Tukevaa puhetta -podcast: KILO-malli ja opettajien työhyvinvointi

Tukevaa puhetta on kasvun ja oppimisen tukeen keskittyvä podcast-sarja. Sarjassa oppimisen tuen kehittäjäopettajat Taina Ek, Johannes Ruoho ja Mirka Tuulisaari keskustelevat espoolaisten asiantuntijavieraiden kanssa koulumaailmaa puhututtavista aiheista. Tässä jaksossa asiantuntijavieraana on Kilon koulun opettaja Miia Kaasilainen.

Voit kuunnella jakson Soundcloudissa (ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai Spotifyssa (ulkoinen linkki)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Johannes: Tervetuloa tukevaa puhetta podcastiin. Tänään puhumme henkilöstön työhyvinvoinnista ja toivottavasti saadaan vähän draamaakin tähän keskusteluun. Tervetuloa luokanopettaja, draamaopettaja juuri väitellyt Miia Kaasinen.

Miia: Kiitos.

Johannes: Minä olen Johannes.

Mirka: Minä olen Mirka.

Johannes: Haluatko vielä Miia vielä kertoa omin sanois sinun taustastasi?

Miia: No joo mä oon ollu Espoossa itse asiassa Kilon koulussa yli 20 vuotta luokanopettajana ja sitten jossain vaiheessa siinä niin lähdin sit lähdin sit lukemaan draamakasvatusta lisää, et siitä oli niin kun lyhyt sivuaine ja erikoistuin sit draamaopettajaksi ja sen jälkeen, kun just kun valmistuin ja palasin sitten tota hoitovapaalta niin meiän koulu olikin anonu sit rahaa siihen, et he sais niinku oppilaitten hyvinvointia parantaa sillä, et koulussa ois draamaopettaja. Joten sit mä oon toiminu myös ihan täyspäiväisenä päätoimisena draaman tuntiopettajana ja siitä seuraavana vuonna taas sit kaupunki palkkas mut draaman täydennyskouluttajaksi, joten mä toimin sit puoltoist vuotta täällä Espoossa niin opettajain täydennyskouluttajana, et autoin heitä ottamaan niin kun draaman osaksi opetusta tän nykyisen opetussuunnitelman mukaisella tavalla. Ja sit tosiaan nyt olen tehnyt väitöstutkimusta sitten draaman kontekstissa niin opettajan ja oppilaan välisestä vuorovaikutuksesta ja erityisesti tunnetuesta.

Johannes: Sitten teillä Kilon koulussa on pureuduttu tohon henkilöstön hyvinvointiin niin mitä te ootte oikein tehneet. Mistä tämä Kilo mallin kehittäminen sai alkunsa?

Miia: No se sai alkunsa siitä, et mä palasin opintovapaalta töihin ja sit oli menossa korona pandemiatoimenpiteet. Sit mehän ollaan nyt Kilon koulu väistössä. Meiän koulu purettiin ja rakennetaan uudestaan. Ja me ollaan kolmessa eri toimipisteessä ja sit joka vuosi niin aina yks porukka meistä muuttaa seuraaviin seuraavaan toimipisteeseen. Niin sit, kun siinä oli sillai isäntäkoulun toimintamalleihin mukautuminen, pandemia, täysin uus luokka. Suoraan tultiin sielt kotiopetuksesta kouluun niin sit se oma työhyvinvointi, et miten moneen suuntaan voi repiä. Ja siitä sit itse asiassa kehityskeskustelussa aloin oman rehtorin kanssa. Tero Turusen kaa niin käymään tätä läpi, et eiks me niin kun voida mitenkään, et meil ei oo tän väistövuosien jälkeen ketään opettajia enää, jos me jatketaan näin ja sitä me alettiin sit pyöritteleen, et mitä tälle vois tehdä niin siitä tää Kilo malli sai alkunsa.

Johannes: Mitä kaikkea tähän Kilo malliin kuuluu, että sellainen lyhyt esittely?

