Tukevaa puhetta -podcast: Kestävän tulevaisuuden rakentajat ja pelillisyys

Tukevaa puhetta on kasvun ja oppimisen tukeen keskittyvä podcast-sarja. Sarjassa kehittäjäopettajat Johannes Ruoho ja Mirka Tuulisaari keskustelevat espoolaisten asiantuntijavieraiden kanssa koulumaailmaa puhututtavista aiheista.

Tukevaa puhetta -podcast-sarjan 16. jaksossa kehittäjäopettajat keskustelevat pelillisyydestä ja Kestävän tulevaisuuden rakentajat -kilpailusta. Jakson asiantuntijavieraina ovat kehittäjäopettaja Tuukka Kallio ja suunnittelija Kimmo Leinonen. Tervetuloa mukaan keskusteluun! 

Voit kuunnella jakson Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan), Spotifyssä (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)tai Suplasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). 

Johannes: 
Hei, tervetuloa Tukea puhetta -podcastiin. Minä olen Johannes. 

Mirka: 
Ja minä olen Mirka, ja meillä on tänään täällä vieraana Tuukka Kallio ja Kimmo Leinonen, ja me puhutaan pelillisyydestä opetuksessa. Mut hei, Tuukka ja Kimmo, kerrotteko vähän, keitä te olette ja miksi me ollaan pyydetty teidät? 

Tuukka: 
Mä oon Tuukka Kallio. Mä oon kehittäjäopettaja Espoon kaupungilla ja luokanopettaja Viherlaakson koulusta. 

Kimmo: 
Mä oon Kimmo Leinonen, ja mä oon suunnittelijana liikunnan ja urheilun tulosyksikössä. Mun vastuualueena on pelikulttuuri sekä liikunnan ja urheilun digitalisoituminen. 

Mirka: 
Okei, no mitä tarkoittaa opetuksen pelillisyys? 

Tuukka: 
Opetuksen pelillisyys voi tarkoittaa sitä, että teemaan valitaan digitaalinen tai analoginen väline. Se voi olla ihan pienikin asia, esimerkiksi että kertotauluista saa timantin. Tai sitten opeteltavaa asiaa harjoitellaan digitaalisen välineen kautta. Voi olla vaikka liikuntaseinä, jossa tehdään liikkeitä, tai liikuntalattia/sovellus, jossa harjoitellaan kertotauluja. 

Kimmo: 
Niin kuin Tuukka sanoi, pelillisyys on todella monipuolista ja voi ilmetä monella tavalla. Varmaan moni muistaa 90-luvun pelit, esimerkiksi Alfasoftin englannin. Oma kokemukseni opetuksen pelillistämisestä on lähtenyt oppilaan näkökulmasta, ja se on mennyt paljon eteenpäin. Nyt eri oppiaineissa on mahdollisuuksia pelillistää teemoja, esimerkiksi maantieteellisiä sisältöjä. 

Mirka: 
Mitä oppiaineita voi käsitellä esimerkiksi Minecraftin kautta? 

Kimmo: 
Minecraftissa historia on tosi suosittu. Microsoftin Education Editionissa oppilaat pystyy vierailemaan historiallisissa paikoissa ja oppimaan niiden kautta. Samoin matematiikkaa ja ohjelmointia. Mahdollisuuksia on monella tavalla; luovuus opettajalla ja oppilailla määrittää rajan. Minecraftin sisällä pystyy tekemään melkein mitä vain. 

Tuukka: 
Lisäksi oppilaat pääsee itse tekemään. Esimerkiksi keskiaikainen linna voidaan rakentaa Minecraftissa sen sijaan, että se vain piirretään. Mietitään mittasuhteita – siihen yhdistyy monta oppiainetta. On myös pienempiä sovelluksia, joilla voi harjoitella erilaisia asioita. 

Johannes: 
Mitä kaikkea oppilas oppii, kun hän oppii pelaamalla? 

