Tukevaa puhetta -podcast: Lukutaito ja koulukirjastot
Tukevaa puhetta on kasvun ja oppimisen tukeen keskittyvä podcast-sarja. Sarjassa kehittäjäopettajat Johannes Ruoho ja Mirka Tuulisaari keskustelevat espoolaisten asiantuntijavieraiden kanssa koulumaailmaa puhututtavista aiheista. Tässä jaksossa suomen kielen ja kirjallisuuden kehittäjäopettaja Annika Henriksson ja koulukirjaston kehittäjäopettaja Hanna Sillanpää ovat keskustelemassa lasten ja nuorten lukemisesta ja koulukirjastoista, lukemista tukevista rakenteista, lukemisen yhteisöllisyydestä ja koulukirjastojen mahdollisuudesta lisätä osallisuutta.
Voit kuunnella jakson Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan), Spotifyssä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai Suplasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).
Johannes: Tervetuloa Tukevaa puhetta -podcastiin. Minä olen Johannes.
Mirka: Ja minä olen Mirka, ja meillä on täällä tänään vieraana kaksi kehittäjäopettajaa: suomen kielen ja kirjallisuuden kehittäjäopettaja Annika Henriksson. Tervetuloa.
Annika: Kiitos.
Mirka: Ja sitten koulukirjaston kehittäjäopettaja Hanna Sillanpää. Tervetuloa sullekin.
Hanna: Kiitos.
Mirka: Ja tänään me puhumme lukutaidosta eli olemme tosi tärkeän asian äärellä. Perustetaanko ensin: mistä teidän mielestänne puhutaan, kun puhutaan lukutaidosta? Mitä se oikeastaan on?
Annika: No niin. Lukutaidosta puhuttaessa helposti tulevat esiin huolipuheet, mutta minä nostaisin ennemmin esiin sen, että se on aika arkista tekemistä, ajattelua ja läsnäoloa. Koulussa lukutaito on oikeastaan kaikki kaikessa – kaikki oppiminen perustuu siihen.
Hanna: Ja lukutaito koostuu niin monesta eri osa-alueesta. Jos mietitään koulua ja mitä siellä harjoitellaan, niin ensin lähdetään liikkeelle teknisestä lukutaidosta. Sen jälkeen kehitetään luetun ymmärtämistä, ja sitä kautta avautuu se, mihin kaikkeen lukemisen avulla pääsee osalliseksi.
Siihen liittyy myös tunne, eläytyminen ja kaikki se, mikä lukemiseen ja lukutaitoon kuuluu. Sitten on tullut myös ihania hiljaisia kirjoja: voidaan lukea yhdessä, vaikka ei vielä osattaisi yhtään kirjainta. Tutkitaan kuvia, kerrotaan tarinoita. Ne ovat aivan ihania ja mahdollistavat lukemisen jo hyvin varhain.
Mirka: Annika, mainitsit tuossa sen huolipuheen, joka varmasti kiinnostaa meitä kaikkia. Mediassa on jo pitkään puhuttu lukutaidon heikkenemisestä, PISA-tulosten laskusta ja huolesta tulevaisuudesta. Nyt saatiin myös Espoossa ensimmäiset digilukiseulan tulokset. Ne ehkä pistävät miettimään – esimerkiksi se, että nelos- ja seiskaluokan pojista noin 40 % suoriutui heikosti luetun ymmärtämisessä.
Mitä te ajattelette näistä tuloksista?
Annika: Heikko suoritus on tietysti se, mikä pistää silmään ja huolestuttaa. Pojat nousevat tässä edelleen esiin, kuten mediassakin paljon puhutaan poikien heikosta sitoutumisesta lukemiseen tai heikosta lukutaidosta. Mutta myös polarisaation vahvistuminen huolestuttaa: on entistä enemmän erittäin hyviä lukijoita, mutta myös koko ajan kasvava määrä heikkoja lukijoita.
Selittäviä tekijöitä on monia. Viimeisen 40 vuoden aikana lukemiseen käytetty aika on vähentynyt valtavasti – alakoululaisilla jopa 200 tuntia vuodessa. Se vaikuttaa kaikkeen, esimerkiksi sanavaraston kehitykseen.