Miia: No me lähestytään niinku kolmesta oikeastaan vois sanoo näkökulmasta, et ensimmäinen on et meiän opettajat saa läpi lukuvuoden hyvinvointivalmennusta. Meil on kaks työpsykologia, jotka käy läpi tätä kouppin keinojen ja työn rajaamisen ja tällaisen näkökulmasta. Sitten meillä on kehittäjäopettajia, et mä oon yksi ja Maria Hapuoja ja Anu Pyykkö meit on kolme. Sitten minä ja Maria ollaan jalkauduttu luokkiin eli se lisäkäsien tarve ja sit tarkoituksena on viedä sinne sitä sellaista. No ehkä tähän tuen tarpeeseen vastaamista ja sit sitä vertais vuorovaikutuksen ja opettaja oppilaan vuorovaikutuksen tukemista niin niitä keinoja. Ja sitten meillä on ja opettajat saa siihen myös koulutusta meiltä sitten. Ja sitten meillä on kolmantena niin sitten myös rehtoristo saa hyvinvointivalmentajilta koulutusta heidän omaan hyvinvoinnin tukemiseen ja sitten tavallaan sieltä opettajilta nousseisiin tarpeisiin vastaamiseen, et näist kolmest näkökulmast lähestytään. Tää lähti tavallaan niin kun opettaja hyvinvoinnista eli me tehtiin sillai alkukartoitus ensin, kun me lähettiin hakeen. Siis täähän on OAJ:n työhyvinvointirahaston rahoittama osittain ja sitten meidän koulun rahoittama. Niin me kysyttiin meiän opettajilta, et mikä kuormittaa eniten. Ja sieltä nous haastavat oppilaskohtaamiset. Riittämättömyyden tunne siitä, et sä et pysty vastaamaan kaikkiin niihin tarpeisiin. Ja sitten no ehkä kolmantena se sellainen, et kun meil koettiin se kollektiivinen tuki ja se työyhteisön tuki niin suurena. Niin sit, kun se puuttuu niin tavallaan se, et mistä sais et. Sit voimaannuttavana koettiin just se, et saa positiivist palautetta. Pystyy keskusteleen niistä asioista työkavereiden kanssa ja sitten et ois toimivat ryhmät. Sit me tavallaan lähettiin rakentaan sitä niin, että me mentäis sinne just sinne opettajan luo ja yhdes opettajien kans alettais hakeen niit ratkaisuja kunkin ryhmän toimintaa eikä niin, et sit sieltä otetaan hetkeks aikaa aina haastavat oppilaat pois tai ne tuen tarvitsevat oppilaat pois, koska se on aina vaan lyhytaikainen tuki. Et ehkä se mitä me ollaan eniten tavallaan meiän koulun ajattelus yritetty muuttaa niin on se, että se resurssiopettaja, joka vois sit tai joku S2 opettaja mikä se on niin et me ollaan esimerkiks nyt sen Marian kans kiinnitytty yhteen luokkaan niin kahdesta kuuteen viikkoon eli meil ei oo lukujärjestystä, et me ollaan yks tunti siellä ja toinen täällä. Vaan sit se yhdes niinku oikeesti sen opettajan tai luokkatason luokkien kans niin aletaan ratkaiseen, et mitä me nyt tehtäis tässä.

Johannes: Minkä tyyppisiä ratkaisuja te ootte sitten siellä löytäny?

Miia: No se on voinu olla vaikka, että mä oon ottanu jonkun oppilaan, jonka kaa me aletaan harjoitteleen tauottamista, et jos hän ei jaksa ja hän sit alkaa kekkuloimaan siellä ympäriinsä ja aiheuttaa hämminkiä suurelle määrälle oppilaita sitten. Niin sitten mä kiinnityn siihen oppilaaseen ensin otan. Kokeillaan yhdes oppilaan kaa mitkä toimis ja sen jälkeen sit se voi ollakin niin päin, et mä vaik pidän opetusta ja sit se opettaja tavallaan kiinniuttää sen oppilaan itseensä jalkaan. Kokeilee niit samoja tai sit me ollaan otettu no, vaikka sellaisii sitten. Meillä oli ykkös kakkosten kaa sellainen jakso, jossa mä pidin sit draamaa niille luokille ja opettaja sai seurata sivusta ja katsoo sellaisii ryhmän, miten ryhmä toimii, et kuka valitsee kenet pariksi. Kun mä sanon, et vaihda paria mitä sit tapahtuu kuka jää sivuun kuka jätetään sivuun. Tällaisia niinku ryhmädynamiikkaa, et monesta eri näkökulmasta lähestytty. Ja sitten ehkä vaihtelee myös opettajittain, et mitkä heidän tarpeet on ollu.

