Tukevaa puhetta -podcast: Monikielisen oppilaan oppiminen ja kielitietoisuus

Tukevaa puhetta on kasvun ja oppimisen tukeen keskittyvä podcast-sarja. Sarjassa oppimisen tuen kehittäjäopettajat Taina Ek, Johannes Ruoho ja Mirka Tuulisaari keskustelevat espoolaisten asiantuntijavieraiden kanssa koulumaailmaa puhututtavista aiheista. Tässä jaksossa asiantuntijavieraina ovat suunnittelija Päivi Kakko ja S2-kehittäjäopettaja Suvi Lehto.

Voit kuunnella jakson SoundCloudissa(ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai Spotifyssa(ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Tekstivastine:

Johannes:   Tervetuloa Tukevaa puhetta -podcastiin. Tänään puhumme monikielisen oppilaan kasvun ja oppimisen tuesta ja kielitietoisuudesta ja ehkä jostain muustakin. Tervetuloa tämänkertaiset asiantuntijavieraat, suunnittelija Päivi Kakko.

Päivi: Kiitos.

Johannes: Ja alakoulun S2 -kehittäjäopettaja Suvi Lehto.

Suvi: Kiitos.

Johannes: Minä olen Johannes.

Mirka: Ja minä olen Mirka.

Johannes: Kertoisitteko itsestänne ja työnkuvastanne vähän lisää?

Päivi: Aloita sinä.

Suvi: Mä voin aloittaa vaikka. Mä työskentelen tällä hetkellä Kilon alakoulussa Espoossa S2 -opettajana. Espoossa olen ollut töissä noin 10 vuotta ja sitten nyt olen toista vuotta tuolla viraston puolella kehittäjäopettajana ja siellä tehnyt sitten myös Päivin kanssa yhteistyötä.

Johannes: Kiitos, Suvi. Päivi.

Päivi: Joo, mä olen tosiaan suunnittelijana monikulttuurisissa opetuspalveluissa, nyt noin vuoden verran ollut tässä tehtävässä. Mutta sitten mulla on opettajan kokemusta semmoinen 20 vuotta perusopetuksessa, josta reilu 10 vuotta, ehkä 12-13 vuotta monikulttuuristen oppilaiden tai maahanmuuttotaustaisten oppilaiden kanssa viimeiset 10 vuotta justiinsa RMO:ta ja valmistavaa yläkoulussa. Ja olen erityisluokanopettaja koulutukseltani.

Johannes: Miksi tämä meidän tämän päivän aihe, niin miksi se on tärkeä? Miksi on tärkeä puhua monikielisten oppilaiden oppimisesta ja oppimisen tuesta ja monikielisyydestä ja kielitietoisuudesta?

Päivi: No, meillä Espoossa tällä hetkellä vieraskielisiä niin kuin se tilastotermi kuuluu vieraskieliset oppilaat, niin on noin 27-28 prosenttia. Tämä sanoo sen, että jossain koulussa voi olla 60 prosenttia ja jossain koulussa oin 10 prosenttia. Niin oppilaat ovat olleet eri aikoja Suomessa, joku on syntynyt Suomessa, jonkun vanhemmatkin on syntynyt Suomessa. Tai sitten voi olla semmoisia oppilaita, jotka ovat vasta tulleet maahan ja ovat valmistavassa opetuksessa tai siirtyneet vasta valmistavasta opetuksesta yleisopetukseen. Ja heidän suomen kielen taitonsa ei vielä ole sillä tasolla, että he pystyisivät seuraamaan suomenkielistä opetusta. Vaan he tarvitsevat lisää tukea sen kielen kanssa ja sitten myöskin näissä kulttuurillisissa asioissa.

Johannes: Hyvin moninaisista taustoista tulevat?

Päivi: Kyllä.

Suvi:Ja silloin kun puhutaan kielitietoisesta opetuksesta, niin se on myös suomenkielisiä oppilaita varten ja se hyödyttää myös heitä. Eli ei pelkästään maahanmuuttotaustaisille, vaan ihan kaikille oppilaille se on hyödyllistä.

Johannes: Joo. Tässä on näitä termejä kanssa jo vilissyt. Tässä on nyt tullut jo, ollaan puhuttu monikielisistä ja sitten tuli se tilastotermi vieraskielinen ja sitten on tullut maahanmuuttotaustainen. Ja sitten viime päivinä on uutisotsikoissakin ollut S2 -oppilaita ja S2 -poikia. Mutta mistä meidän nyt kannattaa puhua, mitä termejä meidän pitäisi käyttää?

