Pihasi voi olla monimuotoisuuden kehto

Ensi kesän Espoon luontoviisaat pihat -kisa etsii espoolaisia pihoja, joissa luonnon monimuotoisuus, ekologisuus ja viihtyisyys kulkevat käsi kädessä. Onko pihasi luontoviisas?
Espoon luontoviisaat pihat -kisan tavoitteena on innostaa espoolaisia tunnistamaan oman pihansa luontopotentiaali. Kisa on tarkoitettu niin pientaloasukkaille kuin taloyhtiöillekin, ja siihen voi osallistua luonnontilaisella tai suunnitellulla pihalla.
”Pihan ei tarvitse olla vielä luontoparatiisi, kunhan siellä on osia, jotka tukevat luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Sellainen voi olla esimerkiksi luontoa pursuileva nurkkaus”, kertoo Espoon kaupungin maisema-arkkitehti Aino Leskinen.
Espoon kaupungin maisema-arkkitehti Ina Westerlund tarkentaa, että luontoviisas piha voi tarkoittaa esimerkiksi monikerroksellista kasvillisuutta, luonnonvaraisia kasvilajeja, niittyjä pölyttäjille tai lahopuun ja risuaitojen hyödyntämistä.
”Luonnonmukaisuus ei ole ristiriidassa esteettisyyden kanssa. Niittyjä ja monilajisia istutuksia pidetään yhä useammin kauniina”, Westerlund toteaa.
Inspiroivia esimerkkejä espoolaisista pihoista
Kisan tavoitteena on tuoda näkyviin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten pihoilla voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta ja vähentää ilmastomuutoksen vaikutuksia.
”Haluamme lisätä espoolaisten tietoisuutta siitä, miksi pihalla on väliä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnille sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiselle”, Leskinen sanoo.
Samalla halutaan haastaa perinteisiä käsityksiä siitä, millainen piha on kaunis ja arvokas. Kun näemme, mitä muut ovat tehneet, innostumme ehkä kokeilemaan itsekin.
”Piha voi olla pieni ekosysteemi, joka tarjoaa elinympäristöjä hyönteisille ja linnuille mutta myös virkistäytymisen paikkoja ihmisille”, Westerlund selittää.
Enemmän luonnon monimuotoisuutta kaupunkiin
Westerlundin mukaan pihojen kasvillisuuden määrällä ja laadulla on merkitystä erityisesti tiivistyvässä kaupungissa.
Kisalla pyritään vaikuttamaan asenteisiin ja arjen valintoihin. Espoossa halutaan nähdä monenlaisia pihoja eri puolilta kaupunkia.
”Kun rakennettu ympäristö lisääntyy ja vihreä tila vähenee, jokaisella pihalla on entistä suurempi merkitys viihtyisän ja ekologisen kaupunkitilan luomisessa”, hän sanoo.
Konkreettisia keinoja ovat esimerkiksi hyönteishotellit, lahopuu- ja risuaidat sekä istutukset, joissa korostuvat kerroksellisuus ja monilajisuus. Myös dynaaminen istuttaminen, jossa kasvit löytävät itse paikkansa, ja viherkatot voivat lisätä luonnon monimuotoisuutta rakennetussa ympäristössä.
”Keskustamaisissa ympäristöissä luontoviisaus saattaa toteutua eri tavoin kuin pientaloalueilla, mutta mahdollisuuksia on kaikkialla. Toivomme näkevämme uusia, luovia ratkaisuja ja erilaisia tapoja toteuttaa luontoviisautta”, Leskinen kannustaa.
Kisaan voi osallistua myös pihalla, jota ei ole erityisesti rakennettu tai uudistettu. Luontoviisaus voi näkyä siinä, että luontoa on jätetty kasvamaan ja tilaa on annettu luonnollisille prosesseille.
Pihoja arvioidaan viherkerroin-työkalulla
Luontoviisas Espoo -tiekartta linjaa kaupungin tavoitteita luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi. Ajatus pihakisasta syntyi tiekartan suunnittelun yhteydessä.
Espoon viherkerroin -suunnittelutyökalulla arvioidaan viherpinta-alaa ja luonnon kannalta myönteisten ratkaisujen määrää. Sitä käytetään myös kisan pihojen arvioimisessa.
Keväällä ennen kisan käynnistymistä Villa Elfvikissä järjestettävä Luontotekoja kaupungissa -näyttely tarjoaa lisää ideoita ja inspiraatiota pihojen kehittämiseen.
Espoon luontoviisaat pihat -kisa
- Osallistu kisaan 1.6.-15.7.2026.
- Säännöt, tarkemmat vinkit ja osallistumisohjeet löydät kisan verkkosivulta: espoo.fi/pihakisa
- Kisan tulokset julkistetaan Espoo-päivänä 29.8.2026.
Teksti: Susanna Cygnel.
Lue myös Puupankki varautuu tulevaisuuden ilmastoon.
Juttu on alun perin julkaistu Espoo-lehdessä 1/2026. Lue Espoo-lehden muita juttuja.