Mirka: Joo ja onko täs sit niin, että kun oppilas tuntee, et hänen se oma osallisuutensa siinä ryhmässä ehkä kasvaa ja sit se ryhmähenki siellä ryhmäs vahvistuu. Niin vaikuttaaks se sitten opettajan työhyvinvointiin, että kun siellä luokassa se ilmapiiri mahollisesti paranee tai ryhmähenki paranee. Onks sul siitä näkemystä?

Miia: No tutkimusten mukaan ja tutkimukseni mukaan kyllä. Elikkä siis meillähän on tällainen, kun meillä tuli se, että haastava ryhmä on se yks mikä kuormittaa ja sit taas hyvin toimivat oppilasryhmät on se mikä antaa opettajalle buustia siihen omaan työhön. Niin me otettiin tällainen teema, kun hyvin toimiva ryhmä, hyvin voiva opettaja ja lähettiin just siit vuorovaikutus näkökulmasta, et jos luokassa on positiivinen vuorovaikutusilmapiiri ja oppimisilmapiiri niin se tukee silloin kaikkea oppimista ja kaikkien hyvinvointia.

Mirka: Joo ja varmaan sit toisin päin, et jos opettajan työhyvinvointi on hyvä niin heijastuuks tää sitten oppilaisiin?

Miia: Joo siis meillä on yhteistyökumppanina tässä ja asiantuntijatahona niin Jyväskylän yliopiston Tessihanke ja siin Tessi hankkeessa tutkitaan opettajan stressivaikutusta oppimiseen. Ja heidän tutkimustulosten mukaan niin opettajan stressi näkyy suoraan siin vuorovaikutuksessa, joka välittyy sit suoraan, näkyy oppimistuloksissa. Koska esimerkiks niin kun alkuportaat tutkimusten mukaan, joka on tehty myös tän Jyväskylän yliopiston toimessa seurattu yli kahtatuhatta nasta esikouluiästä sit tonne ysiluokkaan asti. Niin esimerkiks lukemaan oppimiseen vaikutti enemmän lämmin opettaja oppilassuhde, kun käytetty oppimateriaali, käytetty opetusmenetelmä tai luokkakoko.

Mirka: Tosi niin.

Miia: Elikkä silloin se näkyy niin kun aika suoraan tää opettaja, kun ei jaksa niin hän ei jaksa. Hän kuormittuu niin hän ei jaksa panostaa siihen vuorovaikutukseen ja läsnä olemiseen ja sit se näkyy silloin myös suoraan siin oppimistuloksessa.

Johannes: Mulle tulee tosta mieleen semmoinen Keijo Tahkokallion kirjoittama juttu semmoisesta opettajasta ja pojasta, jolla oli semmoinen. Muistanks vesipää en tiiä mitä se tarkoittaa. Mut kuitenkin se oli ulkoisesti vähän erilainen ja sitten niinku sillä oli vielä lyhyt kaula sillä pojalla ja se poika aiheutti siellä luokassa aina semmoista kaiken näköistä häiriötä aina, haki siellä huomiota ja aiheutti häiriötä. Ja se opettaja tiesi itsekin, et hän suhtautuu siihen oppilaaseen negatiivisesti, kun se aiheuttaa siellä kaiken näköistä ja opettaja pääs tonne työnohjaukseenkin ja opettaja sano sille työnohjaajalle, et vuosi vuodelta tämä vaan pahenee tämä, et aina vaan enempi aiheuttaa häiriöitä ja sit tota. Mut sit se antoi se työnohjaaja semmoisen vinkin, et mitäs, jos sä sanoisit sille pojalle, että semmoisista pojista, joilla on pää ja sydän lähellä toisiaan. Sillä pojalla oli jostain syystä niin kun lyhyt kaula. Niin et sellaisista pojista kasvaa erityisen hienoja miehiä, et se on tota. Opettaja sano no, että en mä nyt tommosta voi mennä sanomaan kenellekään, et siitähän nousee joku haloo. No aika kului ja opettaja palas jälleen työnohjaukseen ja opettaja sano, se poika et meiän suhde on ihan erilainen, kun ennen. Et hän suhtautuu siihen. Toi poika ei enää aiheuta häiriöitä siellä luokassa eikä mitään. Niin sit työnohjaaja kysyi, et no kerroitko sä sen jutun sille vai. No en kertonu, et ei hän sitä voinu kertoa. Mut mikä juttu siinä oli, et kun se opettaja näki sen jutun myötä. Se opettaja alko näkeen siinä pojassa jotain myönteistä niin se poikakin sen vaistos jollain tavallaan sen, et nyt ei opettaja suhtaudukaan minuun enää negatiivisesti vaan siihen jotain myönteistä. Niin siitä tuli semmoista vastavuoroista. Mut toi tarina mulle tulee mieleen tosta.

