on julkaistu oma SharePoint-sivusto STEAM-opetukseen sekä STEAM-opas opettajille avuksi STEAM-opetuksen aloittamiseen ja sen kehittämiseen. Nyt Karhusuolle. Me ollaan nyt täällä Karhusuon koulussa, ja minulla on täällä kaksi yläkoulun opettajaa mukana. Kerrotteko, keitä olette?
Arto:
Moi, minä olen Arto Niva, ja tässä minun vieressäni on...
Hanne:
Ritalan Hanne.
Tuukka:
No alkuun kysyisin, mitä aineita te opetatte ja mikä teillä on tausta tähän STEAMiin. Tänään jutellaan STEAMista yläkoulussa, joten mikä teidän taustanne siihen on?
Arto:
Opetan pääasiassa fysiikkaa ja kemiaa. Taustani tähän juontaa varmaan noin kymmenen vuoden taakse. Ensimmäisen kimmokkeen sain vieraillessani Oulun yliopiston FabLabissa, ja olin vähän sillä tavalla, että mikä homma tämä on. Siitä lähti pikkuhiljaa tämä homma selkiytymään. Että hei, tämähän sopii kouluarkeen. Sitten olen verkostoitunut ja jatkanut tätä täällä Espoossa, tätä STEAM-intoilua.
Hanne:
Minä opetan pääasiassa matematiikkaa ja biologiaa, mutta sen lisäksi minulla on välillä myös taitoainetunteja. Olen opettanut esimerkiksi musiikkia ja kuvataidetta yläkoulun puolella. Taustaltani olen luokanopettaja, ja osallistuin noin kymmenen vuotta sitten Innokkaan Arjen teknologiaa -koulutukseen Koulumestarin koululla. Se oli minulle käänteentekevä hetki. Siitä lähtien olen ollut mukana digiasioissa ja Innokkaan toiminnassa. Erityisesti minua on kiinnostanut se, miten luokanopettajamaista kokonaisvaltaisuutta voisi tuoda yläkoulun puolelle tiimityöhön ja kaikkeen muuhunkin.
Tuukka:
Joo. No mitä teille STEAM on? Jos lähdetään siitä käsitteestä, niin mitä STEAM tarkoittaa teille?
Hanne:
Minulle se tarkoittaa ehkä kokonaisvaltaisuutta, ilmiölähtöisyyttä ja oppilaskeskeisyyttä. En ole niinkään jäänyt kiinni niihin kirjaimiin, vaan ennen kaikkea siihen, että lähdetään miettimään, mitkä ilmiöt, asiat ja teemat ovat yläkoulun eri oppiaineiden opetussuunnitelmissa ja oppilaiden elämässä olennaisia. Sitten pohditaan, miten niitä voitaisiin yhdistää niin, että yläkoulun arkeen saataisiin monimuotoisuutta, monipuolisuutta, luovuutta ja kokeilua.
Arto:
Siinä tulivatkin Hannelta aika hyvin ne tärkeimmät komponentit. Näen STEAMin yhteisen tekemisen hiekkalaatikkona. Ei tarvitse ottaa mukaan ihan kaikkea eikä miettiä, täyttyvätkö kaikki kirjaimet täydellisesti. Katsotaan joustavasti, mitkä oppiaineet sopivat hyvin yhteen tietyn ilmiön ympärille. Tärkeää on myös luovuuden ja innovoinnin mahdollisuus. Monessa meidän projektissamme on näkynyt se, että kun oppilaille jätetään tilaa tehdä työstä oman näköisensä, motivaatio kasvaa heti. Hiekkalaatikolla on tietyt reunat, mutta niiden sisällä on mahdollisuus luoda itse.
Tuukka:
Heti tartun siihen, mitä Hanne sanoi alakoulumaisuuden tuomisesta yläkouluun. Ei ehkä niin perinteistä opetusta, jossa opettaja kertoo mitä tehdään ja oppilaat toteuttavat sen. Miten tällainen STEAM-toiminta ja ilmiöpohjainen opetus sopivat yläkouluun?
Hanne:
Sopivat todella hyvin, mutta vaativat jonkin verran rakenteiden muokkaamista. Tarvitaan yhteissuunnitteluaikaa. Meillä luokka-asteella on pyritty luomaan kiinteä opettajatiimi, ja meillä on viikoittain yhteistä suunnitteluaikaa. Ei välttämättä tarvitse räjäyttää lukujärjestystä, vaan tärkeintä on, että tiedän esimerkiksi mitä Arto tekee fysiikassa. Voin jatkaa samaa teemaa matematiikan tunnilla. Kyse on yhteisopettajuudesta, joka ei välttämättä tapahdu samassa tilassa.