Päivi:No, varmaan se maahanmuuttotaustainen oppilas on se mitä opetushallitus suosittelee ja mitä on näissä virallisissa papereissa. Niin se kattaa silloin nämä, jotka on maahan muuttaneita, itse ovat muuttaneet maahan. Ja sitten myöskin ne, jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta juuret on siellä jossain muualla, elikä vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen. Se S2 -termi ei kyllä sen takia myöskään sovi, että kaikki meidän maahanmuuttotaustaiset oppilaat eivät opiskele S2:ta suomi äidinkielenä tai niin kuin me sanotaan, että S1:tä lyhykäisyydessään. Ja vieraskielinen henkilökohtaisesti mun mielestä se on vähän taas, että eihän se kieli kenellekään itselleen vieras ole. Tuntuisi hassulta, että puhuttaisi vieraskielisistä oppilaista.

Suvi: Joo ja sitten jos puhutaan maahanmuuttajista niin siinä tulee sekin ongelma, että eihän kukaan ole ikuisesti maahanmuuttaja. Vaan meillä on jo 2. ja 3. polven maahanmuuttotaustaisia täällä Suomessa. Niin senkin takia, niin se on aika hankala termi myös.

Johannes:   Niin, että ne ohjaa meidän ajattelua vähän eri suuntiin, että mitä me käytetään?

Päivi: Kyllä.

Johannes: Joo.

Päivi: Justiinsa yksi huoltaja yhdessä tämmöisessä tilaisuudessa oli, että hän on maahanmuuttaja, että hän on 10-vuotiaana muuttanut Suomeen. Mutta minkä takia hänen lapsiaan kutsutaan edelleen maahanmuuttajiksi, vaikka he ovat syntyneet Suomessa. Ja tämä äitikin oli koulunsa käynyt Suomessa ja oli töissä, että miksi vielä pitää. Parashan olisi se, että meidän ei tarvitsisi välttämättä erotella ollenkaan oppilaita sen takia, että mitkä heidän kulttuurilliset juuret ovat.

Johannes: No sitten kun me saadaan Espooseen uusi oppilas ja joka ei vielä ehkä puhu sitä koulun opetuskieltä hyvin. Niin mistä tämän oppilaan tukijalka, miten me hänet kohdataan?

Suvi: No, meidän täytyy ainakin aluksi tietää vähän siitä, että mikä se oppilaan suomen kielen taidontaso on. Sitten jos on vasta ihan hiljattain tullut maahan, niin me tarjotaan valmistavaa opetusta. Aikaisemin sitä on järjestetty tietyissä kouluissa valmistavilla luokilla. Mutta nyt meillä sitten alkamassa sellainen pilotti tuonne Matinkylän ja Olarin alueille, missä oppilaat saavat sitten valmistavaa opetusta lähikouluissa, tämä on ykköskakkosille.

Johannes:   No hyvä.

Suvi: Ja muuten sitten isommat oppilaat, niin me heille sitten osoitetaan paikka jostakin valmistavasta luokasta. Ja siellä he sitten opiskelee suomea ja muita oppiaineita siinä samalla, mutta se fokus on siinä suomen kielen oppimisessa.

Johannes: Aivan.

Päivi: Tosiaan yleisesti kun Suomeen tai Espooseen muuttaa joku perhe jostain ulkomailta ja suomi ei ole se äidinkieli. Niin silloin tosiaan oppilas sijoitetaan sinne valmistavan opetuksen ryhmään, joka voi olla yleensä ryhmämuotoista. Ja nyt tänä vuonna varsinkin meillä on ollut todella paljon maahanmuuttoa Espooseen. Syksyllä meillä oli 40 ryhmää, niin nyt meillä lukukauden alussa aloitti 60. ryhmä. Ja tarvetta on lisää, että semmoinen 700 uutta espoolaista on tänä vuonna tullut meille perusopetukseen.

Johannes: Joo. Entä sitten sen valmistavan opetuksen jälkeen, niin mitä sitten tapahtuu? Loppuuko se tuki siihen vai mitä järjestelyjä sitten on?

Päivi: No, sen valmistavan opetuksen jälkeen oppilas siirtyy yleisopetukseen. Ja meillä on Espoossa siinä hyvä tilanne, että meillä kesken lukukauden ei siirretä ketään sinne yleisopetukseen. Vaan se on aina lukukauden alussa, elikä joko elokuussa tai tammikuussa siirretään se oppilas. Ja sen jälkeen hän on S2 -oppilas ja saa sitä S2 -opetusta. Ja sitten hän saa myöskin tarvitsemaansa tukea kaikissa oppiaineissa. Ja siinä luokanopettajilla ja aineenopettajilla on erittäin suuri vaikutus ja merkitys, koska sitten tämä kielitietoinen opetus astuu kuvaan.

Suvi: Ja Espoossa on joskus myös esimerkiksi tarjottu samanaikaisopetusta omalla äidinkielellä tai on ollut muita tällaisia.

Päivi: Edelleen.

Suvi: Edelleen, niin kyllä tämmöisiä muitakin tukimuotoja kun sitten se luokan- ja aineenopettajien tarjoama tuki.