Tuukka: 
Usein ajatellaan, että pelaaminen on yksin tekemistä eikä sosiaalista. Mutta esimerkiksi Minecraftissa oppilaat tekee tiimeissä: samalla sä opit sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja oppiainetta. Sä opit myös itse peliä ja tietokoneen perustaitoja, kuten hiiren käyttöä – asioita, jotka kuuluu opetussuunnitelmaan. Pelissä syntyy erilaisia rooleja. Oppilas, joka ei normaalisti ole luokassa sosiaalisin tai ota johtajan roolia, voi loistaa. Ne, jotka on perinteisessä mallissa näkyvämpiä, voivat oppia kuuntelemaan ja oppimaan muilta. 

Mirka: 
Joo. 

Kimmo: 
Lisäyksenä: pelaamisessa näkyy samoja ryhmädynamiikan taitoja kuin ryhmäpainotteisissa urheilulajeissa – roolit, konfliktien ratkaisut, yhteistyö. Jos peli liittyy oppiaineeseen tai vahvaan teemaan, se tulee sitä kautta tutuksi. Pelaamalla voi tehdä myös ”aivot narikkaan” -tyyppistä toimintaa, joka on pakoa tai stressin lievitystä, mutta se voi olla paljon muutakin. Nykyään ymmärretään paremmin, että sillä mitä tekee, on väliä. Varsinkin lasten ja nuorten pelaamisessa on hyvä, että vanhemmat kysyy ja keskustelevat: miksi pelaat, mikä siinä pelissä kiinnostaa, mikä se juttu on? Siitä voi oppia jotain motivaatiosta, vaikka ulkopuolisesta näyttää, että istutaan paikallaan. 

Johannes: 
Mun täytyy olla vähän tietoisempi. 

Kimmo: 
Niin – mitä pelejä pelaa ja minkä tyyppisiä. Se on hyvä, koska pelejä on kaikenlaista. Jos miettii sosiaalista mediaa ja 90-luvun lopun/2000-luvun alun aikaa, kun pelaaminen nousi, yhteiskunta ja vanhemmat vähän nosti kädet pystyyn: tämä tapahtuu jossain, mitä ei ymmärretä, internetissä. Internetin ”villin lännen” aikakausi loi kulttuurin, josta syntyi lieveilmiöitä, kuten toksisuutta pelikulttuurissa. Mun mielestä ne johtuivat siitä, että kulttuuri ja ympäristö jätettiin rauhaan eikä sen kanssa toimittu niin kuin muiden ilmiöiden kanssa. 

Mirka: 
Valitse luettelo. 

Kimmo: 
Juuri siksi rohkaisen käymään keskustelua ja seuraamaan pelaamista. Jos miettii pelejä kulttuurituotteena, niihin käytetään enemmän aikaa kuin elokuviin ja musiikkiin. 

Mirka: 
Pitäisikö koulussa opettaa peleissä toimimista? 

Kimmo: 
Ei välttämättä omana aineena, mutta asiaa olisi hyvä sivuta ja normalisoida. Valitettavasti vieläkin törmää asenteeseen, että internetissä olevat lastenkaverit eivät ole vanhemmille yhtä todellisia kuin naapurin Pekka. Se on surullista, mutta kertoo sukupolvien erosta siinä, miten digitaalinen kulttuuri ja yhteiskunta nähdään. Mä oon syntynyt tasan 1990; mulle se on todellinen osa elämää. Monesti digitaalisuus nähdään ylimääräisenä palikkana, jonka voi jättää sivuun, mutta se mahdollisuus alkaa loppua. 

Tuukka: 
Sama keskustelu koskee puhelimia. Koulu on hyvä paikka opettaa, miten välineitä käytetään ja mitkä on sudenkuopat. Sama pätee pelillisyydessä. Jos pelataan Minecraftia, opettaja on läsnä ja seuraa peliä. Hän on mukana oppilaiden maailmassa ja voi sanoa: ”Sanoisitko kaverille noin myös kasvokkain? Nettiviesti satuttaa samalla tavalla.” 