Tuukka:
Voisiko siis sanoa, että poistutaan omasta oppiainelokerosta ja katsotaan opetussuunnitelmaa vähän laajemmin?
Arto:
Juuri näin. Esimerkiksi seiskalla vettä käsitellään sekä biologiassa että kemiassa. Niitä voidaan yhdistää, jolloin aikaa säästyy luonnollisemmalle tekemiselle. Opetussuunnitelmassa on paljon sisältöjä, mutta siellä on myös päällekkäisyyksiä. Kun niitä löydetään, vapautuu aikaa ilmiöpohjiseen työskentelyyn.
Tuukka:
Mainitsit veden. Mitä muita tällaisia teemoja olette löytäneet opetussuunnitelmasta?
Arto:
Vesi on yksi iso kokonaisuus. Siihen voi yhdistää biologian, kemian, kuvataiteen, musiikin ja paljon muuta. Toinen suuri teema seiskalla on avaruus. Siinä voidaan yhdistää maantietoa, fysiikkaa, kuvataidetta ja musiikkia. Lisäksi äidinkieli on käytännössä aina mukana esimerkiksi dokumentoinnin kautta.
Hanne:
Kasiluokalla meillä on ollut esimerkiksi pelimessut eli pelijakso. Siinä mukana ovat olleet matematiikka, kemia, historia, liikunta, terveystieto ja äidinkieli. Oppilaat ovat tutkineet pelien historiaa, peliturvallisuutta, pelimekaniikkoja ja tehneet omia pelejään. Samalla harjoitellaan ryhmätyötaitoja, jotka ovat opetussuunnitelmassa lähes kaikissa oppiaineissa arvioitava tavoite.
Tuukka:
Ja juuri tuossa näkyy, ettei kyse ole perustaitojen vastakohdasta vaan niiden harjoittelusta uudella tavalla.
Hanne:
Nimenomaan. Se vaatii opettajalta ennakointia ja suunnittelua. Jos tiedämme lukuvuoden alussa, että tulossa on esimerkiksi avaruusjakso tai pelijakso, muut oppiaineet voivat tukea sitä omilla sisällöillään. Se edellyttää joskus myös irrottautumista oppikirjan lineaarisesta etenemisestä.
Tuukka:
Miten tämä toiminta on lähtenyt liikkeelle juuri Karhusuon koulussa?
Arto:
Meillä tiimityöskentely on ollut tärkeä lähtökohta. Opettajatiimit mahdollistavat joustavan yhteistyön. Kun tulin tähän kouluun viisi vuotta sitten, täällä oli jo vahva ajatus siitä, että oppiainerajat ylittävää oppimista tehdään osana arkea eikä vain erillisillä teemapäivillä. STEAM sopi siihen luontevasti jatkoksi.
Hanne:
Lisäksi koulu on kasvanut yhtenäiseksi peruskouluksi vaiheittain. Olemme voineet rakentaa toimintakulttuuria ilman vahvaa historian taakkaa. Myös rakenteet tukevat yhteistyötä. Meillä ei esimerkiksi ole perinteistä viiden jakson järjestelmää, mikä helpottaa oppiaineiden yhteensovittamista.
Tuukka:
Eli teillä on pystytty tuomaan yläkouluun vähän samaa toimintakulttuuria, jota alakoulussa on ollut jo pitkään.
Hanne:
Kyllä, juuri näin.
Tuukka:
Miten muu opettajakunta on suhtautunut tähän?
Hanne:
Se vaihtelee hieman vuosittain opettajavaihdosten myötä, mutta esimerkiksi LUMA-sertifikaattiprosessi avasi monen silmät näkemään, kuinka paljon tällaista toimintaa jo tehdään.
Arto:
Kun lähdimme hakemaan sertifikaattia, huomasimme nopeasti, että teemme jo valtavasti STEAM-henkisiä kokonaisuuksia. Kyse ei ollutkaan uuden keksimisestä, vaan siitä, miten toiminnasta saataisiin systemaattisempaa ja materiaaleista helpommin uudelleenkäytettäviä.