Miia: Tää on tosi mielenkiintoista, koska mä tutkin myös sanatonta vuorovaikutusta ja sanatonta viestintää ja mun tutkimuksissa nous tosi merkittäväksi eli just tää et meiän keho päästää hyviin pitkälti meiän asenteit läpi ja tutkimusten mukaan opettaja ei pysty opettaessaan kiinnittämään juurikaan huomiota omaan keholliseen olemiseensa ja sit kuitenkin. No esimerkiks mul on tällai esimerkki omasta omalta luokaltani tais olla vitosluokka silloin. Et mä sanoin, että mä oon tänään menos sit lääkäriin et mul on sellai olo et mul nousee kuume, et voi olla et mä en oo huomen. Joku sano et joo me ollaan jo kaks päivää puhuttu, et sä oot varmaan tulos kipeeks, kun sulla on pinna niin kireellä. Itse en ollut mielestäni mitenkään erilainen, mut jostainhan ne oppilaat on sen aistineet. Eli sit tääkin, et silloin kun opettaja alkaa olla tosi uupunu niin sä et jaksa enää. Ne tietyt oppilaat ärsyttää sua. Ne, jotka tarvis eniten niin vie eniten sun voimavaroja myös. Ja silloin niin kun siinä tavallaan tää, että joku ulkopuolinen tulis hetkeks siihen ja alkais ratkaisemaan, et sä saat hengähtää siitä oppilaasta tai niistä oppilaista ja tois sitä eri näkökulmaa ja heti kun siellä se oppilas saa niin kun Mirka sanoit sitä positiivista kohtaamista niin sit hänenkin käytös muuttuu, jolloin se opettajan just tämä oma asenne voi muuttua ja sit se pienikin asia voi ratketa tai se pieni asia voi ratkaista sitten isoja asioita. Mut jos siihen ei tulis väliin tai sitä ei niinku. Usein sitten ei se opettaja enää pysty eikä jaksa muuttaa itsessään mitään. Ennemmin tulee sellai olo, et mun pitää revetä vielä tohonkin, et mun pitäis vaan nyt hymyillä. Et se tuntuu vielä lisävaatimukselta.

Johannes: Mistä se opettajan hyvä semmoinen hyvä työhyvinvointi muodostuu mitä siihen tarvitaan?

Miia: No sanotaan näin, että mehän mitataan. Siis meillä on tällainen kysely, joka on rakennettu ihan tällaisten tieteellisten kyselyiden pohjalta. Niin me mitataan meiän opettajien hyvinvointia, työhyvinvointia niin neljän viiva kuuden viikon välein. Niin siinä tällaisii osa-alueita, joita kartoitetaan, niin on kuormittuneisuus. Sit ihan yleisesti koettu stressi ja sit paljonko se. Paljonko opettajat kokee et se johtuu nimenomaan työstä. Sit on ihan tämmöinen itse opettajan työstä johtuvaa niinku sellaiset tietyt osa-alueet oppilaiden ohjaamiseen liittyvät ja vuorovaikutukseen liittyvät osa-alueet. Mut sit vastavoimana sille on työn imu ja työn merkityksellisuuden kokeminen. Ja on todettu, että jos työnimu on kova niin tavallaan se työn vaativuus ei kuormita niin paljon. Ja meillä ainakin niin meidän koulun tulosten mukaan. Kun sitä on nyt se puolivuotta seurattu niin meidän opettajat kokee opettajan työn todella merkitykselliseksi työksi. Ja sitten no työn imu vaihtelee hieman jaksamisen mukaan, et sit, jos sä alat olla tosi uupunu niin sit sä et enää jaksa innostua ja uppoutua. Mut että hyvin säännöllisesti opettajat tuntuu saavan vielä sellaisii kokemuksia, et he uppoutuu työhön täysin tai he innostuu jostakin omasta työstään niin täysin. Niin jos sitä on viikottain esimerkiks tapahtuu niin kyl se kannattelee aika paljon.

Johannes: Mistä se työn imu sitten syntyy miten?