Johannes: 
Eli meillä on kontrolli asiaan, kun otetaan pelit kouluun. 

Kimmo: 
Kyllä, juuri näin. 

Tuukka: 
Mä kannustan siihen, että opettaja on mukana, vaikket sä tuntisi peliä. Se ei ole hetki, jolloin vastataan Wilma-viesteihin. Pitää olla läsnä ja mukana, vaikka et itse osaisi pelata. Sä oot se pedagoginen ammattilainen, joka on keksinyt idean: nyt me rakennetaan keskiaikaisia linnoja Minecraftissa. 

Mirka: 
Entä jos opettaja ei hallitse digitaalisia ympäristöjä, esimerkiksi Minecraftia? Jos ei itse osaa rakentaa keskiaikaista linnaa, onko peli menetetty? 

Tuukka: 
Ei missään nimessä. Oppilaista löytyy osaajia. Toiset eivät ehkä tykkää pelata, mutta oppivat silti opetettavan sisällön. Tässä hyödynnetään oppilaiden taitoja: taitavat voi toimia apuopettajina ja auttaa muita – roolissa, jossa he eivät normaalisti ole. Siitä tulee luokan oma juttu. Oppilaat opettaa toisiaan. He on tosi näppäriä: katsovat tutoriaaleja ja muuta. Opettajan on silti hyvä olla läsnä ja pitää huoli, että pedagoginen idea säilyy eikä pelata vain pelaamisen vuoksi. 

Kimmo: 
Laajentaen opetustilanteen ulkopuolelle: on syntynyt palveluntarjoajia Suomessa ja kansainvälisesti, jotka tarjoaa pelikerhoja ja pelikulttuurisisältöä ohjattuna toimintana – sekä verkossa että livenä. Ohjaajien ei tarvitse olla mestareita pelissä, vaan he on lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaajia; peli on työväline. Esimerkiksi Espoossa nuorisotiloilla tehdään paljon pelitoimintaa. Pienellä koulutuksella, innolla ja avoimella kokeilulla pääsee eteenpäin. Lapset ja nuoret harvoin odottaa, että heille paljastetaan ”ultimaattisia salaisuuksia”; he hakevat turvaa, rakennetta ja ohjausta – sellaista, mitä pelaamisessa perinteisesti ei ole ollut, kun sitä on tehty yksin tai kavereiden kanssa. 

Tuukka: 
Jatkan vielä: pelillisyys on eriyttämisen väline. Jos aiheena on Eurooppa ja oppilas ei vielä osaa suomea, hän voi silti osallistua rakentamalla Minecraftissa vaikka Itä-Euroopan nähtävyyksiä. Hän pääsee mukaan ja osoittaa osaamistaan. Toiset taas voi haastaa itseään ylöspäin ja tehdä vaativampia juttuja. 

Mirka: 
Mitä opettajan pitäisi ottaa huomioon, kun lähtee suunnittelemaan pelillistä oppimistehtävää? 

Tuukka: 
Mieti, miten se sopii aiheeseen ja mitä lisäarvoa se tuo. Pelillisyys ei ole itseisarvo. Onko tähän tarkoitukseen parempi digitaalinen vai analoginen ratkaisu – kumpi on tehokkaampi siihen, mihin sitä halutaan käyttää? 

Johannes: 
Voiko esimerkiksi esihistoriallista asuinpaikkaa opiskella Minecraftissa sen jälkeen, kun sitä on käsitelty tunnilla? 

Tuukka: 
Kyllä pystyy. Isot teemat ja kokonaisuudet sopii siihen hyvin. Jos harjoitellaan kertotauluja, voi käyttää yksinkertaisempia pelillisiä elementtejä: jos saat 5/5 oikein, saat tumman timantin; jos vähemmän, saat toisen värisen. Tällainen on kevyttä. Isompiin kokonaisuuksiin sopii paremmin itse peliympäristö. 

