Safe Espoo -podcast: Tarina seksuaalisesta väkivallasta selviytymisestä (Samalla puolella)

Safe Espoo -podcast-sarjassa julkaistaan viisi Samalla puolella -teemajaksoa. Samalla puolella -kampanjan tavoitteena on kertoa, mitä kaikkea teemme kiusaamisen ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi, niin kouluissa kuin vapaa-ajalla. 

Podcastin kolmannessa osassa sarjan juontaja Nea Lundström kertoo oman tarinansa seksuaalisesta väkivallasta sekä siitä toipumisesta.

Voit kuunnella podcastin ääniversion SoundCloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jakson pituus on noin 22 minuuttia. Podcast on nauhoitettu 11.3.2021.

Nea Lundström: Moi. Ja tervetuloa Samalla puolella kiusaamisen vastaisen kampanja n podcastin pariin. Nää kampanjan podcastit on osa Safe Espoo podcastien sarjaa, jossa käsitellään meidän kaikkien arjen turvallisuutta. Koska Espoon kaupungin tehtävä on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sen kautta kaikkien espoolaisten turvallisuutta. Mun nimi on Nea Lundström ja tässä podcast sarjassa me pureudutaan yhdessä erilaisten kokemusasiantuntijoiden ja asiantuntijavieraiden kanssa kiusaamiseen. Millasta se on tänä päivänä ja mitä me voitas kaikki kollektiivisesti tehdä, jotta kenenkään ei sitä tarttis enää kokee. On meidän kaikkien vastuulla toimii niin, että jokaisella olis mukava ja turvallinen olla niin kotona, koulussa, työpaikoilla kun harrastuksissa, eli siis ihan kaikkialla elämässä. Meidän kenenkään ei tartte olla näissä tilanteissa yksin, vaan me ollaan tässä kaikki yhessä samalla puolella kiusaamista vastaan.

Tässä podcast-jaksossa minä eli Nea kerron mun omasta seksuaaliväkivaltakokemuksesta ja siihen liittyvästä kiusaamisesta. Mä olin tosiaan 16-vuotias ja oli kesä. Ja mä ekoja kertoja join alkoholia ja humalluin tosi vahvasti. Ja mä olin siis tällasissa tosi isoissa kotibileissä yhdessä mun ystävien kanssa. Ja sitten jossain vaiheessa siinä päädyin harrastamaan seksiä tuntemattoman miehen kanssa ja tää oli siis mun ensimmäinen seksikertani. Ja koska mä olin sen verran päihtyny, niin mä koen, et mä en kyennyt antamaan siinä tilanteessa niin kun täyttä suostumusta. Koska mä en oikeesti ihan hirveesti ees ymmärtäny, mitä siinä tapahtu, koska mä olin tosiaan sen verran humalassa. No, me oltiin siis kahestaan tämmösessä huoneessa seillä bileissä. Ja sitten yhtäkkiä se ovi sinne huoneeseen aukee ja sisään pöllähtää joukko ihmisiä. Ja jo siellä bileissä mä muistan, että se oli tosi ahistavaa, että mä tiesin, et kaikki siellä bileissä nyt niin kun tietää, et okei, että Nea harrastaa seksiä, koska sitä huudeltiin siellä ympäri taloa, et Nea panee ja niin kun Nea on huora ja kaikkee tällasta. Mut sitten seuraavana päivänä mä sain tietää, et joku näistä ihmisistä, jotka oli tullu siihen huoneeseen, niin oli kuvannu videon tästä tilanteesta, kun me harrastettiin seksiä. Ja tää video sitten oli lähteny leviimään niin kun ympäri nettiä WhatsAppin kautta. Ja no, mulla oli sit lopulta sellanen tunne, että tän videon on nähny kaikki. Ja, että kaikki nyt tietää, että Nea on harrastanut seksiä siellä bileissä. Ja kun mä sain tietää tästä videosta sillon seuraavana päivänä, niin mä en oikein ihan tienny, että miten mun pitäis suhtautuu siihen, koska tavallaan mä tiesin, että tollasta tapahtuu, mutta sitten, ei se kuitenkaan, ei se tuntunu ollenkaan kivalta. Mutta en mä voinut jotenkin myöntää sitä kellekään mun kaverille, että mua oikeesti niin kun tosi paljon ahisti se video. Sitten niin kun sen sijaan, että mä oisin kertonu näistä mun tuntemuksista avoimesti mun kavereilla, niin mä vaan nauroin yhdessä heidän kanssa tälle tilanteelle ja heitin niin läppä, että vitsi miten läppä juttu. En mä tiiä, mä yritin vähän niin kun esittää, et mä oisin jotenkin cool sen tilanteen kanssa. Mikä tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna niin kun tosi jotenkin karulta myös. Koska kyllähän mä tiesin, että ei se nyt mitenkään ihan hirveen läppä juttu ollu. Ja ehkä nää mun jotkut kaveritkin ties, mutta ei heistä kukaan uskaltanu sanoo mitään, koska nimenmaan tää oli niin, niin tavallista, että tällasta tapahtu. Ja aina kun tällasta tapahtu, niin usein se oli niin, että siitä syytettiin tätä naispuolista henkilöä ja hän oli niin kun huora. Ja mä sain tosiaan itekin kuulla tosi paljon sitä huorittelua ja sain sitä kuulla ihan niin kun face to face just jossain seuraavissa bileissä. Mutta sit tosi paljon sain kuulla sitä siis somessa. Ja totta kai se sanat satutti. Totta kai mä ajattelin, et okei, kai mä nyt sit oon tää huora ja kai se nyt sit oon minä, kenen kuuluu tätä asiaa hävetä. Ja niinpä mä sitten ajattelin vaan, että no, koska tää tapahtuma oli niin kun mun vika, mitäs menin siellä harrastamaan seksiä ja näin edespäin, niin mun täytyy nyt sitten kärsii nää seuraukset. Ja mä ajattelin, että no joo, tästä mennään eteenpäin, että mä yritän nyt olla ajattelematta tätä asiaa.