Mirka: Jos kehitys on jatkunut 40 vuotta, voidaanko me sitten syyttää pelkästään puhelimia ja digilaitteita?
Annika: Ei tietenkään. Tekijöitä on paljon ja trendejä myös. Onhan kodeista siivottu kirjahyllyjäkin pois. Sellaista arkista lukemista näkyväksi tekevää ympäristöä on vähemmän.
Myös huomio on eri aikoina siirtynyt muihin painotuksiin – välillä matematiikka on ollut se kärkihanke, johon on panostettu paljon. Mutta hyvät lukijat ovat usein myös hyviä matikassa, koska pitkien tekstien lukeminen kehittää ongelmanratkaisutaitoja.
Siksi olisi hyvä palata perustaitojen äärelle. Lukutaito on meidän kaikkien yhteinen asia.
Hanna: Ja kun lukeminen on oikeasti kaikkialla, niin se on kansalaistaito. Ilman sitä ei pärjää arjessa: hakemukset, Kelan asiat, terveyspalveluiden ajanvaraukset – kaikkeen tarvitaan lukutaitoa.
Kun lukeminen on vähentynyt näin radikaalisti, koulun rooli korostuu.
Koulun pitää luoda rakenteita kaikille luokille, ei jättää lukemista vain opettajan henkilökohtaisen innostuksen varaan.
Koulukirjastot ovat tässä tärkeitä: niiden pitää olla houkuttelevia ja helposti saavutettavia. Meillä lapset tulevat mielellään kirjastoon. Jos kotona ei ole kirjoja tai kirjahyllyä, koulussa ainakin on.
Annika: On tärkeää miettiä opettajina myös sitä, millaista lukemista me tuemme. Se ei voi olla pelkkää hiljaista yksin lukemista, eikä pelkkiä valmiita kirjalistoja, joita kaikkien odotetaan lukevan. Lukutaito muuttuu, lukeminen muuttuu ja lukijat ovat erilaisia. Meidän täytyy keskustella siitä, millaisia lukijoita meillä on ja millaista lukemista koulussa sallitaan. –
Johannes: Hurjalta tuntuu, että lukeminen on 40 vuodessa vähentynyt niin paljon, vaikka nykyään tarvitaan entistä parempaa lukutaitoa. Asiat ovat monimutkaisempia ja tapahtuvat nopeammin, joten lukutaito olisi ehkä tärkeämpää kuin koskaan.
Hanna: Niin, voidaan kysyä: eikö ehditä lukea vai eikö ehditä lukea kirjaa? Töissä ja arjessa luetaan koko ajan erilaisia tekstejä, mutta se ei näytä ulospäin lukemiselta – näyttää vain siltä, että istutaan koneella.
Ja toisaalta äänikirjat ja muut palvelut ovat tuoneet kirjoja lähemmäs. On mahdollista kuunnella riippumatta omasta lukutaidosta. Se voi toimia porttina kirjallisuuden maailmaan: kiinnostus herää sitä kautta, vaikka tekninen lukutaito ei olisi vahva.
Mirka: Kyllä, riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa käyttää siihen, että on sen kirjan kanssa fyysisesti.
Johannes: Tuli vielä mieleen matematiikan korostaminen ja PISA-tulokset. PISA:ssahan arvioidaan lukutaitoa, matematiikkaa ja luonnontieteitä. On puhuttu paljon siitä, että lukusujuvuus vaikuttaa kaikkeen oppimiseen.
Hanna: Kyllä, ja kun PISA-tuloksissa verrataan kantaväestöä ja toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisia, erot voivat kaventua huomattavasti, kun otetaan huomioon lukusujuvuus. Lukutaito vaikuttaa kaikkeen – myös matematiikkaan. On vaikea pärjätä matikassa, jos tehtävien kieli ei avaudu tai sanasto on vaikeaa.