Kimmo: 
Hyvä lisä: kaikkea ei kannata viedä Minecraftiin vain huvikseen. Joskus se mutkistaa. Me liikunnan ja urheilun yksikössä ollaan huomattu liikuntapelien kiinnostavuus arjen liikkumisen lisäämisessä. Meillä on Liikettä peleistä -hanke varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella. Ideana on lisätä arkiliikuntaa esimerkiksi tuntien väleissä. Sitä on vaikea tehdä ihmistyönä 15 minuutin sykleissä mahdollisimman monelle, mutta on olemassa liikuntapeliratkaisuja, jotka voi tuoda kouluihin, esimerkiksi liikkeentunnistuksella. Ollaan pilotoitu yli 9 kuukautta ja lisätty vähän yli 2000 tuntia liikuntaa, joka ei vaadi ohjaajaa. Lapset tekee itse, ei tarvitse osata kieltä, toimitaan ryhmässä ja liikutaan itsenäisesti. Kun heitä haastatellaan, he sanovat: ”En harrasta liikuntaa. Mä pelaan videopeliä.” Se kertoo, että tässä on jotain hyvää verrattuna siihen, että poljettaisiin paikalle ohjaaja yrittämään samaa asiaa. 

Johannes: 
Pelaaminen ja liikunta eivät ole… 

Kimmo: 
…aina vastakkain. Juuri tämä on ollut meillä iso teema: mitä digitaalisuus tuo liikunnan ja urheilun kontekstiin. On liikuntapelejä, on vaikka uimaopetuksen digiavusteisuutta – paljon tällaisia juttuja. 

Tuukka: 
Digitaalinen pelillisyys ei tarkoita aina läppäriä. On liikuntaseinä ja juoksumattoja, jotka on olleet tosi tykättyjä. Kun tehtävä on tehty, lapset menee sinne ja liikkuu innolla. Sellaisetkin, jotka ei muuten liiku, innostuu, kun mukana on peli. Hyvä esimerkki on Pokémon Go – sen kaikki tietää. Pekka, joka liikkuu muutenkin monta kertaa viikossa, ei ehkä tarvitse pelata ja liikkua pelin kautta. Mutta Pasi, joka ei liiku ollenkaan – jos hänet saadaan pelin avulla kävelemään monta kilometriä, siitä on selvä hyöty. 

Kimmo: 
Monesti huomaa eron siinä, miten itse ajattelee liikuntapelejä ja miten nuoret ajattelee. Esimerkiksi yksi juoksumattoratkaisu, jota meillä oli lukiossa: suosituin ”peli” oli Cooperin testi. Jos lukiolaiset juoksee huvikseen Cooperin testin kilpaa, se kertoo, että se toimii – vaikka en itse ymmärrä, miksi kukaan haluaisi. Avoimuus on tärkeää: heidän todellisuutensa pelien suhteen on eri. Me ei voida lähteä vain siitä, mikä musta aikuisena tuntuu hyvältä. Jos se toimii, se toimii. Kukaan ei valittaisi, jos nuoret juoksisivat pihalla huvikseen; miksi se olisi huonompaa, jos se tapahtuu näytön edessä juoksumatolla? Epäilys on turhaa. 

Mirka: 
Aika hyvä. 

Mirka: 
Mikä on Kestävän tulevaisuuden rakentajat -kilpailu? 

Tuukka: 
Se on Espoon kaupungin kilpailu, jossa hyödynnetään kestävän kehityksen viittä eri ulottuvuutta. Rakennetaan Minecraft-maailmaan kestävämpää Espoota Agenda 2030 -tavoitteiden pohjalta. Oppilaat pääsee itse suunnittelemaan, miltä tulevaisuuden Espoo näyttää. Sen sijaan että kirjoitettaisiin paperille visioita, pääsee konkreettisesti rakentamaan. Voi rakentaa oman koulun tai lähialueen – tai miettiä koko Espoota. 