Ja sit mä alotin uudessa koulussa sit sillon syksyllä lukion. Ja no, sain tietää, että kaikki siellä lukiossa tietää tästä tapahtumasta ja et se video levis siellä ympäriinsä ihan silleen, et niin kun abeja myöten kaikki tiesi, tai ainakin se musta tuntu siltä, että kaikki ties. Ja sitten mua myös esim. kiristettiin jotenkin, et niin kun, et kai sä ymmärrät, että toi tullaan näyttämään abigaalassa toi video ja mä olin tietysti tosi paniikissa, koska mä ajattelin, et okei, et se näytetään siellä abigaalassa. Ja se oli tosi pelottavaa ja ahistavaa. Onneks mä kuitenkin tapasin sinä syksynä mun parhaan ystävän, kenen kanssa me ollaan edelleen parhaita ystäviä ja hän sitten osasi oikeesti olla siinä tilanteessa tukena. Ja hän oli varmasti eka ihminen, joka sano, et kai sä ymmärrät, että toi mitä sulle tehään, niin se ei oo fine, et se on oikeesti, et se on kiusaamista ja se on seksuaalista väkivaltaa. Ja sillon mä jotenkin vähän aloin ymmärtää, et okei, et tässä on nyt tosiaan niin kun ehkä mua kohtaan tehty väärin. Ja se oli ihanaa, miten tää mun paras ystävä, niin hän, vaikka hänkin oli niin kun tosi nuori, mut et hän niin kun uskals olla siinä niin kun mun puolella, vaikka tavallaan tuntu, et kaikki muut oli mua vastaan ja olis ehkä ollut tietyllä tapaa sillai helpompaa varmaan liittyä heihin. Niin hän kuitenkin päätti, että ei, et hän pysyy mun puolella ja hän uskoo siihen niin kun mun tarinaan ja hän haluaa kuulla mua ja hän haluu tukea mua. Ei hän varmasti ees sanonu mitään sinänsä niin kun ihmeellisiä sanoja muuta kun, että hei, et mä oon tässä sun kanssa, me ollaan tässä yhessä. Ja se oli se, mikä niin kun riitti. Se, et hän oli oikeesti läsnä ja se oli ihanaa.

Mutta kuitenkin, vaikka mä sain häneltä tosi paljon tukee, niin silti mulla oli koko ajan sellanen fiilis, et mua niin kun vaivaa joku asia. Mut jostain syystä mä en kuitenkaan ihan osannu yhistää, et se asia, mikä mua vaivaa ja ahistaa, niin se on nimenmaan tää, tämä niin kun, että musta kuvattiin tämä video, ja että ihmiset huorittelee mua ja kiusaa mua. Se oli jotenkin semmonen asia, mitä mä en, mä en tietyllä tavalla halunnu myöntää itelleni, et se oikeesti ahistaa tosi paljon. Ja sitten, koska me ollaan aina oltu tosi läheisii mun perheen kanssa, niin mua jotenkin suretti se, että mulla oli tämmönen niin kun salaisuus, mitä mä on kyenny, mistä mä en kyenny puhuu heidän kanssa. Koska mä olin aina tottunu siihen, että mä voin aina kertoo kaiken mun vanhemmille. Mut sit mä ajattelin, että tää on jotain sellasta, mitä mä en vaan voi kertoa, et jos mä kerron, niin sit ei ehkä haluu olla mun vanhempia. koska heitä hävettää niin paljon. Sit mulla alako paniikkihäiriö siinä talvella about ja en edelleenkään osannu yhistää, että paniikkihäiriökin vois olla niin kun oireilua tästä mun pahasta olosta.