Mirka: Miten sitten jos opettaja kokee, että hän tarvitsee tukea siihen monikielisen tai maahanmuuttotaustaisen oppilaan opettamiseen. Niin miten espoolainen opettaja voi sitä saada ja mistä?

Päivi: Meillä virastossa, elikä monikulttuurisissa opetuspalveluissa joka elokuu me koulutetaan tai meillä on tämmöinen perehdyttämispäivä uusille S2 -opettajille valmistavan meidän RMO -opettajille. Ja sitten näille kieli- ja kulttuuriryhmien resurssiopettajille, jossa me kerrotaan näitä perusasioita. Ja sitten syksyllä on myöskin semmoinen syystapaaminen tai syyskokous, jossa sitten kerrataan ja tuodaan esille ajankohtaisia asioita. Sen lisäksi varsinkin valmistavan luokanopettajia me perehdytetään. Ja S2:ssa ja meidän valmistavien, meillä on pedagogisia kahviloita, yleensä neljä kertaa vuodessa tavataan. Meillä kehittäjäopettajat antaa tukea ja sitten järjestetään erilaisia koulutuksia. Käydään kouluilla YS-aikana kouluttamassa kielitietoisesta opetuksesta ja muista asioista mistä koulut ovat kiinnostuneita ja opettajat haluavat tietoa.

Johannes: Teidät voi tilata paikalle?

Päivi: Meidät voi tilata paikalle, kyllä.

Johannes: Joo, hienoa.

Päivi: Ihan Woltilla ei tulla.

Johannes: Joo. Nyt on siitä oppilaan tuesta mainittu, se on se valmistava opetus mistä se kaikki sitten täällä alkaa. Ja sitten voi saada ryhmämuotoista RMO -opetusta. Ja sitten se oman äidinkielen opetus ja tuki sillä omalla äidinkielellä mainittiin kanssa ja sitten se kielitietoisuus. Niin mitä se kielitietoisuus tarkoittaa, miten te määrittelette sen kielitietoisuuden?

Suvi: No, lyhyesti voisi ehkä sanoa, että se on sellaista kielen näkyväksi tekemistä ihan kaikessa. Kieltä on kaikkialla, me käytetään sitä kaikessa mitä me tehdään. Ja se on hirveän keskeinen osa oppimista ja ajattelua ja sitten myös koulun toimintaa. Erilaisten kielten osaaminen, suomen kielen osaaminen ja myös oman kielen osaaminen on hirveän tärkeätä. Niin sitä pyritään kielitietoisella opetuksella vahvistamaan.

Päivi: Mun mielestä se on hyvä muistaa, että ilman sitä kieltä ei voi opiskella niitä muita aineita. Tai ihan sama, että se suomen kieli on kaikissa oppiaineissa mukana. Mä näen sen kielitietoisen opetuksen enemmän myöskin ei ainoastaan opettajien, vaan kaikkien asenteena siinä, että me otetaan huomioon sen oppilaan kehittyvä kielitaito. Ja myöskin tämä kaikki muu kulttuurinen erilaisuus mitä meillä on, mikä meillä saattaa olla erilailla Suomessa kun monessa muussa maassa ja tämän kaiken huomioiminen. Mä uskon, että meidän opettajat on jo ehkä tiedostamattaankin hyvin kielitietoisia. Koska meillä on kuitenkin varmasti kun opettajiksi ollaan ryhdytty, niin on se halu opettaa ja viedä ehkä aineenopettajalla sen oman aineen tietoisuutta tai oman aineen tärkeitä asioita opettaa niille oppilaille. Ja ei se ole sen kummempaa mun mielestä se kielitietoisuus. Pikkasen erilainen näkökanta siihen, että ottaa huomioon niitä asioita, mitkä siinä oppilaille on haastavia ja sitähän m opettajat tehdään aina. Jos oppilaalla on lukemisessa tai matematiikassa vaikeuksia, niin pyritään tukemaan sitä oppilasta siinä asiassa mikä hänelle on haastavaa.

Johannes: Tulee mieleen tämä fraasi mitä usein kuulee, että jokainen opettaja on myös oppiaineensa kielenopettaja, menkö se näin?

Suvi: Niin tai jokainen opettaja on suomen kielen opettaja.

Johannes: Aivan, joo.

Suvi: Jokaisella oppianeella on oma kielensä. Opettaja opettaa niitä oman aineensa oppisisältöjä, mutta sitten hän opettaa myös sitä oppiaineen kieltä, että miten sitä käytetään.