Miia: Niin no sitähän mä en tiiä mistä se syntyy nyt varsinaisesti. Mut sitä tavallaan, että meillä ne kysymykset on just sellaisii, et kuinka usein uppoudut, huomaat uppoutuvasi täysin tai innostut tai jaksat tulla sinne töihin ja kehittää uutta ja tän tyyppistä. Mut et sitten sanotaan, et toinen sit, kun me ollaan, näit kouppin keinoja eli palautuminen on yhtä tärkeetä, et koska meidän työ on hyvin kuormittavaa ja sitten minkä meiän nää työhyvinvoinnin valmentajat työpsykologit on tuonu esiin, niin opettajan työ on yks työ, joka on rajaton työ. Meil ei ole selkeitä rajoja eikä selkeitä työaikoja ja eri tahot oppilaat, vanhemmat, opetussuunnitelma, kunta ihan mielipidekirjoituksissa aina kerrotaan mitä koulussa pitäisi tällä hetkellä opettaa lisää. Eli muut tahot voi koko ajan lisää vaatimuksia. Ja silloin se työmäärä on loputon, jos et sä itse opettele rajaamaan sitä niin siitä me on puhuttu ja sit tavallaan siitä, että se on eri asia et me ei voida luottaa tätä työ luonnetta, et me ei voida sanoa et mä en ota enää tälaisii oppilaita, et mä haluun samanlaisii, kun mitä oli 20 vuotta sitten, et se ei oo niin kun se todellisuus ei ole enää se. Mut sitä suuremmalla syyllä meidän on itse rajattava ja se taas liittyy sit siihen, että me opettajat ollaan usein myös hirveen tunnollisia ja me haluttais sydämestämme tehdä hyvää ja pystyä vastaamaan kaikkiin niihin tuen tarpeisiin. Niin sit jostain muusta on hellitettävä, et onks se sit sitä et mennään matikassa tasan sen mukaan mitä kirjas on niin ilman välineitä tai onks se niin, että mä jätän liikuntatunnin pitämättä, kun mä en yksinkertaisesti jaksa ja sano, et arvatkaa mitä nyt me katotaan luontodokumenttia. Mut et se vaatii opettajalta hirvittävästi niin kun myöntää itselle lupa tehdä jotakin eri tavalla tai eri taval vaikka mitä on lukujärjestyksessä tai. Niin näitä keinoja on opeteltava. Ja sitten se, että myös työpäivän aikana pitäis palautua, että se et. Täällä tuli hämmästyneitä ilmeitä. (Naurua). Et se, että se ei riitä, et must se oli niin hienosti sanottu silt meidän hyvinvointivalmentajalta, että opettajat alkaa keskiviikkona odottaa, et enää pari päivää niin sit on viikonloppu. Niin hän sanoi, et ootteks te ikinä ajatellu, et tää keskiviikkokin ois kiva päivä elää, et miks te elätte vasta lauantai, sunnuntai ja silloin te lepäätte. Te ette jaksa tehdä mitään, koska silloin palaudutaan töistä. Et keskiviikkona pitää alkaa jo himmaa, että jaksaa viikonloppuna sitä mitä rakastaa ja mitä harrastaa ja mikä palauttaa. Mut sit et se keskiviikkokin ois jo ihan kiva päivä elää eikä vaan selviytyä. Niin sit hän sano näin, et älkää olko Kerttu Niskasia, et ne vetää niin kun huippu-urheilijat vetää ittensä piippuun. Mut ei nekään tee sitä joka päivä et olkaa sunnuntaihiihtelijöitä, et teil on lupa. Niin tällaisia ajatuksia jotenkin, et esimerkiks se, että työpäivän aikana pitää tauon ja juttelee mukavista positiivisista asioista muusta, kun työstä tai onnistumisista työkavereiden kanssa. Niin tutkimusten mukaan se laskee stressitasoja huomattavasti. Eli vaikka pitäis tällä välkäl vielä monistaa ja vielä keretä valmistella niin sitten se, että se voi olla niistä seuraavien päivien ja tuntien jaksamisesta pois sen sijaan et sä lähet viideks minuutiks istuun ja juot kahvia.

Mirka: Toi onkin tommonen helppo konkreettinen keino, et mitä voi oman työhyvinvoinnin eteen tehdä, jos vaikka täs kuunnellessa rupes sitä miettimään. Entä sit, jos joku yksittäinen opettaja jollain tavalla haluis parantaa sitä oman työyhteisön hyvinvointia, niin oisko siihen jotain semmoisii vinkkejä et mistä vois aloittaa esimerkiks?