No, sit tuli kevät ja mä yritin niin kun tehä semmosia asioita, mistä mulle tulee hyvä olo, et mä oon esim. aina rakastanu musiikkia ja laulamista ja esiintymistä, niin sit se oli ihanaa, et mä pystyin koulussakin just esiintymään ja jotenkin kanavoimaan jotain sellasia ahistustunteitani musiikkiin. Mut sitten sekään ei kuitenkaan vielä riittänyt. Vaan se ahistus, mikä oli mun sisällä, se vaan kasvo ja kasvo koko ajan. Ja mä huomasin, et mulla alko oleen silleen tosi, tosi surullisia ja epätoivosia ja ahistavia ajatuksia mun päässä. Mä en ikinä konkreettisesti yrittäny itsemurhaa, mutta mulla oli tosi itsetuhosia ajatuksia mun päässä. Ja mä ajattelin vaan, että, et ois niin paljon helpompaa, jos mua ei ois olemassa. Koska jos mua ei ois olemassa, niin sillon mun ei tarviis enää kärsii tästä mun pahasta olosta, eikä mun perheen tarttis kärsii siitä häpeästä, mitä mä heille tuottaisin, jos he sais tietää, et mitä mulle on tapahtunu. Koska kyl mä sitten niin kun pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että mikä se on se asia, mikä mua vaivaa. Ja mä ajattelin vaan, että, et mulla on niin kun kaks eri vaihtoehtoa. Joko mä kerron tästä asiasta mun vanhemmille tai sit, niin no. En mä ees haluu tietää, mikä se toinen vaihtoehto oli. Mut mä oon niin onnellinen, et mä päädyin kertomaan mun vanhemmille.

Mä pelkäsin ihan tosi paljon, että mikä mun vanhempien reaktio olis ja mä ajattelin vaan, että, et okei, et he tulee niin kun jättämään mut, et he ei enää tosiaan niin kun suostu oleen mun vanhempia tän jälkeen, mitä mä kerron heille. Mut silti se asia, sen oli vaan jotenkin pakko tulla ulos ja mä olin tosi hysteerinen, mä vaan itkin: Mut sit kun he sai kuulla tän, et mitä mulle oli tapahtunu, mitä mulle oli tehty, niin joo, he oli, he oli tosi vihasia. Mut ei koskaan mulle, vaan heille, ketkä oli tehny mua kohtaan väärin. Ketkä oli kuvannu, kun mä olin harrastanu seksiä ja levittäny sitä videoo eteenpäin ja ketkä oli haukkunu mua huoraks ja ällöttäväks ihmiseks. Heille he oli tosi vihasia. Ja he sano mulle, että, et Nea, et nyt me hankitaan apua. Mun oli eka jotenkin vaikeeta hyväksyy se, että mun pitäis tosiaan käydä terapiassa puhumassa tästä asiasta. Se ei ollu todellakaan helppoa mennä sinne, mut onneks mun vanhemmat vei mut sinne terapiaan. Koska pikkuhiljaa, vaikka se oli aina hirveetä mennä sinne, niin mä huomasin, että aina sen terapiahetken jälkeen mulla oli niin kun astetta kevyempi olo. Ja tää terapeutti sano mulle tosi tärkeet sanat. Hän sano, et Nea, et se, mitä sulle tehtiin, se, mitä sä oot joutunu kokeen, niin sun ei tarvii hävetä sitä. Sun ei tarvii hävetä ittees. Ja vaikka se tuntuu nyt ehkä vaikealta uskoa, niin sulla on oikeus nauttii elämästä, oikeus nauttii seksistä ja oikeesti oikeus olla onnellinen. En mä siinä sanoja heti uskonu, mutta kyl ne niin kun hiljalleen sit alko vaikuttaa. Ja mä aloin kattoo sitä koko tilannetta vähän niin kun uudesta perspektiivistä. Ja aloin näkeen ja ymmärtään sen, et niinpä, et hehän kiusas mua, en mä ollu tehny mitään väärin. Vaikka mä olin kännissä ja mun ei todellakaan olis kannattanut olla kännissä, niin silti se, että joku toinen ulkopuolinen ihminen kuvaa, kun mä harrastan seksiä ja levittää sen videon eteenpäin, niin ei sellasta saa tapahtuu. Se on rikos.