Annika: Lukeminen on niin vahvasti yhteydessä kaikkeen oppimiseen, ettei sitä voi vähätellä. Se on valtava yhteinen resurssi, jota täytyy vaalia. Kun lukutaito muuttuu ja kehittyy, on tärkeää nähdä, että on monia erilaisia lukutaitoja. Monilukutaito on tullut käsitteenä, ja sen alle mahtuu paljon. Me voimme auttaa oppilaita kasvamaan aktiivisiksi toimijoiksi ja lukijoiksi. Lukutaito kuuluu kaikille oppiaineille. Se on ajattelun sanoittamista, sanaston avaamista, kielitietoista opetusta – kaikkea sitä, mikä tekee oppimisesta mahdollista. Lukeminen ja kirjoittaminen liittyvät yhteen. Ymmärtäminen ja tuottaminen kulkevat käsi kädessä. Kummankin kautta oppilas voi päästä mukaan.
Johannes: Koulupäivät ovat aika pitkiä. Jos jokaisella tunnilla edistetään lukutaitoa ja sanavarastoa, voitaisiin ehkä saada aikaan todella paljon.
Annika: Niin, ja siihen ei tarvita aina kokonaista tuntia lukemista tai kirjoittamista. Riittää, että otetaan pieniä hetkiä tunneille – aloituksiin, lopetuksiin, siirtymiin. Voi nostaa esiin uusia aineistoja, käyttää monipuolisesti tekstejä, ja siirtää lukemista kotiin lukuläksyinä. Tärkeintä on, että lukeminen kulkee mukana punaisena lankana.
Hanna: Eikä sen tarvitse olla aina kokonainen lukutunti. Totta kai on ihanaa, jos luokka pystyy keskittymään pitkään, mutta usein pienet hetket toimivat paremmin. Ne voivat rauhoittaa tunnin alun. Nykykoulussa puhutaan paljon levottomuudesta ja kuormittumisesta – lukeminen suo tarjoaa rauhan hetken.
Mirka: Monella opettajalla on käytössä sellainen käytäntö, että kun oppilas tulee luokkaan, hän ottaa pulpettikirjan ja alkaa lukea. Se toimii todella hyvin. Kun itse olin luokanopettaja, meillä oli joka päivä lukuhetki.
Hanna: Niin meilläkin. Lukuaika voi olla päivän alussa tai välitunnin jälkeen, riippuen lukujärjestyksestä. Oppilaat tietävät, että kun tullaan sisään, otetaan kirja ja rauhoitutaan. Aluksi se vaatii harjoittelua, mutta kun rutiini syntyy, se toimii.
Annika: Minä puhun paljon hitauden pedagogiikasta. Tärkeät asiat vaativat keskittymistä ja toistoja. Lukuhetket ovat juuri sitä. Ja meillä on rakennettu se rakenteisiin: ruokailun jälkeen on aina lukuhetki. Oppilaiden ei tarvitse edes kysyä – he tietävät. Joskus huomaa, että joku "lukee olevinaan", jolloin kirjan sisältö ei kehity. Silloin olemme vaihtaneet parilukemiseen. Se tekee lukuhetkestä aktiivisemman ja myös sosiaalisemman. Virke virkkeeltä, ääneen lukien. Siinä tulee myös paljon hyvää mieltä ja huumoria.
Hanna: Rutiinit ja struktuurit ovat tärkeitä. Meidän ekaluokan opettajalla on ihana käytäntö: ruokailun jälkeen laitetaan villasukat jalkaan, ja se merkitsee lukuhetkeä. Hän on tehnyt itse varavillasukkia kesällä. Oppilaat rauhoittuvat heti, kun villasukat vedetään jalkaan. On tullut myös sellaista palautetta, että kun korona-aikana siirryttiin etäkouluun, jotkut oppilaat pitivät kotona lukuhetken kotilounaan jälkeen – koska olivat tottuneet siihen. Ihanaa, että rutiinit kantavat.
Mirka: Tässä puhuttiin hyvistä käytänteistä. Hanna, kun olet koulukirjaston kehittäjäopettaja, niin puhutaan hetki koulukirjastoista. Onko sinulla tiedossa eri kouluista hyviä käytäntöjä, jotka liittyvät koulukirjaston käyttöön ja sen hyödyntämiseen?