Päivi: Miten siinä oppiaineessa nimenomaan sitä kieltä käytetään. Jos me mietitään vaikka yläkoulussa kotitaloutta tai yhtä hyvin fysiikka tai kemia, jos tehdään jotain kokeita. Niin siellä on hyvin tarkasti määritelty, piko porkkana tai ota keitinlasi fysiikassa ja kemiassa. Ja sitten jos puhutaan jostain historiasta, ympäristöopista tai biologiasta, niin se voi olla hyvinkin kuvailevaa se kieli. Silloin oppilaalle on hyvä opettajan näyttää sitä, että minkälaista tämä kieli on. Ja myöskin ottaa huomioon se, että oppilas osaa tuottaa sitä kieltä eli kirjoittaa tai puhua sitä sen aineen kieltä, että tietää minkälaisia lauseita siinä käytetään. Minkälainen on vaikka fysiikassa ja kemiassa joku työohjeen kirjoittaminen, että siinä ei voida kauheasti runoilla kielikuvilla, vaan se on hyvin tarkkaa. Matematiikkaa ei ehkä aina ajatella, että se on myöskin kieli. Mutta eihän siinäkään jos meillä on vaikka kuinka helppo laskutoimitus, niin siinä me käytetään numeroita. Ei me siinä aleta kirjoittamaan, että kaksi plus kaksi on neljä, vaan me käytetään niitä numeroita siinä. Niin vähän sama asia se on näissä muissakin.

Suvi: Se voi olla ehkä vähän hämäävää, kun se arkikielentaito voi olla jo tosi hyvä ja se oppilas voi puhua lähes täydellisesti suomea. Niin sitten siinä tilanteessa muistaa, että se tiedonalan kieli ei välttämättä vielä ole hallussa.

Päivi: Kyllä. Sanotaan sillä lailla, että semmoisen sosiaalisen kielitaidon, elikä normaali arkipäivän kielitaito. Sen kehittymisessä menee 6 kuukaudesta 2 vuoteen. Ja sitten se tiedonalojen oppiaineiden kieli, niin se menee 5:stä 7:ään ja nämä tutkimukset on tehty englannin kielellä. Ja sitten kokeneet S2 -opettajat sanovat, että suomen kielellä se on siihen 1-2 vuotta lisää. Ja sitten mietitään sitä, että vaikka oppilas olisi tullut Suomeen 1- tai 2-luokkalaisena ja meidän koulut kestää 9 vuotta. Niin kyllä se oppilas tarvitsee tukea ihan koko sen perusopetuksen jälkeen. Ja sitten taas vastaavasti kun oppilas on tullut myöhemmin Suomeen, niin myöskin siellä 2. asteella, niin oppilas tarvitsee vielä tukea siihen kielen oppimiseen ja kielellä opiskeluun ehkä.

Suvi: Ja tuo mitä Päivi sanoi niistä asenteista, niin se on hirveän tärkeä koulun ja opettajan toiminnassa, että miten välitetään semmoista myönteistä suhtautumista oppilaiden eri kieliin , monikielisyyteen ja heidän taustoihin. Ja sitten kielitietoisuuteen kuuluu myös se, että me kannustetaan oppilaita myös sen oman kielen käyttämiseen, että miten sitä voidaan käyttää niillä oppitunneilla ja miten se voi tukea suomen kielen oppimista. Ja sitä kautta kaikkea sitä oppilaan oppimista.

Mirka: Niin tästähän on opettajien keskuudessa ollut vähän keskustelua. Jos sitten sattuu luokkaan pari semmoista samankielistä oppilasta ja sitten he käyttää sitä omaa kieltään siellä tunneilla. Niin mitä mieltä te olette sellaisesta?

Päivi: Tämä tuntuu olevan nyt tällä hetkellä tämmöinen päivän polttava asia. Mutta jo ihan sen OPS:n mukaan ja oikeastaan sananvapaudenkin mukaan, niin mehän ei voida kieltää ketään oppilasta tai ketään ihmistä käyttämästä sitä omaa äidinkieltään. Hänellä on siihen ihan samanlainen oikeus, kun meillä on oikeus puhua suomea. Mutta se, että siinä opetuksessa tai oppimisessa niin jo OPS meille sanoo, Opetussuunnitelma jo sanoo, että oppilas voi opiskella sillä tai niillä kielillä, mitkä hänelle ovat vahvimpia. Ja sen takia just jonkun abstraktin asian oppimisessa esimerkiksi, niin voi olla hänelle helpompaa oppia se sillä omalla kielellään. Ja ensin ymmärtää, että mitä se tarkoittaa ja sitten opiskella se suomeksi. Yksi esimerkki yhdessä koulutuksessa jota olin pitämässä. Niin opettaja kertoi, että kun oltiin näitä ilmansuuntia opiskelemassa, että oli kaksi samankielistä oppilasta ja toinen oli opiskellut ne ilmansuunnat omalla äidinkielellään. Niin hänen tarvitsi vaan opetella ne suomenkieliset nimitykset kun hän tiesi jo tämän asian. Toinen oppilas ei ollut omalla äidinkielellään tai ei ollut missään muualla opiskellut ilmansuuntien abstraktia käsitettä. Niin hänellä oli suuri työ sitten yrittää ymmärtää siitä opettajan puheesta, että sitten kaveri yritti sillä yhteisellä kielellä auttaa siinä käsitteen muodostamisessa ja tämän käsityksen siitä, että mitä ne ilmansuunnat oikein on.