Tänä päivänä mä voin tosi hyvin. Mä koen, että mä olen saanu käsitellä tota asiaa tosi hyvien ihmisten kanssa. Mulla on ollu hyvä terapeutti ja upeita ihmisiä ympärillä, ketkä on antanu mulle tilaa ja tukea ja ketkä on oikeesti kuunnellu, mitä mä olen heille kertonu. Mä en koe, et mulla ois mitään sellasta vihaa tai katkeruutta heitä kohtaan, ketkä teki mulle väärin, koska tänä päivänä mä ehkä ajattelen, että niin kun, et joo toki, se mitä he teki, niin edelleen sehän on siis tosi tuomittava ja väärä teko. Mutta musta tuntuu, että siihen aikaan ehkä kukaan meistä ei vaan tienny, et tollasta ei saa tehä. Koska ei tollasta opetettu sillon koulussa. Muutenkin jotenkin kaikki noi tommoset sovellukset, ne oli tietyllä tapaa, ne oli niin uus asia. Ja musta tuntuu, et aika monet aikuiset oli aika pihalla, että mitä siellä somessa tapahtuu ja mitä niillä kännyköillä tehään. Musta tuntuu, et kukaan ei vaan ollu sanonu meille, että hei, et älä sitten kuvaa, kun joku harrastaa seksiä. Koska enhän mäkään osannu sillon ajatella, et siinä ois tapahtunu jotain väärää. Tänä päivänä se on mulle niin kun täysin selvää, että tollanen on rikollista, mut ei se sillon ollu.

Joten senkin takii mä olen halunnu puhuu tästä mun tapauksesta tosi avoimesti esim. julkisuudessa, koska mä koen, että on tärkeetä et me ymmärretään, et tosiaan tällasta ei vaan voi tapahtuu. Ja sit toisaalta se, että me, ketkä ollaan koettu seksuaalista välivaltaa, niin ei meidän tartte hävetä. Koska mä oon ite huomannu sen, että se häpeä, se on jotenkin niin vahvasti läsnä meillä, ketkä ollaan koettu jotain tällasta. Ja on ollu tosi vapauttavaa, kun on ymmärtäny oikeesti, että, et niin kun et munkin elämä jatkuu. Koska mä ajattelin joskus, että mä en oikeesti, et mulla ei oo niin kun oikeutta olla onnellinen. Mulla ei oo oikeutta nauttii mistään. Mut kyl mä nykyään tiiän, et todellakin mulla on. Ja mä tiiän, että maailmassa on ihan tosi paljon hyvii ihmiisä ja ihania, ihania miehiä ja naisia ja muutenkin ihmisiä. Tietenkään ikinä niin kun toi tapahtuma, eihän se, en mä koskaan tuu unohtaan sitä. Ja varmasti siitä niin kun tulee jäämään jonkinlaiset traumat ikuisiksi ajoiksi. Mut enää mä en oikeestaan pelkää sitä. Tai, että tavallaan kun mä joskus aikasemmin toivoin, että saispa vaan unohtaa tän asian ja pistää pois mielestä, niin nykyään mun mielestä on jotenkin helpottavaa, et mä tiän, et okei, että asia on mulle tapahtunu ja mä en saa sitä pois koskaan. Se tulee aina olemaan osa mua ja mun historiaa. Mutta tänä päivänä mä en enää yritä kieltää sitä, koska mä nimenmaan niin kun hyväksyn, et okei, et tää asia, tää tapahtui ja se on hirveetä, mutta se ei määrittele mua niin kun loppuelämäks. Vaan mä oon niin paljon muutakin, kun seksuaalisen väkivallan tai kiusaamisen uhri.

Ja myös se, minkä takii mä haluun tästä asiasta puhuu, niin on se, että mä tiijän, et jos mä oisin sillon 16-vuotiaana kuullu, että joku kertois hänen tarinastaan näin avoimesti, niin kyllä se ois auttanu mua ihan tosi paljon. Sen takia mä haluan nyt tästä tosiaan puhua ja mä haluun tarjota kaiken sen avun ja tuen, mitä mä kykenen antamaan.

Jos sä oot kokenu jotain vastaavanlaista, niin mä haluun sanoo sulle, että mä ymmärrän, se noi tunteet, mitä sä koet just nyt, niin niitä on tosi vaikeeta käsitellä, mutta mä silti toivon, että sä käsittelet niitä jollain tapaa ja puhut jollekin. Sen ei tartte olla välttämättä sun vanhemmat, mut esimerkiksi koulusta ja usein työpaikoiltakin löytyy ihmisiä, joiden kanssa voi puhua. Ja sitä apua on saatavilla. Sä ansaitset saada apua ja sä ansaitset voida hyvin. Siksi mä puhun, jotta meidän kenenkään ei tartte kokee häpeää. Ja me ollaan tässä kaikki samalla puolella, kaikki autetaan toisiamme ja ollaan tässä yhdessä, jotta meillä kaikilla olis hyvä olla.

Kiitos sulle, että sä kuuntelit tän kertasen Samalla puolella -podcastin jakson. Lisäinfoa tästä Samalla puolella -kampanjasta ja muuta materiaalia aiheesta löytyy Espoo kaupungin Instagram-tililtä ja netistä osoitteesta www.samallapuolella.com(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).