Tapion Hongassa ovat Espoon joukkueurheilun juuret

  • Liikunta
  • Urheilu
Julkaistu: 11.5.2022 8.22Päivitetty: 11.5.2022 11.08
Anne Eklund koripallokentällä.
Kuva: Jari Härkönen

Tapiolan Honka on Suomen toiseksi suurin koripalloseura. Sen, kuten monen muunkin espoolaisseuran juuret juontavat Tapion Honkaan 50-luvulle. Koripallo hurmasi ensi näkemältä myös Tapiolan Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklundin.

– Espoo on erittäin kova urheilukaupunki, toteaa koripalloseura Tapiolan Hongan toiminnanjohtaja ja entinen koripalloilija Anne Eklund alkajaisiksi.

Kun Espoo viettää parhaillaan juhlavuottaan, on toiminnanjohtaja luvannut selata lähes yhtä vanhan Tapiolan Hongan historian lehtiä. Merkkipaalu on tänä vuonna espoolaisella koripallollakin; 50 vuotta sitten Tapiolan Honkaa edeltävä Tapion Honka voitti viidennen kerran miesten koripallon Suomen mestaruuden.

Innostus urheiluun

– Tapiola oli 50-luvulla uusi asuinalue, jonne muutti paljon lapsiperheitä. Lapsille ja nuorille haluttiin mielekästä tekemistä, ja niinpä vuonna 1957 perustettiin Tapion Honka, urheiluseura, jossa voimisteltiin, hiihdettiin ja yleisurheiltiin, mutta ennen kaikkea pelattiin koripalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa, kertoo Eklund.

Tapiola kasvoi ja niin kasvoi seurakin. Vuonna 1975 päätettiin eriyttää Tapion Hongan palloilulajit omiksi seuroikseen. Perustettiin Jäähonka, FC-Honka ja Koripallo Honka. Muut lajit olivat eriytyneet jo 60-luvulla.

– Uudet seurat saivat omat hallituksensa ja johtokuntansa, mutta taustalle jäi edelleen Tapion Honka, joka nykyisin toimii säätiönä ja jakaa avustuksia entisille jäsenseuroilleen.

70-luvulla jalkapallo oli Espoossa suosittu laji, samoin koripallo, jota pelattiin koulujen liikuntasaleissa. Jääkiekon harrastajia oli vähemmän, mikä osaltaan johtui varmasti siitä, ettei ollut jäähalleja vaan pelattiin ulkojäillä.

– Tällä hetkellä kaikissa näissä lajeissa on useita espoolaisseuroja. Jalkapalloa pelataan Espoossa älyttömän paljon, samoin jääkiekkoa. Korisseurojakin Espoossa on kolme. Ne kaikki ovat lisenssimääriltään Suomen kuuden suurimman korisseuran joukossa. Se on kova saavutus, toteaa Eklund.

– Voi kyllä sanoa, että espoolaisen joukkueurheilun alku on ollut Tapion Hongassa ja niissä monissa ihmisissä, jotka vapaaehtoisvoimin antoivat panoksensa harrastustoiminnalle.

Harrastuksen kautta ammattiin

Oman koripallouransa Eklund kertoo alkaneen ihastuksesta lajiin vuonna 1978.

– PlayHongan miesten joukkue oli silloin näkyvästi esillä menestyksensä myötä. Joukkue kierteli Espoon kouluilla ja tuli esittäytymään myös Matinlahden alakoululle, jota silloin kävin. Oli amerikkalaispelaajia, vauhtia ja näyttäviä heittoja. Se oli hienoa ja innostavaa, ja niin aloitin koriksen pelaamisen 12-vuotiaana. Ja sitten koripallo vei Eklundin kokonaan.

– Täällä sitä nyt ollaan, toteaa hän iloisesti Tapiolan Hongan toimistossa.

– En alun perin ajatellut tulevani tänne töihin, kouluttauduinkin ihan toiselle alalle, mutta näin kävi.

Ensimmäinen Eklundin seura oli PlayHonka, joka oli syntynyt Koripallo Hongan ja PlayBoys seurojen yhdistyttyä. Muutamien sponsorikuvioiden ja erilaisten vaiheiden jälkeen seuran nimeksi vaihdettiin vuonna 1985 sen nykyinen nimi Tapiolan Honka.

Aktiivinen peliura vei Eklundin lopulta Hongan naisten edustusjoukkueeseen, jossa hän pelasi kahdeksan vuotta. Mukaan tulivat myös valmennuskuviot aina naisten SM-sarjajoukkueen apuvalmentajan pestiin asti.

– Koriksessa kiehtoi sen monipuolisuus ja nopeus sekä yhdessä tekeminen. Harjoittelu, pelit, kaverit – kaikki se imaisi heti mukaansa.

Eklund kertoo saaneensa koriksesta paljon ystäviä. Yksi heistä, Tapiolan Hongan toimistopäällikkö Terhi Pilvi, istuu parhaillaankin työpöytänsä ääressä Eklundia vastapäätä Tapiolan Hongan toimistossa.

Monipuolinen harrastus

Työt Tapiolan Hongassa Eklund aloitti vuonna 2004. Silloin palkattuina olivat toimistosihteeri ja Eklund osa-aikaisena valmentajana.

– Nyt toiminta on todella laajaa ja ammattimaista. Meillä on kahdeksan ammattivalmentajaa, neljä henkilöä toimistotöissä, oma harjoitushalli Honkahalli ja siellä omat työntekijät.
Jäseniä meillä on 1400 ja joukkueita
jokaisessa ikäryhmässä sekä erityisryh­missä, mukana on myös aikuisten harrasteryhmiä ja eläkeläisryhmiä.

Korista Eklund kehuu mainioksi harrasteliikuntalajiksi. Kunto kohoaa, on koordinaatiota, ryhmätyöskentelyä ja joukkuepelaamista.

– Koris sopii oikeastaan kaikille. Ei ole väliä onko lyhyt vai pitkä, aloittelija vai jo aiemmin harrastanut, on monenlaisia ryhmiä, joihin pääsee mukaan pelaamaan tätä kivaa lajia.

Artikkeli on alunperin julkaistu Espoo liikkuu -lehdessä 1/2022

Teksti: Minna Saano
Kuva: Jari Härkönen

Tapiola
  • Espoo liikkuu -lehti