Hanne:
Ja juuri se, että mietitään, miten esimerkiksi elokuun VESO-päivinä saataisiin uusille opettajille hyvä kokonaiskuva tästä toimintatavasta. Keväällä voidaan suunnitella paljon, mutta kaikkia opettajia ei vielä silloin tunneta. Siksi uusien opettajien mukaan ottaminen heti alussa on tärkeää.
Tuukka:
Tuo on tärkeä huomio. Uudet opettajat kannattaa saada heti mukaan, ettei käy niin, että vasta marraskuussa kuulee olevansa mukana jossakin isossa kokonaisuudessa.
Hanne:
Niin, ja uuden opettajan näkökulmasta tietoa tulee muutenkin valtavasti. Siksi pitää miettiä, missä järjestyksessä asioita kerrotaan, jotta ne myös jäävät mieleen. Onneksi meillä on myös paljon opettajia, jotka ovat olleet mukana pitkään. Kun sama kokonaisuus tehdään kolmatta kertaa, suunnitteluun ei enää mene yhtä paljon aikaa.
Tuukka:
Usein ensimmäinen kerta onkin se työläin. Sen jälkeen asiat lähtevät sujumaan paljon helpommin. Mutta mainitsit aiemmin oppilaat. Miten yläkouluikäiset oppilaat suhtautuvat tällaisiin projekteihin?
Hanne:
Pääsääntöisesti todella hyvin. Esimerkiksi pelimessujen yhteydessä keräsimme palautetta oppilailta, ja he olivat tyytyväisiä sekä ryhmätyöhön että siihen, että saivat toteuttaa omia ideoitaan. Kun oppilaille annetaan riittävästi vapautta, he innostuvat. Toisaalta tämä ei ole meillä koko ajan käytössä, joten vaihtelu tuo varmasti oman lisänsä.
Arto:
Ja koska monet oppilaistamme ovat olleet tässä koulussa jo alakoulusta asti, tällainen tapa tehdä ei ole heille mitenkään uusi. Se on osa arkea. Joskus jopa mietimme, ymmärtävätkö he itse, kuinka paljon mahdollisuuksia heillä on käytössään esimerkiksi 3D-tulostamisen tai laserleikkurin kautta.
Hanne:
Välillä tuntuu, että he pitävät niitä täysin itsestäänselvyyksinä.
Arto:
Minusta yksi tärkeä asia on luottamus. Pitää luottaa sekä kollegoihin että oppilaisiin. Oppilaille pitää uskaltaa antaa vastuuta ja luovuuden vapautta. Se vaatii vähän rohkeutta, mutta kun huomaa ensimmäisen kerran, että tästä selvittiin hyvin, seuraava kerta on jo paljon helpompi.
Tuukka:
Ja kun oppilaatkin oppivat toimintatavan, seuraava projekti onnistuu aina paremmin.
Arto:
Tuli mieleen vanha esimerkki lähes 15 vuoden takaa. Otimme käyttöön uuden digityökalun, ja ensimmäinen tunti meni aika lailla leikkimiseksi. Olin vähän pettynyt, mutta oppilaat sanoivat tunnin jälkeen, että he halusivat ensin tutkia työkalua. Seuraavalla kerralla he tekivät sillä todella hienoja töitä. Joskus täytyy vain antaa aikaa.
Hanne:
Tuo muistuttaa minua yhdestä pelimessujen ryhmästä. Ryhmässä oli oppilas, jolla oli vielä melko vähän suomen kielen taitoa. Ryhmän työ ei lähtenyt alkuun millään, ja muut ryhmät etenivät paljon nopeammin. Oli vaikea olla puuttumatta tilanteeseen.
Tuukka:
Aikuisena tekee helposti mieli mennä tarjoamaan oikotietä.
Hanne:
Juuri niin. Mutta päätimme antaa ryhmälle aikaa. Viikon päästä heillä oli kahdeksansivuinen pelisääntövihko ja aivan upea kokonaisuus valmiina. Se oli hieno muistutus siitä, että joskus oppimisprosessille pitää antaa tilaa.
Arto:
Ja myös erittäin taitaville oppilaille. Tiimityö voi olla uusi ja haastava kokemus sellaisillekin oppilaille, jotka ovat muuten erittäin vahvoja koulussa.
Hanne:
Opettajallekin tämä on iso oppimisprosessi. Ei riitä, että päästää irti. Pitää samalla rakentaa toiminnalle selkeät puitteet. Esimerkiksi meidän pelimessuissamme jokainen viikko alkoi suunnittelulla, työnjaolla ja välitavoitteiden tarkistamisella. Oppilaille oli selvää, mitä pitää tehdä ja milloin.