Miia: No ehkä se, että käy pyytämäs kaverin kahville tai sanoo, et voinks mä monistaa vaikka niinku luokka, jos on työpareja tai sit luokka-aste yhteistyötä. Niin tavallaan, että alettais huolehtia siitä, että kaikki pystyis pitään sen tauon. Et sitten et, jos joku monistaa ja joku tekee jonkun asian sen toisen puolesta niin sit hänkin voi ehtiä sinne kahville. Et me on yritetty nyt samalla hakea tätä, et miten tää koulussa tää resursointi menis tasan, et se ei aina esimerkiks oo vaikka, että kaikil on avustaja tai ohjaajatunteja yhtä paljon vaan missä se tarve on. Ja sit ymmärrettäis se, että jollakin hetkellä jollain toisella se tarve on suurempi, kun mulla, et ei myöskään pidettäis jotenkin niin kun niist omista saavutetuista eduista kiinni. Koska sit jos työkaveri uupuu niin sit siihen tulee joku sijainen niin silloin me joudutaan tukemaan taas ihan eri tavalla, kun jo kokenutta oman koulun opettajaa. Et ehkä niin kun tällaisista ja sit me ollaan myös opeteltu nyt tänä vuonna niis hyvinvointivalmennuksis puhumaan sekä siitä omast jaksamisesta ja jaksamattomuudesta, miten se näkyy kehollisena, et mist mä ite tunnistan et nyt alkaa mennä vähän kierroksille ja sit kun mä sanon sen muille niin mitä he vois sit tehdä. Mut myös onnistumisista, joka näytti olevan opettajille meille hyvin vaikea kerto, että mitä mä oon nyt saavuttanu mistä mä iloitsen. Mitkä mun ominaisuudet ja mitkä mun vahvuudet. Me kyl oppilaille kerrotaan heidän vahvuuksia ja autetaan näkemään. Mut sit, kun pitää itessään miettiä et mikä on se mun osaaminen ja miks mä pääsin tähän tulokseen, et niitäkin pitäis pysähtyä puhumaan, et ei se aina oo sitä sellaista paahtamista, et vaik puolivuosittain ennen jouluu me listattais, et hei mitä vitsin paljon asioita me ollaan saatu aikaiseks. Ja et se johtu vain meidän osaamisesta. Niin sit se ei ehkä tuntuis aina niin raskaalta, et pitää selvitä vielä tästä ja vielä tästä, kun nähtäis, et näin paljon on saatu jo aikaiseks. En tiedä tuliko konkreettisia keinoja mut et jotenkin työyhteisöissä voitais lähteä tällaisia pohtimaan.

Mirka: Aivan.

Johannes: Et se auttaa myös siis oppilaiden hyvinvointiin, että opettaja ottaa välillä lunkisti ja juo kahvia eikä monista uusii tehtäviä.

Miia: Niin just näin siis tavallaan siis tavallaan. Ja se, että voi välil ehkä sanoo ehkä oppilaillekin, et ootteks tekin yhtä poikki, et mitä nyt, jos tehtäiskin täl tunnil vaan jotain tällaista. Et kylhän hekin väsyy ja kylhän me nähdään se oppilaist, et tiettyina vuodenaikoina ajankohtina niin kaikki on ihan puhki. Niin just se, et opettaja huolehtii omastaan. Mut voishan siitä jopa huolehtii yhdes oppilaiden kaa, et eiköhän nyt pidetä vähän taukoa.

Johannes: Kyllä sut mua mietityttää vielä, kun on puhuttu noitten nuorten opettajien jaksamisesta, et miten nuoret ja niin siitä oltu huolissaan, et miten nuoret opettajat vasta alalle tulleet jaksavat. Mut mua jotenkin se vähän häiritsee, et siinä se unohdetaan se työyhteisö ja sitten se työn kuormittavuus ja siitä tehään sit sen nuoruuden tai sit et se johtuis siitä et opettajat on nuoria et se johtuis siitä se väsyminen. Niin se näkökulman on tavallaan jotenkin yksilöllinen. Pitäiskö sitä työhyvinvointii nimenomaan tarkastella just sillai sekä yksilön että sit sen työyhteisön hyvin tai työyhteisön kannalta vai mitä?

