Studia Generalia - kognitiivisten vinoumien korjaaja

  • Opetus
13.10.2021 7.45

Keskiviikkona 6.10.2021 Etiksen toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat kokoontuivat pitkästä aikaa auditorioon kuuntelemaan uutta Studia Generalia -luentoa. Tämän luennon teemana oli talous ja hyvinvointi, ja aiheesta meille tuli puhumaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Mika Maliranta. Hän tuli pitämään luentoa siinä toivossa, että voisi hieman korjata meidän nuorten näkemystä siitä, mitä taloustiede oikeasti on. Luennolla käytiinkin taloustieteen perusasioiden lisäksi läpi muun muassa syvemmin kestävää kehitystä osana taloutta ja talouden vaikutusta yhteiskunnan hyvinvointiin. Teemana oli siis taloussuhdanteiden sijasta talouteen suhtautuminen.

Mika Maliranta

Studia Generalia -luentosarja on yksi Etelä-Tapiolan lukion perinteistä. Joka periodissa opiskelijat pääsevät tutustumaan uuteen aiheeseen alan asiantuntijan selostamana. Suosittuja aiheita ovat olleet muun muassa kestävä kehitys ja hyvinvointi, kuten esimerkiksi stressinhallinta. Keskiviikon luennossa yhdistyikin suosittuja luentoaiheita yhteen kokonaisuuteen, minkä takia myös ne opiskelijat, jotka eivät ole erityisen kiinnostuneita taloudesta, saivat uuden näkökulman myös heitä enemmän koskettaviin aiheisiin.

Monen yllätykseksi luento pysyikin vahvasti yhteiskunnallisissa ja jopa sosiologisissa teemoissa. Itsekin saavuin luennolle luullen, että seuraava 1h 15 min puhuttaisiin graafeista ja valuuttakursseista. Todellisuudessa tämä aika vietettiin käyden monipuolista keskustelua luennoitsijan ja yleisön välillä esimerkiksi siitä, miten talous vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin. Opiskelijat pääsivät ikään kuin itse päättämään luennon sisällöstä, sillä aktiivisilla kysymyksillä keskustelu saatiin vietyä juuri niihin aiheisiin, joista opiskelijat olivat kiinnostuneita. Malirannan esityksensä alkupuolella mainitsema “luova tuho” koskikin lopulta hänen esityksensä rakennetta, sillä 16 diansarjasta ehdittiin käsitellä vain kaksi opiskelijoiden kysymysten määrän takia. Luennoitsija oli kuitenkin tästä enemmänkin haltioissaan kuin kauhuissaan.

Tästä diasta keskusteltiin lähes koko luennon ajan.

Studia Generalia -luentojen tarkoituksena on tiedon lisäämisen lisäksi opiskelijoiden maailmankuvan avartaminen ja ennakkoluulojen vähentäminen. Tässä ainakin omasta mielestäni Maliranta onnistui, sillä itselläni oli ainakin ollut todella mustavalkoinen kuva siitä, mitä taloustiede on. Maliranta kommentoi itsekin luennon jälkeen, että tämä kuva taloustieteestä pelkkinä finanssiasioina ja talousarvioiden tekemisenä on todella yleinen; kuulemma jopa hänen pojallaan oli ennen tällainen näkemys. Maliranta oli kuitenkin riemuissaan siitä, kuinka uteliaina ja ja avomielisinä me etisläiset olimme valmiita ottamaan tämän uuden näkökulman vastaan. Toivottavasti säilytämme avomielisen suhtautumisen taloustieteeseen tulevaisuudessakin, esimerkiksi YH02-kurssilla ja jatko-opinnoissa.

Studia Generalia -luennolle tullessa täytyykin muistaa jättää omat ennakkoluulot koulun naulakkoon. Silloin oppii parhaiten, kun aivot eivät ole jo täynnä muuttumattomia ja negatiivisia ajatuksia.

Etanan toimittaja haastattelee vierailijaa luennon jälkeen.

Teksti ja keskimmäinen kuva: Elli Perttilä, 19A

Muut kuvat: Eija Suokko