Mirka: 
Kuka voi osallistua? 

Tuukka: 
Kaikki Espoon perusopetuksen oppilaat. Meillä on neljä sarjaa: 1.–2., 3.–4., 5.–6. ja yläluokat (7.–9.). Tavoitteet on ikätason mukaiset: pienemmille kevyemmät tavoitteet, isommille laajemmat. Tärkeää on, että kilpailu perustuu suoraan opetussuunnitelmaan – OPS edellä. Opettaja voi katsoa: tämän opetussuunnitelman osa-alueen hoidan osallistumalla kilpailuun. Se on oppilaista kivaa, ja samalla toteutetaan OPSia. Idea lähti siitä, että meillä kehittäjäopettajilla oli kestävän kehityksen teema, mulla oli Minecraft-taustaa, ja mietittiin, että nämä keskustelisi keskenään. Oltiin osallistuttu aiemmin yhteen kilpailuun – tästä voisi tulla Espoolle oma. Yhden opettajan voimin on hankalaa järjestää laajasti, mutta onneksi Kimmon porukalla oli tarve päästä kouluihin Minecraft-kilpailun kautta. Tiesin, että kestävän kehityksen teemoja on tehty valmiiksi. He otti muhun yhteyttä: miltä tämä kuulostaa? Mä olin meidän puolelta yhteydessä eteenpäin. Samaan aikaan toimialajohtaja Harri Rinta-aho oli tuonut esiin, että Espoossa pitäisi olla kestävään kehitykseen liittyvä kilpailu. 

Mirka: 
Sitten menen sinne. Hei. 

Tuukka: 
Myös IT-harjoitteille tämä sopi hyvin. Mahtavaa oli, että saatiin mukaan liikunnan ja urheilun puoli sekä kasvatuksen ja oppimisen toimiala – kaikki. Se meni suorastaan elokuvien tapaan. Lisäksi ennen tätä oli Oppimisteknologian areena -tapahtumassa (Minna Kukkonen), jossa esiteltiin, että Briteissä on ollut vastaava kestävän kehityksen kilpailu. Ajateltiin, että tämähän tulee suoraan meidän OPSista – miksei järjestettäisi Espoossa. Tämä oli monen asian summa: mulla oli ajatus, sitten tuli signaaleja sieltä ja täältä, ja näin tämä syntyi. Nyt on toinen vuosi, kun tämä pidetään, ja ollaan hiottu juttua vielä paremmaksi. 

Johannes: 
Miten tämä toinen kerta – miten ensimmäinen meni ja mitä kokemuksia siitä tuli? 

Tuukka: 
Ensimmäinen kerta meni hyvin ja saatiin hyvää oppia. Silloin oli kolme sarjaa, nyt neljä, koska huomattiin, että 1.–2.-luokkalaiset, 3.–4.-luokkalaiset ja 5.–6./yläluokat on eri tasolla. Nyt on panostettu viestintään, jotta tavoitetaan enemmän. Viimeksi mukana oli noin 500 oppilasta melko tiukalla aikataululla. Nyt halutaan pitää kilpailu syksyllä: keväällä tiedotettu, syksyllä startti, jotta opettajat ehtii. Kilpailu alkaa 29.8. ja jatkuu lokakuun loppuun. Aikaa on tehdä rauhassa: voi vaikka kerran viikossa käyttää pari tuntia ja lopussa palauttaa. Tavoite on tarjota riittävästi aikaa, jotta opettajat ehtii osallistua; vaikka kuukaudenkin intensiivijakso toimii. Rakennetaan kestävän kehityksen mukaista tulevaisuuden Espoota – se on tarkoitus. 

Mirka: 
Kuulostaa kivalle. 