Miia: Joo mä oon sun kaa samaa mieltä siitä, että jos niin kun työyhteisös puhuttais näistä. Niin sithän me voitais just miettii, että missä tarvitaan nyt eniten tukea, jolloin sitten esimerkiks nuoret opettajat ei välttämättä jäis niin yksin. Et se resurssi ja tuen kohdentaminen, et eihän he välttämättä tarvis, kun jonkun kuukauden enemmän et he pääsis kiinni siihen. Et olen itse myös täs kehittäjä opettajana niin meidän koulussa niin auttanut nuorta aloittavaa opettajaa. Niin eihän nyt tarvi tukea tavallaan siinä. Niin kun et kyl hän varmaan tarvii vähemmän yöunta, kun meikäläinen ja niin kun tälleen. Mut sitten sellaisii käytänteitä, et nyt sä voit sanoo et keskustelkaa hetki tästä. Niin nyt sä voit ettiä sen materiaalin täältä, et sun ei tarvi jäädä sitä etukäteen tai työpäivän jälkeen tekeen, et sellaisia ihan niinku vaan semmoisii mitkä tulee tai sit sellaisii et, jos on kysyttävää niin sit he tietää keneltä kysyä ja kenen puoleen kääntyä. Et ei oo sellaist oloa, et mä vielä rasitan muita, et ois sellaisii systeemejä jotenkin siihen mentorointiin olemassa valmiiks.

Johannes: Niin semmoinen myönteinen vuorovaikutus ilmapiiri joo.

Miia: Niin just näin.

Johannes: Miten draama tai draamaopetus niin voi auttaa tässä työhyvinvoinnin edistämisessä?

Miia: No se liittyy mun mielestä tähän niin kun siihen positiiviseen vuorovaikutusilmapiiriin ja ehkä siihen osallistamiseen ja osallisuuteen, että kun puhuttiin siitä että tutkimusten mukaan sil lämpimäl opettaja oppilassuhteella on merkitystä niin se ei aina tarkoita se osallistaminen sitä, et oppilaiden pitää päästä päättämää kaikesta tai suunnittelemaan kaikkea vaan se mun näkökulmasta niin ois tällaista kohdatuks, kuulluks ja nähdykstulemisen tunnetta siitä et sil opettajalla on aikaa kohdata. Niin sit siihen taas mun kokemuksen mukaan niin draama on sillä tavalla helppo, että kun se on. Se tapahtuu leikin maailmassa se on leikkimistä ja opettaja osallistuu siihen leikkiin. Niin silloin opettaja menee osaks sitä lastan maailmaa. Se on lapsille tavallisempaa maailmaa ja sit se samalla purkaa sitä sellaista auktoriteetti asetelmaa, kun opettaja asettuu niinku yhdeks sinne leikkivään ryhmään. Ja siinä tulee sit nää tällaiset positiivisen kohtaamisen indikaattorit niin helposti kuin hymy, lähellä oleminen. Leikissä sä voit, kun sä otat hipassa kiinni tai sä käyt kuiskuttamassa jokaiselle jotakin. Niin sä saat otettuu katse ja kosketuskontaktin niin kun hyväntahtoista koskettamista silittelyä. Niin se tulee niin luonnostaan verrattuna vaik matikantuntiin, jossa ne laskee itekseen tai. Niin siinä mun mielest se draama ja yleensä tällai leikkiminen ja leikillisyys ja yhdessä höpsöttely niin auttaa tukemaan sitä luokan vuorovaikutusilmapiiriä. Jolloin sit oppilaat, kun ne tarvii tukea tai apua niin tutkimusten mukaan tällai välitön niin kun opettajan välittömyys, kun hän asettuu siihen kohtaamiseen ja läsnäoloon. Niin hän mallintaa ensinnäkin sitä samalla muille oppilaille sellaisille, joilla ei oo kykyä sit rakentaa sellaisii suhteita itse. Mut samalla hän myös sitten avaa sen kanavan, jolloin oppilaiden on itse sit helpompi lähestyä opettajaa. Ja silloin kaikki se tuentarve tulee myös paremmin näkyväksi. Kun ne oppilaat uskaltautuu pyytää opettajalta apua.

Johannes: Niin tuleeko tämmöisest draamakasvatuksesta tai tämmöisest tuleeko semmoisii haastavia tilanteita joku innostuu liikaa tai mitä sit, jos joku ei halua osallistua tai miten tämmöisii tilanteita ratkotaan?