Hanna: On paljonkin ihania käytäntöjä tullut esiin. Olen tämän lukuvuoden aikana vieraillut monissa kouluissa ja tavannut koulukirjasto-opettajia. On kuulunut paljon erilaisia käytänteitä.
Yksi tärkeimmistä on se, että koulukirjasto on viihtyisä ja houkutteleva tila. Että siellä on kivoja lukupaikkoja, kirjat ovat houkuttelevasti esillä ja sinne pääsee säännöllisesti. Se rytmittää arkea.
Monissa kouluissa on kirjastojärjestäjiä – oppilaat osallistuvat kirjaston hoitamiseen, vinkkaavat kirjoja muille ja kokevat olevansa osa kirjastoyhteisöä. Osallistumiskynnys on matala, ja se näkyy siinä, miten innokkaasti lapset tulevat kirjastoon.
Monessa koulussa on myös lukuvälitunteja: osa välitunneista on varattu kirjastolle ja siellä on opettaja valvomassa. Oppilaat voivat tulla lukemaan, lainaamaan ja palauttamaan kirjoja. Se on yhtä tärkeä valvonta kuin ulkovalvonta – ei mikään “ylimääräinen juttu”, vaan osa koulun rakennetta.
Nämä ovat sellaisia arjen toimivia käytäntöjä.
Mirka: Meilläkin koulussa jokaisella luokalla on tietty kirjastotunti viikossa – esimerkiksi maanantaisin klo 9 tai keskiviikkoisin klo 11. Ainakin kerran viikossa pääsee koko luokan kanssa kirjastoon. Ja kirjastovälkät ovat todella suosittuja. Meillä kirjastojärkkäreiden rooli on myös tosi haluttu.
Johannes: Meilläkin on ollut innokkaita kirjasto-oppilaita. Kerran kuulin koulusta, jossa kirjasto oli ennen suljettujen ovien takana, mutta se siirrettiin koulun aulaan. Se oli tosi hyvä idea – kirjat ovat näkyvillä ja helposti saatavilla, ja ne tulevat oppilaille tutuksi arjen kautta.
Mirka: Meillä on myös lasiseinät kirjastossa, ja kirjastojärjestäjät laittavat esille uutuuksia tai johonkin vuoden aikaan liittyviä kirjoja. Ruokalaan mennessä voidaan katsoa heti, mitä uutta on laitettu näytille. Olen itsekin joskus innostunut ja lainannut jonkun esille laitetun kirjan.
Hanna: Kyllähän sen tietää itsekin: kun menee kaupunginkirjastoon, niin ne kirjat, jotka ovat esillä houkuttelevasti, tulevat helpoiten napattua mukaan. Sama koulukirjastossa – kun kirjat näkyvät, niitä otetaan.
Meilläkin kirjastojärjestäjät ovat tehneet kirjavinkkilappuja kirjojen väliin. Siinä lukee esimerkiksi “Kirjastojärjestäjät suosittelevat”. Meillä on myös vinkkihylly, josta voi lainata suositeltuja kirjoja.
Annika: Kirjallisuuden pitää näkyä ja kuulua. Pitää lukea ääneen, pitää puhua kirjoista, ja kirjoja pitää näkyä seinillä ja käytävillä. Se herättää lukupuhetta ja kiinnostusta.
Hanna: On ihanaa, kun koulussa on erilaisia kirjallisuustempauksia ja juhlapäivien huomioimista kirjallisuuden avulla. Se rikastaa arkea.
Minusta Mirkan mainitsema viikoittainen kirjastoaika jokaiselle luokalle on todella tärkeää – se tuo tasa-arvoa. Kaikilla ei kotona ole mahdollisuutta päästä kirjastoon, ja siksi on niin hienoa, että koulussa pääsee kirjojen maailmaan.
Olen myös kuullut tempauksista, kuten koulun omista kirjamessuista. Kirjastojärjestäjät pitivät pisteitä käytävillä ja esittelivät kirjoja muille oppilaille. Minusta se oli ihana idea – haluaisin toteuttaa sen omassa koulussani.