Arto:
Ja sen huomasi myös käytännössä. Viimeisellä viikolla oppilaat jaksoivat edelleen tehdä töitä innolla. Sellaista projektiväsymystä ei juuri näkynyt.
Tuukka:
Kertokaahan vielä hieman tarkemmin tästä pelimessukokonaisuudesta.
Hanne:
Perusajatus on, että oppilaat suunnittelevat oman pelin. Tärkeintä ei ole välttämättä valmis tuote, vaan ideointi ja prototyypin rakentaminen. Matematiikassa mukana on ohjelmointia, äidinkielessä genret ja tarinankerronta, historiassa pelien historiaa ja monessa muussa aineessa omia osuuksia.
Tuukka:
Mitä oppilaat käytännössä tekevät?
Hanne:
He suunnittelevat peli-idean, tekevät logon, kirjoittavat tarinan ja pelisäännöt, rakentavat esimerkiksi Scratchilla tai Micro:bitillä jonkin peliin liittyvän osuuden, laativat mainoskampanjan ja harjoittelevat hissipuheen. Lopuksi tuotokset esitellään pelimessuilla.
Tuukka:
Kuulostaa siltä, että mukana on valtavasti erilaisia tulevaisuuden taitoja.
Hanne:
Kyllä. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä ryhmätyötaidot. Oppilaat joutuvat miettimään omia vahvuuksiaan, työnjakoa ja yhteistyötä.
Tuukka:
Tekoäly mainittiin myös. Miten se näkyy yläkoulussa?
Arto:
Oma kokemukseni liittyy lähinnä Canvan käyttöön. Oppilaat hyödyntävät sitä aika paljon.
Hanne:
Kyllä. Oppilaat ovat käyttäneet tekoälyä esimerkiksi kuvien tekemiseen, mainosten suunnitteluun ja ideoiden jalostamiseen. Samalla olemme pohtineet paljon sitä, missä tilanteissa tekoälyn käyttö on tarkoituksenmukaista ja miten sitä arvioidaan.
Tuukka:
Tuo on varmasti yksi tämän hetken isoista kysymyksistä koulumaailmassa.
Hanne:
On. Siksi täytyy määritellä hyvin tarkasti, missä vaiheessa tekoälyä saa käyttää ja missä ei. Haluamme, että oppilaat oppivat käyttämään sitä järkevästi.
Tuukka:
Jos nyt joku yläkoulun opettaja kuuntelee tätä ja kiinnostuu STEAMista, mistä hänen kannattaisi lähteä liikkeelle?
Arto:
Pienin askelin. Etsi yksi kollega, jonka kanssa yhteistyö sujuu luontevasti. Kokeilkaa jotakin pientä yhteistä projektia ja katsokaa, mitä siitä seuraa. Sitten voi laajentaa vähitellen.
Hanne:
Ja kannattaa etsiä omasta oppiaineesta sellaisia kohtia, joissa on mahdollista tehdä jotain hieman toisin. Ei tarvitse lähteä heti rakentamaan valtavaa kokonaisuutta. Rohkeus kokeilla on tärkeintä.
Tuukka:
Mitä te sitten toivoisitte Karhusuon koulun STEAM-toiminnalta esimerkiksi viiden vuoden päästä?
Hanne:
Minun unelmani olisi oma verstastila aivan yläkoulun opetustilojen yhteydessä. Sellainen paikka, jossa olisi helposti saatavilla kaikki välineet projekteihin ja kokeiluihin.
Tuukka:
Eli vähän niin kuin yhteinen tekemisen tila?
Hanne:
Juuri sellainen. Se helpottaisi arkea todella paljon.
Arto:
Minä toivoisin, että toiminta olisi vielä systemaattisempaa. Että jokaisella vuosiluokalla olisi selkeä polku ja oppilaat etenisivät siinä johdonmukaisesti vuodesta toiseen. Lisäksi olisi hienoa päästä jakamaan näitä kokemuksia myös muihin kouluihin.
Tuukka:
Eli osaamista halutaan levittää myös laajemmin.
Arto:
Kyllä, ehdottomasti.
Tuukka:
Hyvä. Kiitos paljon Hanne ja Arto. Toivottavasti mahdollisimman moni kuuntelija saa tästä ideoita omaan työhönsä ja innostuu kokeilemaan STEAM-opetusta omassa koulussaan.
Arto:
Kiitoksia.
Hanne:
Kiitos.