Johannes: 
Jos mä haluan osallistua kilpailuun mun oppilaiden kanssa, mitä mun pitää tehdä? 

Tuukka: 
ESSIssä on tähän liittyviä uutisia, joista löytyy suora ilmoittautumislinkki. Suosittelen ilmoittautumaan – myös palkintojen takia. Lopuksi on palkitsemistilaisuus, johon tulee Espoon kaupunginjohtaja, Microsoftin toimitusjohtaja sekä meidän toimialajohtaja. Se on opettajallekin hieno kokemus. Mukana on pelikasvatusyritys, joka hoitaa tutoriaali-/tukitunnit kouluille. Eli jos et itse osaa, voit silti ilmoittautua: järjestetään aloitustunti luokalle, jotta saatte homman käyntiin, vaikka et osaisi pelata Minecraftia. Kun olet mukana, saat kaikki materiaalit ja ohjeet valmiiksi – ne on tehty helpoiksi jakaa oppilaille ja opettajille: mitä tässä oikeasti tehdään. Pelikasvatusyritys arvioi ensin työt, ja lopuksi asiantuntijaraati rankkaa sarjojen top-10:n paremmuusjärjestykseen. Sarjojen parhaat palkitaan, ja top-10 pyritään julkaisemaan – mainetta ja kunniaa. 

Johannes: 
Kuulostaa hyvältä. Tykkään ajatuksesta, että yleensä opettaja kertoo, miten tehdään, ja oppilaat ei tiedä – mutta tässä se kääntyy, ja oppilaat voi neuvoa opettajaa. Se on kiva juttu. 

Tuukka: 
Ne on parhaita hetkiä. Oppilas tulee näyttämään: ”Hei, mä tein tämmöisen,” ja hän on sen aiheen mestari – ei opettaja. Oon itsekin oppinut oppilailta paljon ja saanut heiltä ideoita. He on iso voimavara. Opetuksen tarkoitus on voimaannuttaa oppilaita ja saada heidät onnistumaan. 

Mirka: 
Hei, loppuun vielä: vinkki opettajalle, joka haluaisi lisätä pelillisyyttä omaan opetukseen. Mistä voisi helposti lähteä liikkeelle? 

Tuukka: 
Aloita pienestä. Esimerkiksi kertotauluissa: jos maksimi on 10 pistettä, niin 9–10 pisteestä punainen timantti, 7–8 pisteestä vihreä timantti – helppoa pelillisyyttä. Ota vähitellen pelejä mukaan. Yksi esimerkki, joka ei ole suoraan pelillisyyttä mutta liittyy digitaalisuuteen: uutisten kirjoittaminen. Sen sijaan, että kirjoitetaan vihkoon ja opettaja lukee, perustetaan uutistoimitus, mennään green screenille, mietitään taustat ja kuvataan video. Mä kannustan ottamaan digitaalista puolta mukaan pienin askelin. Se voi olla vaikka kertotaulupeli. Sitten siirrytään Minecraftiin rakentamaan keskiaikaisia linnoja. Oppilaat kyllä pystyy siihen. 

Tuukka: 
Juuri niin – aloitetaan yksinkertaisesta ja edetään. Oppilaat kyllä osaa. 

Mirka: 
Niin. 

Kimmo: 
Nostan vielä tämän Kestävän tulevaisuuden rakentajat -kilpailun: nyt on hyvä mahdollisuus ottaa ensikosketus. Materiaalit on hyvät, tukea saa ja aikaa on. Voi hypätä vähän syvempäänkin päähän, mutta apua löytyy, koska tätä koordinoidaan kaupunkitasolla. Sieltä löytyy hyvät materiaalit sekä ensikosketukseen että syvempään tekemiseen. Suosittelen katsomaan osallistumista. 

Mirka: 
Tässä oli varmaan meidän Tukevaa puhetta tällä kertaa. Lähdetäänkö pelaamaan? 

Johannes: 
Lähdetään pelaamaan. Kiitos.