Johannes: Meillä on myös tulossa tempaus, jossa aikuiset tuovat lapsuuskuvansa ja valitsevat jonkin kirjan, joka oli heille lapsena tärkeä. Se laitetaan esille. Pitää etsiä sopiva kuva.
Hanna: Meillä oli syksyllä vähän samanlainen. Marraskuussa oli lukukuu, ja meillä oli vitriinissä esillä henkilökunnan lapsuuden suosikkikirjat ja valokuvat lapsuudesta. Kirjastojärjestäjät tekivät laput “Arvaa kuka?”.
Lapset viettivät vitriinin edessä vaikka kuinka pitkään ja yrittivät arvata, kuka on kuka. Kuukauden lopussa paljastettiin oikeat vastaukset. Se oli hauskaa ja todella helppo toteuttaa.
Annika: Ja haluan tarttua vielä siihen, miten Hanna puhui kirjallisista aavikoista. On lapsia, jotka tulevat koteihin, joissa ei ole kirjoja. Meidän tehtävämme on rakentaa kouluun ja luokkiin sellainen ympäristö, jossa kirjoihin törmää koko ajan. Ei luokkienkaan pidä olla kirjattomia.
Tutkimusten mukaan sillä, miten koulussa opetetaan ja käsitellään lukemista, on valtava merkitys siihen, millaisia lukijoita oppilaista kasvaa. Se antaa kouluille suuren mahdollisuuden. Siksi luetaan yhdessä, keskustellaan, opetetaan lukustrategioita ja kuunnellaan, millaiset kirjat oppilaita kiinnostavat.
Hanna: Luokassa pitää olla myös kirjoja – ei vain koulukirjastossa. Ja kaupunginkirjasto on loistava kumppani tässä. Luokkaportilla voi lainata isoja kirjasettejä.
Olen usein laittanut viestiä kirjastoon, että meillä alkaa vaikka avaruusjakso, voisiko saada 30 avaruusteemaista kirjaa. Ja sieltä niitä löytyy!
Lukupiirilaatikoita voidaan tilata suoraan koululle. Se on mahtava palvelu.
Kun oppilas saa tehtävät tehtyä, hän voi tarttua aiheeseen liittyvään kirjaan. Se tuo monialaisuutta ja vahvistaa lukutaitoa samalla.
Mirka: Lukeminen lisää keskittymiskykyä, empatiaa ja auttaa ymmärtämään muiden ajattelua. Se on valtava resurssi tällaisena aikana, kun maailmassa tapahtuu kaikenlaista. Lukutaidon ja kirjallisuuden avulla voidaan tukea näitä taitoja – me kasvatamme tulevaisuuden tekijöitä.
Johannes: Se on ihan totta. Aiemmin puhuttiin siitä, että lukeminen ei ole vain sellaista yksin puurtamista, vaan aika yhteisöllistä. Samoin kirjoittaminen. Mitä te ajattelette siitä, mikä merkitys lukutaidolla ja koulukirjastotoiminnalla on yhteisöllisyydelle?
Annika: Minusta lukeminen on valtavan yhteisöllinen ja tasa-arvoistava tekijä. Se voi totta kai myös lisätä polarisaatiota – mutta meidän opettajien käsissä on mahdollisuus kääntää se toisin päin. Monipuolisilla työtavoilla ja omalla innostuksella voimme tehdä siitä ryhmää yhdistävän asian.
Hanna: Ajattelen myös niin. Kirjallisuuden avulla voidaan luoda yhteisiä kokemuksia. Opettajat voivat toteuttaa yhteisopettajuutta kirjallisuuden ja lukemisen ympärille. Se tuo mallia lukupuheesta ja innostaa lapsia. Kun joku sanoo “en tykkää lukemisesta”, on hienoa löytää hänelle pari, jonka kanssa hän voi valita kirjan – ja huomata, että onkin kivaa lukea yhdessä.
