Sari Deshayes

  • Musiikki
10.1.2022 6.00Päivitetty: 17.8.2023 7.44
Viulisti pitää viulua kainalossa.
Kuva: Esko Keski-Oja

I viulu

Olin pienenä kova laulamaan, ja haaveenani oli tulla joskus iskelmälaulajaksi. Ensimmäisen luokan opettajani kehotuksesta minut pistettiin Vantaan musiikkiopiston pääsykokeisiin. Hyvien pisteiden takia kysyttiin, josko pianon sijasta kelpuuttaisinkin soittimeksi viulun. En ollut koskaan edes nähnyt viulua, mutta vastaus oli kyllä. Tykästyin kovasti viuluun ja iskelmälaulaja-toiveet jäivät taakse.

Musiikkiopistosta tieni vei Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen kautta solistiselle linjalle. Parikymppisenä alkoivat keikkailut ammattiorkestereissa, yhtenä niistä Tapiola Sinfonietta. Kun Sinfoniettassa tuli 1. viulun paikka auki, hain sitä, ja onnekseni sain vakipaikan ekasta koesoitostani!

Tapiola Sinfonietta on mahtava orkesteri olla töissä ja tehdä musiikkia loistavien ja mukavien kollegojen kanssa. Sinfoniettan lisäksi olen jo pitkään soittanut Vantaan Viihdeorkesterissa ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa. Ajan salliessa on muutenkin mukavaa ja antoisaa keikkailla välillä muissakin orkestereissa, ja esimerkiksi kvartetin voimin soitella poppia tai rockia. Elämään antaa voimaa myös musiikin kuuntelu − vanhasta rakkaudestani iskelmämusiikista klassiseen ja kaikkea siltä väliltä!

  • Tapiola Sinfonietta