Johannes: Hänen ei tarvinnut käydä sitä koko oppimisprosessia uudelleen läpi tai alusta alkaen läpi, vaan se oli uusi nimilappu sille asialle?

Päivi: Kyllä tälle, joka ne osasi. Kyllä, tämä nimilappu on oikeastaan hyvä ja samalla tavalla justiinsa, että mitä hyvänsä opiskellaan. Niin oppilas voi kertoa sitä asiaa omalla kielellään, niin se on tosi tärkeätä. Se on hyvä muistaa, että sitten se osaaminen osoitetaan suomen kielellä, elikä arviointiin liittyen. niin sitten voi käyttää erinäköisiä menetelmiä. Se ei ole aina välttämättä se koe, eikä koe kaikille oppilaille aina ole sama.

Suvi: Ja sitten mä joskus huomaan sen, että kun meillä on oppilaita erilaisista taustoista ja joillakin voi olla vaikeuksia kiinnittyä suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaiseen koulukulttuuriin. Niin sitten jotenkin sen oman kielen näkyväksi tekeminen ja arvostaminen on sinäkin avuksi. Silläkin me saadaan niitä oppilaita motivoitumaan ja kiinnittymään tähän meidän koulujärjestelmään ja opiskeluun.

Mirka: Joo, varmasti just näin. Puhutaan siitä arvioinnista vielä, että millä tavoin opettajan sitten pitäisi ottaa kielitaitoa huomioon arvioinnissa. Ja voiko sitten saada vaikkapa jotain tavallaan anteeksi, jos se kielitaito ei ole niin hyvä, jos mietitään vaikka noita arvioinnin kriteereitä?

Päivi: Ne arvioinnin kriteerit on kaikille oppilaille samat ja se on ihan tämmöinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasia. Elikä sen takia, että suomi ei ole äidinkieli, niin me ei voida antaa kenellekään oppilaalle kasia pienemmillä tuloksilla tai tuotoksilla kun sille suomenkieliselle oppilaalle. Ne kriteerit pitää olla kaikille samat. Mutta se, että miten me näytetään tai miten oppilas näyttää sitä osaamistaan, niin siihen on sitten erilaisia vaihtoehtoja.

Suvi: Jos oppilaalla on vaikka vielä haasteita kirjoittaa suomen kielellä, niin hän voi esimerkiksi tehdä suullisia kokeita. Me ollaan esimerkiksi tekemässä just historiassa , niin 6. luokan oppilaiden kanssa harjoitellaan suullisia kokeita, se on yksi keino. Tai sitten heillä voi olla kokeessa jotain jos tekee tämmöisiä perinteisiä kokeita, niin siellä voi olla sanakirja apuna tai jotain sanoja ja käsitelistoja apuna. Tai oppikirja voi olla kokeessa mukana tai jotakin tällaisia erilaisia apukeinoja.

Päivi: Tai sitten tämmöinen niin sanottu lunttilappu- tai arvopaperikoe. Elikä jokainen oppilas, myös ne suomenkieliset oppilaat saavat tämmöisen tietyn kokoisen paperin, johon he voivat tehdä koetta varten muistiinpanot ja se otetaan mukaan sinne kokeeseen ja palautetaan sen kokeen yhteydessä. Niin siinä myös opettaja hyvin näkee, että mitkä asiat sen oppilaan mielestä on tärkeitä. Ja siinä me saadaan se oppilas paneutumaan siihen asiaan, kun hänhän jo opiskelee sitä kun hän kirjoittaa sen, lukee ja valitsee sitä mitä sinne tulee. Se mikä on myös tärkeää muistaa niin tietenkin se, että arvioidaan sitä mitä opetetaan. Se on varmasti kaikille opettajille ihan päivänselvää. Mutta myös se, että ne koetehtävätyypit pitäisi olla semmoisia, että niitä on käytetty siellä tunnilla. Jollekin hyvin erilaisesta kulttuurista tulleelle oppilaalle, niin esimerkiksi sanaristikko voi olla ihan vieras käsite. Sama sitten kun yläkoulussa varsinkin on näitä essee-tyyppisiä vastauksia. Niin voi olla, että jos oppilas saa siihen esseehen liittyvät tai aihepiiriin liittyviä käsitteitä, joita hän sitten voi käyttää siinä vastauksessa. Ja sama jos on jotain nimeämistehtäviä, että oppilas saa ne nimet, vaikka biologiassa on kasveja tai eläimiä. Tai yhtä hyvin vaikka maantiedon karttakoe, niin saa kaikki sen aihealueen nimet, että hänen ei tarvitse miettiä sitä oikeinkirjoitusta. Eikä keskittyä siihen, että onko siinä kissankellossa kaksi l:lää vai eikö ole. Ja jotkut saattaa olla, että he jättää vastaamatta sen takia, että ei ole nyt ihan varma siitä, että kirjoitanko mä tämän kissankellon sinne sitten oikein tai muuta.