On ihanaa nähdä, kun oppilas, joka ei muka tykkää kirjoista, löytyy pöydän alta lukemasta ja kikattamasta kaverin kanssa jonkun kohdan kohdalla. Siinä näkyy lukemisen yhteisöllinen puoli parhaimmillaan.
Annika: Kirjojen käsittely yhdessä on loistava yhteisopettajuuden muoto. Se tarjoaa lapsille luonnollisia yhteisöllisyyden kokemuksia. Ja vaikka itsekin samaistun siihen yksin lukevaan runotyttöön, niin kirjallisuustapahtumat, lukupiirit ja kirjamessut ovat valtavan tärkeitä – myös lapsille.
Hanna: Ja niiden avulla voidaan houkutella lapsia mukaan myös silloin, kun lukutaito on vielä heikko. Sosiaalinen ympäristö tuo motivoivia reittejä lukemiseen.
Annika: Joskus täytyy myös patistaa tai pakottaa alkuun – se kuuluu kasvatustyöhön. Kirjojen äärelle täytyy välillä houkutella. Meillä kävi luokassa Mauri Kunnaksen Vähän älypuhelin -kirjan kanssa niin, että ensin pyysin kahta oppilasta kokeilemaan sitä. Nyt kirja kiertää koko luokassa, koska kaikki haluavat lukea sen.
Vertaissuositus on valtavan tehokas.
Mirka: Minullakin oli aiemmin luokanopettajana käytössä se, että oppilaat suosittelivat kirjoja toisilleen. He lukivat pienen pätkän ääneen ja kertoivat lyhyesti kirjasta. Se toimi aina, joku otti sen kirjan seuraavaksi lainaan – tai ainakin kysyi, saako sen varata. Oppilaiden suositus on aina vahvempi kuin opettajan.
Annika: Ja tuokin kannattaa rakentaa rakenteisiin – ei niin, että on yksi kokonainen tunti kirjavinkkejä, vaan että viikolla aina joku vinkkaa yhden tai kaksi kirjaa. Se toimii paljon paremmin.
Mirka: Juuri niin. Kun vinkkaus tulee omalta luokkalaiselta, se on ihan eri asia kuin kun opettaja sanoo “tää on tosi hyvä oikeesti”.
Johannes: Pakottamisesta tuli vielä mieleen: se antaa mahdollisuuden kiinnostua. Lukutaito kehittyy tylsilläkin harjoituksilla. Jos se ei tunnu helpolta, kirjakin voi tuntua raskaalta. Mutta kun taidot vahvistuvat, myös lukeminen alkaa kiinnostaa.
Mirka: Se on semmoinen kehä. Jos lukutaito on heikko, kirjan lukeminen on työlästä ja epämiellyttävää, jolloin sitä ei haluta tehdä – jolloin taito pysyy heikkona.
Toisaalta kun lukutaito vahvistuu, lukeminen muuttuu teknisesti helpommaksi, jolloin siitä saa enemmän irti – ja lukeminen alkaa kiinnostaa. Se on positiivinen kehä.
Hanna: Onneksi nykyään on paljon selkokirjoja, myös vanhemmille oppilaille sopivista kirjoista. Haaste on juuri siinä, että jos oppilas on vanhempi ja lukee hitaasti, helpot kirjat ovat aikuisuudessa usein liian lapsellisia.
Mutta selkokirjat mahdollistavat ikätasoisen lukemisen, vaikka taito olisi heikompi.
Minulla oli viime vuonna oppilas, joka sanoi: “Nyt tuli sellainen kirja, josta ymmärsin oikeasti jotain!” Hän luki ensin selkoversion, ja seuraavaksi halusi lukea jatko-osan ihan normaalina versiona. Mahtavaa nähdä tuollainen into.
Mirka: Kyllä. Jokaiselle löytyy hyvä kirja. Jos oppilas sanoo “en tykkää kirjoista”, minä ajattelen: et vain ole vielä löytänyt sinulle sopivaa kirjaa.
Hanna: Niin, ja joskus opettaja voi määrätä kirjan, jos mikään ei tunnu löytyvän.