Miia: Joo nimenomaan tulee, että se ei ole sitten sitä pulpetis istumista, et se on yleensä tapahtuu avoimes tilassa. Siin pitäis tuottaa jotakin omaa niin työskennellä yhdessä muiden kanssa. Sehän on hirveen vaativaa oppilaalle. Niin silloin se vaatii myös opettajalta enemmän negatiivisten tunteiden vastaanottoa, keskeneräisyyden sietämistä, koska ne ei oo kaikki hiljaa ne hyppii ja huutaa ja innostuu ja riehuu. No sit siin on ihan tämmöisii työtapoja et tehdään draamasopimus, jolla määritellään miten kohdellaan ja kohdataan toisia. Missä rajat menee ja sitten mul on itsellä ollu aina sellain et draamassa ei ole pakko osallistuu, koska se voi olla toisille hirvittävän vaikeaa. Et tarvii ensin vähän katsoo sivusta, että mitä muut tekee ja muut alkaa tekeen ja sitten vasta itse. Et siinhän niin kun kaikki toimii yleensä samaan aikaan pareittain tai pienis ryhmissä, et se ei oo sellaista esittämistä muille. Niin siihen on sitten kyllä omat työtavat. Mut se on myös opettajalta vaativaa, et siks ihan vaik jollain sääntöleikeillä aloittaminen, et opettaja on itse mukana niin kun harjoitella myöskin oppilaiden kaa sitä, et opettajal on erilainen rooli.

Johannes: Miten opettajat kokee oman osaamisensa tämmöisen draamakasvatuksen suhteen et?

Miia: No sanotaan näin, että sitä varten me on tehty nyt draamast tutkimusta, et miten me voitais auttaa opettajaa ottaa se osaks omaa oppimista tai opetusta, et se vaatii niin erilaista opettajuutta. Ja sitten se on vähän niin kun et se koetaan hirveen haastavaks, koska on helpompi hallita ryhmää silloin kun kaikki istuu omal paikalla. Mut sitten taas omast näkökulmast, et jos opettaja alkais heti, leikkii oppilaiden kanssa niin se vuorovaikutus ilmapiiri tukis kaikkea oppimista, et tää on hirvittävän hankala. Et ehkä just sitten se sellai mallintaminen ja yhdessä tekeminen, jos joku koulussa tekee niin samanaikaisopettajuus ja tällaisten kautta saada, et sen jälkeen, kun lapset osaa tehdä niin opettajalta ei vaadita enää palon, et hän vaan menee leikkiin mukaan lapset osaa jo.

Johannes: Palataan vielä tohon Kilo työhyvinvointimalliin niin onko se sovellettavissa. Voiko sitä hyödyntää niinku muissa kouluissa?

Miia: No joo me ollaan nyt on tarkoitus hakea sitten lisärahoitusta ens vuodeks tälle meiän mallille tai hankkeelle ja ois tarkoitus rakentaa siit sellai yleisempi malli, että meil on nyt neljä valmista koulutuskokonaisuutta, jota me oltais Espoossa valmiit ensi vuonna kouluttamaan, et mikäli me saadaan vaan rahoitus niin kun järjestymään, että sellaisenaan ehkä. Koska mehän ollaan lähetty Kilon koulun tarpeista ja meidän rakenteista. Mut ehkä sellai et miten me sen teimme ja mitä asioita me lähettiin miettimään ja sit taas suoraan näitä vuorovaikutukseen ja läsnäoloon kohtaamiseen niin kun tällaisiin liittyviä asioita niin tietysti ollaan valmiit sitten kouluttamaan. Että kyllä siihen on pyrkimys ja sit myös nää meiän hyvinvointivalmentajat on sitoutuneet sit ens vuonna tekemään niin meidän kokemusten perusteella sit sellaisen valmiin työhyvinvoinnin pankin, jossa ois koululle just näitä keskustelun avauskysymyksiä ja vähän teoriatietoa ja opettajille harjoitteita ja mietittäviä asioita sinne Yasille, vaikka tasaisesti ripoteltavaksi pitkin kouluvuotta et. Ja tätä ollaan kans sitten meiän niillä some kanavilla niin ollaan jakamassa ilmaiseksi eteenpäin, että tällaisii yritetään saada työkaluja kaikkien käyttöön.

Mirka: Kuulostaa tosi hyvältä.

Johannes: Kiitos Miia.

Miia: Kiitos oli kiva käydä.

Mirka: Kiitos oli tosi mukava kuulla näitä sun ajatuksia.