Suvi: Ja se on tosi vaikea oppia ulkoa joku suippumyrkkyseitikki.

Mirka: Niin, kyllä.

Päivi: Niin, varsinkin sitten jos sillä ei ole mitään hahmoa siihen, niin semmoista omakohtaista, että ei ole mitään käsitystä siitä. Suomen kielessä on niin paljon näitä yhdyssanoja, jotka on haastavia.

Johannes: Tuossa tuli paljon tuommoisia monipuolisia tapoja ottaa se oppilaan kielitaito huomioon siinä arvioinnissa. Mutta sitten tuossa mun mielestä vähän puhutaan semmoisesta eriyttämisestä ja joskus se on mun mielestä vaarallista. Tarkoitan sitä, että sen sijaan, että mietitään just tuommoisia monipuolisia tapoja ottaa ne oppilaan taidot huomioon. Niin me joskus tehdään sillä lailla, että helposti lasketaan vaan sitä vaatimustasoa joillekin oppilaille. Eikä se välttämättä aina perustu mihinkään todelliseen, me vaan oletetaan, että tälle täytyy tätä vähän laskea. Ja sitten kun me aina annetaan helpommat materiaalit tai ei koskaan vaadita sitä kirjallista tuottamista. Niin siitä tulee semmoinen itsestään ennustava ennuste, että ei se sitten osaakaan yläkoulun lopussa kirjoittaa kun se on kumuloitunut koko aika. Niin siinä täytyy olla tarkkana mun mielestä.

Päivi: Siinä pitää olla tarkkana ja sen takia mun mielestä näillä helpotetuissa materiaaleissa, muistan jonkun yläkoulun kirjan, jossa oli sen kappaleen sisältö kirjoitettu hyvin riisutusti. Ja jos semmoisen antaa yleisopetuksen oppilaalle, että sulle riittää, että sä teet tämän. Niin eihän se oppilas sitten koskaan myöskään ehkä vaadi itseltään tai ymmärrä, että hänen pitäisi ja hän voisi tehdä enemmän. Sen takia mun mielestä on perempi se, että opetetaan sitä oppilasta opiskelemaan kielitietoisesti itse ja opetetaan käyttämään sitä oppikirjaa. Monelle oppilaalle voi olla vieras se, että mikä se sisällysluettelo tai sisältö on, mitä asioita siellä on. Voi olla, että oppilas ei tiedä mitä tarkoittaa otsikko tai miksi siellä on yksi iso otsikko ja pieniä otsikoita. Sama sitten nämä tummalla painetut sanat. Voi olla ihan uutta se, että siellä on takana sanasto mistä voisi saada selviää, että mikä se sana, mitä se sana tarkoittaa. Tai sitten nämä tiivistelmälaatikot tai joku muu tämmöinen. Mieluummin opettaisi sitä, että miten sitä kirjaa käytetään. Ja sitten kun oppilas kiinnostuu jostain asiasta, niin hän voi sitten opiskella sitä ja ihan lukutekniikan opiskelu.

Mirka: Joo, se hyödyttää sitten taas jälleen kerran niitä ihan suomenkielisiäkin lapsia.

Päivi: Kyllä. Ja ihan voisi ajatella sitä, että siellä lukuvuoden alussa opettaja antaisi tai katsottaisiin yhdessä tämmöiset kirjankäytön ohjeet, että miten luen läksyt, mistä aloitan, mitä teen. Ja myöskin ylipäätään se, että miten sitä kotona vaikka kotona opiskellaan, mitä asioita voi olla läksynä. Voi olla, että oppilas mieltää sen opiskelun ainoastaan ja vain sen, että kirjoitetaan vihkoon tai kirjoitetaan kirjaan. Eikä ollenkaan sitä, että se lukuläksy ja lukeminen tai sanojen opiskelu kielissä esimerkiksi, että se on opiskelua. Vaan ajatellaan, että ei mulla ollut mitään läksyä. Ja opettaja on olettanut, että vaikka se kappale luetaan siellä kotona mitä ollaan tehty, vaikka siitä ei olekaan erikseen tehtäviä.

Johannes: Niin ja välillä oppilailla myöskin se, että jos niiltä kysyy, että miten sä olet vaikka just harjoitellut kokeeseen? Niin vieläkin joskus jotkut sanoo, että luin monta kertaa. Niin se on kaikista tehottomin tapa opiskella siihen kokeeseen ilmeisesti, että vaan luet sitä ilman, että. Just tämmöisten taitojen opettaminen, että ne pitää ne taidotkin opettaa.