Voi sopia, että luetaan 30 sivua ja katsotaan. Jos ei nappaa, vaihdetaan. Ja jos viisi kirjaa on käyty läpi, niin sitten valitaan yksi, joka oli vähiten huono, ja luetaan se loppuun.
Usein se löytyy lopulta.
Annika: Mirka puhui aiemmin siitä, miten hankala lukeminen voi olla, jos on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Luetun ymmärtäminen koostuu monesta osasta: sanasto, kielitaito, työmuisti, keskittyminen, toiminnanohjaus.
Siksi tukitoimien ja lukustrategioiden opettaminen on niin tärkeää. Eri oppilailla on eri haasteita. Meidän pitää auttaa heitä löytämään keinot.
Hanna: Kun kirjoja käsitellään luokassa, täytyy käyttää monipuolisia tapoja. Olen tehnyt esimerkiksi viitos- ja kuutosluokkalaisten kanssa “pikkupodcasteja”: lyhyitä nauhoitettuja keskusteluja kirjasta. Olen antanut lyhyen ohjerungon, ja he nauhoittavat Chromebookilla.
Se motivoi valtavasti! Jotkut lukevat kirjansa jopa parissa viikossa, koska odottavat niin kovasti podcastin tekemistä.
Niitä on ihana kuunnella – osa on tosi syvällisiäkin, osa hyvin simppeleitä, mutta kaikki ovat innostuneita. Lukuhetkistä tulee sosiaalisia ja hauskoja.
Annika: Niin sen pitääkin olla. Lukeminen on sosiaalista toimintaa. Näin ihmiset saadaan mukaan ja he kokevat lukemisen merkitykselliseksi.
Mirka: Annika ja Hanna, teidän kanssa voisi jutella lukutaidosta ja kirjastoista loputtomiin, mutta meidän podcast alkaa lähestyä loppuaan.
Kysyn kuitenkin vielä teiltä molemmilta: mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne oppilaiden lukutaidon tukemiseen?
Aloita vaikka sinä, Hanna.
Hanna: Minä palaisin rakenteisiin ja niiden luomiseen. Vaikka jo heti huomisesta lähtien opettaja voi merkitä luokan taululle päivittäiset, säännölliset lukuhetket – 10–15 minuuttia kerrallaan.
Se on helppo toteuttaa: se ei vaadi mitään materiaaleja.
Kerro oppilaille selkeä systeemi, ja jatkossa pystyt rauhoittamaan oppituntien alkuja ja lisäämään lukemisen määrää koulupäivään. Kun lukemiseen käytetty aika on vähentynyt radikaalisti 40 vuoden aikana, meidän täytyy lisätä sitä siellä missä se on mahdollista.
Säännöllinen lukuhetki on tähän loistava ratkaisu.
Ja sen jälkeen voi vaikka jutella parin oppilaan kanssa lyhyesti siitä, mitä he lukivat – puhua kirjoista ja lukemisesta, edes muutama sana.
Johannes: Aikaa lukemiselle – juuri näin.
Mirka: Mahtavaa. Annika?
Annika: Minä muistuttaisin siitä, että lukutaito kehittyy yksilöllisesti ihan aikuisikään saakka – noin 20–23-vuotiaaksi. Sekä lukunopeus että lukutarkkuus kehittyvät vielä pitkään.
Tämä on tärkeää muistaa alkuopetuksessa, kun jotkut lapset alkavat lukea nopeasti ja toiset hitaammin: lukemisen harjoittelu ei pääty siihen, että osaa lukea teknisesti.
Lukemista pitää laajentaa, monipuolistaa ja vahvistaa.
Ja sama koskee yläkoulua: ne nuoret, joita on vaikea saada lukemaan, ovat edelleen kehitysvaiheessa. Heillä on vielä paljon hyviä kasvun vuosia edessä.
Siksi ei saa luovuttaa – ei oppilas, eikä opettaja.
Johannes: Nämä olivat hyviä ja tukevaa antavia sanoja.
Tämä oli Tukevaa Olet -podcast tällä kertaa. Kiitos vieraille ja kiitos kuuntelijoille.
Hanna: Kiitos.
Annika: Kiitos.