Päivi: Kyllä. Opiskelutaidot on yksi mitä meidän OPS edellyttää. Ja sekin kuuluu oikeastaan kaikille opettajille, miten siinä omassa oppiaineessa opiskellaan.

Suvi: Ja se on sitten taas yksi niitä taitoja, mistä kaikki hyötyy. Kun puhutaan siitä, että kielitietoinen opetus on ihan jokaiselle oppilaalle. Niin kaikki oppilaat omasta taustastaan huolimatta hyötyy just siitä opiskelutaitojen opiskelusta ja siitä, että oppivat löytämään keskeisen sisällön jostakin kappaleesta tai osaavat käyttää oppikirjaa. Niin siinä päästään taas siihen, että miten se kielitietoinen opetus on todellakin kaikille tarkoitettu.

Johannes: Niin eli kielten avulla mennään sitä tiedonalojen kieltä kohti tai opitaan, että käytetään kieliä siinä oppimisprosessissa ja samalla sitten yritetään oppia sitä uutta kielitaitoa, jotenkin näin?

Suvi: Kyllä.

Johannes: Joo.

Päivi: Hyödynnetään sitä vanhaa kielitaitoa. Sitten tietenkin on myöskin semmoisia oppilaita, jotka on käyneet, on näitä vieraskielisiä, mutta ovat käyneet koko koulunsa suomeksi. Tai sitten ovat käyneet koulunsa vielä jollain 3. kielellä. Niin silloin tietenkin oppilas on taas vähän erilaisessa asemassa, koska hän ei välttämättä tiedä niitä asioita myöskään omalla kielellään. Tai tietää paljon omalla kielellään, mutta ei ehkä ihan semmoisia eksakteja asioita. Ja silloin myöskin ihan osallistuminen siihen oman äidinkielen opetukseen, jota Espoon kaupungissakin annetaan, onko nyt 41 vai 40 eri kielellä. Niin se olisi myöskin sille oppilaalle ehdoton etu, että hän saisi sen kielitaidon käyttöön.

Johannes: Kyllä. Just ennen tätä mä luin jostain, että se oman äidinkielen opiskelu tämmöisessä koulun kontekstissa, niin edesauttaa myös sen koulun opetuskielen oppimista ja lukutaidon kehittymistä.

Suvi: Ja niinhän sitä sanotaan, että mitä peremmin hallitsee sen oman äidinkielen, niin se tukee myös sitä suomen kielen oppimista. Se on juuri noin niin kuin sanoit, että sen takia se on tosi tärkeätä myös sen oman äidinkielen osaaminen. Ja me yritetäänkin koulussa kannustaa oppilaita ja huoltajia siihen, että ne lapset mahdollisimman paljon kävisi siellä oman äidinkielen tunneilla ja että he oppisivat arvostamaan sitä omaa kieltänsä.

Johannes:   Kyllä.

Päivi: Meillähän Suomessa paljon puhutaan tästä kielivarannosta tai siitä, että miten kouluissa kielten valinnaisaneet tai kielten opiskelu yleisopetuksessa on kaventunut. Nykyään se A1 -kieli taitaa olla aina englanti ja sitten ehkä jotkut harvat lukee ranskaa, saksaa, espanjaa, kiinaa ja sitten tietenkin se ruotsi, toinen kotimainen. Mutta sitten me unohdetaan kokonaan, että minkälainen potentiaali meillä on näissä meidän maahanmuuttotaustaisissa ja heidän äidinkelissään. Muistelen, että meillä on Espoossa, olisiko joku 150 vai 160 eri äidinkieltä. Niin tätä ei harmillisesti sitten lasketa mihinkään mukaan. Puhutaan vaan siitä, että meillä ei nyt enää sitä saksaa ja ranskaa tai venäjää niin paljon opeteta kouluissa.

Johannes: Niin, siinä näkyy hyvin se hierarkia mikä näillä eri kielillä on. Tietysti suomen kieli siellä korkeimmalla hierarkialla ja sitten ne on englanti ja nämä muut eurooppalaiset kielet. Ja ne on sitten jossain siellä matalalla nämä kielet, joita ei opeteta vieraana kielenä.

Päivi:Ja sama just tämä voi olla, että puhutaan, että meillä on kansainvälinen koulu. Ja siellä saattaa olla, että on vähemmän kieliä kun näissä meidän maahanmuuttokouluissa. Se olisi hyvä, että arvostettaisiin sitä mikä rikkaus meillä siellä on.

Johannes:Ja sen takia mä varmaan itse tykkään käyttää just tätä monikielinen termiä, koska se on semmoinen, siinä on semmoinen vahvuusnäkökulma tähän asiaan. Jos sä puhut vaikka S2 -oppijoista, niin huomio kiinnittyy siihen suomen kielen taitoon, joka on ehkä heikko, että hän tarvitsee siinä vähän tukea. Mutta kun puhutaan monikielisestä niin nähdäänkin, että tämä osaakin jo montaa kieltä.

Suvi: Niin ja sitten siitä puuttuu ehkä se ajatus siitä muuttamisesta, se sana muuttaja tai muutto.

Johannes: Totta.

Suvi: Niin voi olla, että se monikielinen ei ole, että hän on ihan syntyperäinen, Suomessa syntynyt Suomen kansalainen.

Johannes: Aivan.

Suvi: Niin silleen se termi on ihan hyvä. Ja sitten tietysti ne opettajan asenteet, että mitä myönteisemmin he suhtautuvat siihen monikielisyyteen. Niin se on ihan tutkimuksessakin todettu, että sillä on positiivisia vaikutuksia oppilaiden koulumenestykseen ja arvosanoihin. Niin siinäkin mielessä puhutaan tärkeästä aiheesta.

Johannes: Kyllä.

Päivi: Nykyään paljon puhutaan siitä lukutaidosta myöskin ja siitä, että se lukutaito on rappeutunut tai ei enää lueta niin paljon kun aikaisemmin. Mutta siinäkin olisi hyvä hyödyntää siellä koulussakin, että oppilas voisi lukea sillä omalla äidinkielellään niitä kirjoja. Kuitenkin meillä on Espoossakin Entressen kirjastossa ja näissä suurimmissa muissa kirjastoissa, niin on saatavana ihan suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja, jotka on käännetty sitten eri kielille. Oppilashan voi kertoa siitä kirjasta tai kertookin sitten siitä kirjasta suomeksi. Mutta se, että jos hän osaa tai kun hän osaa paremmin sitä omaa äidinkieltään, niin sehän olisi ihan sama , että millä kielellä hän siitä lukemisesta pääsee jyvälle tai kiinnostuu. Jos hän nyt ensin saakin sen oman äidinkielisen kirjan ja lukee sen. Ja ehkä sitten huomaa, että tämä ja se lukutaitohan kehittyy joka tapauksessa vaikka hän ei luekaan suomeksi, vaan omalla äidinkielellään. Ja ehkä sitten pikkuhiljaa se mekaaninen lukutaito siinä suomessakin paranee ja ehkä hän sitten rohkaistuu ottamaan sen suomenkielisen kirjan. Tämä on semmoinen, että turhaan pelätään sitä, että se suomen kieli jotenkin kärsisi siitä, että oppilas puhuu omaa äidinkieltään, päinvastoin.

Suvi: Ja sitten jonkun verran meiltä löytyy semmoisia kirjapareja esimerkiksi, että omatkin oppilaat on motivoituneet tosi paljon siitä, että jos he voi lukea sen kirja ensin vaikka omalla kielellään ja sen jälkeen suomen kielellä. Kaikkia tällaisia vinkkejä ja keinoja siihen lukemisen motivoimiseen yritetään löytää ja käyttää.

Mirka:No niin, tässä onkin tullut aika paljon asiaa. Ja toivottavasti meidän kuuntelijat on saanut tästä jotain vinkkejä omaan työhön. Mutta semmoista vielä, että onko teidän mahdollista tarvittaessa vaikkapa jalkautua koululle, jos semmoista toivotaan?

Suvi:Joo, kyllä. Eli me ollaan tuolla meidän kehittäjäopettajien tiimissä suunniteltu tämmöistä jakautumista kouluille, että voidaan tulla vaikka välitunneilla kertomaan…

Päivi:Koulupäivän aikana.

Suvi:  …koulupäivän aikana kielitietoisesta opetuksesta ja monikielisten lasten opetuksesta ja eriyttämisestä ja kaikesta mikä siihen liittyy, että miten me voidaan tukea meidän monikielisiä oppilaita.

Päivi: Ja sen lisäksi myös me käydään kouluilla YS -ajon aikoina kouluttamassa koko koulun henkilökuntaa kielitietoisesta opetuksesta . ja voidaan tulla myös kertomaan S2 -opetuksesta ja näistä muistakin teemoista mitä Suvi mainitsi.

Johannes: Miten teihin saa yhteyden parhaiten?

Päivi: Parhaiten varmasti sähköpostitse.

Suvi: Joo eli minuun voi olla yhteydessä erityisesti alakoulun S2 -opetukseen liittyvissä asioissa, suvi.lehto@opetus.espoo.fi niin sieltä tavoittaa.

Päivi: Ja minuun voi olla sitten yhteydessä oikeastaan ihan kaikista näistä asioista, koska mä olen siellä virastossa suunnittelijana. Niin minun sähköposti on sitten paivi.kakko@espoo.fi.

Mirka: Hei, mahtavaa. Kiitos teille kun olitte meidän vieraina tänään.

Päivi: Kiitos kutsusta, oli mukavaa.

Suvi: Kiitos.

Johannes: Kiitos.